"Huostaanotto Väärin perustein taikka sitä muutetaan jälkeenpäin
Minut on huostaanotettu ja sain kärsiä monta vuotta siitä että sosiaalitoimisto keksi uusia asioita huostassa oton syyksi(vaikka minulla on 6sisarusta vielä kotona ja heitä ei huostaanotettu) ja asuminen sijoituksessa piteni 18vuoteen asti.tappelimme oikeudessa kotiin pääsystäni mutta.sen jälkeen tuli terapiatäti jolla oli vaitiolovelvollisuus ja luki kaiken ääneen mitä olin sanonut.sitten jatkui huostassa olo...
lopuksi päädyin niin kamalaan paikkaan jossa jouduin istumaan puupenkillä kuukausia ja katsomaan kun nuoria matotettiin ja irvailtiin.Nuori ei saa sanoa viimeistä sanaa ja jos et tehnyt tai sanoit jotain väärällä äänen sävyllä sinua rangaistiin.Isääni ei päästetty katsomaan minua koska hän ei ollut aikasemmin ilmoittanut tulostaan kun oli kesäretkellä ja halusi yllättää minut..kaikki nuoret olivat kuin klooneja..
tein valituksen ministeriöön mutta kukaan nuorista ei uskaltanut puhua asioista kun pelkäsi rangaistusta.saimme joka toinen viikko soittaa 5minuutinpuhelun kummallekin vanhemmalle..minusta siinä riistettiin lapsen oikeuksia!!!Tämä on jättänyt minuun isot arvet ja tulen muistamaan joka ainut päivä kuinka lasta voidaan kohdella noin kamalasti.Pidän aina Peukkuja vanhemmille ja nuorille koska tämä on raskasta aika kaikille..
Taistelkaa lapsestanne todella!jokainen lapsi tai nuori kokee pahaa oloa ja kavereiden saanti o vaikeutunut kovasti kun tarvii esittä mitä ei oikeasti ole..älkää hakeko ammatiapua,tai menkö sossuun kertomaan vaikeudesta koska sinun elämäsi alkaa olemaan silmätikkuna."
http://www.vartti.fi/artikkeli/f3992f68-2f87-4b7a-b71f-dbdef7a990f7
Huostanuoren
oma kokemus
7266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ja hienoa, että huostanuoret kirjoittavat omia kokemuksiaan ja nimenomaan muutkin, eikä vain Perhehoitoliiton aivopesemät mannekiinit. On törkeää, miten toimittajat on vaiennettu em. liiton, kuntapoliitikkojen ja sosiaalijohtajien taholta, että laittomista huostaanotoista ei saisi puhua julkisuudessa mitään. Toivonkin, että myös oma lapseni kirjoittaa aikanaan omasta huostaanotostaan. Hän on jo kotiutunut, mutta ikää on nyt vasta 12, joten muutamia vuosia pitänee odottaa vielä, että hän kuntoutuisi huostajärkytyksestään kertomaan siitä muillekin. Toivottavasti silloin saa jo puhua julkisuudessakin huostaanottojen totuudesta, eikä vain veisata ikuista virttä päihde- ja mt-perheiden huostista.
pitää sisällään laitonta adoptiota. Miten nuo aivan pieninä huostatut, laittomastikin vanhemmistaan erotetut ja sijaishuollon aivopesemät lapset voisivat antaa totuudenmukaista kuvausta omasta huostaanotostaan?
ja lapselle on annettu vain ilkeä kuvaus vanhemmistaan, jotka "eivät koskaan ole halunneet pitää sinuun mitään yhteyttä." Todellisuus saattaa olla jotain aivan muuta.
ne kammottavat vanhempien tapaamisen rajoitukset tehdään. Se on sossuilta aivan tarkoituksellista, suunniteltua ja tietoista toimintaa. Kaisan lapsikin oli vielä oikein hyvässä adoptioonantoiässä. Halukkaita ottajia olisi ollut paljon, niin kaunis ja terve lapsikin. Lapsen kokemukseksi olisi jäänyt, että äiti kävi yhä harvemmin häntä katsomassa ja sitten unohti hänet kokonaan.
pois, joka ei pidä vaitiolovelvollisuuttaan. Nythän uuden lain aikaan kuka tahansa saa pettää nuoren luottamuksen koska tahansa, siis HUOM HUOM! Tällainen LAKI meillä on lapsia ja nuoria suojelemassa! Vähän epäjohdonmukaisesti annetaan ymmärtää, ihan kuin terapeutin puheet olisivat saaneet huostan jatkumaan, mutta en usko niin olevan, koska nuori kertoo kuitenkin aiheettomasta huostaanotosta. Mielivaltaisia rangaistuksia saisivat maistaa tuollaisten sijaishuollon paikkojen henkilökunta ja omistajat itse! Vai on se äänenSÄVYNKIN oltava oikea eräille virkaheitoille, että se on kelvollinen... Kyllä jotenkin raivo nousee aina kun lukee tai kuulee tuollaisesta. Ja korostuu samalla nuorten oikeudet, että heillä ON OLTAVA OIKEUS pitää yhteyttä ulkopuolisiin RIITTÄVÄSTI, ei mikään 5 min sinne ja 5 min tänne ole riittävästi minkään ihmissuhteen kannalta! Tuossa korostuu selvästi, että nuoria on NEUVOTTAVA myös valitusten teossa ja kaikissa muissakin asioissa, jotka heidän oikeuksiaan koskevat. - Mutta mitenkäs vuosiin heitä on autettu, kun nyt vasta uusi laki turvaa edes jonkinlaiset yhteydenpitomahdollisuudet - siellä, missä sitä noudatetaan.
terapiassa, että hän ei huostasta valita muutoin kuin sanomalla, että hän haluaa kotiin. Allekirjoitti meidän huostanpurkuvaatimuksen sossullekin ihan reippaasti. Siinä paperissa ei ollut mitään perusteluja purulle, koska sanoin sen sossullekin, että turha teille on mitään perustella. Meillä huostanpurku etenee nyt kahta reittiä. Toisaalta on neuvottelut sossun kanssa ja kotiutuslupaus. Varmuuden vuoksi laitan sen vielä hallinto-oikeuteen, ehkä saan sillä keinoin nopeutettua prosessia tai ainakin varmistettua, että sossut tietää perustelut huostanpurulle. En tiedä kirjoittaako lapseni koskaan riviäkään koko huostasta. Hän haluaisi lopettaa koko huostan mahdollisimman pian ja unohtaa sen jälkeen koko huostan. Se on harmi, että lapsi aivopestään terapeutin toimesta sekä sijaishuollon pelottelullla niin hyvin, että hän ei halua edes keskustella koko asiasta yleensä. Joskus kun hän on kiukkuinen sijaishuollolle, pitäisi hänen luvallaan äänittää se mitä hän sanoo. Se ei ole kaunista kuultavaa sijaishuollolle.
itsekin menee niin kipsiin, kun lapselle tulee se kohtaus, että hän hirveän ahdistuneena alkaa vuodattaa jotain huosta-ajastaan, että ei siinä ehdi mitään äänitystä harkita, ei tule edes mieleen! Ja meillä ainakin huostan käsittely on niin nopeaa, se saattaa tulla jossain hetkessä yllättäen ja loppuu nopeasti, en minä ainakaan ehdi siihen mitenkään reagoida.