Täällä liikkuu niin paljon palstan ulkopuolisia, joilla näyttää jatkuvan viha aiheettomia huostaanottoja kohtaan, niin nostanpa 'omine lupineni' vielä toisen kerran erilaisen kertomuksen muutaman kuukauden takaa:
"Lueskelin parina iltana monta sivua taakse päinki ja ihanaa, et tääl puhutaan noin paljon turhista huostaanotoista!
Itse olin kakruna hiljainen ja viihdyin enempi omissa oloissa, olin joskus yksin pihallakin myöhempään kun en saanut unta. Äiti aina tuota kaikkea ihmetteli, mut antoi mun olla oma itseni, eikä yrittänyt väkisin muuksi muuttaa. Piti kyllä hyvän huolen aina kaikesta ja hoiti kodin.
Kaikki meni ok, kunnes yläasteella tuli sellainen matikan maikka, jonka kanssa ei synkannut yhtään. Sil ei hermo kestäny yhtään neuvoa jos ei heti tajunnu kaikkia juttuja. Sit jotkut kundit viel auko päätään kun olin nopeemmin kehittynyt kuin jotku muut tytöt mein luokassa, siis enempi naisen näköinen. Aloin lintsata, eikä äitikään tajunnut mun lintsausta, kun en halunnut sillekään kertoa lintsaamisen syitä. Hävetti, vaik isompana olen tajunnu, et siihen ei ois ollu mitään aihetta.
Sit kun en mennyt enää kouluun ollenkaan, sossut juoksivat meillä ja äidillä meni hermot niiden ilkeilyyn nuuskimiseen ja epäilyihin. Ihan turhasta äitiä syyttivät. Silti mei kumpikaan äidin kanssa oltais uskottu, et mut huostaanotetaan, mut niin vain kävi ja äkkiä loppujen lopuksi. Sit vasta kun tajusin, et takas kotiin ei ole asiaa ja sijariakka vain soitti suutaan ja haukku äitiä, niin kerroin vasta äidille miks en ollut menny kouluun. Mut ei siitä enää ollu mitään hyötyä. Sossu ja sijari väitti, et valehtelin ja et yritin vain päästä kotiin ja taas lintsaamaan. Oisin tehny mitä vain kun oisin päässyt kotiin!
Kun mikään muu ei auttanu, niin yritin tehdä kaiken oikein ja olla mieliksi, et pääsisin pois. Suljin korvat sijarin ilkeilyiltä ja yritin ajatella vaan sitä, et pääsen kotiin kun kestän. Se koetti aina kysellä kotoa ja saada mut puhumaan sellasia juttuja joita ei ollut sattunukaan. Järjesti et en saanu soittaa entisille kavereille ja sit piruili siitäki.
Palaveris veti sossun kanssa yhtä köyttä ja kyl oli karmee katsoa kun aiheetta itkettivät äitiä ja vihjailivat et se on muka jotenki epätasapainonen. Ei ihme kun itki, eikä se o llu mitään henisen tasapainon puuttumista. Itketti minuaki.
Kyl mä tajuan jos joku on onnellinen kun pääsee pois huonosta kodista, mut yhtä hirveetä on joutua pois hyvästä kodista varmaan kun olla huonossa. Joistain tän palstan kirjotuksista tuli kyl mieleen, et onko sijari pakottanu jonku kirjottaan tänne. Viis vuotta mul kesti se helvetti, ennen ku sossu vaihtu ja se usko mua kaikesta ja pääsin sit lopulta kotiin. Mut sillon olin jo melkeen 17.
Nyt olen töissä ja käyn iltakoulun ekalla, vaik tuntuu niinku osa lapsuutta ois jääny elämättä. Äiti säälittää kun se on ihan hermona pikku broidista, et sille ei tuu sama kohtalo. Jos sossu koettaa iskeä siihen kyntensä, aion kyl olla paikal puhumas, et sille ei tuu yhtä huono kohtalo kun mulle.En tiä onkse sama kiva sossu viel mein toimistos, toivottavasti on."
Haukut saaneen lapsen kertomus
vielä toisen kerran
5245
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kuvaus: "olin joskus yksin pihallakin myöhempään kun en saanut unta. Äiti aina tuota kaikkea ihmetteli, mut antoi mun olla oma itseni, eikä yrittänyt väkisin muuksi muuttaa. " Siinä vasta viisas äiti! Muistuu niin elävästi mieleen oman lapsen leikki-ikä, miten hän tuskaantuneena yritti tuntikausia saada unta, eikä onnistunut. Säälitti kun hän usein tuskaantuneena valitti, että ei jaksa enää maata sängyssä unta odottelemassa. Joskus istuimme kesäaikaan myöhään iltayöllä terassilla syömässä vielä myöhäistä iltapalaa, että uni tulisi paremmin. Jos olisimme asuneet maalla, olisin varmasti myös antanut hänen olla hetken kotipihassa, pois helteisen ajan makuuhuoneen kuumuudesta. Tärkeää edellisessä oli se, että vaikka äiti ihmetteli lapsen unen saantiongelmia, hän antoi lapsensa olla sellainen kuin oli, ei yrittänyt muuttaa häntä. Miten ihana asia lapselle! Me saimme apua lapsen uniongelmiin vasta monien kiemuroiden kautta sitten, kun lapsi vapautui laittomasta huostaanotosta, sai oikean diagnoosin ja sen myötä myös unen saantiin auttavan lääkityksen.
yhteys kavereihinsa ja sitten vielä piruillaan siitäkin... Pitäisikö suosittaa jotain äitienpäivämerkkiä tuollaisille sijareille? Heitä kun niin mahdottomasti tunnutaan arvostettavan - ainakin heidän omien puheidensa mukaan. Tällaista on huostaanotoissa ollut paljon, eikä viranomainen ole piitännyt yhtään, miten tuhoava merkitys tällaisella on lapselle: "Palaveris veti sossun kanssa yhtä köyttä ja kyl oli karmee katsoa kun aiheetta itkettivät äitiä ja vihjailivat et se on muka jotenki epätasapainonen. Ei ihme kun itki, eikä se o llu mitään henisen tasapainon puuttumista. Itketti minuaki. " Nyt tämä lastensuojelu-vammainen sukupolvi on vasta nousussa, he ovat kasvamassa vielä suurin osa. Törkein huostahulluus alkoi viime lamasta ja on nyt jatkunut parikymmentä vuotta, pieni osa teistä on vasta aikuistunut kirjoittamaan kokemuksistaan. Mutta toivotaan, että mahdollisimman moni eheytyy - vaikka terapian avulla - kertomaan niistä rikoksista, joiden kohteeksi ovat suomalaisessa lastensuojelussa joutuneet. Tämä on jotain niin järkyttävää ja suurin osa suomalaisista ei tiedä näistä jutuista yhtään mitään...
laittomat huostat ovat niin yleisiä. Moni nuori, jos osaisi kirjoittaa, kirjoittaisi sinun kanssa aika yhteneväisen tarinan huostasta ja äidin itkusta. Syyt siellä koulussa epäkohtelun kohteeksi joutumiset ovat moninaiset. Minun huostassa oleva lapseni on alkanut lintsata koulusta. Hän vihaa ruotsin maikkaa, joka pakottaa tekemään asioita, joita lapseni ei osaa. Hän vihaa ruotsin kieltä.
huosta-aikana lapsen koulu meni alamäkeä ja vasta kotiutumisen jälkeen, kun pääsin asioita hoitamaan, on tilanne vähitellen korjaantunut. Tilanne voi olla päinvastoin jollain teinillä, joka on huostattu vaikka lintsaamisen takia. Sitten nuori yrittää tehdä kaikkensa arvosanojen nostamiseksi, että pääsisi takaisin kotiinsa. Se katsotaan sitten sossun ja sijaishuollon silmissä, että kun HE tarjosivat lapselle HYVÄN ELINYMPÄRISTÖN, niin koulukin meni paremmin.
opiskelu voi yököttää nuorta. Oma lapseni lopetti saksan opiskelun, koska hän ei halua "saastuttaa aivojaan" :). Myöhemmin (tavalliset koulut käytyään) kieltäytyi myös ruotsista samasta syystä, eihän nyt olla enää Ruotsin vallan alla.