DOPING-SÄÄNNÖT SORTAVAT!

Doping-säännöt sortavat pohjoismaalaisia! On täysin epäreilua, että pohjoismaiden kehittynyt lääketiede joutuu olemaan paitsiossa urheilukentiltä toisten doping-sekoilujen vuoksi. Oikein tehty doping-ohjelma PARANTAA ihmisen terveyttä siinä missä suorituskykyä. Koska jollakin valtioilla (etupäässä pohjoismailla) on taito valvoa ja tehdä terveellisiä doping-kokeita, on täysin epäoikeudenmukaista kieltää doping näiltä valtioilta.
Alunperinhän doping kiellettiin, kun etelä-eurooppalaiset pyöräilijät saivat lievään kuolemaan johtaneita oireita dopingista. Mutta kuten näiden maiden (Espanja, Italia, Ranska) autoteollisuudestakin olemme huomanneet, ei näillä valtioilla ole edellytyksiä tehdä loppuunasti tarkkaa ja vastuullista työtä. Doping täytyy kieltää myös luonnollisesti Itä-Euroopan maissa, koska heidän järjestelmänsä on vielä täynnä lapsentauteja. Afrikka ja Aasia eivät ole ongelma, koska siellä ei urheilua seurata, joten tuskin kukaan syö pillereitäkään. Enkä nyt aivan heti pysty kuvittelemaan, että kummastakaan maanosasta löytyisi paikallisväestön keskuudesta niin koulutettua väkeä, joka onnistuisi doping-aineita luomaan. Etelä-Amerikan ja Keski-Euroopan valtiot ovat taas keskittyneet vähän erilaisiin pillereihin, joten näissä maissa on suurempiakin ongelmia kuin doping. Sen sijaan tietotaidoltaan ylivoimaiset pohjoismaat (ehkä Tanskaa lukuunottamatta, mutta eihän siellä urheillakaan)ovat täysin ansainneet dopingin käytön. Sama koskee USA:n pohjoisia osavaltioita ja Kanadaa. Näissä maissa doping ei ole terveysriski.
0111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Muutoksenhakija kirjoitti:

Doping-säännöt sortavat pohjoismaalaisia! On täysin epäreilua, että pohjoismaiden kehittynyt lääketiede joutuu olemaan paitsiossa urheilukentiltä toisten doping-sekoilujen vuoksi. Oikein tehty doping-ohjelma PARANTAA ihmisen terveyttä siinä missä suorituskykyä. Koska jollakin valtioilla (etupäässä pohjoismailla) on taito valvoa ja tehdä terveellisiä doping-kokeita, on täysin epäoikeudenmukaista kieltää doping näiltä valtioilta.
Alunperinhän doping kiellettiin, kun etelä-eurooppalaiset pyöräilijät saivat lievään kuolemaan johtaneita oireita dopingista. Mutta kuten näiden maiden (Espanja, Italia, Ranska) autoteollisuudestakin olemme huomanneet, ei näillä valtioilla ole edellytyksiä tehdä loppuunasti tarkkaa ja vastuullista työtä. Doping täytyy kieltää myös luonnollisesti Itä-Euroopan maissa, koska heidän järjestelmänsä on vielä täynnä lapsentauteja. Afrikka ja Aasia eivät ole ongelma, koska siellä ei urheilua seurata, joten tuskin kukaan syö pillereitäkään. Enkä nyt aivan heti pysty kuvittelemaan, että kummastakaan maanosasta löytyisi paikallisväestön keskuudesta niin koulutettua väkeä, joka onnistuisi doping-aineita luomaan. Etelä-Amerikan ja Keski-Euroopan valtiot ovat taas keskittyneet vähän erilaisiin pillereihin, joten näissä maissa on suurempiakin ongelmia kuin doping. Sen sijaan tietotaidoltaan ylivoimaiset pohjoismaat (ehkä Tanskaa lukuunottamatta, mutta eihän siellä urheillakaan)ovat täysin ansainneet dopingin käytön. Sama koskee USA:n pohjoisia osavaltioita ja Kanadaa. Näissä maissa doping ei ole terveysriski.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu