ihastunut

elikkä olen 15-vuotias poika ja olen ihastunut toiseen samanikäiseen poikaan, joka on samalla luokalla. olen katsonut häntä jo pitemmän aikaa ja nyt olen viimeisen kuukauden aikana huomannut että olen ihastunut häneen. esim tunneilla katson häntä silloin tällöin. oikeastaan yritän olla katsomatta häntä, mutta katson silloin kun hän ei katso minua ja kun hän katsoo minua käännän katseen pois. mistä sitten tietää onko hän kiinnostunut minusta. jos hän kertoo vitsin tai joku meidän luokasssa kertoo jotain hauskaa niin jos hän nauraa tai hymyilee mutta minä en tai olen muuten vain tympääntynyt ja hän katsoo minua hän menee totiseksi ja näyttää mietteliäältä. muutenkin tuntuu että hän vilkuilee minua joskus ja silloin minä yritän olla huomioimatta hänen katsettaan vaikka olen korviani myöten ihastunut. joskus jopa näytän vihaiselta kun peitän tunteitani. no se vain ärsyttää tietää että meistä ei kummiskaan mitään tuu ja tämä kaikki voi olla mun mielikuvistusta. sori kirjoitusvirheistä
142225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

mist päi?

Äänestä

oulun seudulta.

Äänestä

Oletko koskaan kiinittänyt katseesi sinne alasuuntaan tapahtuuko siellä mitään erityistä ?

Äänestä

sun luokalta löytyis toinen homo noin nuori kakru vielä on todella pieni,hetero se on älä vaan pilaa mainettas pysy kaapissa vielä parikytä vuotta kunnes olet käsitellyt tän vaikeen yhtälön miksi olen homo,äitisi ei ainakaan toivonnut että näin pääs käymään.het.m

Äänestä
  • Älä ainakaan, aloittaja, tämän edellisen nimimerkin neuvoa noudata. Oli kyllä niin ahdistava ja typerä neuvo että tais tulla jonkun pohjanmaalaisen lestadiolaisen tai vastaavan kireäpipon näppäimistöstä.

    Äänestä

  • homoilla. kirjoitti:

    Älä ainakaan, aloittaja, tämän edellisen nimimerkin neuvoa noudata. Oli kyllä niin ahdistava ja typerä neuvo että tais tulla jonkun pohjanmaalaisen lestadiolaisen tai vastaavan kireäpipon näppäimistöstä.

    hankala vaan tietää miten häntä vois lähestyä pitäiskö mun hymyillä ja olla mukavampi

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    hankala vaan tietää miten häntä vois lähestyä pitäiskö mun hymyillä ja olla mukavampi

    Mun mielestä pitäis. Eihän sun tarvitse alussa olla sille muuta kuin ystävällinen vähän niinkuin hetero kaveritkin ovat toisilleen. katsot kivasti silmiin hymyilet ja juttelet mukavia. katso vaikka ihan heteropoikia niinhän nekin tekevät eivätkä tunne siitä mitään estoja---luonnollisuutta peliin! kyllähän jos sekin homppeli on niin varmasti kohta huomaatte kummatkin missä mennään.

    Äänestä

tuota olenkin aina ihmetellyt että miksi suomalaiset homot eivät voi katsoa toisiaan reilusti silmiin ja hymyillä avoimesti ja vapautuneesti. kun katsoo menoa ulkomailla niin siellä on ihan tavallista että pojat ja miehet osoittavat kiintymyksensä ja ystävyytensä reilusti eikä peitellen. suomessakin heteropojat jotka ovat hyviä kavereita, luovat "helliä" luontevia katseita toisiinsa ja hymyilevät, toivottavaa olisi, että homotkin oppisivat tekemään näin.

Äänestä
  • niin itse en ainakaan alkais yhtään mhkään jonkun pojan kanssa. Todennäköisyys , että hän on homo on todella pieni.

    Äänestä

  • nyt aattelee kirjoitti:

    niin itse en ainakaan alkais yhtään mhkään jonkun pojan kanssa. Todennäköisyys , että hän on homo on todella pieni.

    No voithan silti katsoa silmiin ja hymyillä,ja jutella mukavia siis jos olet edes hänen kaverinsa. ei kai sitä tarvitse vihaisen tai välinpitämättömän näköinen olla. katseleehan ne hetero kaveritkin toisiaan nätisti silmiin ja hymyilee.

    Äänestä

  • ho ho mo mo kirjoitti:

    No voithan silti katsoa silmiin ja hymyillä,ja jutella mukavia siis jos olet edes hänen kaverinsa. ei kai sitä tarvitse vihaisen tai välinpitämättömän näköinen olla. katseleehan ne hetero kaveritkin toisiaan nätisti silmiin ja hymyilee.

    ...tehä muutaman pusu liikkeen sille....ja huokaista

    Äänestä

Voisitko löytää yhteisen harrastuksen, josta te molemmat olette kiinnostuneita? Tämä on yksi tapa tutustua toiseen ihmiseen.

Äänestä
  • kuin usein se tumputtaa ja voisitteks alkaa harrastaa sitä yhes

    Äänestä

  • eepoheepo kirjoitti:

    kuin usein se tumputtaa ja voisitteks alkaa harrastaa sitä yhes

    no en mä mitään sellaista halua vaan vain läheisyyttä sekin riittäisi aluks. enkä mitään pervoilua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voi ei kirjoitti:

elikkä olen 15-vuotias poika ja olen ihastunut toiseen samanikäiseen poikaan, joka on samalla luokalla. olen katsonut häntä jo pitemmän aikaa ja nyt olen viimeisen kuukauden aikana huomannut että olen ihastunut häneen. esim tunneilla katson häntä silloin tällöin. oikeastaan yritän olla katsomatta häntä, mutta katson silloin kun hän ei katso minua ja kun hän katsoo minua käännän katseen pois. mistä sitten tietää onko hän kiinnostunut minusta. jos hän kertoo vitsin tai joku meidän luokasssa kertoo jotain hauskaa niin jos hän nauraa tai hymyilee mutta minä en tai olen muuten vain tympääntynyt ja hän katsoo minua hän menee totiseksi ja näyttää mietteliäältä. muutenkin tuntuu että hän vilkuilee minua joskus ja silloin minä yritän olla huomioimatta hänen katsettaan vaikka olen korviani myöten ihastunut. joskus jopa näytän vihaiselta kun peitän tunteitani. no se vain ärsyttää tietää että meistä ei kummiskaan mitään tuu ja tämä kaikki voi olla mun mielikuvistusta. sori kirjoitusvirheistä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu