Oikeustradenomi

Eli oikeustradenomin tutkintoon tähtäävä pilottihanke aloitetaan ensi syksynä.

http://projektori.turkuamk.fi/julkinen_prohati_projekti.asp?pid=426

Mulle jäi hieman epäselväksi, mihin tällä kokeilulla pyritään. Alkaako tässä perttiperusjätkä lukemaan lakia muutaman juridiikan peruskurssin jälkeen,vai?

AMK:ssa ilmeisesti huomattu ettei OTK:n (oikeustieteenkandi) tutkinnolle ole vielä karvalakkimallia, joten otetaan sekin osa-alue tällälailla haltuun...
121979
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei tradenomista saa mitenkään OtK kuin aloittamalla OtKn opinnot yliopistossa. Luin Laurean sivuilta joskus, että koulutuksesta valmistuvien oikeustradenomien paikka on esim. kihlakunnanvirastossa ja lakitoimistojen sihteereinä. Laurean ja Turun lisäksi koulutuksen aloittavat Vaasa ja Oulu. Mielestäni tämä palvelee hyvin tuomioistuinlaitosta.

Eriasia on sitten moninkertaistuvatko oikeustieteen opiskelijoiden määrä em. paikkakunnilla, kuten kävi AMKn aloittaessa turussa ja tampereella

Äänestä

Eli kyseinen koulutus alkaa myös Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulussa, Lappeenrannassa, ensi syksynä.
Ilmapiiri kyseisen koulutuksen tulevaisuuden ja tarpeen suhteen on ainakin nykyisten opiskelijoiden puolella skeptinen. Saa nähdä miten käy. Toivon mukaan eivät maalaile pumpulikuvia Ally McBeal-maisesta elämästä.

Äänestä
  • AMK-mainosten mukaan jokaisella valmistuneella on oma liikejetti?? Ei minulla ainakaan vielä ole. Anyway, Allyn maisevat voivat olla lähellä kun sihteerin ominaisuudessa kantelee lakikirjoja ja todistusaineistonippuja huoneiden väliä ja tarjoilee kahvia asiakkaille.

    Äänestä

  • Räkä kirjoitti:

    AMK-mainosten mukaan jokaisella valmistuneella on oma liikejetti?? Ei minulla ainakaan vielä ole. Anyway, Allyn maisevat voivat olla lähellä kun sihteerin ominaisuudessa kantelee lakikirjoja ja todistusaineistonippuja huoneiden väliä ja tarjoilee kahvia asiakkaille.

    Prkl, niinpäs muuten onkin! Ja yksityiselämäkin on vähintään yhtä kiemurainen. Nyt kaikki oikeustradenomiksi opiskelemaan.

    Äänestä

voi jösses, onko tää ihan oma koulutusohjelmansa vai liiketalouden suuntautumisvaihtoehto?

Äänestä

Miksi kouluttaa lisää näillä teennäisillä koulutuksilla, kun tällä hetkellä "oikeita" juristeja on liikaa ja opintojen jälkeen on vaikeaa löytää työtä joka liippaisi läheltä itse koulutusta? Oikeustieteellistä koulutusta ja opiskelupaikkoja kun ollaan entisestään vaan lisäämässä. Minusta on yhteiskunnan varojen väärinkäyttöä ja resurssien tuhlaamista, jos sellaiselle alalle jossa näkymät ovat huonohkot koulutetaan lisää ihmisiä ja mitä ihmeellisemmin "opintovirityksin"!!!

Äänestä

Tutkinto voisi olla kova sana virkamiehiksi pyrkiville. Ja näitähän on ennusteiden mukaan jäämässä melkoinen määrä eläkkeelle lähivuosina. Oikeustradenomi lienee joka tapauksessa työnantajan kannalta kiinnostavimpia tradenomitukintoja.

Äänestä
  • "Oikeustradenomi"-opinnot toteutetaan liiketalouden koulutusohjelmassa. Opiskelijat suorittavat juridisten opintojen lisäksi liiketalouden yhteiset perus- ja ammattiopinnot sekä trdenomin tutkinnon kuten muutkin koulutusohjelman opiskelijat. "Oikeustradenomi"-opinnot alkavat syksyllä 2004 seuraavissa ammattikorkeakouluissa: Laurea, Oulu, Turku ja Vaasa. Parhaiten opintojen sisällöstä ja toteutuksesta saa ottamalla yhteyttä kyseisiin ammattikorkeakouluihin.

    Äänestä

sieltä löytyy tietoa, ja lisää on tulossa

Äänestä
  • Toivotan onnea alan tuleville osaajille. Muistakaa, että osaaminen ja asiantuntemus syntyy vasta vuosien työkokemuksen kautta, mitä ei mitenkään ehdi harjoitteluaikana saavuttamaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Missä mennään? kirjoitti:

Eli oikeustradenomin tutkintoon tähtäävä pilottihanke aloitetaan ensi syksynä.

http://projektori.turkuamk.fi/julkinen_prohati_projekti.asp?pid=426

Mulle jäi hieman epäselväksi, mihin tällä kokeilulla pyritään. Alkaako tässä perttiperusjätkä lukemaan lakia muutaman juridiikan peruskurssin jälkeen,vai?

AMK:ssa ilmeisesti huomattu ettei OTK:n (oikeustieteenkandi) tutkinnolle ole vielä karvalakkimallia, joten otetaan sekin osa-alue tällälailla haltuun...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu