Kertokaa miten pystyisin unohtamaan sen,että haluaisin lasta niin kovasti. Yritystä meillä on ollut jo yli puolitoista vuotta,yksi keskenmeno marraskuussa 2002. Sen jälkeen ei ole kuulunut mitään. Mieheni kanssa käytiin verikokeissa mittaamassa hormonimme ja ne olivat molemmilla normaalit,jatkotutkimuksiin emme vielä halua. Nyt kävi vielä niin että siskoni tuli raskaaksi...nyt olen todella epätoivoinen,en saa asiaa millään mielestäni vaikka kuinka yritän...
Auttakaa!
kata
4665
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ehkä kannataisi teidän tässä vaiheessa kääntyä lapsettomuusklinikan puoleen. Netistä löytyy tietoa väestöliitosta sekä Ava-klinikasta. On olemassa myös muita.
Siellä tutkitaan onko kaikki ok (itselläni oli endometrioosia), ja kerrotaan mahdollisuuksia, ja niitähän on. Ensin voi kokeilla comifen hoitoa, ne on naisten munasoluja stimuloivaa ainetta. Ja sitten voi joko kokeilla "luonnollista" tai inseminaatiota. Ovulaatiopäivää voi näpsästi seurata apteekista saatavilla clear plan stickseillä. Ja jatkosta ne kertovat klinoilla, jos on enää tarvetta jatkoon.
Myös homeopaatilta on saatu hyviä tuloksia.
Onnea matkaan!
Olemme yrittäneet avomieheni kanssa vauvaa "vasta" syyskuusta asti periaatteella "tulee, jos luoja suo", mutta se ei välttämättä ole edes mahdollista ilman lääketieteen apua. Minulla oli n. 18-vuotiaana vuoden ajan klamydia...
Eivät ne jatkotutkimukset niin kamalia ole! :) Eikö epätietoisuus ole omalla tavallaan ihan yhtä kuluttavaa, ellei enemmänkin? Koska teillä on jo yksi raskaus alkanut, niin ihan hyvin se toinenkin voi pian alkaa. Mielikin siitä paranee, kun tutkimukset on tehty ja kaiken todettu olevan kunnossa. Ja jos ei ole, niin sitten voidaan harkita, mitä seuraavaksi tehdään. Meillä on kaikki tutkimukset ja ensimmäinen hoitokin (mikrohedelmöitys) tehty kunnallisella puolella ja vajaan vuoden sisään. Huomattavasti edullisempaakin se on ja palvelu on ollut hyvää (Etelä-Suomi). Jos tutkimukset eivät tunnu olevan oikea ratkaisu, niin oikein sekin on. Mikä parhaalta tuntuu, mutta oma epätietoisuuteni helpottui välittömästi lapsettomuuden syyn selvittyä. Onnea matkaan!! :)
Moi
Tarinasi kuulosti, kuin omaltani muutama vuosi sitten. Epätoivon vallassa minäkin rimpuilin, kunnes tajusin sen olevan ihan turhaa. Ajatuksien tueksi luin muutamia elämänfilosofiaa käsitteleviä kirjoja ja ne kyllä minua jotenkin kummasti rauhoittivat. Kun tavallisesti painiskelin vain omien murheitteni kanssa, aloin kummasti nähdä elämässä muitakin merkityksiä. Erityisesti tiibettiläiseen elämänviisauteen tutustuminen auttoi. En silti ole mikään hihhuli, vaan aivan tavallinen maalaisjärjen tyttö, mutta onelmien keskellä se järki sumeni. huomasin eläneeni yhdessä mieheni kanssa vain tähtäämällä tulevaan raskauteen. Muu elämä jäi melko tyhjäksi. Itku oli herkässä ja ahdisti. Sitten vain yks kaks tuli loppu eteen, että paskat, olkoon koko homma ja nyt alkoi muu elämä ja hoidot ovat sivuseikka. Minä vain mielessäni päätin, että kyllä se lapsi vielä putkahtaa ja niin se sitten putkahtikin, aivan luonnollisesti, vaikka sen piti olla mahdoton tehtävä.
Elämässä tulee eteen vaikka sun mitä ja on vain luotettava siihen, että jokainen päivä on uusi mahdollisuus, on vapauduttava ympäristön paineista ja ulkoa tulevista odotuksista. Elämä on liian lyhyt, jos odottaa aikaa ilman huolia ja murheita, se jää elämättä.
Nauti rakkaasi kanssa kesästä, sen tuulista ja toiveista. Anna lapselle tilaa elämässä, kyllä hän saapuu, kun on aika.
Lykkyä ja kesää!