Maltilla hämärässä.

Hirvivaara on nyt todellinen, kuten poliisi varoittelikin toissa päivänä raadion välityksellä. Ajelin duunista kotiin parisen tuntia sitten, ja pääsin ylättämään mutkan takaa kaksi tiellä seisovaa vasaa. Onneksi vauhti oli maltillinen ja ajoissa huomasin elukat. Kyseessä lienee emänsä karkoittamat vasat, jotka aikalailla eksyneen oloisina seikkailivat tiellä. Ajan päivittäin pyörällä samaa etappia ja olen selkeästikin huomannut hirviliikenteen lisääntymisen keväisin ja syksyisin.
3201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kumpi yllätti ensin,hirvet vai sinä? ;)

Äänestä
  • ensin (selvisi tekstistä). Muuten ihan asiallinen postaus..

    Äänestä

  • ylätti kirjoitti:

    ensin (selvisi tekstistä). Muuten ihan asiallinen postaus..

    Tekstistä sai sen käsityksen kuin hän olisi tiennyt vasojen olevan jo siellä. Tosiasiassa noinhan liikenteessä olisi ennakoitavakin. Yleensä vain tuppaa käymään niin että hirvi yllättää tiellä liikkujan kohtalokkain seurauksin. No,kunhan irvistelin. :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Jope. kirjoitti:

Hirvivaara on nyt todellinen, kuten poliisi varoittelikin toissa päivänä raadion välityksellä. Ajelin duunista kotiin parisen tuntia sitten, ja pääsin ylättämään mutkan takaa kaksi tiellä seisovaa vasaa. Onneksi vauhti oli maltillinen ja ajoissa huomasin elukat. Kyseessä lienee emänsä karkoittamat vasat, jotka aikalailla eksyneen oloisina seikkailivat tiellä. Ajan päivittäin pyörällä samaa etappia ja olen selkeästikin huomannut hirviliikenteen lisääntymisen keväisin ja syksyisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu