Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Saaressa

Aurinko paistoi taas mukavan lämpimästi kun työnsin veneen vesille ja läksin hakemaan talon tyttöstä kotiin. Kiroilin mielessäni, asia ei mennytkään kuten olin suunnitellut, uhkea vanhapiika päätti lähteä kesäiselle souturetkelle mukaan ja minähän en voinut kieltää sitä millään syyllä.
Aamulla heräilin jo aikaisin levottomiin uniin ja erektioon, niinpä pyörinkin levottomana sängyssä kun muistin että tänään pääsen olemaan kahden tuon himoittavan tyttösen kanssa.... Pallejani kiristi ja kaluni oli kova kuin kivi. Muussa tilanteessa olisin ehkä helpottanut paineitani mutta nyt purin hammasta ja päätin säästää panokset tyttöselle! Sitten juuri ennen lähtöä tämä, voi turkanen...

Lähdime matkaan hyvissä ajoin ja nautin soutamisesta. Nainen jutteli niitä näitä ja vihjaisi jopa tietävänsä että olisin mieluummin mennyt yksin, kaksimielisesti hymyillen. Emme kuitenkaan ottaneen puheeksi aikaisempia tapahtumia saunatuvalla. Oikeastaan nainen ei ollut ollenkaan pahannäköinen, hyvin säilynyt ikäisekseen. Muodot kohdillaan... Turhan ronski suustaan vain. Olipa nainen fiksusti tehnyt eväskorinkin mukaan ja tarjoili juotavaakin välillä.

Siellähän se tyttönen odotteli rannalla kun saavuimme, kivellä istuen ja pitkiä ruskettuneita sääriään heilutellen. Vaaleanpunaiset shortsit myötäilivät pyöreitä pakaroita ja lahkeensuista paljastuivat todellakin kauniisti ruskettuneet reidet. Lisäksi hänellä oli valkoinen t-paita, mikä korosti rusketusta. Tyttö oli selvästi ruskettunut edellisestä päivästä. Kun pääsisin vielä selvittämään missä menee rusketusrajat, vai onko niitä ollenkaan... Shortsejani puristi ja kun paransin asentoa, huomasin vanhanpiian katselevan minua ja iskevän silmää. "Saakeli", ajattelin....

Tyttö laski repun veneeseen ja päätyi taas istumaan vastapäätäni. Nainen kaivoi koristaan heti hedelmiä ja tarjosi tytölle banaanin. Sitten alkoi se tavallinen pälätys kun nainen uteli tytöltä kaikki vuorokauden tapahtumat. Itse tuskastelin tilannetta ja soudin. Kun tyttönen katseli sivuille, saatoin ihailla pehmeiden huulien hidasta liukumista banaanin pinnalla. Ja kuvitella siinä samalla kuinka nuo sileät ja pemeät huulet lipuisivat samoin suonikkaan ja kovan kaluni vartta pitkin... Tunsinkin kuinka shortsini alkoivat puristaa kivuliaasti, kun päivän mittaan himosta helläksi käynyt kaluni ties monennenko kerran sinä päivänä kasvoi äärimittoihinsa.
Tyttö otti rennomman asenon ja nojaili takakenoon silmät kiinni. Siinä minä sitten yritn ihailla ruskettuneita sääriä ja kiinteiden rintojen värähystä t-paidan alla kun vetäisin airoilla vauhtia, niin ettei nainen huomaisi himoani......

Nainen ehdotti että menenmme syömään loput eväät saareen ja nauttimaan kesäpäivästä, mihin ei ollut oikein mitään vastaan sanomista.
Vedin veneen rantaan ja autoin naiset maihin. Sain kauniin pienoisen hymyn kun autoin työtn kädestä pitäen veneestä, katseemme kohtasivat ja olin huomaavinani hänen silmissään jotakin salaista sanomaa... Kirosin taas mielessäni baisen mukaantuloa.
Kävimme pienelle kalliolle ja mietin miten mukava siinä lämpimällä kalliolla olisikaan naida tuota kukkaan puhjennutta tyttöä...
Jonkin ajan päästä nainen sanoi että he lähtevät tytön kanssa hieman kävelylle ja tutustumaan saareen, ja että minä voisin vahtia venettä sekä eväitä sillä välin. Aloin arvata kävelyn luonteen, olihan meillä kolmen kimpakokemus ja luulen että nainen oli kiristänyt tyttöä sen jälkeen muuhunkin, kuten tiesi minunkin olevan hiljaa.

Yritin ottaa aurinkoa mutta himoni ei antanut hetken rauhaa. Silmissäni keikkui tytön vaaleanpunaisten shortsien peittämät pyöreät ja pehmeät pakarat, ruskettuneet sääret ja kiinteinä värähtelevät rinnat...
Aikani tuskailtuani nousin ylös ja lähdin kävelemääm metsään. Pysähdyin välillä kuuntelemaan ja kolmannella kerralla olinkin jo kuulevani ääniä, jota kohti lähdin suunnistamaan...

Siellä he olivat pienellä aukion tapaisella. Kurksitin puiden takaa ja tunsin sekä hermojeni että pallieni kiristyvän, mutta ennenkuin ryntäsin tyttösen avuksi tajusin ettei se voi olla mitään liian rajua.
Tytön paita oli rullattu kainaloihin ja kiinteät herkulliset rinnat olivat paljaina. Vaaleanpunaiset shortsit oli veretty reisien puoleen väliin, niin että nuo seksikkäät kannikat loistuivat paljaina. Tyttö oli kumartuneena nojaamaan suureen mäntyyn, takapuoli pystyssä ja nainen läimäytteli jäntevällä ja ohuella oksalla tuota nuorta 17-kesäistä herkkupeppua. Puhuen koko ajan tytölle jotakin, mutten voinut erottaa sanoja. Välillä nainen hyväili tytön pakaroita ja välillä käsi hävisi tytön reisien väliin. Ja kun hän puristeli ja venytteli härskisti kimmosia rintoja, saatoin kuvitella ja muistella niiden tunnun omaissa käsissäni...
Minun oli pakko kääntyä pois nojaamaan puuhun. Huh! Suljin silmäni ja yritin saada himoni kuriin ajatuksen voimalla. Kun siten taas kurkkasin aukiolle niin nainen istui kaatuneen puun rungolla mekko vyötäisillä ja nuoletutti itseään tytöllä, lesbohan näh oli myöntänyt olevansa.

Hetken päästä kuulin yllättäen nimeäni huudettavan. Astuin vastomaisesti esiin puun takaa. Tyttö oli näköjään taas komennettu nojaamaan puuhun peppu houkuttelevasti pystyssä ja nainen viittoili minua paikalle.
-minä arvelinkin että olisit lähistöllä. Nainen sanoi vihjailevasti hymyillen ja jatkoi; "Ajattelin että sinullakin taitaisi tehdä mieli, ja tuntuu että tyttökin olisi nyt jonkin muun kuin naisen ja piiskan tarpeessa"
-Joten pidähän nuorikkoa hyvänä, minä lähden vahtimaan sitä venettä kun sinusta ei siihen näytä olevan. Muut asiat mielessä ja nuo houstkin pian repää jos et auta asia. Nainen lasketteli ja osoitti shortsieni pullistunutta etumusta, sekä lähti kävelemään pois.

Käännyin tyttöön päin, mutten nähnyt hänen kasvojaan takaviistosta niiden ollessa puuhun nojaavien käsivarsien takana.
-tuota... oletko kunnossa? Kysyin tyhmänä. Laskin käteni pehmeälle pakaralle ja huomasin niissä vain lievää punoitusta. Käteni lipui alemmas ja tunsin tytön olevan ihan märkä! Työnsin sormeni varovasti sisään.
-oih... Tyttö voihkaisi ja hitto vieköön nosti noita upeita kannikoitanasa ylemmäs, tarjoten tiukan pillunsa entistä paremmin tarjolle.
Silloin tartui shortseihini ja revin ne jalastani. Kova ja kuuma kaluni ponnahti vapaaksi ja vamiina käymään tuon nuorikon kimppuun keskellä kesäistä luonnon helmaa.
Tartuin pakaroihin ja nautin niiden pyöreydestä ja pehmeydestä. Levitin niitä ja ohjasin sykkivän elimeni piukkojen punaisten huulien väliin.
-oi... oijoii... oih! Tyttö vaikersi kun työnnyin epäröimättä hänen sisäänsä. Tartuin kaareviin lantioihin ja aloitin nautinnolliset liikkeet...
-uh...uh... oh... Kaunotar voihki hiljaa kun nain häntä puuta vasten, silmät nautinnosta suljettuina. Välillä kurotuin kimmoisiin mutta pehmeisiin rintoihin kiinni ja annnoin lantioni hakata tytön pakaroita. Luonnon ääniin sekoittui kosteat äänet, hiljaiset voihkeet sekä minun tyytyväiset murahdukseni...
Kunnes tunsin vapauttava räjähdyksen olevan tulossa ja aamuin ammukseni syvälle tytön sisuksiin...

Ihailin tiukkojen, liukkaiden punaisten häpyhuulien hyväilyä kaluani varressa kun vedin puolikovan kaluni ulos hänestä. Kuului tiukka ja märkä moiskahdus kun kaluni irtosi pillun tiukasta puristuksesta. Enkä voinut olla voihkaisematta nautinnosta, tuon kimmoisan pehmeä liha oli imenyt pakottavan kivun kalustani ja raskaista palleistani.

Paluumatka menikin iloisesti vihellellen, vanhanpiian myöskin hymyillessä jo hieman enemmän. Tytön yrittäessä katsella hieman vaikeana kaikkea muuta kuin meitä.
Mielestäni asia luonnon helmassa oli jäänyt hieman puolitiehen, mutta kun ei arvannut jäädä koko päiväksi irstailemaan kun nainen oli mukana. Ehkä toisin tyttösen joku kerta uudestaan saareen, tai veisin jonnekin muualle luontoon...
Sitoisin tuon kaunottaren vaikka puuhun ja tekisin kaikkea tuhmaa......
03406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

*X* kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu