Kertokaa nyt ihmeessä, te miehet, joilla 50 mittarissa, mikä on elämänfilosofianne.
Varsinkin ne, jotka elätte parisuhteessa.
Oletteko kokeneet jotain "kriisiä", uudelleenheräämistä tai voimakasta psyyken tilan muutosta, joka olisi vaikuttanut ympäristöön ja läheisiin.
Onko se vanhan loppu ja/tai uuden alku.
Minusta tuntuu kuin olisin saanut murrosikäisen kakaran talooni. Mikään asia ei mene perille, kuulo on tullut valikoivaksi, mökötetään, uhmataan ja tuittuillaan. Katkera ja kateellinen viiskymppinen mies on todella vaikeaa katseltavaa.
Ei tiedä itsekään mitä haluaa.
Kuuluuko tuo kaikki 50-vuotiaan miehen luonteenpiirteisiin vai onko kysymys vain jostain henkilökohtaisesta?
Kyselee nainen jolla oma itsenäistymiskausi jo käyty läpi.
Varsinkin ne, jotka elätte parisuhteessa.
Oletteko kokeneet jotain "kriisiä", uudelleenheräämistä tai voimakasta psyyken tilan muutosta, joka olisi vaikuttanut ympäristöön ja läheisiin.
Onko se vanhan loppu ja/tai uuden alku.
Minusta tuntuu kuin olisin saanut murrosikäisen kakaran talooni. Mikään asia ei mene perille, kuulo on tullut valikoivaksi, mökötetään, uhmataan ja tuittuillaan. Katkera ja kateellinen viiskymppinen mies on todella vaikeaa katseltavaa.
Ei tiedä itsekään mitä haluaa.
Kuuluuko tuo kaikki 50-vuotiaan miehen luonteenpiirteisiin vai onko kysymys vain jostain henkilökohtaisesta?
Kyselee nainen jolla oma itsenäistymiskausi jo käyty läpi.
Vastaukset 28
Vanhimmat
käypä seuraavalla sivulla:
http://www.medix.fi/tiedotteet/esitteet 02/andropaussi.htm
Neljännesvuosisata sitten olin tuossa kohtalokkaassa 50:n iässä. Jos Luoja olisi näköpiirissäni, heristäisin sille nyrkkiä: päästit naisen vapaaksi suvun jatkamisesta, mutta jätit miehen pinteeseen!
(Koputtaa kolmesti pöytää ja tekee ristin merkin)Miehelle alkaa uusi kierros tuossa iässä, tai hän luulee niin. Siitä ei säästy yksikään, peittelipä sitä kuinka onnistuneesti hyvänsä.
Ei auta hyvä vaimo, terveet lapset, onnistunut ura, yhteinen omaisuus, ei, vaan luonto narraa miestä pahemman kerran. Hän haluaa näyttää, mikä hän oikeasti on miehiään.
Vaimo seuraa kauhistuneena miehen muuttumista narriksi. Mutta se on myös miehen helvetti. Hän tuntee olevansa kuilun reunalla, veitsen terällä, jättääkö kaiken, tekeekö extreme hypyn tuntemattomaan?
Olen elänyt läpi tuon narrin pelin itsessäni. Vaimoni kesti kuin kestikin kunnes aloin herätä unestani. Tupakasta ja viinasta voi päästä eroon, mutta mies ei pääse koskaan eroon Luojan langettamasta siittämisen kiusasta.
En tiedä sammuttaako tämä kertomukseni tiedonjanoasi, eihän tämä lohduttavalta tunnu. Enkä osaa antaa yhtäkään neuvoa tämän taudin parantamiseksi. Pyydän vieläkin vaimoani pitämään palloa jalassani.
En tarkoittanut "menohaluja". Jos menisikin, olisi kai itsekin tyytyväisempi. Kyllä minä sitä palloa sitten pitelisin tarpeen mukaan tiukemmalla.
Hän eristäytyy, sanoo ystävyyssuhteensa irti, kadottaa elämänhalunsa, ei huolehdi itsestään, näkee kaikissa muissa ihmisissä vain vikoja.
Hän epäilee, syyttelee, yrittää pelata varman päälle kaikessa, ettei vain joutuisi noloon tilanteeseen.
Taitaa olla niin, että siinä iässä ihmisen persoonallisuuden piirteet kärjistyvät, olkoot ne sitten olleet aiemmin mitä hyvänsä.
Eristäytyminen on tuskallisinta, koska minä sosiaalisena ihmisenä haluaisin olla tekemisissä paljon ihmisten kanssa. Siitä tuntuu vain tulevan ongelmia joka kerta. Emme matkustele tai käy suuremmin kylääkään.
Minua ainakin ahdistaa toden teolla tällainen tilanne.
Niitä tarinoita olen kuullut paljonkin että uusi elämä alkaa viidestäkympistä. En vain osannut varautua siihen, että ilmenemismuoto voi olla tällainen.
Olen kuitenkin kärsivällinen.....mutta en loputtomiin.
....olis kysymys masennuksesta...oireet viittaa vahvasti sinnepäin....
Se on osa suvun jatkamisen ja geeniperimän varmistamista. Ihminen itse voi vaikutaa siihen lieventävästi vain tiedostamalla sen. "50 villitys". Pahiten se iskee tunnollisiin ja asiansa koko elämän mahdollisimman hyvin hoitaneisiin keskiluokan työläisiin. (Silloin kun käsitellään miesten ongelmaa). Turhautuminen, merkittävän aikaansaamattomuus, halu toteuttaa jotain joka rikkoo rajat, toivo kaiken uhraamalla saada nauttia pari vuotta väkevää miehistä elämää, siinä selitys.
Ontuu?? mutta helpointa ymmärtää; ampiaiset pitävät syksyllä orgiat ennen kuolemaa.
Nuoruudessaan pahoja aviollisia ja työelämän ongelmia kohdanneet henkilöt, "jopa" ohittavat tämän elämän vaiheen lähes huomaamatta.
Ongelma on ja pysyy! perus aiheuttajaan on lähes mahdotonta vaikuttaa.
Voit kuitenkin nopeutta paranemista. Ota ero. Turvaa MOLEMPIEN taloudellinen tulevaisuus jotenkin. Tuhlaa ero-prosessiin mahdollisimman vähän omaisuutta. Anna ajan kulua.
JOS RAKASTAT miestäsi jaksat odottaa kun AIKA parantaa taudin.
Niin se vain on????????!!!!!!!!!!!
Tiedän, että aika on armollinen. Riippuu vain siitä, miltä kantilta asiaa katselee.
Jos seuraava etappi on vanhuus, varmasti aika parantaa nuokin vaivat siihen mennessä.
Jos taas katson eteenpäin viikkoja, kuukausia tai vaikka viittä vuotta, olenkin jo epävarmempi.
Olenko valmis hukkaamaan arvokasta aikaa niin kauan vain toisen oikkuilun seuraamiseen.
Mitä teen odotellessani. Luen viisaiden kirjoittamia kirjoja ja viisastun itsekin omista kokemuksistani, ja muidenkin kokemuksista.
Lähdenkö todella toteuttamaan omia haaveitani ja täyttämään loppuelämäni kokemuksilla jotka on tähän asti pitänyt jättää syrjään.
Näitä päätöksiä ei todellakaan kukaan muu voi tehdä puolestani.
Ihmisten väliset suhteet ovat niin hienoviritteisä, ettei ole yksiselitteisiä vastauksia vaikeisiin kysymyksiin.
Suuret linjat ne ratkaisevat.
Soppa on kauhottava omin käsin, niin se on.
Älä hukaa aikaa. Nyt ei ole surkasmin eikä hurskastelun aika. Istu alas ja mieti??? Paljonko on pelimerkkejä jotka olette yhdessä hankkineet (en tarkoita omaisuutta; se on vain yksi pelimerkki: niitä on perhe, sosiaalinen asema, molempien ammatti, yhteiskunnallinen asema,)
kaikista suurin on se työpanos joka on jo tehty.
Toisessa vaakakupissa ei ole se mitä olette menettäneet tai tulette menettämään, jos siihen ajatteluun sorrut olet varmasti hävinnyt.
Toisesa vaakapusissa on tulevaisuus jonka joutuu maksamaan osalla niistä pelimerkeistä jotka on jo hankittu. Peli on taistelua: ajan, rakkauden, ymmärtämisen, oppimisen ja tulevaisuuteen näkemisen arenalla. Ei ole peli ohjeita. Aika ei ole rajoitettu. Kaikki keinot on sallittu.
Ainut neuvo jonka voin antaa, älkää sotke juttuun lapsianne tai ystäviänne. Kuunnelkaa heidän mielipiteensä. Tuhlatkaa mahdollisimman vähän yhteistä omaisuutta.
Pelimerkeistä painavin on halu yrittää vielä, se on JOKERI joka löytyy vasta viimeisenä.
Vaikka en olekaan "pelimies tai -nainen" sen perinteisessä merkityksessä, niin luuletko, etten ole niitä merkkejä laskeskellut. Useaan kertaan ja tarkkaan harkiten olen lajitellut suuret ja pienmmät merkit omiin pinoihinsa.
Mennyt elämä on kuitenkin se painavin merkki, joka tulee vaikuttamaan siihen tulevaankin.
Ja ihan kaikkea on mahdoton ennustaakaan.
Olen kuunnellut ystäviäni ja lapsiani. Jokaisella on tietenkin ihan oma näkemyksensä. On puolesta ja vastaan.
Mietin myös sitä, millaista mallia olen opettamassa lapsilleni. Mitä siinä on korjattavaa, vaikea sanoa juuri tällä hetkellä.
Pelisilmä olisi parempi, jos pääsisi seuraamaan kentän laidalta peliä. Mutta ei sekään vielä ratkaisua toisi.
Kaikki tuo mitä sanot, on viisaan ihmisen puhetta, elämästä viisaaksi tulleen. Ne kokemukset, ah, suurin opettaja.
En haluaisi olla niin typerä, että tekisin yhtäkään ratkaisua ajattelematta asioita ensin perin pohjin. Omaa etuani en ole tavoittelemassa, koska se ei voi koskaan toteutua sellaisessa tilanteessa jossa koko elämä pannaan puntariin.
Ilman korvausta ei saa mitään.
Se Jokeri-kortti on muuten aika eriskummallinen.
Se vain jotenkin ajautuu samojen pelaajien käteen useimmiten. Joillekin se ei näyttäydy koskaan.
Voin sanoa, että olen sen kyllä tavannut :-))
En ole koskaan ajatellut, että ero on ratkaisu ongelmaan.
Jos minulla olisi juoppo ja/tai pahasti väkivaltainen mies, turvaisin kyllä oman elämäni ja lasteni elämän hankkiutumalla eroon sellaisesta. Siinä voisi olla useamman henki vaarassa. Lehdistäkin sen voi lukea. Juopot/hullut/väkivaltaiset ja arvaamattomat miehet ampuvat eukkonsa ja mukulansa.
Ei, kysymys ei olekaan siitä.
Eron katson lähinnä olevan asioiden uudelleen järjestelyä ja onnistuminen riippuu kummastakin osapuolesta. Joskus harvoin olen kuullut sen onnistuneen oikein hyvin. Useammin kyllä kuitenkin se teettää kummallekin osapuolelle lisää työtä, elintaso laskee, lapsia kuljetellaan ja riidellään huoltajuudesta ym. asioista.
Niin monta asiaa pitää osata ottaa huomioon ja siltikin voi mennä pieleen. Jos ex-puoliso ei ole yhteistyökykyinen tai heittäytyy hankalaksi eron jälkeen, erosta voi koitua korvaamattomia vahinkoja lapsille. Sellaistakin tiedän.
Ihmettelen jopa, että niinkin monet eroavat hetken mielijohteesta kun "ovat kasvaneet erilleen".
Monia vaihtoehtoisia ratkaisuja täytyy tehdä,mutta eiks ensiksi pitäisi päästä tilan-
teen hallintaan,ettei siinä kaoksen omaisessa
olla jos kaikki menee päin prikkalaa.
Ei se kärsimällä parane,että molemat kyräilee,ja kersat siinä sivussa.
Miksi pitää oikeastaan ajatella sitä, tule-
vaisuus pitäisi olla nähdäkseni se jota
kohti tallustellaan,eikä rypeä samassa pirul-
lisessa suhteessa???
Stressinsietokyky on yksilöllistä. Kaaosta on monenmoista. Silloin on todella vaikeaa ajatella järkevästi kun asiat ovat sekaisin, se on ihan totta. Silloin on mielestäni jonkun ulkopuolisen apu paikallaan.
Kyllä ajatukset ensin pitää selkiyttää ja suuntaviivat piirrellä ainakin mielikuviinsa, ennenkuin alkaa tehdä päätöksiä.
Erossa ei minun ymmärrykseni mukaan ole tarkoitus vahingoittaa ketään vaan helpottaa kaikkien osapuolien elämää.
Tosiasia vain on se, että lapsia sen jälkeen riepotellaan paikasta toiseen, useimmiten.
Ainoa hyöty on se, että ei tarvitse kuunnella riiteleviä vanhempia, ainakaan samoja vanhempia.
Tulevaisuuteenhan sitä tähdätään, harvat ne menneisyyteen haluavatkaan palata.
Meillä on mykkäkoulua ollut kohta puolivuotta, kun puhun puoleeni ei edes katsota,ei hymyn hymyä,
huumori kadonnut, muille puhutaan niin kuin ennen,
vastausta en saa vaikka kyselen. Onko kellään muulla tällaista, eroako pitäisi?
Tuo ikäkausi on vaikea molemmille osapuolille. Tuntuu kuin elämä olisi eletty, kauhistuttava vanhuus odottaa. Tällaistako tämä nyt oli.
Isot fyysiset ja psyykkiset muutokset ovat käynnissä. Jotenkin on päästävä yli, itseään ei pääse pakoon ja siitähän lopulta on kysymys.
Jotkut lähtevät rilluttelemaan, jotkut masentuvat. Nyt maltti olisi valttia. Pitäisi antaa toisen olla sellaisena kuin hän on ja vilkaista välillä peiliin itsekin.
On helppo sanoa, että koettakaa kestää, mutta muutakaan neuvoa ei ole. 30-vuotisen sodan ratkaiseva vaihe on menossa.
Olen nyt lukenut sivukaupalla andropaussista ja miehen vaihdevuosista.
Odottaa saatan jaksaakin, mutta auttaminen on jo toinen juttu.
Oman kasvukauteni aikana luin kirjoja hyllykaupalla ja mies halveksi sitä. Kyseli, että niistäkö elämänohjeita etsiskelen.
Nyt voisin samaa ehdottaa hänelle ja olen kyllä yrittänytkin.
Hän ei koe sitä tarpeelliseksi. Haenko kirjallisuutta kotiin ja asettelen ne tarjolle vai suuttuuko hän siitä?
Kyllä sinä selviät. Olet hankkinut tietoa ja ymmärrät olennaisen. Tarvitset vain aikaa miehesi suhteen.
Elämä muistuttaa hmm (mitä se nyt muistuttaisi?) no vaikkapa mäkihyppyä. Se on paitsi taitolaji myös herkkä. Väkisin ei hyppy kulje.
Nyt Alvaria alkaa hävettää. Mikä minä olen neuvomaan älykkäitä ihmisiä?
Olen itsepäistä sorttia enkä tyydy vaillinaisiin enkä puolikkaisiin.
Kirjoista oppii usein jälkikäteen sellaiset asiat, jotka on jo elänyt läpi.
Silloin ikäänkuin oivaltaa ja sisäistää omat aiemmat kokemuksensa.
Alvarilla ei varmasti ole mitään hävettävää. Pidän kokemuksen kautta saatua tietoa kaikkein arvokkaimpana tietona. Siksi tänne kirjoitinkin.
Jokaisella meillä on omat kokemuksemme ja niitä vertailemalla voimme rauhoittaa mieltämme ja oppiakin toisten kokemuksista.
Kyllä minua huolettaa se, jos läheiseni voi huonosti. Sille pitää tehdä jotain. Parasta tietenkin olisi saada ihminen itse oivaltamaan oma tilansa.
Ymmärrän senkin, että omat taistelut on käytävä läpi henkilökohtaisesti.
Mutta jos toisen paha olo on siinä mallissa, että vikaa tuntuu olevan vain kaikissa muissa, niin vaikeaa on lähteä auttamaankaan.
Jos Alvarilla on hyviä neuvoja edellisten lisäksi, otan niitä mieluusti vastaan.
Jos nyt sitten yrittäisi auttaa miestä mäessä eikä mäen alla.
Kyllä minä miehen luonnon ymmärrän ja tiedän, enkä sitä pyrikään muuttamaan. Turhaahan se olisikin.
Hymyjä Alvarille.
Taisin jo mainitakin, että olen vihainen Luonnolle, so. Jumalalle tai mikä se sitten lieneekin syystä, että se jättää luomansa olion hunningolle ja oman onnensa nojaan heti hänen sukua jatkettuaan. (Suotta Alvari puristelet nyrkkiä housun taskussa!) Yksinäinen ja onneton kyllä lapsetonkin on. Kaikki pyörii tuon yhden ja saman asian ympärillä.
Luin hiljattain kunnolla Darwinin Lajien synnyn. Kyllä siitä käy selville, että luonnon tarkoitus on suvun jatkaminen,alueiden valtaaminen ja heikkojen sortaminen.
Mikään ei tietenkään kiellä yksilöä sunnittelemasta elämäänsä tämän tärkeimmän tehtyäänkin.(Tosiasiat ovat inhoittavia).
Kerrot itse selvittäneesi omin päin ja tietoa hankkimalla ongelmasi tietyssä vaiheessa. Nyt haluaisit auttaa miestäsi selviytymään ongelmistaan ja se on vähintä, mitä kunnon siippa voi tehdä.
Joskus vain hyvä tarkoitus ei mene perille. Ei ainakaan niin nopeasti kuin auttaja toivoisi. Todennäköisesti ao. kuumeisesti miettii tilannettaan. Ehkä on parasta, jos häntä ei nyt yritäkään auttaa.
Hänestä saattaa päinvastoin tuntua ettet ymmärrä häntä lainkaan. Luonto kyllä parast´aikaa huijaa sinuakin. Se maalaa eteesi riippumattomia, loistavia tulevaisuuden kuvia, jonka tiellä tuo vaikea tapaus on.
En voisi kuvitella eroavani vaimostani, jos hän sairastuisi masennukseen tai mihin hyvänsä sairauteen. Jäin hänelle niin paljon velkaa hänen ymmärryksestään hummausvuosinani, että maksua riittää seuraavalle sukupolvellekin.
17-vuotias pojan tyttäreni pani hiljattain minut seinää vasten: miksi sinä ukki olet aina käytettävissä, voin soittaa sinulle vaikka keskellä yötä? Ihan niinkuin jotenkin olisit velkaa, annat kaiken, rahasi ja aikasi... - Minä maksan sinulle sitä velkaa, jonka jäin isällesi, kun hän oli pieni, vastasin.
Muistelen sitä vaihetta kun itse kipuilin muutoksen kourissa. Minkäänlaista myötätuntoa tai ymmärrystä en saanut osakseni silloin.
Siitä olen kyllä vieläkin katkera, vaikka ei tietenkään pitäisi. Itse sain itseäni auttaa.
Harrastukset tulivat elämääni vasta silloin ja se oli miltei eron paikka.
En vieläkään voi ymmärtää sitä kuinka mies kuvittelee omistavansa naisen niin täydellisesti, ettei siihen jää pienintäkään rakoa muille asioille. Niin, tiedän sen vaivan nimen.
Siitä vaivasta nämä tämänkinhetkiset paineet juontavat juurensa.
Omasta mielestäni olen ollut mallikas puoliso ja tietenkin haluan olla sitä jatkossakin.
Silmissäni eivät kangastele huikeat tulevaisuudennäkymät vapaana naisena jolle koko maailma on avoinna. Kyllä ne ovat jokseenkin arkisemmat. Arvomaailmani perustuu ihan tavallisiin asioihin, kuten useimmilla. Ehkä liiankin tavallisiin.
Mielestäni olen nöyrtynyt oikealla tavalla tosiasioiden edessä ja ottanut muutokset vastaan elämään kuuluvina tapahtumina, enkä välttämättömänä pahana, puhumattakaan siitä että panisin kapuloita rattaisiin.
Toki se luonto tekee kaikkensa huijatakseen ihmissukua säilymään edelleenkin. Siinä Darwin on ihan varmasti oikeassa. Kumma kyllä, me kaikki varmasti tiedämme sen, mutta unohdamme sen aika ajoin.
Perheemme "murrosikäinen mies" on vaikeampi kuin kaksi muuta murrosikäistä yhteensä. Nuorten kanssa pelaa tietynlainen logiikka ja ennustettavuus. Heidän muutosvaiheensa jyrää eteenpäin lujalla vauhdilla eikä junnaa paikallaan. Jokaisessa taistelussa voi aistia jonkinlaisen voiton, puolin ja toisin.
Ainoastaan sitä vastaan protestoin, että se ymmärtäminen ja tukeminen jää aina saman ihmisen huoleksi. Keinot akkujen lataamiseen pitää nekin löytää omatoimisesti ja siitäkin kun vielä tulee sanomista niin hymy jo hyytyy ja käämit käryää.
Lienee vain niin, että toiset jaksavat enemmän kuin toiset.
Annan asian hautua ja armollisen ajan tehdä töitänsä. On asioita joita ei voi toisen puolesta tehdä.
Oletetaan, että firmasi on konkurssin partaalla. Kuinka suhtaudut, miten menettelet? Joku joutuu paniikkiin, toinen miettii onko tässä jatkamismahdollisuuksia? Tarvitsenko ulkopuolista apua? Vai lopetanko, annanko mennä?
Ettei saisi hjärtslagia, on suhtauduttava asiaankuuluvana tällaiseenkin tilanteeseen. En kai minä tällaiseen kuvitellut joutuvani, saati hakeutunut siihen. Nyt vain erinäisistä syistä johtuen olen tässä.
Hyvä. Tämä selvitetään parhaalla mahdollisella tavalla.
Minusta näyttää sinulla olevan hyvinkin realistinen näkemys ongelmistanne. Ja näyttää, että tiedät mitä haluat ja mitä tulet tekemään. Kyselet ja varmistelet, koska olet viisas nainen.
Kiitän suuresti antamastasi rohkaisusta.
Luulen kyllä tietäväni, miten asiat yleensä kannattaa hoidella. Harkiten ja mahdollisimman monelta kantilta katsottuna.
Mutta minäkin olen vain tavallinen ihminen, nainen, jonka voimavarat ovat rajalliset.
Sisälläni jylläävät tunteet kuten muillakin.
Halu olla rakastettu ja antaa sitä myös toiselle eivät häviä silloinkaan ku on vaikeaa, kohde vain saattaa olla vähän epäselvä.
Toivon, että "viisauteni" ei katoa kriittisellä hetkellä ja että rakkauteni ei lopu silloin kun sitä eniten tarvitaan.
Mutta aikaahan on, se on jo todettu. Olen 44v ja paras osa elämästäni on edessäpäin. Niin olen jo kuullut useaan otteeseen.
Silmiäni en silti sulje ongelmilta vaan otan ne osana elämää.
Paras osa elämästäni on ollut 50v:n jälkeen. Mutta se on jo toinen juttu. Menestystä!
Huh, eikös olisi jo parasta mennä erisuuntiin, jos tilanne on tuollainen.?
Johan siinä kärsii jo itsetuntokin. Minä kyllä yrittäisin irroittautua...Mutta jokainenhan sen itse päättää..
Olen häikäistynyt keskustelunne tasosta.
Tällaista täällä harvoin näkee.
Kumpikin olette esimerkillisiä keskustelijoita, elämänarvonne ovat kohdallaan, osaatte ottaa toisen huomioon, olette epäitsekkäitä, olette saavuttaneet tason johon harva aikuinen yltää.
Itse en vastaavassa tilanteessa jaksanut, erosin.
Tosin en kadu päätöstäni, oma heikkouteni vaan harmittaa.
Tiedonjanolle,
Älä ihmeessä elä elämääsi muiden kautta, sinulle on suotu oma elämä, jota voit maustaa mielesi mukaan vaikka hippusella miehesi elämää.
Tässähän ihan tulee tippa linssiin, semmosta suitsutusta on ilmassa. Tarkoittanee myös sitä, että sisimpäni ei ole vielä kuollut eikä kai kuolemassakaan vaan elämä vasta alussa.
Upeita neuvoja ja ohjeita olen saanut. Säilön ne sydämeeni ja olen avoin uusille ajatuksille ja tulevalle elämälle.
Uudet asiat eivät ole aina pahasta kuten liiankin moni ajattelee. Joskin perinteissäkin on huisin paljon hyvää.
Sen näkeminen lienee sitä oikeaa nöyryyttä elämän edessä. Alistuminen on luopumista oikeudesta elämään. Hyvä Plikka!
Asioiden pohtiminen ei ole koskaan turhaa. Aina siitä siemen jää tulevien päivien varalle.
Vaimo kiukuttelee ja jäkättää. Minä menen aina nukkumaan, kun ei sitä viiti kuunnella. Sit se katsoo valmiiksinaurettuja yhteen asti yöllä.
Jos hän on tähän asti ollut jonkin muunlainen, niin sitten kannattaa ottaa asioista selvää, mistä kingertää.
Ethän vain itsekin ole muuttunut. Asioilla on useimmiten ainakin kaksi puolta.
Meillä naisillakin on omat kasvunpaikkamme ja kehitysvaiheemme.
Kaipaamme omaa rauhaa ja välillä muidenkin seuraa emmekä vain aviomiestemme. Kaikkea sopivassa suhteessa niin silloin jaksaa parhaiten.
Pelkkä kotona nyhjääminen ilta toisensa jälkeen tappaa kaiken innostuksen ja tekee kärttyisäksi, ainakin minut. Kyllä pitäisi käydä tapaamassa ystäviä ja harrastaa vaikka liikuntaa että mieli pysyy virkeänä ja siellä kotonakin paremmin jaksaisi. Niin miesten kuin naisten.
Toisinaan taas tuntuu siltä, että mikään ei huvita ja sekin saa kuulua asiaan.
Kiukuttelu on sen merkki, että on itseensäkin tyytymätön eikä vain toiseen. Silloin pitää keksiä uusia asioita kiukuttelun tilalle.
Niskasta itseään kiinni vaan ja jotain muuta tekemistä nyhjäämisen tilalle.
Ja jos toinen vaan jäkättää niin lähde itse pihalle äläkä kuuntele ja kehota kumppaniasi toimimaan samalla tavalla. Asiallisestikin voi puhella.
En ole mies, mutta tulipa mieleeni, että astrologisesti on mm. planeetta Uranus erittäin vahvassa toiminassa juuri siellä 50 jälkeen.
Silloin voi ruveta persoonallisuus muuttumaan todenteolla ja haluta takaisin sitä menetettyä nuoruutta. Uranus tuo ihmiseen juuri jääräpäisyyttä mm.
Tämä ns. transiitti (=planneetan vaikutusaika) on monesti syynä siihen, että mies haluaa mm. uudemman vuosimallia olevan vaimon, joka on iältään joskus hänen tyttärensä ikiä...
Sitten kun planeetan vaikutus lakkaa (hitaasti liikkuva) niin herätään kuin unesta ja ihmetellään, "että mitäs minä oikein olen mennyt tekemäänkään?!"..