Vanha Liitto?

Voisiko...

joku hieman selventää tuota termiä?

70

13763

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kertoo kaiken

      youtube.laita hakuun vanha liitto ja näet totuuden näistä herroista. totuus ei ole kaunis, mutta sinä kestät sen.

      • tarkoittaa

        Mistä tulee termi, VANHA LIITTO? Se kun on jotenkin raamatullinen! (Vanha Testamentti) Eli viittaako termi vanhoihin taakse jääneisiin hyviin/huonoihin aikoihin, kuitenkin nostalgisiin joissa mukavaa muisteltavaa ikävissäkin asioissa. Jättäneet entisen taakseen ja sitä kaiholla muistelevat kun luulivat vielä olevansa jotakin?

      • Huutavan ääni korvessa

        on vankiloidenkin vanhanliiton miehistä. Paras suositus oli paperipuun kuorijalla. Ei kun leukoja rikki ja virkauraa eteenpäin. Eukko käveli ovea päin, siitä seurasi mustasilmä!
        Oma etu oli vanhanliiton miehillä ensisijalla, ei siinä jäseniä ajateltu, kuin vaalien aikana. Typerät lampaat äänestivät ja äänestävät vastoin omaa etuaan!

      • 2 ip
        tarkoittaa kirjoitti:

        Vanhan liitonmmiehiä ovat entiset puunkuorijat, jotka lyövät Kitulan eteisesessä työliikkeenjohtajan nuoren pojan leuan rikki, kun peilikin oli rikki! Ehdollista vankeutta ja korvauksiA SIITÄ TULI. kUKA/MIKÄ ROTTAA varjeli lopputilitä? Paljonko puunkuorija otti lainaa maksaakseen pahoinpitelystä?Eipä hätiärattijuopumus oli seuraava ja suojelijoita riitti. Eikös mitä leski kun oli, niin toinen eukkonsa käveli jouluksi vessan oveen. Nyt on pitkätukkainen venänäläinen upea vanha nainen, hän ei ehkä suostu kävelemään vessan oveen! Jos käveleekin, niin röhisevä neuvos saa siitä maksaa! Vankilan työntekijä jos syyllistyi rikokseen, niin lopputili olivarma. Oliko puunkuorijan rikokset lievempiä kuin tavallisen pahoinpitelijän rikokset? Keuhkonsa röhisevät kuin keuhkoauhtaumatausisen ja käytösksensä on kuin Kakolan rosvon! Eipä hätiä toinen eukkonsa käveli päin vesasAN OVEA, JONKA HÄN HALUAA JULKISTAA. Nykyinen eukonsa on Venäjän mafian nainen jota neuvos ei
        uskalla kävelyttää päin vessan ovea ei edes Jouluna! Näin oli ennen Sorkassa!
        Nyt ei ole peilinsärkijöitä puunkuorijan pahoinpideltäväksi!

      • Anonyymi
        Huutavan ääni korvessa kirjoitti:

        on vankiloidenkin vanhanliiton miehistä. Paras suositus oli paperipuun kuorijalla. Ei kun leukoja rikki ja virkauraa eteenpäin. Eukko käveli ovea päin, siitä seurasi mustasilmä!
        Oma etu oli vanhanliiton miehillä ensisijalla, ei siinä jäseniä ajateltu, kuin vaalien aikana. Typerät lampaat äänestivät ja äänestävät vastoin omaa etuaan!

        "Huutavan ääni korvessa" on tehnyt siirtonsa jo toukokuun toiseksi viimeisenä päivänä vuonna 2009.

      • Anonyymi
        tarkoittaa kirjoitti:

        Mistä tulee termi, VANHA LIITTO? Se kun on jotenkin raamatullinen! (Vanha Testamentti) Eli viittaako termi vanhoihin taakse jääneisiin hyviin/huonoihin aikoihin, kuitenkin nostalgisiin joissa mukavaa muisteltavaa ikävissäkin asioissa. Jättäneet entisen taakseen ja sitä kaiholla muistelevat kun luulivat vielä olevansa jotakin?

        Raamatun vanha liitto vanha testamentti vanheni kun Jeesus syntyi Messias Kristus. Lupaukset toteutui.Vanhan testamentin aikaiset säännöt ja pappeus oli vanhentuneita jo silloin saati nyt.

      • Anonyymi
        Huutavan ääni korvessa kirjoitti:

        on vankiloidenkin vanhanliiton miehistä. Paras suositus oli paperipuun kuorijalla. Ei kun leukoja rikki ja virkauraa eteenpäin. Eukko käveli ovea päin, siitä seurasi mustasilmä!
        Oma etu oli vanhanliiton miehillä ensisijalla, ei siinä jäseniä ajateltu, kuin vaalien aikana. Typerät lampaat äänestivät ja äänestävät vastoin omaa etuaan!

        Laki siis uskonto saa aikaan vihaa se on liian raskasta suorittaa joten sitä kutsutaan ilkeyden ja pahuuden vanhaksi. Jeesus toi uuden rauhan rakkauden.

    • Scelestus

      täällä perkele huudellaan nimimerkin takaa anonyymina 'hauskoja' juttuja. Vanha liitto on ainoa oikea liitto. Ja nyt on kesä tulossa koittakaa olla ees jotenki asiallisesti jookosta, nyrjähtää hermot kateellisten panetteluun. Vähä kunnioitusta nyt kehiin. ~Veksin vastausta odotellessa tähänkin aiheeseen~ =)

      • Sulo.S

        Veksi tuossa kertoi periaatteet. Itse lisään kohdalleni vielä omaksi kriteeriksi liikunnan ja treenauksen. Mutta huom! Se ei ole muille Vanhan Liiton miehille ehdoton edellytys.

      • hyvä maineinen

        Jos linnassa istunut!

      • nuorempi!!!

        vaikuttaa suoraselkäseltä ja rehdiltä touhulta, ite olen kyllä nuorempi, oon nähny Tampereella muutaman teidän kaverin teidän paidat päällä, treenanneen näköstä sakkia ja keskustorilla juttelinkin, sain sen käsityksen että teillä on jotai kovia boxareitakin, ainaki sen näkösiä että en ihmettele vaikka jengi vaan anonyyminävittuilekin, onhan se turvallisempaa sillai!

        hengessä mukana "nuori suomi"

      • Anonyymi

        666 jengiä jotka kieltää Jumalan syntymän ihmiseksi.

    • 60-70 luvulla

      Rakennustyömailla liikkui kaikenkarvaista porukkaa. Ryyppymiehiä oli paljon ja rahat kului hupasaan. Usein alkuviikosta oli joillakin rahat loppu ja pyytelivät lainaksi. Joskus lainasinkin tarpeeseen. Toiset työkaverit varoittelivat, älä tuolle lainaa se on linnassa istunut rikollinen. Johon minä vastasin: Sehän on luotettava, on linnassa oppinut takaisin maksamaan tai tulee ongelmia. Joka ikinen linnareisun tehnyt maksoi takaisin. Saamisia jäi vain muilta, ei paljoa, en niitä itke. Mutta luulen tuohon VANHAAN LIITTOON liittyvän jotenkin rehellisyyden.

      • se ei vaan

        aina toimi muurien ulkopuolella.jos en aivan väärin ole ymmärtänyt,niin ne joiden kanssa asiat ei toimi on niitä rottia.

      • venkulat

        Maksa koskaan, kerjäävät vaan pullon hintaa......................

      • Anonyymi

        Monet vanhanliiton miehet ovat uskossa taikka sitten pois nukkuneet. Itse olen uskossa. Siihen aikaan miehet oli miehiä vankilassa. Ystävyys kesti.
        Siunausta kaikille tutuille.
        Henry N

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monet vanhanliiton miehet ovat uskossa taikka sitten pois nukkuneet. Itse olen uskossa. Siihen aikaan miehet oli miehiä vankilassa. Ystävyys kesti.
        Siunausta kaikille tutuille.
        Henry N

        Hämeen hevosmies, G:n poika?

      • Anonyymi

        No rakennuksilla on nyt venäläisiä ja virolaisia eri uskonnoista.

    • liittolainen..

      Vanhan liiton mies nimitys sai alkunsa ( nimee en muista ) erään helsinkiläisen vanhemman poliisin toimesta 50 luvulla. Hän tiettävästi alkoi ensimmäisenä nimitystä käyttämään kavereista, jotka teki murtoja vanhaan malliin sorkkaraudalla.
      Aina kun oli ollut sorkkaraudan jäljet ovessa, niin kyseinen poliisi oli todennut vanhan liiton miehen olleen asialla. Vanhan liiton miehet olivat "kunniallisia" ammattilaisia, jotka kiinni jäätyään tunnustivat tekosensa, mutta kavereista ei puhuttu sanaakaan. Talossa taas vanhan liiton miehet olivat arvostettuja juuri "rehellisyyden" vuoksi. Talossa he pitivät vain omista asioista huolen eivätkä sotkeentuneet mihinkään ja vankeuden jälkeen "ammattilainen" palasi samoihin hommiin kuin ennenkin ja takaisin taloon. Vanhan liiton miehet oli poliisinkin arvostamia rikollisia, jotka vain teki työtään. Moniko poliisi arvostaa nykyisin jotain narkkaria, jotka potkii mummoja tai ryöstelee avuttomia kansalaisia ? Niitä ei talossakaan hirveesti kunnioiteta, mutta vanhan liiton miehillä on aina se arvostus, vaikka onhan joku kukkakeppi hörhö tullut onneaan koittamaan, mutta havainnut liiton miesten olevan omassa kastissaan.

      • poliisina vuodesta 1985

        Anteeksi nyt vaan, mutta sen paremmin minä kuin kukaan toinenkaan poliisi ei arvosta yhtäkään rikollista millään tasolla.

      • tietää...
        poliisina vuodesta 1985 kirjoitti:

        Ajat on muuttuneet ja ihmiset sen mukana. Ennen oli poliisitkin toisenlaisia, työtavoiltaan ja ihmisinä. Kyllä se oli molemminpuoleista arvostusta, vaikka miten hullulta kuulostaakin. Nykyäänhän poliisit on poliisikoulun kasvatteja, jotka on koulutettu käskyttämään ja heittämään kaveri seinää vasten raudoituksen ajaksi. Vaikka miten puhutaan poliisien sosiaalisista taidoista, niin kyllä se on taakse jäänytta tietoa. Entis ajan poliisit tuskin pärjäisi nykyisessä menossa. Samoin nyky poliisin olisi vaikea asennoitua vanhoihin aikoihin.
        Luultavasti oot aika nuori poliisi. Just kennelistä tullut, jolla asenne on juuri se, että poliisi on poliisi ja rikollinen rikollinen. Siihenhän se poliisi kenneli valmentaa. Kieltämättä asenne sopii nyky päivään, mutta toisinkin asiat on joskus olleet.

      • metromies79

        Vanhan liiton ukkoja ei enää linnoissa tapaa. Kaiken maailman ketkua, itkijää ja vasikkaa on sellit pullollaan. Kassakaappimiehiä arvostettiin ennen muinoin mutta tekniikka ajoi poloisten yli. Tää on vähän kuin fiilistelyä joka ikäluokalla. Ennen oli kaikki paremmin. Se johtuu siitä että aika on ajanut jo pahasti monen yrittäjän yli ja jälkeen on jääty. Pahasti. Kun ei enää nykypäivän menoissa pärjää, on hyvä palata kiikkustuolissa vanhaan ja muistella kaiholla. Se kun on ainoa mihin pystyy... Mutta hei! Nautitaan kaikki kesästä ja auringosta!

      • veijo53
        metromies79 kirjoitti:

        metromies--puhut asiaa ja omalla kuvallasi--arvostan.se on on totta että meitä vanhan liiton miehiä ei niin kauheesti enää elossa ole.vanhojen aikojen kunniaksi kunniaksi perustettiin tämä vanha liitto ry--tämä on lähinnä tälläistä harraste toimintaa ja meidän porukka on ihan sydämmellä mukana asiassa.vuonna 75 alkanut vankila kierteeni loppui 17 12 1999--kun kävelin riksusta ulos.ei meitä silloinkaan enää paljon ollut mutta hyvinpä me pärjättiin näitten nuorempienkin kanssa.sitä kun pitää vaan omista asioistaan huolen ja pitää tietyt periaatteet yllä--niin ainakin minä olen pärjännyt kaikkien kanssa.toivon kaikille asiallisille tyypeille hyvää kesää! t.veksi tampere vanha liitto ry.filmini löytyy www.youtube.com--hakusanalla vanha liitto.ps. ne on kuvattu suurimmaksi osaksi pohjois-karjalassa.

      • poliisina vuodesta 1985
        tietää... kirjoitti:

        Jos pidät 24 vuoden kokemusta vähäisenä, niin mitäpä sinulle enempää sanomaan. Eikä se asennoituminen "asiakkaisiin" ole ollut yhtään sen kummempi 80-luvulla kuin nytkään.

      • näin se on..
        poliisina vuodesta 1985 kirjoitti:

        Jos pidät 24 vuoden kokemusta vähäisenä, niin mitäpä sinulle enempää sanomaan. Eikä se asennoituminen "asiakkaisiin" ole ollut yhtään sen kummempi 80-luvulla kuin nytkään.

        80 luvullahan alkoi vanhan kaartin poliisit jäädä eläkkeelle. Sitten kaduille ilmestyi volkkareiden sisälle siilitukkaisia suojelukoira koulutuksen saaneita armeija hihhuleita. Ka poliisiks hyö myös heitä nimittel.....Siitä alkoi uusi aika, joka on johtanut siihen, että ei poliisiakaan enää arvosteta samoin kuin ennen. Poliisi menetti uusien virkaintoisten mukana sen auktoriteetin joka oli ollut aiemmin. Eihän se kokonaan poliisinkaan vika ole, mutta poliisi aines muuttui nuoremmaksi ja virkaintoisemmaksi. Suurin osa poliiseista oli niitä, jotka halusivat virkapuvun, joko poliisin, vartijan tai armeijan. Ase nosti kummasti itsetuntoa ja se näkyy joidenkin käytöksestä selvästi. Aikaisemminkin sanoin, että ei se ole poliisinkaan vika, että hörhöt hyppii silmille ja joka toisen taskusta löytyy neuloja, vaikka ompelua ei harrastakkaan.
        On varmasti turhauttavaa kuskailla samoja kavereita illasta toiseen ja kuulustelun jälkeen lasketaan pois ja sama toistuu kymmeniä kertoja, kunnes oikeus antaa ehdonalaista. Kaverilla voi olla monia kymmeniä autovarkauksia, mutta mikään ei muutu. Kierrettä ei poliisi saa poikki. Miks nuori autovaras ajaa karkuun poliisia känni/mömmöpäissään ? 70 luvulla niin ei tehty, kuin erittäin harvoin. Ei kyse ole kiinnijäämisen pelosta. Kyse on ettei poliisia arvosteta ja sen arvostuksen poliisi on menettänyt aikoja sitten.
        Vaikka sulla 24 vuotta kokemusta on, niin pakko sanoa, että sinä sotkit vielä vaippojas, kun minä opettelin elämää. Poliisikoulun aloitit samoihin aikoihin, kun minä heräilin yliannostukseen kuolleen kaverin vierestä Tukholmassa. EI...en nähnyt jeesusta tai muitakaan pöpöjä. Päätin vaan, että kai sitä muutenkin voi elää. Viikkari toi minut takaisin suomen puolelle ja kävin talossa ilmoittautumassa hoitamaan "ylimääräiset" pois. Oikeastaan menin laitokselle kysymään, että ootte vissiin kaipailleet. Vanha tuttu poliisi kysyi, että mistäs nyt viiraa. Siinä hörpättiin kahveet ja kerroin, että ei siihen syytä ole, mutta jotenkin vaan nyt saa riittää. Ja riittihän se. Talossa aloitin kesken jääneet koulut uudestaan ja neljä vuotta myöhemmin aikuislukiosta tuli valkolakki. Nyt on työ, mopo ja äkänen akka. Niin että jotain kokemusta minullakin on poliiseista.

      • vanhempi_vartija
        näin se on.. kirjoitti:

        Kultaisella 70-luvulla vankeinhoitouran aloittaneena tiedän ehkä vanhan liiton miehistä jotain. Aloitin tuolloin Konnunsuolla josta sitten muutaman vuoden kuluttua siirryin sitten noin 300 km lännemmäksi. Silloin Konnulla vanhan liiton miehiä edustivat mm. nyt jo edesmenneet kauko N. sekä Matti H.

        Vanki teki kiljua kerroksella ja tappeli vastaan kun vietiin rundiin. Mutta kun ukko oli selvinnyt ja saanut kp-rangaistuksen ja alkoi taas tapailla kiinni normaalilusimiseen saattoi tulla vartijan luo kysymään hiljakseen "ei kai tullut kovin pistettyä vastaan?" johon vartija: "No kyllähä sie pyristelit mut et sie miule mitää mahtanu. Silviisii siin käyp ko alkaa isompiesa kansa pelehtimmää." Pikku nujakoinnista kiljuhumalassa ei välttämättä nostettu syytettä vankia kohtaan jos vahinkoja ei ollut tapahtunut. Ja kerroksella jos paikat oli kunnossa eikä hölmöilty, ylivartija järjesti joskus aina vangeilla jotain pientä hyvää. Mutta silloin ei myöskään vittuiltu eikä ryppyilty vartijalle eikä kellekään virkamiehelle.

        Mitään sellaista perusluottamusta ei kai vangin ja vartijan välillä silloinkaan ollut, mutta jotkin pelisäännöt toimivat eri tavalla kuin nyt. Esimerkiksi voitiin sopia että annettiin illalla ovien olla auki vähän pitempään niin että käytävällä olleesta telkkarista (kun selleissä ei ollut) sai katsella vaikkapa mäkihyppykisan loppuhuipennuksen. Se kun oli ohi katsojalauma hajosi kiltisti selleihinsä ja ovet laitettiin kiinni. Ei sellaista voisi enää tänään näitten huumehörhöräkänokkien kanssa tehdä. Niiden kanssa ei yleensäkään pysty sopimaan oikeastaan mistään.

        Tärkeä oli tajuta, missä tilanteessa sopimuksia tehtiin ja kenen kanssa. Märkäkorvaisen kesävartijan oli ihan turha mennä sellaisia ehdottelemaan, mutta jos vaikkapa Toropaisen Antti sanoi elinkautisvangille "mee sie hakemaan niitä nauloja sillä aikaa ko mie täyttelen tän piipun" niin Antti tiesi ihan tarkkaan että ek-mies kävi hoitamassa homman ja palasikin. Antilla oli nimittäin silmää. Kun tuota ihmettelin apulaisvartiopäällikkö TT:lle, hän vain sanoi: "Nuo vanhan liiton vartijat osaa pelin säännöt vähän perusteellisemmin, tee sinä vaan ohjeiden mukaan."

      • ........................
        metromies79 kirjoitti:

        Vanhan liiton ukkoja ei enää linnoissa tapaa. Kaiken maailman ketkua, itkijää ja vasikkaa on sellit pullollaan. Kassakaappimiehiä arvostettiin ennen muinoin mutta tekniikka ajoi poloisten yli. Tää on vähän kuin fiilistelyä joka ikäluokalla. Ennen oli kaikki paremmin. Se johtuu siitä että aika on ajanut jo pahasti monen yrittäjän yli ja jälkeen on jääty. Pahasti. Kun ei enää nykypäivän menoissa pärjää, on hyvä palata kiikkustuolissa vanhaan ja muistella kaiholla. Se kun on ainoa mihin pystyy... Mutta hei! Nautitaan kaikki kesästä ja auringosta!

        Puhut asiaa, sillä luulen että suurinosa arvostaan näitä "kaikkien kavereita"..eli rehellisyyttä..ja siksi haluavat kokeilla onko se todella näin. Hyvä Veksi, olet hyvin ryhdikäs mies, ja pidä pää kylmänä. Jemmeriä.

      • olethan sinä se s..
        metromies79 kirjoitti:

        Vanhan liiton ukkoja ei enää linnoissa tapaa. Kaiken maailman ketkua, itkijää ja vasikkaa on sellit pullollaan. Kassakaappimiehiä arvostettiin ennen muinoin mutta tekniikka ajoi poloisten yli. Tää on vähän kuin fiilistelyä joka ikäluokalla. Ennen oli kaikki paremmin. Se johtuu siitä että aika on ajanut jo pahasti monen yrittäjän yli ja jälkeen on jääty. Pahasti. Kun ei enää nykypäivän menoissa pärjää, on hyvä palata kiikkustuolissa vanhaan ja muistella kaiholla. Se kun on ainoa mihin pystyy... Mutta hei! Nautitaan kaikki kesästä ja auringosta!

        se, josta kukaan ei pidä!

      • liittyä liittoon
        veijo53 kirjoitti:

        metromies--puhut asiaa ja omalla kuvallasi--arvostan.se on on totta että meitä vanhan liiton miehiä ei niin kauheesti enää elossa ole.vanhojen aikojen kunniaksi kunniaksi perustettiin tämä vanha liitto ry--tämä on lähinnä tälläistä harraste toimintaa ja meidän porukka on ihan sydämmellä mukana asiassa.vuonna 75 alkanut vankila kierteeni loppui 17 12 1999--kun kävelin riksusta ulos.ei meitä silloinkaan enää paljon ollut mutta hyvinpä me pärjättiin näitten nuorempienkin kanssa.sitä kun pitää vaan omista asioistaan huolen ja pitää tietyt periaatteet yllä--niin ainakin minä olen pärjännyt kaikkien kanssa.toivon kaikille asiallisille tyypeille hyvää kesää! t.veksi tampere vanha liitto ry.filmini löytyy www.youtube.com--hakusanalla vanha liitto.ps. ne on kuvattu suurimmaksi osaksi pohjois-karjalassa.

        en halua kenekää tietävä et oon tehny rikoksia ja jääny niistä kii ja istunu 3 osa elämästä vankilassa jotenki tuntu et en halua mainostaa sitä aikaa ei se ainakaa kai tuo lisää mitään hyvää mulle mitkä on siis liiton hyödyt ja haitat

      • veijo93

        me harrastamme yhdessä miehisiä juttuja. punttia, hyviä juttuja ja hauskaa seuraa. Liittomme on avoliitto. Vain miehet tervetulleita ja tässä tapauksessa todellakin tulleita!Avoliitto liitoista parhain, sillä avoliitto ei hyväksy naisten tai lastentappajia. Avoliitto edustaa hyviä arvoja, uusia arvoja.

      • tosi wanha liitto
        poliisina vuodesta 1985 kirjoitti:

        Anteeksi nyt vaan, mutta sen paremmin minä kuin kukaan toinenkaan poliisi ei arvosta yhtäkään rikollista millään tasolla.

        ite myin viinaakin poliisille ja hyvin tultiin juttuun, mutta, se oli Wanhan pispalan aikaa, oli vielä pispalan wanha poliisilaitos, musakka muistaakseni Wanhan liiton poliisina, poliisi teki duuninsa, ei paukuttanut päätä arvostuksen menetyksistä jne, mutta, wanhaan hyvään aikaan poliisit oli ihmisiä ja poliisi piti myös rikollisiakin ihmis arvossa, ei ehkä arvostanut mutta oma kunnioitus tuntuoloevan molemmin puolin!
        mutta, olihan tosin KAIKKI ihmiset ihmislähtösempiä ennenwanhaan, poliisia ja rosvoja myöden!

      • Tuomo Joronen
        metromies79 kirjoitti:

        Vanhan liiton ukkoja ei enää linnoissa tapaa. Kaiken maailman ketkua, itkijää ja vasikkaa on sellit pullollaan. Kassakaappimiehiä arvostettiin ennen muinoin mutta tekniikka ajoi poloisten yli. Tää on vähän kuin fiilistelyä joka ikäluokalla. Ennen oli kaikki paremmin. Se johtuu siitä että aika on ajanut jo pahasti monen yrittäjän yli ja jälkeen on jääty. Pahasti. Kun ei enää nykypäivän menoissa pärjää, on hyvä palata kiikkustuolissa vanhaan ja muistella kaiholla. Se kun on ainoa mihin pystyy... Mutta hei! Nautitaan kaikki kesästä ja auringosta!

        Aikansa kutakin ,sanoi pässi kun päätä vietiin sanoi konnunsuon emäntä aina -80 luvulla kun keittiöllä häärättiin ja iltaisin opiskeltii miten ne kassakaapit oikein aukeaa. Sitten kun ne alkoivat oikeasti aukeilla niin oltiin niin nimimiestä. Se oli parasta nuoruuden aikaa mutta silti jotenkin tuntui että tieni olen valinnut ja tällä tiellä kuljen niin kauan kun kantapäät kestää. Pilvee joskus polteltiin ja kiljua tehtiin ja kakut oli suht pieniä,ettei sekään haitannut. 5 vuoden kakku jollain tuntui ihan hirveen pitkältä,mutta itse oleskeli puolesta vuodesta 2.4v ja välissä vuosi vapautta.
        Mutta sitten tuli tukholma ja huumeet.Siitäkin vielä selvisin satunnaisella pirin vedolla nenään ja päivittäisellä pilven poltolla.Viina ja suurimmat typeryydet jäi,mutta ammattiani en jättänyt,nautin joka solullani olla rosvo ja sitten pankit alkoi vielä jakaa rahaa.Mutta eihän konna osaa elää.Irtosuhteita ja typeryyksiä ja taas linnaan ja rahat voudille tai takseihin.
        Sitten -90 luvulle ja peli muuttui ihan toiseksi.Huumeet alkoivat vallata katuja ja minkäänlaista moraalia ei tuntunut olevan kellään...paitsi niillä harvoilla vanhan liiton miehillä,jotka olivat osoittaneet olevansa samaa kastia kuin itsekin olin.Minulle kävi niin että mies kaatui ja murhasyyte tuli ja 20v kakkua.Kun sen heitin ja sörkassa koko ajan heroinistina ja piri,pilvi ja kaikenmaailman sekakäyttäjänä taaplasin ja selvisin nimi puhtaana ja nenä suorana,uskon että vanhan liiton miehiä on oikeasti olemassa.Aina vaan miettii onko muitakin saman läpikäyneitä...oikeasti.Koska siinä maailmassa ei voi olla kaikille hyvä,vaikka haluaisikin. Mitä tulee vartijoihin ja poliiseihin,niin vanhaa liittoa on vielä hitunen joissakin vartijoissa,poliiseissa ei.Heidät on järjestelmä todellakin tuonut kennelistä,eikä sieltä enää tule idealisteja vaan nuoria, menneitä nykyajan aatteita ihannoivia tyranneja ja väärin valtaansa käyttäviä natsipaskoja. Ennen peli oli "kissa ja hiiri"leikkiä.Tarkoitan -70 -82 välisiä vuosia. Silloin 14vrk:n jälkeen saattoi lentää putkan ovi auki ja polliisi tuprutteli siinä leppoisasti norttia ja sanoi" no Tommi,jokos se muisti on parantunut? Kumpikin tiesi että se oli joko läänille lähtö tai irti,ja siihen jatkoi ennenkuin edes ehti mitään sanoa"no,nyt on niin,että tuo meiän vallesmanni laskee sut vappaalle jalalle,vaikka kyllähän myö kumpikin tiedetään mikä on homman nimi,mutta ens kerralla sitten,katotaan sitten taas.
        Nyt tuo kaikki on jäänyt. Kävelin sörkan porteista ulos 6.5.2005 oltuani siellä viimeisen,12v kestäneen kakkuni.En tarvinnut jeesusta,mutta ihmeen pitkän kakun,että mielenkiintoni takaisin menoon lopahti kertakaikkiaan. Se olisi varmaan jatkunut vielä,mutta aloin olla jo viiskymppinen ja sain mahdollisuuden päästä isäksi eläkepäivilläni.Ei ollut vaikea valinta.Eikä emäntä ole edes äkäinen. Nyt olen iloinen että tuo kaikki tuli koettua.Kuulun niihin jotka selvisivät kasvojaan ja nimeään menettämättä ja siitä olen todella onnellinen VANHAN LIITONmies.

      • "vanhanajanvenkula"
        Tuomo Joronen kirjoitti:

        mutta nostan sen ylös naulakosta ja kumarran. Jälleen yksi osoitus, että huonoja ovia voi ja pystyy sulkemaan taaksensa ja avaamaan sen paremman oven, jonka takaa alkaa loppu elämä.

      • näin se on.. kirjoitti:

        80 luvullahan alkoi vanhan kaartin poliisit jäädä eläkkeelle. Sitten kaduille ilmestyi volkkareiden sisälle siilitukkaisia suojelukoira koulutuksen saaneita armeija hihhuleita. Ka poliisiks hyö myös heitä nimittel.....Siitä alkoi uusi aika, joka on johtanut siihen, että ei poliisiakaan enää arvosteta samoin kuin ennen. Poliisi menetti uusien virkaintoisten mukana sen auktoriteetin joka oli ollut aiemmin. Eihän se kokonaan poliisinkaan vika ole, mutta poliisi aines muuttui nuoremmaksi ja virkaintoisemmaksi. Suurin osa poliiseista oli niitä, jotka halusivat virkapuvun, joko poliisin, vartijan tai armeijan. Ase nosti kummasti itsetuntoa ja se näkyy joidenkin käytöksestä selvästi. Aikaisemminkin sanoin, että ei se ole poliisinkaan vika, että hörhöt hyppii silmille ja joka toisen taskusta löytyy neuloja, vaikka ompelua ei harrastakkaan.
        On varmasti turhauttavaa kuskailla samoja kavereita illasta toiseen ja kuulustelun jälkeen lasketaan pois ja sama toistuu kymmeniä kertoja, kunnes oikeus antaa ehdonalaista. Kaverilla voi olla monia kymmeniä autovarkauksia, mutta mikään ei muutu. Kierrettä ei poliisi saa poikki. Miks nuori autovaras ajaa karkuun poliisia känni/mömmöpäissään ? 70 luvulla niin ei tehty, kuin erittäin harvoin. Ei kyse ole kiinnijäämisen pelosta. Kyse on ettei poliisia arvosteta ja sen arvostuksen poliisi on menettänyt aikoja sitten.
        Vaikka sulla 24 vuotta kokemusta on, niin pakko sanoa, että sinä sotkit vielä vaippojas, kun minä opettelin elämää. Poliisikoulun aloitit samoihin aikoihin, kun minä heräilin yliannostukseen kuolleen kaverin vierestä Tukholmassa. EI...en nähnyt jeesusta tai muitakaan pöpöjä. Päätin vaan, että kai sitä muutenkin voi elää. Viikkari toi minut takaisin suomen puolelle ja kävin talossa ilmoittautumassa hoitamaan "ylimääräiset" pois. Oikeastaan menin laitokselle kysymään, että ootte vissiin kaipailleet. Vanha tuttu poliisi kysyi, että mistäs nyt viiraa. Siinä hörpättiin kahveet ja kerroin, että ei siihen syytä ole, mutta jotenkin vaan nyt saa riittää. Ja riittihän se. Talossa aloitin kesken jääneet koulut uudestaan ja neljä vuotta myöhemmin aikuislukiosta tuli valkolakki. Nyt on työ, mopo ja äkänen akka. Niin että jotain kokemusta minullakin on poliiseista.

        itsellä on kokemusta sekä Suomen. että Ruotsin "vanhan liiton poliiseista", muistan kun olin 12-13 ja varastelin autoja,tein pikkumurtoja ym pientä paskaa, ajeltiin paljon pakoon poliiseja, poliisit ampui usein "kovilla" kohti alta 15 vuotiaita autovarkaita, luojan lykky,että poliisilla oli tuolloin (Suomessa)
        vain FN 7,65 browning eikä Glock niin kuin tänään tai 38 kuten 80 luvulla,Ruotsalaisilla kollegoilla oli Walther 7,65, kiinni jäädessä tuli usein pamppua jalkapohjiin ja joskus nyrkkiä päähän,varsinkin takaa-ajojen ja pikku metsäjuoksujen jälkeen kävivät erittäin kuumina, tunnustuksia kiristettiin putkalla jne,se siitä vanhan liiton poliisin suoraselkäisyydestä, tänä päivänä tapaamani nuoret poliisit,kaljupäiset pitkäpartaiset -"rikollisen näköiset" poliisit ovat olleet ihan asiallisia, ylimääräistä väkivaltaa ei olla käytetty, aseella ovat osoitelleet vankilapakojeni aikana mutta laukaustakaan ei ole tullut edes ilmaan saati sitten kohti autoa kuten 70-luvulla, kuulustelut ovat olleet asiallisia, on jo lähes valmiiksi kirjoitettu;"minulla ei ole asiaan kommentoitavaa" jne. Omat kokemukseni perustuu pääsääntöisesti pääkaupunkiseudun poliisiin en tiedä mikä on tilanne esim.Ilomantsissa. Mutta vahva käsitykseni ja kokemukseni niin poliisista kuin vanginvartijoista on se,että ovat monta kertaa asiallisempia mitä kolleegansa esim.70-luvulla.

      • Onko näin.
        nixutin65 kirjoitti:

        Nykyajan poliisit ja vartijatkin lienevät lukeeneempia ja ottavat työn työnä. Vanhempi kaarti oli huonosti koulutettua ja vartijoilla siirtyi ilmeisesti virka isältä pojalle. Vanhemmat vartija jäärät ja johtajatkin eivät hyväksy uudistuksia vankiloihin ja muutenkin vankila olot ovat tiukentuneet.

      • pepe4
        poliisina vuodesta 1985 kirjoitti:

        Anteeksi nyt vaan, mutta sen paremmin minä kuin kukaan toinenkaan poliisi ei arvosta yhtäkään rikollista millään tasolla.

        Myös urasi loppuu 12/12.

      • Maagi69
        tosi wanha liitto kirjoitti:

        ite myin viinaakin poliisille ja hyvin tultiin juttuun, mutta, se oli Wanhan pispalan aikaa, oli vielä pispalan wanha poliisilaitos, musakka muistaakseni Wanhan liiton poliisina, poliisi teki duuninsa, ei paukuttanut päätä arvostuksen menetyksistä jne, mutta, wanhaan hyvään aikaan poliisit oli ihmisiä ja poliisi piti myös rikollisiakin ihmis arvossa, ei ehkä arvostanut mutta oma kunnioitus tuntuoloevan molemmin puolin!
        mutta, olihan tosin KAIKKI ihmiset ihmislähtösempiä ennenwanhaan, poliisia ja rosvoja myöden!

        Julku veteli yhtä pispalan hanua pampulla jakaukseen oikein olan takaa. Musakan Erkki tuli väliin ja sanoi "Älä jumalauta sitä hakkaa, se on mun vuokralainen!". Musakan Erkki oli vanhan liiton poliisi, aina kaikille reilu ja oikeudenmukainen. Sellainen johon luotti kaikki. Myös lestinheittäjät, enkelintekijät kuin Pispalan kakarat.

      • Anonyymi
        näin se on.. kirjoitti:

        80 luvullahan alkoi vanhan kaartin poliisit jäädä eläkkeelle. Sitten kaduille ilmestyi volkkareiden sisälle siilitukkaisia suojelukoira koulutuksen saaneita armeija hihhuleita. Ka poliisiks hyö myös heitä nimittel.....Siitä alkoi uusi aika, joka on johtanut siihen, että ei poliisiakaan enää arvosteta samoin kuin ennen. Poliisi menetti uusien virkaintoisten mukana sen auktoriteetin joka oli ollut aiemmin. Eihän se kokonaan poliisinkaan vika ole, mutta poliisi aines muuttui nuoremmaksi ja virkaintoisemmaksi. Suurin osa poliiseista oli niitä, jotka halusivat virkapuvun, joko poliisin, vartijan tai armeijan. Ase nosti kummasti itsetuntoa ja se näkyy joidenkin käytöksestä selvästi. Aikaisemminkin sanoin, että ei se ole poliisinkaan vika, että hörhöt hyppii silmille ja joka toisen taskusta löytyy neuloja, vaikka ompelua ei harrastakkaan.
        On varmasti turhauttavaa kuskailla samoja kavereita illasta toiseen ja kuulustelun jälkeen lasketaan pois ja sama toistuu kymmeniä kertoja, kunnes oikeus antaa ehdonalaista. Kaverilla voi olla monia kymmeniä autovarkauksia, mutta mikään ei muutu. Kierrettä ei poliisi saa poikki. Miks nuori autovaras ajaa karkuun poliisia känni/mömmöpäissään ? 70 luvulla niin ei tehty, kuin erittäin harvoin. Ei kyse ole kiinnijäämisen pelosta. Kyse on ettei poliisia arvosteta ja sen arvostuksen poliisi on menettänyt aikoja sitten.
        Vaikka sulla 24 vuotta kokemusta on, niin pakko sanoa, että sinä sotkit vielä vaippojas, kun minä opettelin elämää. Poliisikoulun aloitit samoihin aikoihin, kun minä heräilin yliannostukseen kuolleen kaverin vierestä Tukholmassa. EI...en nähnyt jeesusta tai muitakaan pöpöjä. Päätin vaan, että kai sitä muutenkin voi elää. Viikkari toi minut takaisin suomen puolelle ja kävin talossa ilmoittautumassa hoitamaan "ylimääräiset" pois. Oikeastaan menin laitokselle kysymään, että ootte vissiin kaipailleet. Vanha tuttu poliisi kysyi, että mistäs nyt viiraa. Siinä hörpättiin kahveet ja kerroin, että ei siihen syytä ole, mutta jotenkin vaan nyt saa riittää. Ja riittihän se. Talossa aloitin kesken jääneet koulut uudestaan ja neljä vuotta myöhemmin aikuislukiosta tuli valkolakki. Nyt on työ, mopo ja äkänen akka. Niin että jotain kokemusta minullakin on poliiseista.

        On tainnut aika kullata muistot.

      • Anonyymi

        Mooses laki älä varasta. Rikottu.

      • Anonyymi

        Vanhan liiton hapatus edessä näytellään fariseusta takana tehdään kaikki rikokset.

    • bandidosilainen
    • Martti Luther

      Ihan mitä tahansa. Vanhoja merimiehiä..Rekkakuskeja ym. Hieman jää epäselväksi kuuluvatko myös vartijat (vanhemmat) ja voiko heitä sanoa vanhan liiton pampuiksi. Myös uskonnossa on sana vanhasta liitosta.
      Elikkä periaatteessa mitä tahansa. Vanhan liiton miehet yleensä ovat periaatemiehiä ja eivät rottaile ja seurustele pamppujen kanssa liijemmin ja ainakaan läheisiä suhteita luo. En sitten tiedä voiko myös kyseisiä virkakunnan edustajia sanoa myös vanhan liiton pampuiksi. Se on joku legenda, joka on jo syntynyt kauan sitten. Legendoja on monenlaisia, osa tarua, osa tottakin.

      http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/5521972/29440639

      • Onko noin.

        Ainakin Kaapo kuuluu Vanhaan Liittoon kaartiin. Vartija kaartin parhaimmistoa. Ei ole toista Kaapon veroista. Hänen tapaisiaan kun taloissa olis enemmänkin, niin kyllä vankiloissa olis parempi ilmapiiri.

      • Elämän tosiasiat.
        Onko noin. kirjoitti:

        Ainakin Kaapo kuuluu Vanhaan Liittoon kaartiin. Vartija kaartin parhaimmistoa. Ei ole toista Kaapon veroista. Hänen tapaisiaan kun taloissa olis enemmänkin, niin kyllä vankiloissa olis parempi ilmapiiri.

        Taas yksi joukosta on poissa.
        Vanhan Liiton mies Jore nukkui
        pois muutama viikko sitten.
        Ikää oli 58 vuotta. Syöpä oli hänenkin
        pois menon syynsä. Vanha kaarti alkaa
        olla vähissä ja muistot heistä vaan jää
        elämään tänne palstoille.
        Osanottoni.

      • veijo53

        Nimimerkille näin se paranee. Kaikki me kuopataan joskus. Myös me sinun mainitsemasi jätesäkit. Mutta eiköhän niitä
        kusipäitä löydy muistakin kuin vangeista ja ex vangeista.
        Vanha liitto on kertomus vanhan liiton miehistä.
        Nykyisin sen käsite on saanut jo suuren suosion kansan keskuudessa. Nimitystä käyttävät laulajat, merimiehet ja ihan
        kuka niin tahtoo. Se ei ole mikään kerho,niinkuin tuolla jossakin keskustelussa oli juttua.
        Vanhan liiton miehiäkin on joka junaan. Jokaisella omat tapansa
        ja tottumuksensa. Eli vanhoja vaareja ollaan.)

      • Veijon kaveri

        Veksi Veijo Ryhänen eli tuon kommentin ,jälkeen 7 kuukautta, kuoli likeenneonnottmuudessa 23.12. 2011, samana päivänä kun sai Joulukortin häneltä, Huon tuuri hyväkuntoisella miehellä, joka oli saanut elämänsä kuntoon ja juuri kirjoittanut kirjankin elämästään.

      • 3+7
        Veijon kaveri kirjoitti:

        Veksi Veijo Ryhänen eli tuon kommentin ,jälkeen 7 kuukautta, kuoli likeenneonnottmuudessa 23.12. 2011, samana päivänä kun sai Joulukortin häneltä, Huon tuuri hyväkuntoisella miehellä, joka oli saanut elämänsä kuntoon ja juuri kirjoittanut kirjankin elämästään.

        :(

      • KarjalanKundiLumoutui

        Oliko nuori kolli jättänyt wanhan liiton miähen? Näitä epsanjan tanssipoekia pyöri Veijon ympärillä inglesissä.. Sydänsurut ajavat miähen kuolemmmoonn..

    • timppa.

      vanhalitto on hyvä asia.kai meillä entisilläkin vangeilla on oikeus muistella menneitä,niin hyviä kuin huonojakin asioita.

      • Sivusta seuraava

        Vanha liitto vahvistuu päivä päivältä...

      • vl:n mies
        Sivusta seuraava kirjoitti:

        Vanha liitto vahvistuu päivä päivältä...

        Ei vahvistu enää koskaan, vaikka joku nappienpopsija kehuikin kaataneensa vanhanliiton kokonaan. Ei pahainen nuorison mopojengi voi muuttaa historiaa esittämällä kovista mummoja potkimalla. Sitäkään ei uskalla tehdä ilman pilleristijengiään, jotka eivät edes armeijaa kelpaa.

        Kuljin kerra terassin ohi kun hinteläkroppainen parikymppinen huusi, että tules äijä tänne! Kysyin miksi, että jos on asiaa niin tule itse tänne,, noin 30metrin päähän.
        Poika sanoi vetävänsä turpiin jäin odottamaan ja sanoin, että ot se porukkasi mukaan ja odottelin.....eipä tullut ainuttakaan. Helpoo huudella katsomosta
        muttei uskalla kehään.

    • Sininen.hammas

      Saaralla on lipsahtanut koko suuri suunnitelma huitsinnevadaan. Aarnion uskottavuus kasvaa päivä päivältä.
      Nimby etsii jo uutta ajanlaskun alkua maatila emännän villistä nuoruudesta. Kuitenkin emäntä on jo kaiketi eläkeiässä, kohta joutuu kaiketi tytär Tilhi edunvalvojaksi koska aika muuttaa kaiken.

    • kiihtelysvaaralle

      Kannattaa huomata aloituksen päivämäärä. Silloin ei vielä tunnettu käsitettä hyödyllinen idiootti. Eikä myöskään käsitettä hyödytön idiootti.

    • JokuKertoSenOlevan

      Ei kehuskella rikoksilla josta ei ole kiinni jääty.

    • Nahka-Nessi

      Vanhan liiton miehillä on/oli:

      -syntymäheikko pää
      -karu lapsuus (sukulaismiehet käyttivät hyväkseen)
      -taipumus honmosteluun talossa ja siviilissä
      -ei kuitenkaan ns. homoidentiteettiä
      -eivät pitäneet ääntä homoiluistaan

      Nykyään heitä kai kuvailtaisiin ns. down low-miehiksi.

    • Anonyymi

      Roomalaisille kirje 8

    • Anonyymi

      Lankesivat pois armosta uskottomat.Epäuskonsa tähden lankesivat.Oli lähellä katoamistaan jo Jeesuksen aikana.Kaikki ovat syntiä tehneet.Ulkokultaisuuden hapatus.Tuli syntisiä pelastamaan.Armosta pelastaa eikä teoista ettei kukaan kerskaa.

    • Anonyymi

      Vanhan liiton mies:
      - ei huutele turhia miestenvälisistä suhteistaan
      - myöntää ne kysyttäessä
      - vaimo voi olla siviilissä joskus sitä saattaa mukiloida
      - päihdeongelma
      - monesti tekouskovainen

    Ketjusta on poistettu 36 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6476
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2029
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1235
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1153
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1126
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      52
      1015
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe