Säännöt pettävät

MinjaLiljaliina

Sieltä hän nyt saapuu. Pete, ystäväni. Pete on komea, hauska ja fiksu. Ja naimisissa, mutta ei sen väliä, niin olen minäkin. Ja mehän olemme vain ystäviä. Hän hymyilee minulle jo kaukaa ja minä hymyilen takaisin. Kun Pete tulee luokseni, hän tapansa mukaan halaa minua tiukasti. Kiedon omat käteni hänen ympärilleen ja lasken pääni hänen olkaansa vasten. Tunnen miten lämmin tunne alkaa taas nousta sisälläni. Ei haittaisi vaikka joku tuttu näkisi meidät sillä kaikki tietävät meidän olevan läheisiä. Kukaan ulkopuolinen ei vaan pysty näkemään tätä kipinää joka kytee meidän välillämme. Halaus kestää kauan, liian kauan. Emme halua irrottaa toisistamme, mutta kun lopulta hellitämme otteemme, Pete kysyy minulta virnistäen ’Mennäänkö?’. Lähdemme kävelemään ulkoilualueen polkuja pitkin. Käymme täällä usein ja puhumme kaikesta maan ja taivaan välillä. Kaikkein mieluisin keskustelunaihe on kuitenkin me kaksi. Vaikka puhumme vetovoimaisesta ystävyyssuhteestamme, kiertelemme totuutta taitavasti. Kumpikaan ei sano ääneen kiellettyjä asioita. Emme pidä toisiamme kädestä kiinni. Olemme sopineet että se on kiellettyjen asioiden listalla. Ja emmehän me halua tehdä mitään kiellettyä. Aika kuluu ja aurinko alkaa jo laskea. Minua alkaa paleltaa ja vedän neuletakin ohuen kesämekkoni päälle, jolloin Pete sanoo ’Alkaa tulla jo hämärää. Ehkä meidän pitäisi jo lähteä?’. Ehkä, mutta me molemmat tiedämme ettemme haluaisi. Halaamme kuitenkin hyvästiksi niin kuin aina. Halaus kestää taas pitkään. Kun yritän lopulta irroittautua, Pete puristaa minut vain tiukemmin itseään vasten. ’Sä olet kovin kiva’, hän kuiskaa korvaani. Kiedon käteni takaisin hänen ympärilleen ja tunnen miten lämmin tunne alkaa taas nousta. Käännän pääni niin että voin nuuhkaista hänen kaulaansa. Pidän hänen tuoksustaan. Pete siirtää toisen kätensä niskalleni. Hän on tehnyt niin ennenkin, se kuuluu sallittujen asioiden listaan. Mutta nyt hän työntää sormensa auki olevien pitkien hiusteni joukkoon. Sitä hän ei ole ennen tehnyt. En kuitenkaan vastustele, se tuntuu mukavalta. Tunnen kuinka sydämeni alkaa lyödä tiheämmin. ’Nyt se taas tapahtuu’,ajattelen. ’Alan taas haluta häntä’ mietin edelleen ja tunnen hieman syyllisyyttä. Pian huomaan ajattelevani miten paljon haluaisin suudella Peteä. Se ei kuitenkaan ole sallittua. Poskelle saan silti suudella. Nostan siis päätäni ja suutelen häntä poskelle silmät suljettuina. Pete tiukentaa otettaan hiuksissani. Yhtäkkiä tunnen hänen huulensa omillani. Hätkähdän hieman ja avaan silmäni. Pete katsoo minua vakavana ja odottaa selvästi reaktiotani. En sano mitään vaan siirrän käteni hänen kaulalleen ja vedän hänet lähemmäs. Suutelemme uudelleen. Ensin varovasti, sitten vaativammin. Päässäni sinkoilee. Tiedän ettemme saisi tehdä näin, meillähän on säännöt. Pete laittaa toisen kätensä naiselliselle, kiinteälle pepulleni ja vetää minut aivan kiinni itseensä. Vasta silloin huomaan pitsisten pikkupöksyjeni olevan aivan kosteat kiihkosta. Tunnen myös miten hänen housujensa etumus pullistelee erektiosta. ’Hänkin haluaa minua’, mietin suudellessamme ja kiihotun ajatuksesta edelleen. Vedän itseni irti Petestä ja sanon ’Tule’. Otan häntä kädestä kiinni ja johdatan hänet sivummalle metsikköön. Kuljemme syvemmälle kunnes olemme mielestäni riittävän kaukana polusta. Pete huomaa minun pysähtyneen ja tarttuu neuletakkiini takaapäin riisuen sen. Hän laskee toisella kädellä ohuen mekkoni toisen olkaimen sekä rintaliivien olkaimen alas. Pian tunnen lämpimän käden siirtyvän pyöreälle pienelle rinnalleni, laskien rintaliiviä niin että rinta ja kovettunut nänni paljastuvat. Peten toinen käsi silittää vaativasti lantiotani ja tunnen miten mekko nousee ja laskee käden liikkee mukana. Pete suutelee niskaani ja samalla hänen kätensä vaeltaa mekkoni alle pikkupöksyjeni etupuolelle. Pete huomaa pitsipöksyjeni olevan aivan kosteat ja kuulen miten hänen hengityksensä kiihtyy. Värisen hänen käsissään. Haluan häntä tavattomasti. Käännyn enkä enää ajattele mitään. Kosken hänen pullottavaa etumustaan ja tunnen miten kovana hän on. Avaan Peten vyön ja housujen napit. Nostan paidan pois hänen päältään. Annan käsieni laskea hänen miehekästä vartaloaan pitkin alas housujen vyötäisille ja riisun hänet. Olemme molemmat mielettömän halun vallassa. Tunteessa on jotain alkukantaista, voimakasta. Mielessäni käy ajatus että voiko tämä olla totta, ja seuraavaksi Pete on jo kiinni minussa painaen minut alas maahan. Hän asettuu päälleni kulli kovana häpyluutani vasten ja sanoo ’Mä haluan panna sua’. Tartun hänen kovaan elimeensä ja ohjaan sen kostean, halukkaan pilluni suulle. Siirrän pikkupöksyni sivuun varovasti, mutta Pete tarttuu niihin tiukasti, jolloin ohuiden pitsistingien narut napsahtavat poikki. En välitä. Yhtäkkiä Pete laittaa kätensä kaulalleni ja kuristaa minua kevyesti. ’Sano jos sä et tykkää’, hän kuiskaa ja työntää kullinsa hitaasti kosteaan pilluuni. Voihkaisen hiljaa. Hän tuntuu isolta sisälläni. Hän liikuttaa itseään hitaasti sisään ja ulos. Nostan jalkani hänen ympärilleen nautinnon vavisuttaessa vartaloani. En edes välitä epätasaisesta maastosta ja havunneulasista. Pete nai minua hellästi, mutta voimakkaasti välillä suudellen huuliani ja kaulaani. Tunnen olevani voimaton. Peten vauhti kiihtyy ja hänen kätensä kaulallani kiristää hieman otettaan. Hengitykseni muuttuu pinnallisemmaksi ja tunnen miten oma hekumani nousee. Keskivartalollani tuntuu tuttua poltetta ja kipinöintiä. Olen täysin Peten hänen painaessa kullinsa syvälle minuun kerta toisensa jälkeen. ’Nyt se tulee’, ajattelen, ja samassa kouristuksenomainen orgasmi valtaa minut. Pilluni supistelee ja orgasmi leviää keskivartalolta päähän ja varpaisiin. Pete siirtää kätensä kaulaltani tukien itseään paremmin maahan ja huomaan hänen kasvoistaan hänenkin tulevan. Hän voihkaisee ja laukeaa, jolloin hänen kullinsa tuntuu sisälläni entistä suuremmalta. Huohotamme toistemme ohi ja halaamme toisiamme. Pete on vielä sisälläni. Pian hän kuitenkin nousee ja auttaa minutkin pystyyn. Korjaan mekkoni sekä rintaliivini olkaimet takaisin paikoilleen ja suoristan mekon, joka on ollut koko aktin ajan mytyssä sylissäni. Samalla Pete pukeutuu. Olemme vaitonaisia, kunnes Pete kysyy ’Mitäs nyt?’. ’Nyt menemme kotiin’, vastaan. Olemme jälleen hiljaa. Syyllisyys alkaa hieman vaivata molempia. ’Sä olet tosi kaunis’ Pete sanoo ottaen samalla kuivuneen lehden pois hiuksistani. ’Oletko sä nyt mun rakastaja?’ hän jatkaa, ehkä hieman piloillaan. ’Voin mä olla’, vastaan ja hymyilen hänelle ilkikurisesti. Samalla mietin tapahtuukohan näin enää koskaan uudelleen. Toivon että tapahtuisi. Palaamme polulle. On tullut jo pimeää. ’Jos puhutaan tästä ensi kerralla?’ Pete kysyy minulta. ’Tehdään niin’ vastaan hänelle ja katson häntä silmiin. Halaamme taas hyvästiksi. Halatessamme huomaan, että kipinä on edelleen elossa: lämmin tunne nostaa taas päätään. Huikkaamme toisillemme ’nähdään taas’ ja lähdemme omiin suuntiimme. Kävellessäni pois hymyilen itsekseni. ******* Tämä on ensimmäinen novellini, kritiikki on tervetullutta!

5

15299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tää toimi. Ihan hyvä kirjoitus. Kirjota vaa lisää.

    • nappe_81

      Jatka kirjoittamista tuo oli todella hyvä tarina ; ) !

      • niminimimininimi

        Hieno tarina.Toivoisin hieman viipyilevämpää kerrontaa esim.naisen ja miehen vartaloista ja ulkonäöstä.Saa eläytymään tarinaan paremmin.Jatkoa tarinaan vaan.


    • Pete.....

      Oisko kirjoittajalla hieman kaipuuta peteen oikeasti...!?

    • Unelmoivainen

      Osui ja upposi, ihan kuin omaa fantasiaani - tosin en itse osaisi pukea sitä kirjalliseen muotoon näin hyvin... Jatkathan, olethan niin kiltti??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      421
      4689
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      249
      2334
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      70
      1740
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      162
      1477
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      325
      1460
    6. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      140
      1161
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1157
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      80
      1130
    9. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1095
    10. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1015
    Aihe