sanoo taloussanomat.
On se nyt jo tyhmemänkin ymmärrettävä, että Suomessa ei ole kuplaa, kun eimäkään talouden turbulenssi tiputtanut hintoja kuin vähän ja hetkeksi ja taas ovat nousussa.
"Asiantuntijan mukaan tämä kertoo siitä, ettei Suomessa ole ollut asuntojen hintakuplaa."
http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2009/05/09/asuntojen-hintaromahdus-jai-tulematta/200911681/12
Hintaromahdusta
ei tullut
19745
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Odota vaan rauhassa. Asuntojen hinnat ovat "sticky" eli seuraavat reaalitalouden kehitystä tietyllä viiveellä. Reaalitalous on romahtanut helmikuusta 2008 helmikuuhun 2009 enemmän kuin IKINÄ, jos ei huomioida sisällissotaamme. Eli esimerkiksi yhtä paljon vuodessa kuin lamavuosina 1991, 1992 ja 1993 yhteensä. Eli valtaosta asuntojen hintakorjauksesta on vasta tuloillaan. Siteeraan seuraavaksi linkkaamaasi artikkelia arvon välittäjä: "Uutisoidut välittäjien väitteet siitä, että huhtikuussa kauppa olisi käynyt yhtä hyvin kuin vuotta aiemmin, on hölynpölyä. Kauppa on sijoitusasuntoja lukuun ottamatta edelleen tahmeaa, sanoo Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola." Juuri niin. Disclaimer: olen velaton omistusasuja.
Ihme asuntojen hintaromahduskiima velattomalla omistusasujalla jo ties monettako vuotta. Aika vähän ne asuntojen hinnat ovat siihen nähden laskeneet maailman lopun ennustuksista huolimatta.
Eikö asuntojen hinnoista saa puhua, vaikka asia olisi itselle suht merkityksetön? Kansantaloudellemme se ei ole.
En yhtään kiellä. Mutta kiinnostaa vaan, että miksi se asuntojen hintaromahduskiima. Miten pitkään olet siitä kirjoitellut ja mikä on tilanne aloituksesta lähtien? Paljonko hinnat ovat niistä ajoista laskeneet?
Faktahan on se että rakentamisen osalta ollaan jo vuodessa 1996, eli nousu alkaa jo ensi vuonna, koska myytävä on loppu ja jonku uskaltaa taas aloittaa uusia kohteita.
Kirjoittelin ekoja kertoja joskus 2006. Silloin eri nimimerkillä. Tais olla "Austrian School" tai "von Mises" tai jotain vastaavaa. Perusviestini on aina liittynyt makrotalouteen. Rationi on ollut varoittaa ihmisiä siitä, että koko ***KA hirttää kiinni, johon kannattaa varautua henkilökohtaisella tasolla mm. asuntonvelkaantumista harkitessaan. Koko ***KAN hirttäminen kiinni oli selvää viimeistään 2006 säästöasteemme kääntyessä negatiiviseksi ja kun korkomarkkinoille ilmestyi ns. "inverted yield curve". Lamakirjoituksiani täällä paljon pilkattiin 2007-2008. Vaan tuli se lama / syvä taantuma sittenkin. Mikä oli tietenkin tällaisen velkakuplan jälkeen ilmiselvää.
Tietämättömyytesi ja asiantuntemattomuutesi on jo pilannut nimimerkkisi maineen. Ihan turha yrittää enää päten sen kanssa.
"Von Mises on guru Kirjoittanut: Austrian School 28.1.2007 klo 15.49 Itävallan koulukunta ja Von Mises ovat neroja ekonomisteja, mutta tämän palstan keskimääräinen lukija on amisviiksinen köyhä tuulari tai yhtä köyhä akateeminen, mutta humanisti, tuhnu. Ei ne tiedä Von Miseksestä. Ei ne tiedä, mitä raha on, mitä se ei ole ja mistä se tulee. "
Halvat korot pumppaavat taas hetken kangastusta sen tosiasian ympärille, että tyottomyys kasvaa ja palkat junnaa paikallaan. Sitten viimeistaan kun talous lahtee nousuun niin korkojen kasvun myota huomataan miten isoja lainoja meilla onkaan. Viime vuonnahan tyottomyys oli alhainen, mutta kun korot nousivat vaatimattomaan 5% niin kansa vaikeroi.
odottaa. Lisää yt:tä, työttömyyttä, korkoja, rahat vähissä. Lama vasta alussa, -30% todellinen pudotus ja taso, joka toteutuu. Vinkki: Odota ja säästä selvää rahaa ostossa(-30%) sekä huomattavasti lyhyempi lainan takaisinmaksu aika.
tällä palstalla niitä romahduksen odottajia on ollut jo varmaan 5 vuotta. Samaan aikaan urpot ovat maksaneet kohovia vuokria ja se oma asunto on karannut kokoajan pidämmelle. Tiedoksi, odottamalla ei saa mitään, pitää toimia
Tuossa sivusta seuranneena asuntojen hintoja on ollut havaittavisssa esim oikotiellä pk seudulla okt.t, joita toista vuotta myydään välillä välittäjää vaihtaen ja hintojakin on korjailtu muutamia kymmeniä tuhansia alaspäin - eikä mene. Mikä siinä mättää ? No, sitä ilmaa on sitten perkeleesti ja kyllä se jo vuotaa, hissukseen vuotaa ja vuotaa parikin vuotta. Uskokaa vain näin se vaan menee. Vielä muutama vuosi ja sille tasolle jäävät.
Ihmettelen, kun väitetään Suomessa asioiden olevan kovin huonosti. Täällä Andaluciassa on työttömyys lähes 20 prosenttia. Asuntojen myyntiaika hipoo kolmea vuotta (Suomessa kolme-neljä kuukautta). Uusia asuntoja on rakentajilla alennusmyynnissä, koka niitä on rakennettu ihan liikaa. Vanhojenkin suntojen hinnat ovat joissakin tapauksissa laskeneet kymmeniä prosentteja, mutta hyvillä alueilla ja hyvissä taloissa eivät yhtään. Täällä on kovasti tarjontaa asunnoista mm. siksi koska englantilaisia joutuu muuttamaan takaisin Englantiin punnan alennuksen vuoksi. Asunnot maksavat suunnilleen saman kuin Helsingin seudulla, mutta espanjalaisten palkat ovat paljon pienemmät kuin suomalaisten ja työttöminä on kokonaisia perheitä. Suomessa uskon laman koettelevan pääasiassa ylivelkaantuneita pikkuyrittäjiä. Monet palkansaajat oikein odottavat pakkolomaansa.
Reaalitalouskin jo nousun kynnyksellä. Lisäksi mm. irtisanomisten sijaan on käytetty nyt monia muita keinoja. Ihmiset ja rakennusyritykset osaavat suhtautua taantumaan. Asuntotarjonta on supistunut niin, ettei ole päässyt syntymään ylitarjontaa. Nyt on myyjän tai asuntovaihtajan hyvä odottaa. Markkinatalouden mekanismit näyttäisivät toimivan :)
Kyllä se nystyrä siitä sitten joskus kasvaa mutta sitä joskus kasvua saadaan odottaa ja pitkään. Näin se vaan menee.
Hidas tiputus on kaikkien kannalta paras vaihtoehto. tämä pikku korjausliike on väliaikaista. Sahaahan pörssikin kokoajan ylös alas.
Hintojen laskeminen kertoo aina siitä, että joillain on ongelmia. Tasainen nousu kuvaa kasvua ja kehitystä, vakautta ja työpaikkoja. Ainoa jolla silloin on ongelmia on se, joka pyrkii hyötymään toisen epäonnella tekemättä itse oikeastaan mitään. Onneksi sentään pörssi ei toimi näin, vaan menestyminen edellyttää aktiivista kaupantekoa. Odottajien ja romahdukseen luottavien ongelmaksi muodostuu se, että he eivät kykene hyväksymään sitä, että hinnat todella lähtevätkin nousuun. Edelleen he toistavat: tämä on tilapäistä, todellinen romahdus tulee syksyllä ;) Talouden indikaattoreita pitää lukea ja osata lukea, pelkkä usko ei näissä hommissa riitä.
Uskotko oikeasti että asuntojen hinnat, työllisyys, tilaukset ja kansantuote lähtevät juuri nyt yhtäaikaisesti hiljakseen nousemaan? Hesarin mukaan eurooppalaisten pankkien pahimmat ajat ovat vielä edessäpäin esim luottotappioinen "moninkertaistuessa" mistähän tämä näkemys taas johtuu? Luoton vakuutenahan on melkoisesti juuri kiinteistöä ja asuntoakin.
pörssikursseista poiketen, elävät omaa elämäänsä maasta ja paikallisesta sijainnista riippuen. Myös pankkien taloustilanne on hyvin erilainen eri puolella Eurooppaa. Suomi laittoi pankit ja pankkijärjestelmän kuntoon 90-luvulla. Monissa muissa Euroopan maissa sama on vasta edessä.