Ajattelin nyt vain purkaa ajatuksia kun on hassu tilanne. :) Olen itse bi-tyttö. Minulla on poikaystävä (sitä ennen on ollut pari tyttöystävää, mutta tää jätkä on mun eka poika). Ollaan oltu noin puoli vuotta yhdessä ja onnellisia ollaan.
Noo, ennen tätä mun jätkää noin vuosi tai pari sitten olin ihastunut yhteen mun kaveriin. Luulin sitä silloin heteroksi enkä tehnyt mitään, myöhemmin sain tietää että sekin on bi ja sitten kadutti. No, ei siitä sen enempää.
Nyt tää mun kaveri on kusessa muhun. Aika sairaalloisestikin, se on älyttömän mustis eikä tykkää yhtään mun jätkästä vaikka ei ole ikinä tavannutkaan sitä (tää mun kaveri on siis nettikaveri, ollaan tunnettu silti jo monta vuotta).
Vähän aikaa sitten mun poikaystävä oli ihastunut yhteen mun kaveriin (ihan irl-kaveri, kuulutaan samaan kaveriporukkaan etc., ja se on mulle aika läheinenkin ystävä, ei mikään "bestis" silti). No, siinä oli sähläystä, mutta se meni ohi ja nykyään mun jätkä sanoo ettei se enää tykkää siitä, se oli vaan joku.. Vaihe.
Tämä mun kaveri paukautti kuitenkin eilen mulle päin naamaa olevansa kusessa mun jätkään ja että sille oli aivan helvetin vaikeeta torjua se mun poikaystävä, kun meidän suhde oli silloin kerran katkolla eikä jätkä tienny kumman se haluis, mutta mun kaveri sano että ne ei saa enää tavata, että se on mun poikakaveri ja että se ei saa ajatellakaan sitä. Arvostan mun kaveria siitä, sillä olis ollut mahdollisuus saada jätkä (kun se oikeesti valittaa koko ajan et se haluis poikaystävän) mutta se ei vienyt sitä.
Tilanne on nyt siis tää, mä ja mun jätkäkaveri rakastetaan vaan toisiamme ja ollaan onnellisia. tää url-kaveri on kusessa muhun. Ja tää toinen kaveri kusessa mun jätkään.
En tiiä miks tulin tätä selittämään. Mun pitäis ehkä olla mustasukkainen mun jätkästä ja niinhän mä oonkin mutta enemmän mä säälin mun ystävää, niitä molempia. Kummallakaan ei ole ollut kauheasti onnea rakkaudessa ja nyt ne on ihastunut molemmat varattuihin, joita niillä ei ole mahdollisuutta saada ja jos olisikin, niitten kunnia estää niitä.
Toivottavasti ne molemmat pääsis tästä yli ja löytäis omat rakkaansa, ja sitten myöhemmin voitais nauraa tälle hassulle asetelmalle yhdessä ja olla kaikki onnellisia. Ei ole hauskaa kun ystävillä ei ole asiat hyvin nyt viimeinkin kun itse olen nousemassa pohjalta.
Kommentteja saa laittaa, onko muille käynyt näin? :)
Monimutkaista...
Tyttö15v
1256
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
heipä hei =)samankaltainen ongelma oli mun kaverilla aikanaan. kuitenkin olet onnellinen jätkäsi kanssa ja teillä menee hyvin, miksi antaa kavereiden sekoittaa päätä. jos jätkäsi sanoo että ei ole mitn mielenkiintoa enää tätä ihmistä kohtaan, miksi turhaan olla mustasukkainen? Tämä sun entinen ihastus sitten taitaa kuvitella suurinpiirtein omistavansa sut =) Jos hän sun hyvä kaveris on, niin voisit koittaa jutella tälle kaverille ja kertoa asiat niinkuin ne on =) lykkyä tykö!! =O)