Kuinka yleistä eri distroissa on mahdollisuus päivittää saman jakelun vanhempi versio uudempaan ilman, että tarvitsee asettaa kaikki asetukset tyhjältä pöydältä, kaikki perusvarustukseen kuulumattomat ohjelmat uudestaan ym. Kotihakemisto on helppo tallentaa omaan partitioonsa turvaan, mutta entä asetukset ja ohjelmat?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
En ole kaikkia tuhansia eri jakeluita kokeillut, mutta en ole kokeilemissani koskaan törmännyt päivityksessä mihinkään tiedostojen tai käyttäjäasetusten katoamisiin. Kaikki päivitykset, etenkin eri *buntujen, eivät ole aina menneet kaikian puolin aivan halutusti, mutta se ei ole ongelma parempiakin jakeluita ollessa olemassa. Jos /home -kansio on eriytetty omalle osiolleen, voi yleensä jakelun "päivittää" kokonaan toiseenkin ilman ongelmia.
Lähtökohdiltaan ihan kaikki jakelut on _päivitettävissä_ seuraavaan jakeluversioon. Se, miten tuo päivitys vaivattomimmin toteutetaan, riippuu jakelusta. Osa jakeluista on päivitettävissä suoraa jakelun paketinhallintatyökaluilla. Joissakin taas voidaan käyttää tiettyjä työkaluja. Esim. Ubuntu/Xubuntu/Kubuntu tarjoaa uuden version ilmestyessä, mahdollisuutta päivittää koko jakelu. Kerro jakelusi, niin voimme tarjota yksityiskohtaisempia ohjeita.
Vuosien ajan käytin Susea (ihan ensimmäinen linuxini 1990-luvulla oli Redhat). Kun asensin uuden version, Suse automaattisesti kaivoi kaikki vanhat asetukset uuden asennuksen alussa, talletti ne jonnekin, en muista, ja hyödynsi ne uudessa versiossa. Susesta oli pakko luopua, kun se vaihtoi liiketoimintamallia, ja uusien distrojen laatu huononi. Seuraavaksi kokeilin eri Ubuntuja. Ne jyräsivät mitään kysymättä aina vanhan version ja kaikki joutui aloittamaan alusta. Eteenkin näytön kanssa oli aina ongelmia. Näytön kanssa olen selvinnyt parhaiten nykyisellä Mandrivallani. Nyt haluaisin sen päivittää, mutta olen kustomoinut kaiken laista, asennellut ohjelmia ym, enkä haluaisi taas käyttää tuntikausia saadakseni kaiken entiselleen. Itse asiassa edes Susella ei ollut palvelua, että se asentaisi käytettyjen ohjelmien uudemmat versiot päivityksen yhteydessä (mikä mielestäni olisi hyvin kohtuullista). Mutta siinä oli heti alussa muistaakseni asennuksen yhteydessä kysymys: "uusi asennus vai vanhan päivittäminen?" Tällaista en ole Ubuntussa enkä Mandrivassa.
..on päivitys mahdollisuus. Kokeile "asentaa uudella CD/DVD levyllä Mandrivaa. Tuo mahdollisuus on ollut niin kauan kun muistan Mandraken/Mandrivan-ajoista..(..ja eka on ollut Mandrake 5.2)
"Seuraavaksi kokeilin eri Ubuntuja. Ne jyräsivät mitään kysymättä aina vanhan version ja kaikki joutui aloittamaan alusta" Et saa toimimaan asennusta jos alla on rpm-jakelu ja pistät päälle deb-jakelun alustamatta levyä. Ellei sinulla ole /home erillisellä osiolla niin tottakai se tuhoutuu samalla, ei sille mahda mitään sillä se on ominaisuus eikä vika. Nykyään kyllä taitaa jo ubuntukin kysyä versiopäivitystä automaattisesti jos pistää uudemman levyn vanhempaan versioon. Järkevintä kuitenkin on suorittaa Debianin/Ubuntun dist-upgrade verkon kautta jolloin kaikki ohjelmat päivittyvät kerralla, asennuslevyllä kun ei ole kaikkia ohjelmia kuitekaan niin se johtaa joidenkin ohjelmien osalta virheisiin. Linux on verkkokäyttis ja sellaiseksi tarkoitettu eikö niin?
>...enkä Mandrivassa. Ei asennusta tarvitse aloittaa uudelleen vaan esim. Mandrivalla vaihdetaan vaan repot (easyurpmi löytää sopivat) ja sen jälkeen normaali päivitys komennolla: urpmi auto-select Nettiyhteydestä riippuen kestää muutaman tunnin jonka jälkeen bootattuna versio on vaihdettu.
Moi. Enpä kyllä itse törmäillyt pahemmin päivityksissä ongelmiin. Tosin conffien kanssa on aina pikkasen hommaa sillä yleensä kaikki on omia "viritelmiä" joten uuden version tullessa (eli softan versio vaihtuu päivityksessä -> samalla tulee yleensä uusi konffi data ylläpitäjältä) Tällöin siis uuden konffidatan integrointi on aika työlästä, sillä pitää tarkistaa onko uudessa datassa mitään uusia jänniä avaimia ;P T: Muuten ok.
Minun mielestäni kannattaa ja PITÄISI aina tehdä /home täysin omalle osiolleen. Kaikki henkilökohtaiset asetuksethan ovat kotihakemistossa joten juuriosion voi päivittää tai vetää sileäksi uudella puhtaalla asennuksella minkä jälkeen kaikki omat asetukset ovat edelleen voimassa. Mikä voi aiheuttaa päänvaivaa on eri distrojen käyttäjien UID:t, debianpohjaisissa ensimmäinen tavallinen käyttäjä on ID 1000 mutta rpm-pohjaisissa ainakin voi olla 500, slackeista en nyt muista. http://linux.fi/wiki/UID Tällöin joutuu tilanteeseen jossa /home käyttäjien UID ja järjestelmän oletus ei kohtaa joten joutuu rootina korjaamaan tilanteen. Jos on muokannut asetuksia hakemistossa /etc manuaalisesti niin ne kannattaa tallentaa johonkin omaan jemmaan josta ajaa ne käsin takaisin päivityksen jälkeen, tosin silloin täytyy ensin tarkistaa ettei niihin konffeihin ole uudessa järjestelmässä tehty mitään radikaaleja muutoksia (esim. ubuntussa ei ole /etc/inittab tiedostoa). Mitä ohjelmiin tulee niin kolmannen osapuolen ohjelmat joutuu useimmiten asentamaan asennuspaketeista uudestaan.
"Mikä voi aiheuttaa päänvaivaa on eri distrojen käyttäjien UID:t, debianpohjaisissa ensimmäinen tavallinen käyttäjä on ID 1000 mutta rpm-pohjaisissa ainakin voi olla 500, slackeista en nyt muista. " Niin tarkoitin että jos vaihtaa kokonaan jakelua siten että käyttää kuitenkin samaa työpöytäympäristöä ja /home on jätetty ennalleen.