Periaatteessa meillä on tyttöystäväni (tai oikeastaan avopuolisoni) kanssa asiat hyvin. Viihdymme yhdessä, ymmärrämme toistemme huumoria ja meillä on samanlaisia tavoitteita ja arvoja elämässä. Kuitenkin tuntuu, että jokin on pielessä. Olemme hyvin erilaisia ihmisiä ja jos keskustelemme jostain vakavammasta aiheesta, emme oikein tajua toisiamme. Tämän vuoksi esimerkiksi parisuhteen ja arkistenkin ongelmien ratkaisu on hyvin vaikeaa ja puhuminen vaan pahentaa asioita. Olen myös huomannut, että kumppanini ystävät ja ex ovat aivan eri planeetalta kuin minä ja minun ystäväni. Se ei tietenkään sinällään ole mikään ongelma mutta kertoo kai siitä, miten erilaisia minä ja kumppanini olemme.
Meillä on usein todella hauskaa ja hyvät hetkemme ovat todella hyviä. Mutta jollain tapaa tuntuu siltä, että olemme niin erilaisia, että emme jotenkin kohtaa. Olenkin miettinyt, että voiko tämä toimia pidemmän päälle. Pitkään parisuhteeseen tarvitaan myös aitoa kumppanuutta ja ystävyyttä ja en ole ihan varma, onko meillä sitä riittävästi.
Niin ja miksi sitten kirjoitin tänne. Kai siksi että johonkin oli kirjoitettava näistä fiiliksistä.
pohdiskelua
omasta elämästä
101208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Periaatteeessa ei riitä hyvään ja kestävään suhteeseen, vaan siinä on tunnettava kyllä ihan tismalleen se yhteenkuuluvuus ja että ymmärtää toista ja tietää että toinen ymmärtää sua. Hyvään parisuhteeseen ei ole oikotietä eikä kikkoja, vain rehellisesti se että on ymmärrys ja avoimuus.
todella hyvin, mikä kyllä saattaa olla joskus hankalaa.
Kaikki puolihuolimaton suhtautuminen oli se sit kuuntelua, jutustelua, yhdessä tekemistä, olemista, synnyttää puolinaisuuden tunteen. Se on toisen ihmisen ja samalla itsensä väheksymistä. Toisen väheksyminen on ja saa aikaan samalla minun itseni väheksymistä. Jos väheksyn itseäni, luultavasti väheksyn myös muita ihmisiä. Yhteiset hetket on valittava ja elettävä ne sitten täysillä, tahtoen sitä todella. Jos ei ehdi tai jaksa, huomio on jossain muualla, olisi hyvä passata tilanne ja hoidettava muut aikasyöpöt ensin pois päiväjärjestyksestä. Jos yrittää selviytyä monesta keskittymistä vaativasta suoritteesta yhtäaikaa tuloksena on irrallaan leijuva ihminen jolle jää vain tunne ettei ymmärrä toista, vieraus ja suunnattomuus. syntyy lisää skismaa siitä ärtyneenä. Yhdessä eläessä ei aina voi tehdä näin selkeitä valintoja. On itse tai toinen läsnä, eikä voi sulkea toista perusteettomasti pois, ei sellaista itsekään haluaisi toisen suunnalta kokea. Pitäisi pystyä tunnistamaan mitä juuri tämä hetki meiltä vaatii ensin ja sovittava miten eletään. Kerta toisensa jälkeen ei voi valita jotain muuta aina ensin. Selkeät valinnat siitä mitä pidetään tärkeänä on työn tekemistä suhteen hyväksi, synnyttää yhteenkuulumisen tunteen.
Parisuhteessa on aina kaksi erilaista ihmistä ja väkisinkin syntyy konflikteja. Kopiota et itsestäsi saa. Selvittäkää jollain tapaa yhdessä asioita toisillenne. Kerran eräs henkilö sanoi minulle että 30 vuoden yhdessäolon jälkeenkin tulee tilanteita joissa joutuu miettimään että mitähän tuo toinen taas tarkoittikaan kun en ymmärrä. :)
tarpeeksi samanlaisen kumppanin kanssa puhuu samasta asiasta eri sanoin mutta luulee että tuo toinen on eri mieltä. Silti kumpikin kuvailee omin sanoin just samaa vähän eri tavalla maalaillen. Oli se sit suhteen alussa tai vaik vielä 30 vuotisen sodan jälkeen.
Puhu hänelle tunteistasi.
Se on juuri yksi niistä asioista, joita kumppanini ei ymmärrä. Luulee aina että yritän jotenkin syyllistää, vaikka aihe olisi mikä ja vaikka kuinka nätisti yritettäisiin puhua. Aion itse yrittää jatkossa puhua asioista jotenkin eri tavalla. Toisaalta on sellainen olo, ettei kannata puhua mistään, koska se vaan pahentaa asioita. Mutta toisaalta sekään ei ole hyvä, jos emme pysty puhumaan mistään. Hmmm. Toivottavasti joskus keksimme molemmille sopivan yhteisen kommunikointitavan.
koska olen itse näköjään viime päivinä ajatellut ystävyyttä. Olen ajatellut tuota ei-kohtaamista ystävyydessä. Olen surullinenkin siitä että kun tuo ei-kohtaamisen alue alkaa näkyä liikaa ystävyydessä niin ystävyys alkaa haalistua. Kun vuorovaikutus läheisen ihmisen kanssa (ystävä tai kumppani) jatkuu pitkään niin nuo ikään kuin kartan valkeat alueet tulevat peremmin esille. Rakkaussuhteessa tietysti voimakas tunne saattaa kompensoida erilaisuutta. Et tarkasti kuvannut erilaisuutenne laatua, eikä tänne omaa elämäänsä tarkasti kannata kuvatakaan, mutta minun kokemukseni mukaan tietyt asiat saattavat hiertää aina vaan. Tai sitten pitää jotenkin päättää että nämä asiat ovat olemassa ja piste, mutta nautitaan kaikesta siitä hyvästä mitä suhteessa on. Minulla on ollut parisuhde, jossa meillä synkkasi monilla alueilla todella hyvin (arvot, kiinnostuksen kohteet, seksi) mutta tietyssä asiassa törmäsimme aina. Kerran törmäys tapahtui autossa jota minä ajoin, ja hermostuin niin että konkreettisesti törmäsin ainoan kerran elämässäni pylvääseen (ei käynyt onneksi paljon mitenkään). Vuorovaikutuksemme törmäykset tapahtuivat tietyllä keskustelujen alueella. Minun näkökulmastani katsottuna kumppanini ei tajunnut tasoja yleinen ja yksittäinen, konkreettinen ja teoreettinen. Jos yritin puhua jostain asiasta yleisellä tasolla hän helposti sanoi "mutta eivät kaikki ole .... " johon minä että ei siitä ole kysymyskään, mutta että en voi esim. luetella maailman jokaista ihmistä nimeltä ja puhua sitten koko ihmiskunnasta tai ihmisryhmistä. Ex-kumppanini oli mielestäni myös vaikea ymmärtää erilaisia viitekehyksiä. Esim. että talouden näkökulmasta näin ja näin, jolloin hän helposti tulkitsi että minä en tiedä/tajua muita näkökulmia. Tällä tavoin tietyt keskustelut johtivat umpikujaan. En tiedä ymmärsikö kukaan tätä mitä tarkoitin tai oliko mitään hyötyä. Ihmisten välinen vuorovaikutus on usein vaikeaa!
Tuossa tuli jo monta hyvää juttua sanottua, mutta haluaisin lisätä vielä joukkoon arvostuksen. Kun on erilaisuutta, pitää olla arvostusta puolin ja toisin. Sillä jos omaa arvoa ei tunnusteta, tai ei itse osaa antaa arvoa toiselle kakkinensa, on vaikea jaksaa olla oma itsensä täysillä. Ja se kai nyt on kaiken onnellisuuden perusta. Erilaisuuden tiedostaminen ja sydämestä lähtevä yritys ymmärtää toista omana erilaisena itsenään varmasti riittää -- ja kuka sitä nyt itsensä kanssa haluaisi seurustellakaan.. Joitakin asioita voi ja pitääkin tietysti jakaa muiden ihmisten kanssa, parisuhde ei kai pidä tai voikaan olla kaikki. Mutta onko se tarpeeksi, sitä voi jo pohtia. Ja vaiheita sitoutumisessa tulee varmasti aina myös. Jos keskenään puhuminen takkuaa, pariterapia ajoissa voisi myös auttaa ylämäessä eteenpäin. Voisiko olla, että pelkäät vaistoavasi hankalien aikojen tuloa..?
että olette kuitenkin päätyneet yhteen. Mikä sai aikaan sen?