virtsakivi

minun 2v kissallani todettiin virtsakiviä ensimmäisen kerran 2 kk sitten, silloin rakko huuhdeltiin ja tyhjennettiin. vaiva kuitenkin uusiutui viikon päästä, silloin asennettiin katetri. katetri oli viikon verran ja lääkkeitä kisu söi yhteensä n. kuukauden! vaikka kissa parantuikin niin nyt taas tiistaina huomasin kisun oireilevan ja menimme lääkäriin, lääkäri totesi ettei rakkoa tarvitse tyhjentää(!) koska ei kuule ole niin täysi. menimme kotiin apteekin kautta, keskiviikkona kisu oli pakko viedä taas lääkäriin koska oli jo todella tuskainen. lääkäri yritti taas asentaa katetria, mutta se ei onnistunut, kisun virtsaputki oli kuulema arpeutunut umpeen. lääkäri totesi että voin toki viedä kissan kotiin, mutta vaiva tulisi uusimaan pian. en nähnyt muuta vaihtoehto kuin lopettaa kissan kärsimykset.lääkäri ehditti minulle lopettamista, tein päätöksen minuutissa ja nyt kadun. nyt kärsin itse ja koen olevani murhaaja. kissaa on suunnaton ikävä!! en ikinä voi antaa anteeksi itselleni.
141582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

itseäsi vaan täysin epäpätevää eläinlääkäriä! Virtsakivivaiva on hankala ja vaatii koko elinikäistä hoitoa, mutta se ei ole syy lopettamiseen. Mutta toistan, syy ei ole sinun vaan eläinlääkärin.

Äänestä
  • sanoit että epäpätevä lääkäri. haluan tarkentaa että kävin kissan kanssa 7 kertaa lääkärissä ja joka kerta oli eri lääkäri ja eri lääkäri klinikka. syy on se, että kun soitin lääkäriin, niin aina sanottiin ettei me voida nyt teitä ottaa, soittakaa johonkin muualle! olisi ollut hyvä käydä yhdellä ja samalla lääkärillä, mutta jos kissa kärsii niin lähden HETI lääkäriin, en voi odottaa huomiseen. näin vantaalla toimitaan! onko vinkkejä mistä löydän kunnollisen lääkärin? vaikka täällä varmaankaan ei saa mainostaa.. mutta arvostaisin neuvoja, koska minulla on vielä yksi kissa, ja varmuuden vuoksi kyselen jos joskus tarvitsee apua. asun siis vantaalla ja olen käyttänyt vantaan, keravan ja järvenpään lääkäreitä.

    Äänestä

  • tarkentaa kirjoitti:

    sanoit että epäpätevä lääkäri. haluan tarkentaa että kävin kissan kanssa 7 kertaa lääkärissä ja joka kerta oli eri lääkäri ja eri lääkäri klinikka. syy on se, että kun soitin lääkäriin, niin aina sanottiin ettei me voida nyt teitä ottaa, soittakaa johonkin muualle! olisi ollut hyvä käydä yhdellä ja samalla lääkärillä, mutta jos kissa kärsii niin lähden HETI lääkäriin, en voi odottaa huomiseen. näin vantaalla toimitaan! onko vinkkejä mistä löydän kunnollisen lääkärin? vaikka täällä varmaankaan ei saa mainostaa.. mutta arvostaisin neuvoja, koska minulla on vielä yksi kissa, ja varmuuden vuoksi kyselen jos joskus tarvitsee apua. asun siis vantaalla ja olen käyttänyt vantaan, keravan ja järvenpään lääkäreitä.

    niin aina sanottiin ettei me voida nyt teitä ottaa, soittakaa johonkin muualle!" siis 'AINA' höh? Vastaavat kyllä puhelimeen siis ovat AVOINNA? ja jos kyse hätätapauksesta niin kyllä heidän on pakko vastaanottaa kissan sitten! onpa KAIKKI ihan outoja klinikoita sitten!

    kissan lopettamista virtsakivivaivan takia on epäpätevä!!! Virtsakivikissan hoitoa on aluksi lääkitys & liuotusruoka niin kauan kuin ell katsoo sen tarpeelliseksi, ja sen jälkeen kun kissa jo virtsaa normaalisti syötetään ylläpitoruokaa kissan koko eliniän ajan. Omalla kissallani meni 3kk ennen kuin lääkitys ja liuotusruoka alkoi tehoamaan, ja eläinlääkärireissuja tuli tehtyä melkein joka viikko kun kissa meni "umpeen". Jos eläinlääkäri ei saa katetria paikalleen ei kissaa lopeteta vaan suoritetaan leikkaus. Kissan virtsaputki voi olla tukossa myös kivien takia, jolloin aluksi yritetään virtsaputkea huudella katetrin paikalleen saamiseksi. Sinuna ottaisin yhteyttä lopettamista ehdottaneeseen eläinlääkäriin ja kysyisin perustelun tälle. Ikävä kyllä on pakko sanoa sinulle, että itsekin tosiaan toimit turhan hätiköidysti lopettamispäätöksen kanssa.

    Äänestä

  • joka ehdottaa kirjoitti:

    Älä syytä itseäsi, teit aivan oikein. On hiukan enempi kokemusta tästä vaivasta, se on kissalle kohtuutontä kärsimystä. Surusi toki ymmärrän, mutta kissasi ei tarvitse enää kärsiä. Tsemppiä!

    Äänestä

  • vi776 kirjoitti:

    kuinka virtsakivivaiva on kissalle "kohtuutonta kärsimystä" jonka vuoksi se pitäisi lopettaa? Toki FUS niin kuin mikä tahansa sairaus on eläimelle kivuliasta ja hoito ei niin mukavaa, mutta tähän vaivaan on olemassa hyvät hoitomenetelmät ja oikeassa hoidossa kissan ei tarvitse kärsiä! Itselläni on kissa joka sairastui virtsakiviin 3-vuotiaana (nyt 15v) ja vaikka alku tuntuikin toivottomalta niin se parani kiitos hyvän ja pätevän eläinlääkärin. Kaikkina näinä vuosina tauti on uusinut vain kerran, eli kissani on saanut elää onnellisen ja pitkän elämän vaikka kantaakin aina FUS-kissan leimaa otsassaan ts. saa syödä vain erikoisruokaa. Omistajalla akuutin virtsakivivaivan hoitaminen on toki työlästä varsinkin kun katetri on paikallaan, mutta mitäpä sitä ei oman lemmikkinsä puolesta tekisi. Itse olen ottanut palkatonta vapaata silloin kun kissa on erityistä hoitoa ja tarkkailua vaatinut. FUS ei suinkaan ole kuolintuomio, sillä oikein hoidettuna kissa voi elää pitkään ja terveenä!!!

    Äänestä

  • tarkentaa kirjoitti:

    sanoit että epäpätevä lääkäri. haluan tarkentaa että kävin kissan kanssa 7 kertaa lääkärissä ja joka kerta oli eri lääkäri ja eri lääkäri klinikka. syy on se, että kun soitin lääkäriin, niin aina sanottiin ettei me voida nyt teitä ottaa, soittakaa johonkin muualle! olisi ollut hyvä käydä yhdellä ja samalla lääkärillä, mutta jos kissa kärsii niin lähden HETI lääkäriin, en voi odottaa huomiseen. näin vantaalla toimitaan! onko vinkkejä mistä löydän kunnollisen lääkärin? vaikka täällä varmaankaan ei saa mainostaa.. mutta arvostaisin neuvoja, koska minulla on vielä yksi kissa, ja varmuuden vuoksi kyselen jos joskus tarvitsee apua. asun siis vantaalla ja olen käyttänyt vantaan, keravan ja järvenpään lääkäreitä.

    eläinlääkäriasema jossa hyvä palvelu ja todella ammattitaitoinen henkilökunta. Suosittelen varsinkin Suvi Pohjola-Stenroosia joka on alansa huippu! http://www.felina.fi/felina.aspx

    Äänestä

  • vantaan klinikat kirjoitti:

    niin aina sanottiin ettei me voida nyt teitä ottaa, soittakaa johonkin muualle!" siis 'AINA' höh? Vastaavat kyllä puhelimeen siis ovat AVOINNA? ja jos kyse hätätapauksesta niin kyllä heidän on pakko vastaanottaa kissan sitten! onpa KAIKKI ihan outoja klinikoita sitten!

    aikoja ei ollut, koska potilaita oli jo valmiiksi niin paljon vantaalla, siksi välillä jouduimme keravalle, jos keravalle ei saanut aikka niin sitten järvenpäähän. senkin viisastelija!

    Äänestä

  • FUS kirjoitti:

    kuinka virtsakivivaiva on kissalle "kohtuutonta kärsimystä" jonka vuoksi se pitäisi lopettaa? Toki FUS niin kuin mikä tahansa sairaus on eläimelle kivuliasta ja hoito ei niin mukavaa, mutta tähän vaivaan on olemassa hyvät hoitomenetelmät ja oikeassa hoidossa kissan ei tarvitse kärsiä! Itselläni on kissa joka sairastui virtsakiviin 3-vuotiaana (nyt 15v) ja vaikka alku tuntuikin toivottomalta niin se parani kiitos hyvän ja pätevän eläinlääkärin. Kaikkina näinä vuosina tauti on uusinut vain kerran, eli kissani on saanut elää onnellisen ja pitkän elämän vaikka kantaakin aina FUS-kissan leimaa otsassaan ts. saa syödä vain erikoisruokaa. Omistajalla akuutin virtsakivivaivan hoitaminen on toki työlästä varsinkin kun katetri on paikallaan, mutta mitäpä sitä ei oman lemmikkinsä puolesta tekisi. Itse olen ottanut palkatonta vapaata silloin kun kissa on erityistä hoitoa ja tarkkailua vaatinut. FUS ei suinkaan ole kuolintuomio, sillä oikein hoidettuna kissa voi elää pitkään ja terveenä!!!

    se toisille voi olla kohtuutonta kärsimystä. Totta on sekin, että toiset luovuttavat aivan liian helposti ja toiset eläinlääkärit eivät tiedä asiasta riittävästi, mutta tässäkään tapauksessa emme voi tarkasti tietää faktoja ja kuinka huonossa kunnossa kissa on ollut. FUS on paha sairaus, joista toiset selviävät helpommin, toiset ei millään.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    on hoidettavissa ja pysyy kurissa kun noudatetaan tarkasti hoito-ohjeita koko kissan eliniän = se saa syödä vain ylläpitoruokia, sen on juotava mahdollisimman paljon, sen on saatava paljon liikuntaa ja hiekkalaatikko on pidettävä erityisen puhtaana. Virtsakiviasioissa kannattaa viedä kissa AINA pieneläimiin erikoistuneelle eläinlääkärille, sillä valitettavasti maaseudun tuotantoeläimiin erikoistuneet eivät aina ole ihan ajan tasalla ko. vaivan hoidossa. Kissalle kärsimystä tuo se jos virtsaputki menee kokonaan tukkoon eikä rakko tyhjene. Tällöin on vain tunteja aikaa toimia ettei kissa kuole käsiin. Jo vuorokauden virtsaamattomuus saattaa aiheuttaa kissalle hengenvaarallisen virtsamyrkytyksen!!! FUS´iin liittyy usein myös virtsatulehdus ja se toki on kivuliasta, mutta antibiooteilla hoidettavissa. Kuitenkin FUS tosiaankin on hoidettavissa ja ainoastaan aniharvoin joudutaan turvautumaan leikkaukseen. Alkuun katetri on hyvä olla kissan virtsaputkessa jotta virtsa pääsee kulkemaan eikä virtsaputki pääse tukkeutumaan kun kivet/sakka lähtee liikkeelle. Kovin usein ei katetria kuitenkaan kannata kissalle laittaa, sillä se omalta osaltaan voi altistaa tulehduksille. Gartrophen on aine joka toimii eräänlaisena "kemiallisena katetrina" ja sen käytöstä kannattaa eläinlääkärin kanssa keskustella. Kaikki eläinlääkärit kun eivät tätäkään ainetta tässä tarkoituksessa tunne. FUS on ikävä tauti niin kissalle kuin omistajallekin, joten sen ennaltaehkäisyyn kannattaa paneutua eli kissalle mahdollisimman märkää ruoka (kuivamuona pannaan!), kissa on houkuteltava juomaan tavalla jos toisella ja liikuntaa! Ja vielä kerran liikuntaa!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    se toisille voi olla kohtuutonta kärsimystä. Totta on sekin, että toiset luovuttavat aivan liian helposti ja toiset eläinlääkärit eivät tiedä asiasta riittävästi, mutta tässäkään tapauksessa emme voi tarkasti tietää faktoja ja kuinka huonossa kunnossa kissa on ollut. FUS on paha sairaus, joista toiset selviävät helpommin, toiset ei millään.

    viimeisin lääkäri oli virtsatie vaivoihin erikoistunut lääkäri, erittäin hyvä maineinen. hän sanoi ettei katetrointi ole enää mahdollista, koska virtsaputki oli arpeutunut umpeen. puhuimme myös leikkauksesta ja lääkäri mainitsi silloin että kissan elämää voi toki jatkaa 15 vuotta, mutta se ei olisi laadukasta elämää. yhteistuumin tulimme tulokseen, että parempi päästää irti. kissa ei kärsi enää, vaan minä kärsin nyt.

    Äänestä

  • kirjoittaja kirjoitti:

    Kestää kauan toipua kissasi kuolemasta, mutta noin parin kuukauden suruajan päästä ehdotan, että otat toisen kissan! Ei tietenkään korvaa edesmennyttä, mutta auttaa paljon. Älä syötä uudelle kissalle kuitenkaan kuivaruokaa (virtsasairauksia aiheuttavaa), vaan mahdollsimman laasukasta ruokaa ja hyvät hiekat ja paljon leikittämistä ja toivottavasi uusi kissa elää pitkän ja onnellisen elämän. Moni ihminen tietämättään syöttää haitallisia ruokia kissalleen, sen vuoksi pissavaivaisia kissoja on niin paljon. Seuraavan kerran kun tulee akuutti tilanne, niin mene vaikka Helsinkiin Viikkiin pienelänsairaalaan. Siellä on päivystys läpi yön!

    Äänestä

Ymmärrän sinua täysin. Jouduimme tekemään saman ratkaisun joskus aikoinaan oman kissamme kohdalla, samasta syystä. Hoidot eivät auttaneet, vaiva vain uusiutui ja uusiutui ja mikään ei auttanut. Lääkkeitä syötettiin ja rakko käytiin viikottain tyhjennyttämässä, mutta ei. Lopulta teimme päätöksen, ettei se ole kissan arvoista elämää, näki että, kissa kärsi :( Se itki ja oli kipeä koko ajan, oli pakko luovuttaa.. Älä mieti enään omaa päätöstäsi, teit kuten tunsit parhaaksesi kissa rakkaallesi! Uskon, että se oli oikein. Nyt kisulla ei ole kipua, eikä tuskaa.

Äänestä
  • Kaikki kissat ei tosiaan hyvästä hoidosta huolimatta vaivasta tokene. Meillä meneillään ensimmäinen liotushoito juuri. Kissamme tila ehti niin vakavaksi, että oli ureamyrkytyksen takia teholla kaksi päivää, jonka jälkeen osastolla kera katetrin 3 päivää. Nyt kotona ja jatkuvan tarkkailun alla. Kaikki ell:t eivät tosiaan vaivaa osaa hoitaa, neljä viikkoa takaperin vein kissan ensi oireiden ilmaannuttua lääkärille, joka käski vain nesteyttää. Ruiskulla vedeltiin vettä sitten kiduksiin. Pissa joo varmasti tuolla laimenee, mutta ph ei normaaliksi palaudu kuin lääkeruualla. Olin täys torvi kun uskoin. Kissamme rankka hoito kuvattiin eläinsairaala-ohjelmaan, tulee loppuvuodesta ulos. Tasan varmasti olisin antanut lopettaa jos siihen suuntaan olisi edes vihjattu, oli sitä niin sydäntäsärkevää katsoa. Ja missään tapauksessa tämänhetkinen olotila ei ole kissanarvoista elämää täällä. Nyt vaan toivomme että ruoka alkaa pikaisesti tepsiä ja olo petraantua. Sama se vaikka *usee koko huushollin ympäri, kunhan se pissa nyt vaan tulee. Jos tila vielä noin vakavaksi pääsee kuin oli, en syytä itseäni yhtään, mikäli lopettamiseen päädytään. Tämä kissa on meille niin rakas, ettei sitä retuuteta elämänsyrjässä kiinni omien mielihalujen takia. Rakastaminen on myös luopumista kun on sen aika. Kissa ei pysty ajattelemaan oloaan pidemmälle, se elää täysin hetkessä. Omani en antaisi kolmea kuukautta kärsiä, vaikka parantuminen olisi takuuvarmaa, koska kissa ei kykene tuota aikaa suhteuttamaan niin kuin ihminen. Mutta toki iloitsen syvästi mukana kun joku toinen on sen pystynyt tekemään. Ilman näitä sitkeitä omistajia ei koko vaivaan parannuskeinoa olisikaan.

    Mutta syyllistäminen on todella täysin turhaa. Se ei auta ketään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ongelmia kirjoitti:

minun 2v kissallani todettiin virtsakiviä ensimmäisen kerran 2 kk sitten, silloin rakko huuhdeltiin ja tyhjennettiin. vaiva kuitenkin uusiutui viikon päästä, silloin asennettiin katetri. katetri oli viikon verran ja lääkkeitä kisu söi yhteensä n. kuukauden! vaikka kissa parantuikin niin nyt taas tiistaina huomasin kisun oireilevan ja menimme lääkäriin, lääkäri totesi ettei rakkoa tarvitse tyhjentää(!) koska ei kuule ole niin täysi. menimme kotiin apteekin kautta, keskiviikkona kisu oli pakko viedä taas lääkäriin koska oli jo todella tuskainen. lääkäri yritti taas asentaa katetria, mutta se ei onnistunut, kisun virtsaputki oli kuulema arpeutunut umpeen. lääkäri totesi että voin toki viedä kissan kotiin, mutta vaiva tulisi uusimaan pian. en nähnyt muuta vaihtoehto kuin lopettaa kissan kärsimykset.lääkäri ehditti minulle lopettamista, tein päätöksen minuutissa ja nyt kadun. nyt kärsin itse ja koen olevani murhaaja. kissaa on suunnaton ikävä!! en ikinä voi antaa anteeksi itselleni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu