SAARENMAA

silta_Viroon

monta päivää kannattaa varata että kerkee kiertään koko saaren?oon ite ajatellu että riittäkö kaksi päivää.ja onko kokemuksii hyvästä teltta paikasta?niin ja mitä nähtävyyttä kannattaa ehdottomasti käydä kattoon?sitä kansa että onko jo kesäkuun alussa kaikki auki?

7

1095

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • päivää

      on aivan liian vähän - kiire tulee eikä ehdi rauhoittua, minkä kunnon loma ja maisemista, nähtävyyksistä ja luonnosta nauttiminen vaatii. Itse olimme Saarenmaalla viime kesänä lauantai-iltapäivästä torstaiaamupäivään. Oli aikaa kuljeskella Kuressaaressa (sekä virallisia nähtävyyksiä katselemassa että omakotialueella), istuskella kahviloissa, kierrellä eri puolilla saarta ja vaellella luontopoluilla. Majailimme kolmessa paikassa - aluksi kaupngissa perhemajoituksessa ja sen jälkeen kahdessa maaseutumajoituspaikassa. Kokemuksen niistä hyviä - pääsimme hieman tekemään tuttavuutta paikallisiin ihmisiin.

    • harasoo

      Olen ite kaverien kanssa viettänyt Saarenmaalla pari päivää joskus muutamana kesänä ja totean että mieluummin viikko. Kaikessa rauhassa (ja rauhallista siellä onkin) katella ja ajella ja jos löytyykin kiva paikka niin jäädä siihen. Kivoja paikkoja ja ihmisiä löytyy niin että ei pois tahtoisikaan. Siis varatkaa mieluummin viiko.

      • harasoo

        Vaikka Viro onkin netin käytössä ja muussakin valovuoden meitä edellä niin kyselkää paikallisilta nähtävyyksistä ynnä muista. Että mitä nähtävää olisi ehkä tajolla. Läheskään kaikkea et löydä netistä millään. Pätee myös Pärnuun ja jopa Tallinnaan.


      • jopa koirilla kotisivu
        harasoo kirjoitti:

        Vaikka Viro onkin netin käytössä ja muussakin valovuoden meitä edellä niin kyselkää paikallisilta nähtävyyksistä ynnä muista. Että mitä nähtävää olisi ehkä tajolla. Läheskään kaikkea et löydä netistä millään. Pätee myös Pärnuun ja jopa Tallinnaan.

        niin kaikkea ei sittenkään löydy. Alkuun pääee http://matkarajad.maaturism.ee/thule.php?pg=object&id=76 http://www.viroweb.com/saarenmaa/viro.asp http://www.tripadvisor.com/Tourism-g277795-Saaremaa_Muhu_Archipelago-Vacations.html ja huom. Viron kalkkikiviperäinen maa saa kesäisin tiet pölisemään.


    • silta_Viroon

      kun ootte viittiny laittaa tietoo.lisää vain kirjoittaan jos on vinkkejä ja kokemuksii saarenmaasta! tässä oon tota matkaa suunitellu ja kyllä pitää ainakin kolme koko naista päivää varata reissuun.

    • Rue De

      Riippuu siitä mitä lomaltaan odottaa ? Monelle saari jo sinänsä on eksotiikkaa ja kun on maaperä kalkkikiveä niin luulisi että on Välimerellä ! Sinun täytyy muistaa että saarella asuu ihmisiä jotka ovat maanviljeliöitä ja siten saavat aikansa hyvin kesäisin kulumaan. Pari päivää ei riitä - ja muista että laivoilla on tunkua kesällä. Muista jättää ennakkoluulot kotiiin taikka laivalle - jotta on helpompaa aloittaa Viroon tutustuminen. Jonkun kirjan lukeminen olisi myös hyvä tapa valmistautua ko matkaan !

    • silta_Viroon

      kuresaare oli kiva pikku paikka ruoka kauppoja oli tosi hyvin eli valikoimaa piisaa vaikka kuin vaativalle ihmiselle.
      eli oltiinn siellä tossa toukukuun aika lopulla ja justiin avattiin uusi kauppa http://www.maxima.ee/ oli pirun hyvä valikoima riittävästi olutta kylmässä,eli paras mitä kuresaaresta löytyy.

      muutenkin en kehu mitään nähtävyyttä tässä eli mene ite ja koje se että sydän jää sinne saarenmaalle!

      majoituksesta sen verra eli oltiin telttailemassa,eli käytiin katoon tämä Mändjala leirintä ei sopinu teltailuun eli ei jääty koska oli tiheän puuston keskellä ja hirveesti porukkaa jotka piti kovaa mölyy.muutenkin ei napannu.

      sitten päädyttiin Piipelehe leirintään ja oli täysi kymppi.isäntä kiva puhu sujuvaa suomee ja paikka muutenkin siisti.niin ja oli hyvällä paikalla ihan keskustassa helpo liikkua.

      eli oltiin noin kolme päivää reissussa ja riitti näin alle kolme kympisille äijän retaleille ihan hyvin tuli kaikki nähtyy.
      seuraavan kerran kun menen niin en etsi mitään nautin vain siitä saarenmaan ihanasta rauhasta!

      mitään ruoka paikkaa en oikein osaa alkaa kehuun kun kaikilla on oma maku mutta ei tänne ainakaan syömään muuten ok. http://www.tt.ee/kodulinn/
      meille ainakin tuli ihan surkeet ruuat vai oliko huono tuuri en tiedä.
      tämä oli kiva paikka ja ruoka hyvä päivän ruoka vain 35 eek eli tosi halpa http://www.suurtoll.ee/
      niin ja se veski vai mikä oli ei meidän makuun muuten kiva paikka ja kaunis.

      niin se lautta matka ei varattu lippuja näin oli parempi en tiedä miten sitten kun on sesonki.

      ja vielä kiitos teille jotka olette laittanu vastauksia niistä oli apuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      81
      1214
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      30
      884
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      19
      755
    4. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      619
    5. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      587
    6. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      181
      572
    7. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      550
    8. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      123
      540
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      27
      467
    10. On ollut syyllinen olo viime päivinä

      Olen niin täpöllä ollut sinussa kiinni tunteiden tasolla. Unet ja kaikki. Nainen, toisaalta tuntuu pahalta, mutta kun si
      Ikävä
      23
      460
    Aihe