Oon tässä pitkää miettiny et onko kohtuullista maksaa 150 euroa elareita. palkka on 1700-verot.
elatus
jake 77
40792
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
kohtuullista, mutta jos exä tyytyy tuohon nimelliseen isä-tittelin lunastukseen niin sehän on hienoa sinun kannaltasi.
kai tää oli niin ku läppä?!
Eiköhän se elatusmaksu mene aika lähelle sitä minimimiä tai siis sitä mitä kela maksaisi. Ja vain siksi se ei yleensä mene siitä alle, ettei kelan tarvitsisi kustantaa elatusta. Elatus kannattaa laskettaa lastenvalvojalla niin voit olla varmempi siitä, että se on ainakin sellainen, jonka useimmat maksaa suhteessa palkkaansa.
enemmän jos etän palkka on isompi? jos etä on vaik ekaks työtön ja skidi pärjää minimil nii miks se sit ei enää pärjääkkää ku etä saa duunii? voi päätellä et sit se noussu elari menee sen yhärin omii menoihi.
lapselle kuuluu vanhempiesa elitaso. Asetetaan kysymys toisi: miksi lapsen pitäisi kituutella minimillä jos vanhempi tieää rutkasti ja elelee leveesti? Näinkö haluat kohdella lapsiasi?
mitä lapsi tarvitsee. Kuulostaa minun korviini vähän pieneltä, mutta jos osallistut muuten isompiin hankintoihin, pyörät, harrastuskulut niin sitten kai kohtuullinen. Tai jos toisella suuremmat tulot, niin kai sitten kohtuullinen.
Itsekkin maksoin samansuuria elareita..mutta onneksi nyt on olemassa laskentakaava, joka ei valehtele. anayt itse maksan 68e ja olen ihan tyytyväinen.
et tääki on vitsi tai sit et oo töissä tai tosi pieni palkka
hei! onks sulla se laskentakaava? Mistä toi voi etsiä?
kiitos
Kohtuullisuus on se että sinä maksat lapsen kulut kun lapsi on luonasi ja lähi maksaa lapsen kulut kun lapsi on hänen luonaan.
Lapsilisä tietysti jaetaan samassa suhteessa mitä lapsi on kummankin luona.
Se on oikeudenmukaisin ja lapsen parasta ajatteleva elatus.
Entäs jos etä ei suostu tapaamaan lastaan ollenkaan? Eikö hänen tarvitse osallistua lapsensa elatukseen lainkaan?
Just joo... jos lapsi on esim, etällään kahtena viikonloppuna kuukaudessa ja kaikki muut ajat lähillä, niin just noinhan se tasapuolisesti se lapsen elatus jaetaan. Voi pyhä jysäys! Mistä näitä älyn jättiläisiä tänne sikiää???
Siinä taas toistuvasti yksi yh-äippäRESSUKOISTA näytti sen mihin myös ne reppanat eivät kykene, eli luetun ymmärtämiseen!!!
kirjoitin mm. näin:
"Lapsilisä tietysti jaetaan samassa suhteessa mitä lapsi on kummankin luona."
Siis jos lapsi on lähin luona 26 päivää niin lähi saa lapsilisästä 26 osaa kolmestakymmenestä ja etä sen lopun neljä osaa. (mikä on niin vaikea ymmärtää noinkin yksinkertaisessa yhtälössä???)
Kumpikin maksaa tietysti lapsen kuluista sen mukaan mitä saa olla lapsen kanssa, eli kun lähi saa olla lapsen kanssa niin tottakai hän maksaa kaikki kulut siitä ilosta ja kun etä saa olla lapsen kanssa niin hän maksaa kaikki kulut siitä ilosta. (mikähän tuossa voi olla niin vaikea ymmärtää???!!!)
Vai onko kyse nyt siitä että kun yh-äippäRESSUKAT valittavat ja kitisevät että on muka niin helvetin raskasta ja kallista elää lapsen kanssa niin se elari olisikin niille reppanoille niinkuin palkkio siitä ankeudesta mitä lapsen kanssa oleminen tuo mukanaan???
Eikö saman periaatteen mukaan sille etäisälle pitäisi lähiäidin maksaa myös niistä muutamasta päivästä palkkio kun hän on "pakotettu" olemaan lapsen kanssa???!!!
On todella ristiriitaista tuo yh-äippäRESSUKOIDEN touhu kun väkipakolla pitää saada se lapsen lähihuoltajuus mutta sitten se muka onkin niin rasittavaa ja raskasta ettei siihen se reppana yksin pysty ellei saa kupattua etäisältä RAHAA!!!
Miksi sinä maksaisit sellaisesta mistä et halua nauttia itse???
Jos etä ei suostu tapaamaan lapsia niin sehän on lähille vain iso plussa sillä lähi saa olla ja elää lasten kanssa koko ajan!!!
Jos etä haluaisikin elää ja olla lastensa kanssa koko ajan niin tietystihän sekään ei sopisi sinulle vaan tekisit kaikkesi että etä ei saa tavata lapsiaan millään koska sinun ja sen etän välillä on riitaa!!!
Eikö olekkin teillä yh-äippäRESSUKOILLA helppoa, jos isä haluaa olla ja elää lastensa kanssa mahdollisimman paljon tai ei halua olla ja elää lastensa kanssa niin aina te reppanat saatte "illuusiomaailmassanne" kaiken näyttämään siltä että kumpikin on väärin...
Yritän selittää tämän ymmärrettävästi ja yksinkertaisesti, että kaikkien resurssit riittävät sen ymmärtämiseen: lapsilisä on LISÄ. Toistan: LISÄ. Se tarkoittaa rautalangasta väännettynä, että se on LISÄ, jota yhteiskunta maksaa lapsen elatuksesta kaikille lapsille, oli niillä sitten etä tai lähi tai kaksi tai miljoona lähiä. LISÄ on aina LISÄ johonkin, eli se peruselatusvelvollisuus on molemmilla lapsilla yhtä suuri, eikä riipu siitä milloin ja missä ja kumman luona lapset ovat. Pelkkä LISÄ ei yksin riitä, ei voi olla LISÄÄ, jos ei ole jotain, mihin se on LISÄ.
Kerroppas yh-äippäRESSUKKA että kun se lapsiLISÄ maksetaan ihan ydinperheellekkin niin sehän on kummankin vanhemman käytettävissä lapsen hyväksi niin miksi ihmeessä se lapsiLISÄ ei sitten olekkaan käytettävissä samassa suhteessa lasten luonaolopäivien kanssa myös sen ETÄN kukkarossa???
"Pelkkä LISÄ ei yksin riitä, ei voi olla LISÄÄ, jos ei ole jotain, mihin se on LISÄ."
Tuosta sinun älyttömästä sekoilustasi voi hyvinkin vetää selvän johtopäätöksen että se lapsiLISÄÄ on sinunKIN yh-äippäRESSUKAN kohdalla jälleen sijoitettu siihen bisseen ja siideriin sillä niin sekopäistä sönkkäystä tuo sun höpötykses TAAS on...
(aamulla kankkunen kolisee mutta eipä hätää... onhan sinulla lapsiLISÄÄ niin saat LISÄÄ bissee ja siiderii korjaamaan olotilasi uuteen nousuun...)
Voi hyvänen aika AITO_etäpyllerö!
Älä nyt ota turhia murheita tapaajaisien lisistä. Anna sinä poikain itse hoitaa lisäasiat lisääntymisistään ja ala sinä miettiä vaikka tulevien AITO_etäpappojen nettitukiryhmän perustamista, se kun on sinun arkeasi ihan kohta, ainakin ikäsi puolesta.
Lasten etän luonaolopäivät ovat niitä, kun etävanhempi tapaa lastaan ja niistä etävanhempi saa vähennykset maksamaansa elatusapuun. Mutta toisaalta, mitäpä sinua kiinnostaa asia, joka ei ole sinun arkeasi millään tavalla.
täällä taas YHÄIPPÄRESSUKKA kimittää niin että vallan silmiin sattuu. vikivikivikivikivikivikivikivikinää kitikitikitinää, mutta jälleen kerran ei mitään asiaa, niinkuin YHÄIPPÄRESSUKOIDEN tyyliin kuuluu.
"Lasten etän luonaolopäivät ovat niitä, kun etävanhempi tapaa lastaan"
näinhän se on, ja etä haluaa tavata, mutta miten se lähi sitten nauttii kaikki tuet mitä lapsen elämiseen saa niin täysimääräisenä? vaikka lapsi on etän luona elätettävänä ne muutamat päivät? kohtuullista olisi että sitten se lähikin saisi vain vähennyksinä ne lapsen elatukseen käyttämät varat?
" Miksi sinä maksaisit sellaisesta mistä et halua nauttia itse???" No missäs se lapsen etu nyt on? Ei tarvi maksaa jos ei halua tavatakaan? Vittu mikä idiootti!
Eli tämä antaisi isukeille täyden vapautuksen kaikesta vastuusta niin halutessaan. Ei tarvitse osallistua yhteisten lasten elatukseen jos ei heitä halua tavatakaan. Hieno idea, kertakaikkiaan. Se mitä ilmeisimmin on myös lapsen etu. "Ei Janipetteri, isäsi ei tahdo tavata sinua, koska sitten hänen pitäisi maksaa osa sinun elatuksestasi."
lapsilisä on KELAN MAKSAMA raha LAPSELLE. eihän se ole kummankaan vanhemman antama raha eikä kummankaan vanhemman menoihin tarkoitettu raha. miksi se pitäisi muka jakaa vanhempien kesken lapselle annettavaksi???
hahhahhaaaa, vai LAPSELLE?????
Lapsilisä on verotonta tuloa. Se voidaan maksaa myös lapselle itselleen, jos lapsen etu sitä vaatii. Vuonna 2003 Kela maksoi lapsilisiä yhteensä noin 1,36 miljardia euroa.
Maksettavan lapsilisän suuruus1. lapsi 100,00 €/kk
2. lapsi 110,50 €/kk
3. lapsi 141,00 €/kk
4. lapsi 161,50 €/kk
seuraavat lapset 182,00 €/kk
Yksinhuoltajalle maksetaan jokaisesta lapsesta lapsilisään yksinhuoltajakorotusta 46,60 euroa.
Lapsilisän tarkoitus on tasata lapsettomien perheiden ja lapsiperheiden elintasoeroja.lähde? Lapsilisää ei siis ole tarkoitettu parantamaan vain köyhien perheiden asemaa ja siksi sen maksaminen ei riipu vanhempien tuloista.
Lapsilisät kattavat vain osan lapsen hankinnasta aiheutumista kustannuksista. Tämän takia kaikkialla lapsilisä nousee jokaista lasta kohden, vaikka lapsesta aiheutuvat kustannukset yleensä pienenevät sitä mukaa, kun lapsia on enemmän. Toisin sanoen perheissä, joissa on enemmän lapsia, materiaalinen elintaso laskee kuitenkin enemmän kuin perheissä, joissa on vähän lapsia.
Alun perin lapsilisät olivat työnantajien maksamia lisiä työntekijöille, joilla oli lapsia. Tästä järjestelystä luovuttiin, koska työnantajat alkoivat syrjiä työntekijöitä, joilla oli lapsia.lähde?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lapsilisä
Siteraatko seuraavaksi Timo T.A Mikkosta totuutena?
Wikipedia tietoudellasi voit mennä vaikka hallitukseen järjestämään luxusta etäisille jotka eivät tapaa lapsiaan.
minulla lapsilisä menee lapselle, ei itselle. sinusta en tiedä, pidätkö vai haluaisitko pitää rahoja omanasi
pese suusi ja sormesi saippualla.
Mulla etä maksaa 225€ kk ja tienaa alle 2000€. Just lasketutin ja joutui maksamaan lisää, ihan oikein kun ei lastaan luonaan pidä. Maksumieheksi vaan jos ei isyyttään hoida.
Lapsilisä ei kuulu lasten tileille, pois lapsilisä jos se joutaa tilille makaamaan. Se on tarkoitettu lapsen elättämiseen. Niikuin elatusmaksukin.
äiti ihmettelee miten isommassa perheessä materiaalinen elintaso laskee jos kulut kuitenkin lasta kohden pienenee?
kuitenkin sen tietää mitä sinä ja muut ette, ja siellä kelan sivuilla on sama teksti, ai niin nutta YHÄIPPÄRESSUKATHAN tyylilleen uskollisena haukkuu sitten sen faktan varmistajankin, kun raivoissaan siitä, että ovat väärässä. eivät muuta enää keksi REPPANAT. jep jep.
kyllä rahan ahne ukko!
Ja sinusta yh-äippäRESSUKASTA tietenkin lapsen etu on se että lapsi pakotetaan asumaan sellaisen isän TAI äidin kanssa joka ei halua elää lapsensa kanssa!!!
Sinä yritit jälleen kerran väännellä ja käännellä asiat niin että saisit syyn haukkua tai jopa nolata minut mutta etpä sinä reppana siihen kykene...
Miksikö et kykene??? Vastaus: katso peiliin!!!
Mitä keksit siihen että jos nyt on käynyt niin ihmeellinen poikkeustapaus että lapsen lähinä onkin isä ja etä-äiti on se joka ei halua tavata lapsiaan???
Eikö olekkin aika kinkkinen kysymys sillä sinun pitäisi yrittää puolustella sitä ajamaasi äippien hyyssäystä mutta nyt se sitten ei tuossa tapauksessa enää onnistukkaan ellet puhu jälleen kerran itseäsi pussiin...
Enpä yrittänyt väännellä enkä käännellä yhtään mitään. Se on aivan sama onko se äiti vai isä joka ei lastaan tahdo tavata, mulkku se henkilö on sukupuoleen katsomatta.
Mistäs sinä minun siviilisäädyn tiedät? Oletko kenties selvännäkijä tai jokin muunlainen noita? Tiedätsä, että jumalan silmissä me kaikki ollaan samanarvosia?
Voi lapsrakas ku oisit aikanas selkääs saanu ni ois sustaki kasvanu kunnon kansalainen. Monet täällä olisivat kaivanneet koivuniemenherraa aikanaan.
Mistähän luulisit että sinun siviilisäädyn tietää??? Heh heh heee... Koitappas arvata...
"Tiedätsä, että jumalan silmissä me kaikki ollaan samanarvosia?"
Hahhahahaa... Vittu kaikkea te yh-äippäRESSUKAT yritättekin... Hahhahhaaa...
Satutko muuten yh-äippäRESSUKKA tietämään että mitään vitun jumalaa ei ole edes olemassakaan ???
Etpä onnistunut silläKÄÄN verukkeella nostamaan yh-äippäRESSUKOITA meidän normaalien terveiden ihmisten rinnalle samanarvoisiksi...
Se uskontohan on pelkästään sekopäisten höpötystä ja sillä verukkeella saadaan älyytettyä tyhmiä ihmisiä ja yritetään saada perusteluja itsekkäille teoille niin yksilötasolla kuin poliittisesti maailmanlaajuisestikin.
"Lapsilisät kattavat vain osan lapsen hankinnasta aiheutumista kustannuksista. Tämän takia kaikkialla lapsilisä nousee jokaista lasta kohden, vaikka lapsesta aiheutuvat kustannukset yleensä pienenevät sitä mukaa, kun lapsia on enemmän. Toisin sanoen perheissä, joissa on enemmän lapsia, materiaalinen elintaso laskee kuitenkin enemmän kuin perheissä, joissa on vähän lapsia."
- - - - - - - -
Tarkoittaiskohan tuo sitä, että lapset käyttävät yhteisiä ja/tai vanhempien sisarustensa tarvikkeita? Eli esim. perheen toiselle lapselle ei tarvitse ostaa kaikkia varusteita, vaatteita, tarvikkeita uutena, lelut ja huoneet ovat yhteisiä jne.
Eli rahaa hankintoihin menee vähemmän toista lasta kohti, kuin ensimmäistä, mutta samalla uutta, omaa ja huonetilaa saa vähemmän
eli yh-äippäRESSUKALLA, kuten haluat sanoa, ihan yhtäläinen oikeus luopua lapsestaan niin halutessaan? Eli lapsen voi vain jättää johonkin lastenkotiin koska vaan ja unohtaa sinne. Eikä siitä tietenkään tarvitse maksaa mitään, yhteiskunta huolehtii. Onko se sinusta oikeudenmukaista ja lapsen etu? Vai olisikohan lapsen etu se, että ihmiset miettivät ennen lasten tekemistä, että haluavatko lapsia ja ovatko valmiita maksamaan heidän elatuksestaan aikuisiksi asti? Olisiko lapsen etu se, että MOLEMMAT vanhemmat miettivät, haluavatko lapsen, vai ei?
Eikä muuten kalahtanut kalikka. Ikävä tuottaa pettymys, mutta en ole yh, vaan naimisissa kaikkien lasteni isän kanssa. Emmekä tarkemmin laske, kumman tuloista milloinkin kukakin elätetään. Tällä hetkellä tosin minun, koska mies on lomautettu. Olen silti sitä mieltä, ettei kumpikaan vanhempi voi irtisanoutua vanhemmuudesta, jos siihen kerran on ryhtynyt.
Näin sivumennen sanoen, sillä sinun taktiikallasi, että molemmat vanhemmat maksavat lapsen silloin kun hän on luona, lapsi taitaa kokonaisuudessaan tulla kalliimmaksi. Varsinkin jos hän on todella molempien vanhempien luona esimerkiksi suunnilleen yhtä paljon. Silloinhan tarvitaan kaksi riittävän isoa asuntoa, kahdet vaatteet (ei kai vaatteiden hankintakaan voi olla vain toisen vanhemman vastuulla), kahdet polkupyörät, luistimet, sukset ja muut harrastusjutut ja tavarat). Kuka maksaa lasten hoitomaksut? Tai esimerkiksi koulumatkat, joka on toisen luota usein enemmän kuin itsekuljettava matka? Taitaa siis moni etä päästä paljon halvemmalla kun vain kiltisti maksaa sen elatusmaksunsa ja antaa lähin huolehtia muista kuluista.
Onko sinusta ihan oikeasti reilua esimerkiksi sellainen tilanne, että suuripalkkainen isä haluaa kovasti lasta, mutta pienipalkkainen äiti ei niinkään. Äiti kuitenkin suostuu lapseen isän mieliksi. Sitten isä voi vain päättää, ettei perhe-elämä olekaan häntä varten ja jättää äidin ja lapsen keskenään irtisanoutuen koko isyydestä ja jättää lapsen äidin kustannettavaksi? Isällä pitäisi olla ihan yhtäläinen velvollisuus RAKASTAA lastaan kuin äidilläkin. Miksi kuulostaa, ettei monien mielestä olisi? Jos lastaan rakastaa, niin häntä ei hylkää. Ei taloudellisesti eikä jättämällä tapaamatta ja osallistumatta hänen elämään.
samanlainen yhärireppana sä oot ku muutki tääl! otit nyt vaan vaihteeks ton taktiikan et nyt näyttelet jo ydinperheen äitii.. surkee luuseri rahanperässä sä oot!
tajua, miksi juuri ne rahasta kitisevät isät yleensä lapsia tekevät.
kandeis käydä vaikka steriloimassa itsensä, niin ei varmasti tarvi pelätä joutuvansa "surkeitten rahanperässä kulkevien luusereiden" kynsiin.
Sinä se vasta surkea otus olet. Edellinen kirjoitti täyttä asiaa ja sinä surkimus vikiset naama punaisena "luuserireppana rahan perässä oot..." Uikuti uikuti, onko paha mieli? Vai kehitysvammako sinulla on? Vai miksi jauhat tuota yhtä ja samaa täällä, huolimatta siitä liittyykö se aiheeseen? Taidat olla sellainen etäisukin usein mainostama "vajukki".
"Yleinen harhaluulo on, että elatustuen määrä (118,15) euroa olisi jonkinlainen "minimi". Elatustuen kulloinenkin määrä näyttää muotoutuneen jonkinlaiseksi "normiksi", koska kunnat yrittävät saada elatustukikulunsa mahdollisimman alhaisiksi ja siksi lastenvalvojat pyrkivät siihen, että vanhemmat sopivat vähintään elatustuen määrän elatusavuksi ettei kunnalle jää maksettavaa. (118,15) euroa on kulutustietojen varassa riittämätön lapsen elatusavuksi ellei lähivanhempi ole hyvätuloinen."
Täysimääräinen elatustuki noussut 136,41 euroon 1.1.2009.
elarit juurikin tuo 150 euroa, ja ihan passeli on.
isän tuloja en tiedä, mutta kokopäiväisesti töissä kuitenkin.
muistaakseni jotain 120-130 euron kieppeillä oli se minimisumma (mitä siis valtio maksaisi joillekkin), joten kyllä näkisin että ainakin riittävä summa on. tehän maksatte sen elatuksen kuitenkin puoliksi ja lisäksi lapselle tulee lapsilisät eli siinä tulee jo yli 400/kk lapsen elämiseen.
jos osallistut muihinkin kustannuksiin, nii voisi se kai pienempikin olla.
riippuu paljon siitä minkä ikäinen lapsi on ja millaiset on menot (harrastukset ym.).