olen töissä pikaruokalassa. tänään asiakkaakseni tuli kolmissakymmenissä oleva pariskunta. rouva oli hieman rähjäisen näköinen, ylähuuli ruvella, mutta muuten ihan "normaaleja"..juntteja. Kassalle tullessaan eivät tervehtineet millään tavalla, vaan suoraan alkoivat luettelemaan tilaustaan (2 ateriaa toinen Colalla ja toinen Fantalla ilman jäitä ja 4 juustoburgeria), jonka löin kassaan sen enempiä kyselemättä. tervehtiäkin vois, mutta jos tilaus tulee kuin apteekin hyllyltä, niin mitäpä mulla siihen on sanomista. vaikka pikaruokala olemmekin, suurin osa asiakkaistamme jää ateriansa syömään ravintolaan. tämän takia emme juuri meidän ravintolassamme kysy jokaiselta asiakkaalta, tuleeko mukaan vai syödäänkö täällä. tämä pariskunta oli ilmeisesti kuitenkin tottunut, että heiltä tämä kysytään joka kerta, eivätkä itse voineet sitä oma-aloitteisesti kertoa. olin saanut juomat tuotua tarjottimelle, kun mies ilmoittaa, että ruuat tulevat mukaan. no eihän se ongelma ole, varsinkaan vielä siinä vaiheessa, kun koko tilaus ei ole jo tarjottimella. tuon kannet juomiin ja mies sanoo ärtyneesti: "voishan sitä kysyäkin, tuleeko mukaan! kuitenkin olet asiakaspalvelussa työssä, niin vois sitä asioita kysyäkin!" Jepjep, pakkaan tilauksen mukaan ja se siitä. Mutta siis mikä ihme ihmisiä vaivaa??? mietipä itse, jos olisit siinä kassalla töissä, jaksatko jokaikiseltä asiakkaalta kysyä, tuleeko mukaan vai syötkö täällä? mikä juoma? millä kastikkeella? minkä makuinen? saako olla juustolla? jne jne... riippuu ravintolasta, mutta suurin osa asiakkaista ei voi edes sanoa, millä juomalla ateriansa ottaa, vaikka ihan varmasti sitä joka ikinen kerta kysytään. puolet ei tervehdi millään tavalla. onneksi suurin osa osaa sentään kiittää, kun itse sanoo ensin "ole hyvä". eikä siinä mitään, sellaista palvelua saa kun itse tilaa. mutta että pitää alkaa urputtaan tollasestakin asiasta, että kysytäänkö sulta, että tuleeko mukaan vai ei, niin en voi ymmärtää! ravintolaan yleensä tullaan syömään, kaupasta haetaan mukaan.
idiootit mäkkärissä
44
4449
Vastaukset
- ihiohu
Ei tarvitse muuttaa kuvaa mäkkärin asiakkaista, kaupungin typerimmät pissikset ja muut elämänmurjomat rujokit. Miksi muuten mäkkärin asiakkaat on pahimpia sikoja sotkemaan ympäristön kaikella mikä mahtuu ikkunasta pihalle?
- hahhahahohoho
no mitäse hajoaa sielä? :D lol, niitä idiootteja on samalai joka paikassa menit töihi mihin tahansa. voisit aatella semmostaki et jossain mäkkärissä sun ei tartte pelätä et porukka yrittäs varastaa tavaraa kuten vaikka kaupassa tai huoltsikalla. se vasta mukavaa onki ku oot huoltsikalla töisä ja tulee vitu iso kasa manneja pöllimään mitä vaan saavat kahmittua eikä niitä voi uloskaan heittää ellei taho puukosta saaha. ja kyllä ihan normaaliin keskusteluu kuuluu että etes sinä kysyt jos toinen osapuoli on vaikka MYKKÄ. sitä paitsi mäkkäri ei ole ravintola.
- 100v ja sitä ei enää ole!
Voi pientä. Kyllä sinulla on työsarkaa ja kovaa sellaista jos asenne on tuo. Pääsetkö parempiin hommiin jos opiskelet vai tuleeko sinusta isona sittarin natsimaimen lyyli joka ärhentelee neuvonnassa?
- the asiakaspalvelija
aivan, tervehdin kyllä jos asiakas tulee kassalle edes minuun päin katsoen. yleensä vaan "juusto" tulee vastauksena minun tervehdykseeni tai asiakas katselee menutauluja tai jonnekin ihan muualle kuin minuun. ihan peruskäytöstapoja odottaisi kyllä aikuisilta ihmisiltä. jos asiakas on edelleen mykkä, kysyn kyllä mitä saisi olla. kysyn myös, millä juomalla ateria tulee, jos hän ei itse sitä ymmärrä kertoa. jos hän ottaa pelkän hampurilaisen, silloin kysyn tuleeko se mukaan. mutta jos asiakas osaa ihan itse tilata ruokansa ja juomansakin vielä sanoa, en ala häneltä turhanpäiväisyyksiä kyselemään, kuten että tuleeko juomaan jäitä, ranskalaisiin suolaa ym... enkä todellakaan jaksa kaikilta asiakkailta kysyä, syödäänkö täällä vai otatteko mukaan. 90 % asiakkaistamme syö sisällä. ihmettelen vaan, mitä kommervenkkikysymyksiä minun olisi pitänyt kysellä, että asiakas olisi ollut tyytyväinen. onko se jotenkin parempaa asiakaspalvelua, että kyselee asiakkaalta mahdollisimman paljon? otatko vielä jälkiruokaa? entäs dippiä? haluatko mukeihin kannet? jäitä? pillin? eikai ne nyt tosissaan luullu, että mäkkärin kassa alkaa kyselemään, mitä kuuluu, kun jonossa on 10 ihmistä takana? kyllä aikuinen ihminen osaa sanoa, jos haluaa jotakin lisää tai jokin on pielessä. asiasta saa myös sanoa tiukkaan sävyyn, jos on aihetta. miettisin kuitenkin pari kertaa, ennen kun alan arvostelemaan toisen tapaa tehdä työtään, jos en itse ole sitä koskaan tehnyt! jaksaisitko ite kysyä 500 ihmiseltä päivässä, että tuleeko mukaan? ja tätä paskaahan sataa joka päivä niskaan, ettei siinä sen kummallisempaa. jäi vaan ihmetyttämään tämän pariskunnan käytös, että mitä ne oikeen ajatteli saavansa aikaan tällä avautumisellaan? en edelleenkään aio kysyä yhtään sen enempää, tuleeko mukaan. -- mitä se sua kiinnostaa, kuinka paljon sun myymälästä varastetaan tavaraa? ei ne oo sun pussista pois. ja jos asia ei ole edes sun kontrolloitavissa (et ole turvamies), niin ethän sä voi asialle mitään! miksi murehtia asioita, joille ei voi tehdä mitään? ja mikä se mäkkäri sitten on, jos ei ravintola?
- mielumminkin
the asiakaspalvelija kirjoitti:

palveluun, ilman kommervinkkejä. Ihmisiä ne on tiskin toisella puolellakin. Vanhemmat ihmiset syystäkin näköjään kaihtaa teidän Mäkkäriä kun siellä asiointi on heidän mielestä vaikeaa, vaikka telkkamainokset yrittää muuttaa vanhojakin tiedän asiakkaiksi. Ihmiset ei ole kovin NOPEITA jos ei ole ennen käyneet siellä. Haloo, jo 1970 luvulla oli vain jotain baareja ja nyt nää yrittää tulla teidän Mäkkäriin, saadakseen ylimielisiltä pikkumyyjiltä vain halveksuntaa, näemmä. EI TARVITSE HYMYILLÄ, jos on vaikeaa. Antaa niiden dinosaurusten olla ja nuhjata aikansa siinä, kyllä ne lopulta siitä selviää, ainakin jos jonoa ei ole. Onko Mäkkärin tarkoituksena olla tuottava liikeyritys vai näettekö te niin "viisaat" neidot siellä vain hankalia ihmisiä juuri tulevat teidän kiusaksenne?
- the asiakaspalvelija
mielumminkin kirjoitti:

mistä tämä vanhat ihmiset tähän tuli? missään ei myöskään puhuttu NOPEUDESTA tai HYMYILYSTÄ. myyjillehän se on aivan sama, kuinka kauan sillä asiakkaalle menee saadakseen tilauksensa. ei me siellä provikalla olla, palkka juoksee kyllä koko ajan. hymyilystä voin sanoa sen verran, ettei paljon enää siinä vaiheessa hymyilytä, kun tervehdykseen vastataan "BigMac-ateria!" ja luikitaan saman tien pois kun vaihtorahat on saatu sanomatta mitään. ja näitähän riittää.. ikävä sanoa, mutta se vaikuttaa myös meihin asiakaspalveljoihin, jotka mekin olemme IHMISIÄ. ei tosiaankaan jaksa kaikille koko ajan hymyillä, kun vastassa on yleisimmin yrmynaama. kaikkia kohtelen kyllä ystävällisesti, mutta käytöstavat osaavat ihmiset saavat extraa esim. vaikka enemmän kastiketta jätskiinsä tai kannen juomaansa pyytämättä ja joskus jopa ihan hymyn kaupan päälle. sitä saa mitä tilaa. tiedän myöskin, mistä palkkani tulee - asiakkailta, oli ne sitten hankalia tai mukavia, hitaita tai nopeita, porsaita tai siistejä, aivan sama mulle. pointti meni ilmeisesti sulta ohi..se oli, että miksi asiakkaat puuttuvat asioihin, joista eivät tiedä mitään? palaute on aina hyvä asia, mutta voisi myös miettiä, kuinka rakentavaa se on, miten sen antaa ja onko toimintaan jokin syy, mitä et heti hoksaa. en ollut asiakkaille epäystävällinen, olin vaan ihan hiljaa, kun hei:tä ei edes kerinnyt sanoa, kun tilausta alkoi tulla. asia oli kaikin puolin selvä, paitsi että tilaus olisi tullut mukaan. tämä oli siis ainoa virhe, mutta ilmeisesti asiakkat olisi halunneet, että olisin enemmänkin kysellyt heidän asioitaan. olemme kuitenkin pikaruokalassa jossa yleensä asia hoidetaan mahdollisimman nopeasti, ainakin siellä tiskin takana. mutta kaikkiahan ei voi miellyttää.
- esimerkki?

Kohtele muita niinkuin haluat heidän kohtelevan sinua, sinäkäin kultapikkuinen vanhenet joka päivä, mieti sitä.
- vika luetun ymmärtämisessä?:
esimerkki? kirjoitti:
Kohtele muita niinkuin haluat heidän kohtelevan sinua, sinäkäin kultapikkuinen vanhenet joka päivä, mieti sitä.
"en ollut asiakkaille epäystävällinen, olin vaan ihan hiljaa, kun hei:tä ei edes kerinnyt sanoa, kun tilausta alkoi tulla. asia oli kaikin puolin selvä, paitsi että tilaus olisi tullut mukaan. tämä oli siis ainoa virhe, mutta ilmeisesti asiakkat olisi halunneet, että olisin enemmänkin kysellyt heidän asioitaan." Lue tälleen pikku paloissa, ehkä menee silleen perille!
- ex. tarjoilija
the asiakaspalvelija kirjoitti:
aivan, tervehdin kyllä jos asiakas tulee kassalle edes minuun päin katsoen. yleensä vaan "juusto" tulee vastauksena minun tervehdykseeni tai asiakas katselee menutauluja tai jonnekin ihan muualle kuin minuun. ihan peruskäytöstapoja odottaisi kyllä aikuisilta ihmisiltä. jos asiakas on edelleen mykkä, kysyn kyllä mitä saisi olla. kysyn myös, millä juomalla ateria tulee, jos hän ei itse sitä ymmärrä kertoa. jos hän ottaa pelkän hampurilaisen, silloin kysyn tuleeko se mukaan. mutta jos asiakas osaa ihan itse tilata ruokansa ja juomansakin vielä sanoa, en ala häneltä turhanpäiväisyyksiä kyselemään, kuten että tuleeko juomaan jäitä, ranskalaisiin suolaa ym... enkä todellakaan jaksa kaikilta asiakkailta kysyä, syödäänkö täällä vai otatteko mukaan. 90 % asiakkaistamme syö sisällä. ihmettelen vaan, mitä kommervenkkikysymyksiä minun olisi pitänyt kysellä, että asiakas olisi ollut tyytyväinen. onko se jotenkin parempaa asiakaspalvelua, että kyselee asiakkaalta mahdollisimman paljon? otatko vielä jälkiruokaa? entäs dippiä? haluatko mukeihin kannet? jäitä? pillin? eikai ne nyt tosissaan luullu, että mäkkärin kassa alkaa kyselemään, mitä kuuluu, kun jonossa on 10 ihmistä takana? kyllä aikuinen ihminen osaa sanoa, jos haluaa jotakin lisää tai jokin on pielessä. asiasta saa myös sanoa tiukkaan sävyyn, jos on aihetta. miettisin kuitenkin pari kertaa, ennen kun alan arvostelemaan toisen tapaa tehdä työtään, jos en itse ole sitä koskaan tehnyt! jaksaisitko ite kysyä 500 ihmiseltä päivässä, että tuleeko mukaan? ja tätä paskaahan sataa joka päivä niskaan, ettei siinä sen kummallisempaa. jäi vaan ihmetyttämään tämän pariskunnan käytös, että mitä ne oikeen ajatteli saavansa aikaan tällä avautumisellaan? en edelleenkään aio kysyä yhtään sen enempää, tuleeko mukaan. -- mitä se sua kiinnostaa, kuinka paljon sun myymälästä varastetaan tavaraa? ei ne oo sun pussista pois. ja jos asia ei ole edes sun kontrolloitavissa (et ole turvamies), niin ethän sä voi asialle mitään! miksi murehtia asioita, joille ei voi tehdä mitään? ja mikä se mäkkäri sitten on, jos ei ravintola?
..Eikö se pikaruokala ole? Ravintolat on asia erikseen. Nostan sulle hattua kun jaksat mäkis työskennellä. Itse en menis sinne töihin koskaan, sotii niin pahasti omia arvoja vastaan ja "ruoka" siellä on kamalaa. En sellaista pystyis iloisin mielin ihmisille myymään. Mieluiten oikeassa ravintolassa, ja paremmalla palkallakin. Mukavaa kevään jatkoa.
- ei-tarjoilija
ex. tarjoilija kirjoitti:
..Eikö se pikaruokala ole? Ravintolat on asia erikseen. Nostan sulle hattua kun jaksat mäkis työskennellä. Itse en menis sinne töihin koskaan, sotii niin pahasti omia arvoja vastaan ja "ruoka" siellä on kamalaa. En sellaista pystyis iloisin mielin ihmisille myymään. Mieluiten oikeassa ravintolassa, ja paremmalla palkallakin. Mukavaa kevään jatkoa.
oletko ikinä kuullut pikaruokaravintolasta?
- Älä vikise
Miten kehtaat kertoa, että et suoriudu noin yksinkertaisesta työstä. Mikä luuseri!
- voi sun äityskä
parkaa, kovilla on ollut. Minun lapseni ainakin käyttäytyy hyvin työpaikallaan. Huom. tiedätkö että kaikille ei edes löydy työtä, kannnattaisi olla siitä kiitollinen että pystyy jotenkin niitä töitänsä tekeen, mutta huonoltahan tuo näyttää. :(
- mikset kysynyt?
Joha sillä on merkitystä firman laskutuksellekin eri alviprosenttien takia.
- the asiakaspalvelija
huoh...koska suurin osa asiakkaista syö sisällä..??? sen voi kyllä vaihtaa siinä vaiheessa, jos asiakas sanookin, että ottaa mukaan. mutta eipä niillä alveilla hirveesti merkitystä ainakaan meillä ole ollut.
- työskennelleenä
voin sanoa että itse ainakin kysyin jokaikiseltä asiakkaalta ottaako hän mukaan vai syökö ravintolassa.Ehkä Hesellä on sitten mukavammat asiakkaat (tai parempi henkilökunta) mutta en muista useinkaan tapahtuneen niin ettei asiakasta olisi ehtinyt tervehtiä ennen tilausta. Kyllä siinä tarvitaan myös omaa aktiivisuutta ja iloista ilmettä myös näille yrmynaamoille, joskus voi heilläkin ilme muuttua, ainakin itse huomasin usein tämän. Et kuulosta kovin the asiakaspalvelijalta...
- the asiakaspalvelija
työskennelleenä kirjoitti:

niin hesejä kuin mäkkäreitäkin on erilaisia, en lähtisi yhdessä ravintolassa työskentelykokemuksen perusteella niputtamaan ohjeita kaikille. joissain ravintoloissa kun otetaan enemmän mukaan kuin toisissa. joissain ravintoloissa todella asiakkaat osaavat itse oma-aloitteisesti sanoa, minkä juoman haluavat jne. miksi minun pitäisi hymyillä ja olla iloinen, jos ei asiakaskaan ole? en mä saa siitä yhtään enemmän palkkaa, saanko asiakkaan iloiseksi vai en.
- kesähessut

Joo sama juttu itsellä, mä AINA kysyn, koska sanotaan ettei kysyvä tieltä eksy. Sen lisäksi kysyn yleensä sen, että tuleeko ranskalaisille kastike mukaan? Jos tulee niin minkä makuinen? Juomasta kysyn aina, että haluaako asiakas juomaansa pillin ja kannen, vaiko ehkä molemmat. Sitten kysyn että haluaako asiakas juomalleen sellaisen pahvitelineen, vai meneekö ihan tarjottimessa/pussissa? Juomista pitää myös aina kysyä se, että haluaako asiakas sinne jäitä ja mielellään että paljon tai vähän jäitä? Olen myös huomannut, että kannattaa kysyä mausteet eli pippuri ja suola. Samalla yleensä kysyn, että laitanko ketsuppia vai hakeeko asiakas itse toiselta tiskiltä. Sitten kysyn aina happymeal lelusta että haluaako asiakas sellaisen ja jos ei halua niin miksei halua... sitten kysyn että tuleeko ruoat tarjottimen oikealle laidalle vai vasemmalle? Haluaako asiakas kuittinsa käteen vai tarjottimelle? Mites on vaihtorahojen kanssa, laitanko pöydälle, annanko ne käteen vai haluaako asiakas lahjoittaa ne lastenkotisäätiölle, nuorten pesisseuralle tai kentien SPR:lle... Joo, tiedän että mulla menee pikaruokaduunissa n.20min asiakkaan palvelemiseen. Mutta mä olenkin OIKEA ASIAKASPALVELIJA ja teen työni laadulla... en sitten tiedä miten te siellä hessulla..
- .......
the asiakaspalvelija kirjoitti:
niin hesejä kuin mäkkäreitäkin on erilaisia, en lähtisi yhdessä ravintolassa työskentelykokemuksen perusteella niputtamaan ohjeita kaikille. joissain ravintoloissa kun otetaan enemmän mukaan kuin toisissa. joissain ravintoloissa todella asiakkaat osaavat itse oma-aloitteisesti sanoa, minkä juoman haluavat jne. miksi minun pitäisi hymyillä ja olla iloinen, jos ei asiakaskaan ole? en mä saa siitä yhtään enemmän palkkaa, saanko asiakkaan iloiseksi vai en.
"miksi minun pitäisi hymyillä ja olla iloinen, jos ei asiakaskaan ole? en mä saa siitä yhtään enemmän palkkaa, saanko asiakkaan iloiseksi vai en. " Hahah, itse olen hoitoalalla, pitäiskö munki ottaa toi taktiikka käyttöön..
- saksanseisoja30
siellä mäkkärin toisessakin päässä osataan. Yleensä huonointa asiakaspalvelua mitä saa. Samat asiat saa luetella kolmeen kertaan - ymmärrän kyllä että tulee oikein - mutta KUN EI SITTÄ huolimatta tule oikein. Ottaa kaaliin kun ajat kotiasi ja avaat lootan niin väärää kamaa tai liian vähän tai ei ollenkaan. Ihan arpapeliä. Siinähän se että kohteliasuuden puutteesta on tässä maassa ihan turha ottaa nenäänsä. Huonoja päiviä on molemminpäin ja kulttuurimme ei ole koskaan osannut palvella asiakkaita.
- ,,,,,,,,,
Mielestäni tervehtiminen ei ole pakollista, koska monesti jonoa on paljon ja tilaus pitää vain sanoa mahdollisimman nopeasti. Mutta kiitos pitää kuitenkin sanoa. Sitä suomalaiset eivät osaa sanoa. Mielestäni on myös outoa, että alkaa valittamaan, jos myyjä ei kysy tuleeko mukaan vai ei. Jos tietää tämän vaihtoehdon, osaa sen varmasti sanoa itsekin. Jos harvoin käy pikaravintolassa, ei välttämättä muista sanoa heti minkä juoman ottaa. Asiakaspalvelutyö on kyllä karseinta työtä mitä on. Noloja ovat ne ihmiset, jotka alkavat raivoamaan asiakaspalvelutyöntekijälle omasta virheestään. Jotkut olettavat, että asiakaspalvelutyöntekijät tekisivät aivan kaikki asiat asiakkaan puolesta ja jos eivät tiedä esimerkiksi tämän asiakkaan erikoisongelmia aletaan valittamaan.
- paska-aspa
Totta vie, itse olen sitä mieltä että asiakaspalvelutyö on siis niin suolesta kun olla ja voi. Luojan kiitos ite teen sitä vain puhelimessa mutta oikeesti mietin joka päivä että minkä takia teen tätä. No tietty sen että mitään muuta ei oo saanu. Mut selkeesti huomaa sen et jotku on vaan parempia asiakaspalvelijoita, joillekki se sopii paremmin ku toisille. Mun luonne ei kestä sitä, tulee viel pahempi kiukku ku asiakkaille :D Suosittelen hakemaan muita hommia, mikäli mahdollista, en vaan tajuu miten joku voi pystyy tekemään naamatusten-asiakaspalvelua. Yyyyhhh...
- pääseepi pois pahasta
Totuus, kun ei ole muuta saanut. Tulos on sitten sen mukaista. Syvältä tosiaan.
- Rasvaa itsesi
Saat palkka palvelusta, tee se tai mene roskikseen asumaan.
- Tällästä tänään
Mä oon sen huomannut kun menee mäkkäriin ja sanoo "elmaco ateria fantalla" niin myyjä kysyy sen jälkeen "millä juomalla"! Ihan totta, kokeilkaa vaikka! Jos käyn mäkkärissä niin käyn mieheni kanssa hakemassa sieltä kotiin sapuskaa. Itse otan yleensä salaatin, pari juustohampurilaista ja joskus mozzarellatikut tai jotain vastaavaa rasvassa paistettua. Mies tilaa sen aterian ja pari juustohampurilaista myös lisäksi. En muista kertaakaan että sieltä pussista olisi löytynyt kaikki mitä tilaamme. Aina puuttuu jotain, joko se on salaattikastike tai kerran puuttu kokonaan 1 ateria. Mikä siinä on niin pirun vaikeeta? Ne tilaukset näkyy siinä ruudulla.
- the asiakaspalvelija
Tällästä tänään kirjoitti:

juu, olen itsekin asiakkaana törmännyt pari kertaa näihin juomien tuplakyselijöihin. vaikuttaa kyllä aika idiootilta suoraan sanottuna. mutta kun siihen niin tottuu, että asiakkaat ei kerro sitä heti, niin sitä tulee sellaseks robotiksi. fiksu myyjähän kertoo, mitä kassissa on antaessaan sen asiakkaalle. mutta ehkä ensi kerralla kannattaisi kysyä? entä oletko ikinä itse miettinyt, mikä siinä vois olla niin vaikeeta saada ne kaikki ruuat mukaan? 1. syy on teissä. tilaatte ruokanne niin epämääräisesti, ettet ota siitä itsekään selvää: sinä: ceasar-salaatti, elmaco ja mozzarellatikut myyjä: salaatti grillatulla vai paneroidulla kanalla? sinä: grillatulla myyjä: elmaco-ateria vai pelkkä hampurilainen? sinä: ateria myyjä: millä juomalla? sinä: fantalla miehesi: ja 2 juustohampurilaista sinä: joo, 2 juustoa myyjä: siis 4 juustoako yhteensä? sinä: kyllä sitten kun tähän otetaan mukaan vielä pari kolme muksua, jotka huutavat yhtäaikaa "mulle lelu! mulle lelu!" ja juustoihinhan ei sitten saa laittaa kurkkua, eikä macoon salaattia eikä siihen yhteen colaan jäitä. get the point? 2. myyjänä on juuri aloittanut harjoittelija, jolle jo pelkän elmaco-aterian pakkaaminen tuottaa ongelmia: minkähän kokoiseen pussiin nämä laittais? mistähän löytyy ketsuppia..vai niin pitäsiköhän mun ensin kysyä siltä asiakkaalta, että ottaako se edes mausteita? kysyn samalla, meniskö toi juoma kädessä. eli ei, eli sitten mun pitäis jostain löytää se juomateline..ja kantokassi. mitenkähän tän juoma-teline-härpäkkeen sais tonne kassiin helpoiten? oho, maco-mausteet muuten unohtu... Samalla sen pitää siinä miettiä 5 muuta asiakasta, joiden hampurilaiset sun muut pitäis viedä pöytään. ranskalaiset piippaa, mukit loppuu, asiakkaita on jonossa ainakin 100. päällikkö kyttää koko ajan ja huomauttelee, mitä tekee väärin. olet varmaan joskus itsekin aloittanut jossain työpaikassa? 3. myyjä on niin väsynyt, ettei vaan yksinkertaisesti muista kaikkea. mutta onneksi olet ainoa asiakas sinä päivänä, kenelle kävi näin.
- osaa..

tavaraa jakaa.Asiakaspalvelu on sitten asia erikseen.
- the asiakaspalvelija
osaa.. kirjoitti:
tavaraa jakaa.Asiakaspalvelu on sitten asia erikseen.
ja "tavaran" jakaminenkin on asiakaspalvelua
- ..............

Itse kun tilaan sanon heti että "ceasar-salaatti grillatulla kanalla, 2 juustohampurilaista ja mozzarellatikut. Mieheni jatkaa: elmaco ateria isompana fantalla, ja 2 juniorhampurilaista (mitä nyt sattuu olemaan, esim. bigmac jr.) Osaamme kyllä artikuloida selvästi ja minulla ääni kyllä kuuluu. Niin ja pidämme taukoa ruokien välissä että myyjä ehtii näpyttelemään. Ja yleensä kun myyjä tuo jättisäkin pöytäämme, hän katsoo kuittia ja luettelee ne ruuat. Tämän jälkeen yleensä itse katson että tavarat on mukana.. Siis eihän se tekis pahaa mulle jos jättäitin mozzarellatikut syömättä, mutta kun on jo maksanut niistä ja niitä ei pussista löydy niin kyllä vituttaa. Meillä ei ole lapsia, jotka kiljuisi lelujen perään. Vika on joka kerta niissä mäkkärin myyjissä. Miten vaikeaa se voi olla? Mielenkiintosta on että hesburgerista saa aina kaiken tilaamansa. Ainakin itse olen saanut.. Ymmärrän kyllä hyvin että noitakin asiakkaita on jotka eivät tiedä mitä ottaa ja tukkii kassajonon. Tai tilaavat esim. salaatin ja sitten miettivät että minkälaisen. Mutta asiakas on aina oikeessa! :) Tai myyjän pitää ainakin esittää että asiakas on oikessa ja kiroilla sitten röökitauolla, eikä näyttää hapanta naamaa asiakkaalle.. :)
- the asiakaspalvelija
.............. kirjoitti:

joo, vaihtoehtojahan on monia.. luitko myös ne kaksi muuta? Entäs jos joskus söisit ravintolassa sisällä, onnistuiskohan sit? ja mäkkärissä ei pelata kuittien kanssa, niinkun Hesessä... Asiakas on oikeessa joo..miten mä voin tietää, keneltä kysyä, tuleeko mukaan ja keneltä en? Keneltä kaikilta pitää kysyä, tuleeko juomaan jäitä? Täällä ei ole kukaan näyttänyt hapanta naamaa, miksi heti ajatellaan ensimmäisenä sitä, kun asiakkaista jotain valittaa? Tottakai se oli myyjän vika, kun sillä oli naama niin norsunvitulla, että eihän asiakaskaan enää siinä osannut kunnolla käyttäytyä?
- Taasnäitä
Yks kaveri tiesi kertoa, että Torniossa olisi työpaikka auki puhtaanapitolaitoksessa, erityisalana lokakaivojen tyhjennys. Mikset hakisi sitä? Palkka olisi todennäköisesti nykyistä parempi ja se paska ei vittuile.
- the asiakaspalvelija
kai sitä nyt saa asiakkaista valittaa ilman, että työpaikkaa täytys vaihtaa?
- voi valita
the asiakaspalvelija kirjoitti:
kai sitä nyt saa asiakkaista valittaa ilman, että työpaikkaa täytys vaihtaa?
Myyjät voi pistää pihalle.Jos noin "vaativasta" työstä et selviä siirry lehtimyyjäksi.Apinakin osaa konemaisesti hokea ja jakaa tavaraa. Hyvä asiakaspalvelu on jotain muuta.
- apina
voi valita kirjoitti:
Myyjät voi pistää pihalle.Jos noin "vaativasta" työstä et selviä siirry lehtimyyjäksi.Apinakin osaa konemaisesti hokea ja jakaa tavaraa. Hyvä asiakaspalvelu on jotain muuta.
myös asiakkaita pistetään pihalle ääliö
- kuules kavei
ihan vääräsä hommassa oet jos tuommosesta valitat..asiakspalvelu työsä kun vaan on se puli että onkestttävä näitä vähemmän mukavi asiakkaita!!
- tyytylyyly
Mä ainaski sanon, et tulee mukaan jos otan mukaan. Kyllä asiakkaankin velvollisuus on huolehtia tarpeistaan ajoissa. Pikaravintolan konsepti on varsin selkeä, nämä suomijuntit vaan ei sitä tajua.
TSEMPPIÄ SULLE.
- pitäisi langettaa
Isoja sakkoja ympäristörikoksista, niin paljon heidän roskia tuolla maastossa on. Tämä roskaaminen pitäisi huomioida myös hinnoissa, mukaan tilattavissa aterioissa roskalisä 5€.
Tiedän että asiakkaiden vikahan se on että roskia levitellään. Hyvinhän mäkin roskiksia on parkkisten vieressä, mutta silti on helpompi vain pudottaa roskat ikkunasta. Ihme etteivät jaksa viedä jätteitä roskikseen parin metrin matkaa koska roskiksen vieressä niitä lähes aina kuitenkin syövät. Parempi vaihtoehto olisi kuitenkin kieltää tämä aterioiden mukaan tilaus. Ruokailu ainoastaan sisätiloissa minne roskatkin jäisivät.- Mies078654932
Jus niin varmaan, se on vissiin Mäkkärin syy kun asiakas heittelee niitä purkeja ja papruja luontoon, eikös oikea toimenpide olisi silleen sakottaa sitä roskaajaa eikä Mäkkäriä?
Niin ja jos Mäkkräi joutuu maksamaan 5€ roskalisan niin mistäköhän se raha otetaan -> kaikista mukaan myytävistä varmaan mikä nyt ei ole fiksua kuten ei koko tuo sun ideas. Paljon on kunnollisia jotka laittavat nuo nätisti roskiin ja pieno osa kuitenkin roskaa ympäristöä (ikävä kyllä se näkyy niin kuin kaikki negatiivinen).
Pönttöjä riittää niin tiskin takana kuin edessä, niin se mettä vastaa kun sinne huudetaan ja nykyajan käytöstavat on syvältä tyyliin mulle mulle ja ei muo kiinnosta, mä voin tehdä mitä haluan jne.
Joo mut tää tästä aiheesta.
- että ne
"pissikset" on sillä puolen kassaa, jossa ne ranskalaiset paistetaan. asiakaspalvelu työ tarkoittaa palvelua. tottakai kysytään tuleeko mukaan vai syöttekö täällä, ja hymyn kera. on myyjän tehtävä tervehtiä ensin.
- jos opeteltais ensin
"pissikset" on sillä puolen kassaa, jossa ne ranskalaiset paistetaan. asiakaspalvelutyö tarkoittaa palvelua. tottakai kysytään, tuleeko mukaan, vai syöttekö täällä ja hymyn kera. on myyjän tehtävä tervehtiä ensin.
- Mariella
Älä noista välitä, niin kuin jo otsikossa sanoin, idiootteja tosiaan piisaa. En itse ole koskaan ollu ravintolan kassalla, mutta baarissa kylläkin. Niin, ja hesessä taitaa olla periaate, että kysytään jokaiselta, että tuleeko mukaan vai syödäänkö täällä. Jos ne sinun asiakkaasi ovat sitten tottuneet käymään hesessä ja näin tottuivat tuohon kysymykseen. Niin, tosiaan käytöstapoja ei kannata odottaa ihan jokaiselta aikuiseltakaan ihmiseltä. Ja itse ainakin olen huomannut, että kun toisella on huono päivä, se paha olo täytyy vaan purhaa johonkin, helppo kohde onkin juuri asiakaspalvelija, niitten kun täytyy niellä kaikki paska ja hymyillä vaan. Antaa mennä vaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei niille oikein mitään voi...
- toinen mäkkäriläinen
Niinpä, kyllä sitä välillä saa ihmetellä aikuisten ihmisten käytöstapoja! Ihmekään ku nuoristakin tulee semmosia huligaaneja ku ei näytä ees vanhemmat osaavan käyttäytyä... Itse olen huomannut huonoiten käyttäytyviksi noin nelikymppiset ihmiset, todella ilkeitä ja tylyjä! Kerranki yksi keski-ikänen mies tuli tilaamaan, en saanut hänen puheestaan selvää ja kysyin kohteliaasti "anteeksi?", niin tämä alkaa huutamaan täyttä kurkkua onko mielestäni hänen puheessaan jotain vikaa vai pitäisikö minun hankkia kuulolaite. Harvoin varsinkaan näiltä kuulee kiitosta.
Myös kerran asiakkaalta piti nyhtää tieto minkä plus-aterian hän haluaa, lopulta päätyi big mäkkiin, noh tunnin päästä hän soittaa närkästyneenä että hän halusi el maco - aterian mutta sai sen big mäkin, että on nää meidän työntekijät yksiä tumpeloita! On siinä vähän vaikea palvella, jos toinen ei itsekään tiedä mitä ottaa ja sitten ku jotain haluaa niin on MUKA väärä tuote annettu.
Ja kyllä, on se ärsyttävää ku kiireessä palvelet koko päivän asiakkaita, eivätkä he osaa edes tervehtiä tai sitten kiittää. Ja olis se ihan kiva sanoa suoraan mitä haluaa kun siihen kassalle pääsee, ettei tarviis kaikkia tietoja NYHTÄÄ irti. Toinen asia on toisaalta se, kun kysyt juomaa, usein vastaus on "no mitäpä luulet, KOLAA TIETTY!!", joo olen ajatustenlukia.
Itse kyllä aina kassalla kysyn laitanko ruuat mukaan vai syövätkö paikanpäällä, myös mausteet kysyn jos lähtee mukaan..mut en tosiaankaan ala kysellä haluavatko jäitä vai eivät tai ranskalaisille dippejä tai suolaa ym, osaavat varmaan itse sen ilmoittaa jos siltä tuntuu.
Ja sitten ihan teille arvostelijoille, ei ainakaan meidän mäkkärin työntekijät mitään "pissiksiä" ole, vaan ihan tavan nuoria. Ja miten asiakkaat voi odottaa meiltä jatkuvaa hymyilyä jos ite haistattelevat päin naamaa!? Haloo, eiköhän tässä kaikki ihmisiä olla. Asiakaspalvelijat ei ole mitään koneita, pässit! Ja kyllä sitä ruuhkaisena päivänä kuka tahansa väsyy eikä välttämättä muista kaikkea, voi olla että unohtuu joku purilainen viemättä pöytään, tai mausteet antaa mukaan jne. Aina niistä kuitenkin asiakkaalle korvataan. Erehdyksiä sattuu, varsinkin noin kiireellisessä työpaikassa. Myös työntekijöiden vaihtuvuus on niin suurta, että koko ajan tulee uusia työntekijöitä, eikä se niiltä ole ihmekään, jos vahinkoja sattuu.- the asiakaspalvelija
itse olen ottanut sen linjan, että jos tilataan vain "plus-ateria", pistän sen automaattisesti Big Macillä ja jos tilataan "juoma", laitan kolaa. siinähän sitten kitisevät, kun tuli väärin...
noista pissiksistä vois sen verran sanoa, vaikkei kaikki teinit pissiksiä olekaan, niin valitettavasti nyt on Mäkkäreissä sellainen tapa, että palkataan mahdollisimman nuoria eli mieluiten alle 18-vuotiaita ihan siitä syystä, että alle 18-vuotiaille ei tartte maksaa kun 80 % normipalkasta. ja tämähän näkyy sitten palvelussakin...
aikaisemmin en välittänyt, kuinka norsunvitulla asiakas tuli kassalle tai sanoiko hän mitään muuta kun "juusto!" mutta nyt olen saanut tarpeekseni näistä junteista. jos minua ei arvosta sen vertaa, että edes tervehtisi, palvelukin on sen mukaista. mukavat asiakkaat saavat kyllä aina ekstraa. - mäkkiläinen
the asiakaspalvelija kirjoitti:
itse olen ottanut sen linjan, että jos tilataan vain "plus-ateria", pistän sen automaattisesti Big Macillä ja jos tilataan "juoma", laitan kolaa. siinähän sitten kitisevät, kun tuli väärin...
noista pissiksistä vois sen verran sanoa, vaikkei kaikki teinit pissiksiä olekaan, niin valitettavasti nyt on Mäkkäreissä sellainen tapa, että palkataan mahdollisimman nuoria eli mieluiten alle 18-vuotiaita ihan siitä syystä, että alle 18-vuotiaille ei tartte maksaa kun 80 % normipalkasta. ja tämähän näkyy sitten palvelussakin...
aikaisemmin en välittänyt, kuinka norsunvitulla asiakas tuli kassalle tai sanoiko hän mitään muuta kun "juusto!" mutta nyt olen saanut tarpeekseni näistä junteista. jos minua ei arvosta sen vertaa, että edes tervehtisi, palvelukin on sen mukaista. mukavat asiakkaat saavat kyllä aina ekstraa.En tiedä millä perusteella sanot että alaikäisille maksetaan vain 80% prosenttia normipalkasta, kyllä meidän mäkkärissä ainakin on ihan samat tuntipalkat kaikille. Eri asia on sitten harjoittelijan palkka, mutta se hän ei riipu iästä vaan kaikille uusille työntekijöille maksetaan aluksi harjoittelupalkkaa.
- öääsdf
teille kaikille tiedoks että jos joku meinaa et ei lihoo jos ottaa mäkin vaik salaatin nii tiedoks et mäkkärin salaatis on enemmän rasvaa ku hamppari aterias!"
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta354592Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203185Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692331Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532197- 1642056
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670- 171653
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601651Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131622M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151279