Mistä tavat opitaan?

Shakaali30

Onko sillä eroa että - tuleeko hyvät käytöstavat kotikasvatuksen myötä koko lapsuuden ja nuoruuden aikana opittuna, vai - vaikka kirjasta luettuna tai muuten opeteltuna? Eikö lopputulos ole aina sama (eli että osaa tavat)? Eikö tässäkin asiassa ole kysymys osaamisesta ja muistamisesta?

2

808

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toki tavat ja käytöksen voi oppia kirjoistakin - mikäpä siinä. Kuitenkin kotikasvatuksen merkitystä ei ole syytä aliarvioida, koska sellaisessa kodissa, jossa tapoihin, perinteisiin ja käytökseen kiinnitetään huomiota pääsee soveltamaan oppimaansa suoraan käytäntöön. Hyvistä tavoista tulee näin helpommiin luonnollinen osa ihmisen elämää eikä enää jotain oppia, jota on lukenut ja jota yrittää soveltaa. Ns. "hyvissä tavoissa" on kyse ihmisten keskenään aikojen kuluessa sopimista käytösnormeista. Niillä ei ole paljoakaan tekemistä sen kanssa, miten päin haarukka pöytään katetaan - se on jo knoppitietoa, jonka voi lukea vaikka kirjoista. Hyvien tapojen tarkoituksena on ensisijaisesti helpottaa ihmisten välistä kommunikointia ja toistensa kanssa toimeentulemista. Ja tätä on vähän vaikea oppia kirjoista,

    • tosihelppoja

      Tällä palstalla on pakko olla virhe,jos ei käytöstavoilla tarkoiteta ohjeita jopa kutsukelpoiseen ateriointiin.
      -menyyltä alkuruoka pääruoka valitaan samalla,dessert syötyä
      -uloimmat aterimet alkuruokaan
      -juhlissa tai raflassa,älä puhu puheita syövien kanssa kesken syömistä.Sanoja voi vaihtaa,syödä pitää saada.
      -väliotoksissa puhutaan jopa naurahtaen.
      -mies saa olla viininhyväksyjä,jos ollaan aviopareja.
      -jossain Raffellon tapaisessa T-Boneterassissa,on hyviä tapoja pelkästään vaatteiden päälläpito ja oksentamattomuus.Turhaa pröystäilyy koko idis,et tarvittais jazztapoja siellä.Ei siin hintaluokas..
      -älä loukkaa kenenkään tunteita.Kutsuja sunnitellessa jätetään pois viholliset.
      -ei ole huonoa tapaa olla romanttinen treffeillä.
      -juhlissa siirrytään viimeistään kahvien tuntumassa olohuoneelle päin.
      -vältä rankkoja politisointeja tai uskonvakaumuksellisia saarnoja.Älä detaljoi työtoimikuvaasi.Kerro enemmän one-on-one erit.kiinnostunelle hlölle ambitioistasi kivalla tavalla.
      -kun esittäydyt,muista,kaikki näkivät jo Satu Tuomiston Viihde-liitteessä.Jos et ole julkisesti tunnustettu julkkiskohumalli,olet vain sinä.
      -tilaisuuksissa arvostetaan meikkejä,hiuslaittoja,ei yleensä kasvonpiirteitä isonmummun lahjoina.
      -ketään ei kiinnosta sopimiset jatkotapailuista toisen vieraan kanssa.Suuttuminen on vain ruoan maun menettämistä,ei kateutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      626
    Aihe