Muutoksen

Koiraihmisten piittaamattomuus ja törkeä, lakeja halventava käytös, on johtamassa siihen, että asetuksiin on tehtävä tuntuvia muutoksia.
Vertaan koiranpitoa hevosenpitoon. Hevosia hoidetaan kaupunkien ulkopuolella sijaitsevissa yleisissä talleissa ja ulkoilutetaan metsämaastossa, merkityillä poluilla. Tälläinen malli sopisi koiranpitoonkin.

Siirtymävaiheen aikana, kaupungeissa, voitaisiin koiraihmisille osoittaa tallinpaikkoja myös jo olemassaolevien koirapuistojen välittömästä läheisyydestä. Melko nopeasti koiraihmiset hankkisivat tallipaikan maalta ja koiraharrastus keskittyisi taajamien ulkopuolelle.

Kyseinen malli ehkäisisi useimmat koirista nyt aiheutuvat terveys- ja hygieniaongelmat. Aluksi ehdotus saattaa kuulostaa rajulta mutta ovathan hevosihmisetkin sopeutuneet. Kadulta tavattu koira vietäisiin löytöeläinlaitokseen, josta omistaja saisi sen lunastaa, osoitettuaan omistavansa tallipaikan ja maksettuaan sakon
7321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Niin on, nyt on muutoksen aika. Ota kuule siitä virtajohdosta kiinni ja vedä töpseli irti seinästä niin muutos tapahtuu. Ei väliä onko se sun happilaitteen vai tietokoneen johto, vedä varmuuden vuoksi molemmat.

Äänestä

hullu ku pullosta tullu

Äänestä

VEDÄ ITTES NARUN JATKEEKS NIIN IHMISKUNTA JA ELÄINKUNTA PELASTUU. OLLAAN NIIN KURKKUA MYÖDEN TÄYS JA MIKS PERKELEESSÄ YLLÄPITO SALLII SUN SPÄMMÄÄMISEN TÄÄLLÄ?

TAITAA OLLA SE TROLLAAJA YLLÄPIDOSSA HOMMISSA!

Äänestä

Tämä navetta-, talli- ja koiranpaskajuttuihin kovasti kiintynyt velikulta jaksaa lähes päivittäin pommittaa näitä sivuja samoilla tarinoilla. Kyseessä on niin pahasti todellisuudesta eriytynyt yksilö, että ei kannata nähdä sitä vaivaa, että vastaisi hänelle tai edes osoittaisi suuttumustaan. Vekkuli on rajautunut jo niin rankasti, ettei hän ikinä tule muuksi muuttumaan eikä näitä tarinoitaan lopettamaan. Siksi olisi viisain, että hänen sanomisensa ohitettaisiin ilman mitään kommentteja, jututhan ovat joka tapauksessa yhtä ja samaa. Sisällöltään ne tunnistaa helposti, samoin (toistaiseksi) ulkoasusta, esim. otsikkona on aiheen alku ja nimimerkkinä lauseen viimeinen sana ja päälle päätteeksi piste. Unohdetaan tämä nettihäirikkö, hän kuuluu lääketieteen piiriin, ei keskustelupalstoille.

Äänestä

Terveysvaikutuksista:
Useat tutkimukset todistavat, että pienestä pitäen koiran kanssa asuneet lapset/ihmiset kärsivät harvemmin astmasta ja allergiasta(mm. Örebron aluesairaalan tutkimus ruotsissa).

Marylandin lääketieteellisessä tutkimuksessa todettiin: Oli kaksi ryhmää, lemmikkieläinryhmä ja ryhmä, jolla ei lemmikkejä ollut. Molemmille ryhmille aloitettiin ACE- estäjähoito. Tutkimus osoitti, että lemmikkieläinryhmällä verenpaine vasteet olivat merkittävästi alhaisempia kuin verrokkiryhmällä.

Monelle koira on hyvä liikuttaja, jolla on myös vaikutusta ihmisen fyysisiin toimintoihin. Koiran omistajan kun on pakko liikkua ulkona useamman kerran päivässä. Yksinäisen ihmisen on helppo uppoutua sisälle tietokoneen ääreen vaikka koko päiväksi.

Oletko aikuinen vai lapsi? Katsoisit peiliin ja miettisit onko tämä jatkuva provoilu täällä järkevää? Me koiran omistajat emme harrastuksestamme luovu sinun kirjoittelujesi takia, joten sikäli se on turhaa. Tuskin eduskuntakaan kiinnostuu tyhmistä ideoistasi.

Äänestä
  • Sandra, samaa mieltä. Sitä paitsi turha lähteä vertaamaan hevosta ja koiraa. Kirjoittaja ei nähtävästi edes tiedä miten ne eroavat toisistaan.

    En ole täällä käynyt pitkään aikaan ja hämmästyin tätä koiraviha-juttua. Mielestäni näihin kirjoituksiin ei todellakaan pitäisi vastata mitään, sillä nämä koiravihaajat tahtovat juuri sitä, että me suutumme ja parhaimmassa tapauksessa kävisimme tappelemaan toistemme kanssa.

    Siispä hyvää päivän jatkoa kaikille koiravihaajille!

    Äänestä

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=551&posting=22000000002434540


Saman tyypin viesti laki-palstalla. Tunnistin tosta ilmoitetusta kirjoitustyypistä, piste nimen perässä ja aihekin täsmää. Tossa alempana sama hiippari puhuu koirista "lasten rakkaina lemmikkeinä" ja niin poispäin. Miten tämä saa liikkua vielä irrallaan. Vai kiven sisältäkö se kirjottelee, vai sairaalasta. Tälläsia aatelkaa liikkuu vapaana meidän tavallisten seassa. Ihan potentiaalinen mykkymakkaran kylväjä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aika. kirjoitti:

Koiraihmisten piittaamattomuus ja törkeä, lakeja halventava käytös, on johtamassa siihen, että asetuksiin on tehtävä tuntuvia muutoksia.
Vertaan koiranpitoa hevosenpitoon. Hevosia hoidetaan kaupunkien ulkopuolella sijaitsevissa yleisissä talleissa ja ulkoilutetaan metsämaastossa, merkityillä poluilla. Tälläinen malli sopisi koiranpitoonkin.

Siirtymävaiheen aikana, kaupungeissa, voitaisiin koiraihmisille osoittaa tallinpaikkoja myös jo olemassaolevien koirapuistojen välittömästä läheisyydestä. Melko nopeasti koiraihmiset hankkisivat tallipaikan maalta ja koiraharrastus keskittyisi taajamien ulkopuolelle.

Kyseinen malli ehkäisisi useimmat koirista nyt aiheutuvat terveys- ja hygieniaongelmat. Aluksi ehdotus saattaa kuulostaa rajulta mutta ovathan hevosihmisetkin sopeutuneet. Kadulta tavattu koira vietäisiin löytöeläinlaitokseen, josta omistaja saisi sen lunastaa, osoitettuaan omistavansa tallipaikan ja maksettuaan sakon

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu