Tän palstan juttuja on kiva lukea.
Tääl on selvästi kaks osapuolta; ne joilta lapset on otettu huostaan ilman syytä, ja ne jotka näitä syyttömästi huostanotettuja biovenhempia mollaa.
Ihmiselle nyt kerta kaikkiaan voi elämänsä kohdalla sattua kaikenlaista. Joiltakin saatetaan ottaa lapset huostaan. En kyllä ihan allekirjoita, että suomessa tehtäis huostia turhan takii.
Biovanehmmat huutaa täällä rahan perään ja valittaa, että sijaisperheille ja laitoksille maksetaan suuret rahat niitten muksujen hoitamisesta ja ne ite ei saa mitään tukea eikä muksija kotiin vaikka huostan syyt on jo oikastu.
Fakta on kyl se ettei lapsia voi edestakaisin pompottaa. Kuinka monta huostalasta palaa sijaiskodista omaan kotiin ja taas hetken päästä palautetaan sijaiskotiin. Sinä aikana tää sijaiskoti on jo täyttynyt ja taas etsitään uusi sijaispaikka. Pallottelua!
Biovanhemman täytyy olla todel sitkee ja pitkämielinen. Huosta voi tuntuu turhalta, kun esim. on ollut raitiina jo vuoden, eikä lasta palauteta. Tapaamisia rajoitetaan ja matkat ovat kalliita, kun ei ole rahaa eikä sosiaali maksa korvauksia.
Oon myös huomannu ett aika monen vanhemman lapsi on otettu huostaan mielenterveysongelmien tai jonkin käytöshäiriön vuoksi. Sitäkin on tietty biovanhempien vaikee sulattaa.
Mulla on kokemusta huostasta, kun mut on sijotettu kolme kertaa. Ekan kerran oli ihan hukassa ja tosiaan halusin kotiin. Tokalla kerralla jo toivoin ett joku tulis hakemaan.
Mun vanhemmat aina paransi tapansa ja taas hetken päästä ratkes. Lopulta homma repes kokonaan käsistä.
Oon kyll tosi tyytyväinen tilanteeseeni nyt. Ilman perhekotia en varmaan olis tässä nyt.
Mun vanhemmatki haukkuu kaikkia sosiaali ihmisiä vieläki vai pikkusysteri on jo muuttanu omaan asuntoon 2 vuotta sitte. Vanhemmat ei nää omassa toiminnassa mitään vikaa, vaan niitten mielestä vika on sen pomon joka anto kenkää, sen sosiaalin joka vei muksut ja sen naapurin joka ne sosiaalit soitti. Sen takii en jaksakaan niitten juttuja enää kuunnella.
Biovanhemmissa ihmetyttää
monia asia
15403
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kyl kersojen tekoon pitäis saada jostain lupa! Ettei kaikki HÖrhöt pyöräyttele elätettäviä yhteiskunnalle . Ihmisistä ei nimittäin ole puutetta et jokaisen pitäis lisääntyä.
vaikka luvan saisi synnyttää lapsen niin ei sitä koskaan tiedä syntyykö AD/HD,asp,ym.muu neurolisen hoidon tarvitsevaa lasta. Näitä lapsia on huostaanotettu hoidollisiin huostiin. Joten ei se johdu vanhempien kasvatuksesta jos lapsella on neurologiset oire yhtymät. Niin ihan sama tekeekö lapsen luvan kanssa tai ei! Ja eiköhän se ole kaikkien vanhempien oikeus saada lapsi kun sitä toivoo ja haluaa ja lapsella on oikeus juuri syntymään sellaisena jona hän syntyy vanhempien ja sukulaisten geenien saamana perintönä? Ei kukaan osaa ennalta arvata kuinka elämä matkan varrella saattaa muuttua ja mitä yllätyksiä tulee vastaan. Aivan turha on kaikkia vanhempia syyllistä alkoholi ongelmaisiksi ja myöskään sen takia muka 16 0000 lasta olisi huostattu alkon tai mielenterveyden vuoksi. Aivan harhaa johtavaa tietoa olette saaneet jotka noin asian väittävät! Te joilla ei ole pienintäkään tajua ja hajua koko huostaanotosta kokonaisuudesta niin olkaa kirjoittamatta. Leimaatte vain tyhmyydellänne itsenne naurun alaisiki. Kirjoittakaa vasta sitten kun teillä on koko todellisuus avautunnut laajuudestan mieleenne,koko huostaanoton hulluuden sisältö!.
ihan pelkkä oppimisongelmakin riittää huostan syyksi. Ja juurihan uutisoitiin, miten kouluista tehdyt lastensuojeluilmoitukset ovat tänä vuonna taas lisääntyneet. Totta kai, koska koulujen määrärahoja on supistettu jatkuvasti :)
keskustalaisille ja sosiaalidemokraattisille perhehoitajille.
kauhistellaan. Ihmettelen olenko joku kummallinen poikkeusyksilö, kun minua ei lapsena haitannut ollenkaan toisen vanhemman liiallinen alkoholin käyttö, siis tosi liiallinen. Ihmettelen muiden alkoholistien aikuistuneiden lasten valituksia kauheasta lapsuudestaan. Ehkä se, että toinen vanhempi ei juonut, on syy, etten kärsinyt, en edes huomannut koko asiaa. Pitäisi ottaa huomioon, että alkoholin vaikutus on erilainen eri ihmisiin. Myös toisen ihmisen alkoholin käyttöön voi jotkut aikuiset suhtautua ylineuroottisesti ja toiset luonnollisemmin. Silläkin asialla on vaikutuksensa lapsien hyvinvointiin.
vaikuttaa, kun ei kehtaa kavereita kotiin tuoda, kun äiti kännissä sökeltää keskellä päivää.
Eivät kaikki juopot ole väkivaltaisia möykkäreitä. Kyllä niitä löytyy sellaisiakin ihmisiä, jotka hiljaa tissuttelevat juomansa, hoitavat tehtävänsä niin kuin pitääkin, eivätkä siitä lapset kärsi mitenkään. Vanhempien väliset suhteet tietysti kärsivät, varsinkin, jos toinen on kuvaamasi alkoholi-neurootikko. Mutta jos toinen suhtautuu siihen ok, niin silloin se on koko perheelle ok. Luulisin, että se ympäristö, josta itse olen kotoisin, oli tuon tyylinen alkoilu aika yleistäkin.
tuollainen olisi sossulle kauhistus, eikä tulisi kyseeseen ollenkaan. Eikä koko lastensuojelu suhtaudu alkoholinkäyttöön mitenkään normaalisti. Se tuntee vain liikakäytön ja ilmeisesti sossun silmissä kaikki, jotka alkoholia käyttävät pisaraakaan, ovat epämiellyttäviä, väkivaltaisia, lapsensa laiminlyöviä sökeltäjiä.
asiasta väitöskirjan: miksi jotkut lapset selviävät alkoholistiperheissä ja toiset taas kaaatuvat. Kriittisintä tässä väitöskirjassa lapsen selviämiselle oli vanhemman suhtautuminen lapseen: onko se torjuva vai hyväksyvä. Kannattaa lukea, mikäli nämä alko asiat kiinnostavat.
Alkoa käyttävän vanhempani suhtautuminen ei ollut hyväksyvä eikä torjuva, vaan kantaaottamaton ja etäinen, mutta sielullisesti läheinen. Tunsin sääliä (hänen pohjattomasta yksinäisyydestään, jota minä lapsi en voinut vähentää, vaikka niin olisin tahtonut) ja lapsen hellyyttä häntä kohtaan, arvostin ja ihmettelin hänen persoonallisia ominaisuuksiaan. Hänen kanssaan oli helppo olla, ei mitään ennakkoasenteita, odotuksia, vaatimuksia eikä määrityksiä puoleen eikä toiseen, hyvin tasa-arvoista, ikäni ja sukupuolenikaan ei vaikuttanut suhteessa tähän vanhempaan. Koskaan missään en ole tuntenut itseäni niiin tasa-arvoiseksi ihmiseksi. Pidin hänestä eniten perheeni jäsenistä. Oli niin helppoa olla hänen seurassaan.
hakeutuu tietynlaiset hallitsemisintoiset ihmiset ja koko sossumaailman on vallannut lastenpsykotieteisiin pohjaava kunnollisuusneuroosi, jossa lapsen vanhemmat, sisarukset ja kokonaisuus unohtuu. Lastensuojelusta ja lapsipolitiikasta on tullut kansanjalostusta ja hyötyeläintaloutta häkkikasvattamoissa.
käyttö. En tiennyt sen olevan mitenkään epänormaalia. Minua häiritsi äitini nalkutus siitä juomisesta. Ei isä siihen edes vastannut. Ei alkon pitäisi olla syy huostalle silloin kun vanhemmat huolehtivat lapsestaan kunnolla ja välit ovat lämpimät. Tuo Itäpuisto kyllä löytää niitä positiivisia puoliakin alkon käytöstä vanhempina, mutta lopussa tuomitsee sen kokonaan. Kuinkahan monessa absolutisti perheessä laiminlyödään tai muuten kaltoinkohdellaan lasta? Alkohan on optulan 2007 tutkimuksen mukaan pääasiallinen huostaaoton syy vain 10% tapauksista, kun on kyse ensimmäisestä huostaanotosta. Miksi kukaan tutkija ei tee väitöskirjaa siitä, että kuinka moni lapsi on tälläkin hetkellä turhaan huostassa.
niitä on kaivattukin, siis vähän tervettä järkeä! Exäni on kotoisin pohjanmaalta ja hän on humoristisesti kertonut tuosta, miten maalla oli tavallista, että mies nappaili jossain peräkammarissa ja naiset hoitivat taloutta. Ja Vanamo sanoi mielestäni upeasti, että ei häntä toisen vanhemman tissuttelu häirinnyt, vaan se, että äiti siitä nalkutti. Kyllä se kodin ilmapiiri on se tärkein siinäkin asiassa ja miten lapsiin suhtaudutaan. Ja nuo tuollaiset huostanuoret nyt ovat asia erikseen, joiden hoito on ilmeisesti ollut vakavasti alkoholisoituneen yksinhuoltajan varassa. Mutta vähän pitäisi olla avarakatseisuutta heilläkin, että ei kaikkien alkoholin käyttö oli samanlaista, eivätkä kaikki perhemuodot ole samanlaisia.
liiallinen alkoholin käyttö yksinään ei tuo turvattomuutta ja traumatisoi lasta. Känninen ihminen voi olla tietysti hauska ja rentokin. Itselläni on valitettavasti erittäin traumaattiset lapsuuden muistot. Äkkipikainen ja humalassa todella räyhäävä isä, joka tyrannisoi perhettä ja selvinä kausinaan vaati muilta perheenjäseniltä täydellisyyttä. Hän on ns. tuurijuoppo. Tänään erityisesti olen tuota lapsuuttani ja sitä selviytymistarinaa siitä helvetistä miettinyt. En viitsi tähän toistaa, miksi olen miettinyt, aloitukseni on tuolla ylempänä "kokemus tämäkin". Muistan ne lukuisat kerrat kun isä humalassa raivosi kotona ja heitteli esim. kolmannen kerroksen ikkunoista kaiken irtaimiston pihalle. Eräänä jouluna hän mm. käveli pistoolin kanssa naapurirapussa uhittelemassa siellä asuvalle viinatrokarille. Muistan kaikkea muutakin "mukavaa" hänestä. Äitini taas on toistaalta alistettu, toisaalta erittäin vahva. En muista hänen koskaan sanoneen kenestäkään mitään hyvää, en edes hänen omasta äidistään tai anopistaan, vaikka he hoitivat minua elämäni ensimmäiset vuodet kun äiti valitsi sijastani tämän jumalaisen miehen mielenoikut. En kuulemma ollut mahtunut heidän pieneen yksiöönsä silloin synnyttyäni. Seitsemän vuotta molemmat mummoni hoitivat minua toisella puolella Suomea kun vanhempani "etsivät" sopivaa asuntoa, johon lapsi mahtuisi mukaan. Ekalta luokalta eteenpäin, vajaat seitsemän vuotta heidän kanssaan asuin osat vuodet. Aina olin kaikki lomani mummoloissa vuoronperään. Sitten neljätoista täytettyäni muutin tätini luokse kun vanhemmat taas kerran läksivät uuden elämän etsintään eikä siinä kysytty silloinkaan minun mielipidettä. Moni varmaan nyt ajattelee, että mummoihin sitten oli varmasti turvallinen suhde kun niin paljon hoitivat. Näin ei valitettavasti ollut, sain kotonani kuulla molemmista mummoista todella paljon pahaa. Kumpainenkin vanhempani haukkuivat sekä omia että toistensa äitejä minun kuulteni. Oloni oli todella ristiriitainen, lapsi kun on lojaali vanhemmilleen vaikka nämä olisivat millaiset. Jotenkin en uskaltanut näyttää mummoilleni kuinka paljon heitä rakastin ja kuinka hyvä minulla oli heidän luonaan olla. Sitten murrosiän saavutettuani en ollut heihin juurikaan yhteydessä. Oli valitettavasti liian myöhäistä mennä heille kertomaan sisimmästäni, kun lopulta tajusin millaisia omat vanhempani ovat, molemmat olivat jo kuolleet. Itselläni on nyt lapsia, jotka ovat erittäin rakkaita minulle ja muistan sen heille myös kertoa ja näyttää. Koen tietyllä tavalla olevani selviytyjä, vaikka haavoja on vieläkin ja syvällä. Eikä näitä haavoja paranna mikään, ei edes aika. En ikinä tule ymmärtämään sitä, että äiti valitsee lapsensa sijaan miehen miellyttämisen. Menneisyyteni on varmasti aiheuttanut paljonkin hankaluutta elämääni. Näin jälkikäteen tunnistan kärsineeni joskus nuorena paniikkihäiriöstä, mutta sitähän ei silloin tunnettu... se oli vaan heikkoutta ja jännitteneisyyttä. Olen myös omalla tavallaan erittäin yksinäinen. Yhtään lapsuuden ystävyyttä ei jatkuvien muuttamisten vuoksi päässyt syntymään. Samoin vanhemapani kielsivät minua "kaveeraamasta" samassa kerrostalossa asuvien lasten kanssa. En saanut kuulemma seurustella juoppojen lasten kanssa. Unohtivat siinä vaiheessa että isä oli itsekin juoppo. Tällaista oli meininki eräässä Helsinkiläisessä lähiössä 70-luvulla. Eli en parhaalla tahdollanikaan voi sanoa lapsuuttani onnelliseksi... en tosin ole kovin yleisesti valittamassakaan siitä. En yksinkertaisesti kehtaa kertoa kovin monelle millaiset kokemukset minulla on.
on asenne. Haluaako lapsuudestaan kaivaa ne synkät puolet, joita kaikilla on ollut. Vai haluaako sieltä kaivaa ne kauniit puolet. En kuulu edes kirkkoon, enkä ole käynyt rippikoulua, mutta allekirjoitan katekismuksesta sen "kunnioita isääsi ja äitäsi".