Tyhjähuone

Kävin tuolla Lepohuoneessa, mutta siellä näytti olevan aika täyttä. Näin klo 18.00 jälkeen alkaa varmaan uudenlaiset jutut. On ilta ja yksin tulee aika pitkäksi. Sataa on matalapaine. Laitanko takkaan tulet, vaikka lämpöä on riittämiin. Saunattuakin tuli jo eilisiltana. TV siitäkin joskus tuntuu saavansa tarpeeksi. Missä palstalla se huumor nainen nyt piileksii? Taidan laittaa pannussa iltapalaa, kaalia, sipulia, makkaraa, munaa ja piimää juon päälle. Tällaista se on työmies eläkeläisen illanvietto.
221285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Tosin saunominen on meillä tänään. Ruuaksi tein aamupäivällä lihasuikalekastikkeen ja huomiseksi possunpihvit. Ei tarvitse huomenna, kuin keittää perunat ja tehdä salaatti. Jäävuorisalaattia ja oranssia melonia paloina, punasta paprikaa ja päälle sitruunamehua ja tilkka öljyä. Täällä tulee roikuttua välillä. Eilen sain siivottuakin, eli rauhallista lepoa nyt vain. Huomenna käyn kirkossa ja sain kutsun kolehdin kerääjäksi. Iltapäivällä miehen äitiä tapaamaan ja siinä se pyhäpäivä meneekin. Arkena taas arjen touhuja, kauppaan ja pihatöitä tarpeen mukaan. Jokunen tapaaminen siinä iltapuolella. Ei valittamista.

Äänestä

ja kakku tuossa vielä odottaa täyttäjäänsä.. P.s. tuolla iltapalalla huone pysyykin tyhjänä hi... joo on se mentävä..sen kakun kimppuun.. toivottavasti saat seuraa :), mieki tuun pistäytymään, jos jaksan vielä.

Äänestä

viivyin hetken verran... Tulikin tällainen tomera täti, eikä mikään "huumor nainen". Onko muuta juotavaa kuin piimää? Tumma olut sopisi tuon ruoan kanssa minulle. Munat jätä pois minun annoksesta, ja laita kunnollista makkaraa, vaikka bratwurstia. Wilhelmikin kelpaa. Aika tuhti iltapala, mutta ei se mitään, jätetään aamiainen väliin.

Äänestä
  • Ilo kauas kulkee, sydämeni sulkee ovensa ja hiljaa on, tyhjä huone lienee, sydämesi vaan, koska kodin löytää saan. Sisään astuin kerran viivyin hetken verran, sitten täytyi muuttaa pois, rakkaus kun haihtui, toinen paikan sai, lyhyeksi aikaa vain. Kotiani etsin vain, tyhjän huoneen löytää sain, tahtoisin vaan, taas uudestaan, huoneesees asumaan. Sydämesi syvyyteen, tuohon tyhjään huoneeseen, etsin taas tien, rakkauden vien, sinne mä asumaan.

    Äänestä

  • **Eläkeläinen kirjoitti:

    Ilo kauas kulkee, sydämeni sulkee ovensa ja hiljaa on, tyhjä huone lienee, sydämesi vaan, koska kodin löytää saan. Sisään astuin kerran viivyin hetken verran, sitten täytyi muuttaa pois, rakkaus kun haihtui, toinen paikan sai, lyhyeksi aikaa vain. Kotiani etsin vain, tyhjän huoneen löytää sain, tahtoisin vaan, taas uudestaan, huoneesees asumaan. Sydämesi syvyyteen, tuohon tyhjään huoneeseen, etsin taas tien, rakkauden vien, sinne mä asumaan.

    http://www.biisi.fi/tuotteet/tuotekortti/?albumid=7010 Pystyy näköjään kuunteleen ja lataamaan,maksaa kylläkin..sama viisu?

    Äänestä

  • Luulet olevasi niin tietävä kirjoitti:

    http://kaksplus.fi/keskustelu/t871400 kuten huomaat on niitä mukavia keskustelupalstoja muuallakin, ei ole pakko lukea kaikkea typerää täällä!

    kysytty sinun ositettasi. Vaikka saahan sen IP osoitteen napatuksi kunhan tässä vähän ootellaan sitä kauttahan sitten saadaan sitten laskutus osoitekkin.

    Äänestä

  • siinä kirjoitti:

    kysytty sinun ositettasi. Vaikka saahan sen IP osoitteen napatuksi kunhan tässä vähän ootellaan sitä kauttahan sitten saadaan sitten laskutus osoitekkin.

    Miten ihmiset on näin ylikierroksilla!

    Äänestä

  • siinä kirjoitti:

    kysytty sinun ositettasi. Vaikka saahan sen IP osoitteen napatuksi kunhan tässä vähän ootellaan sitä kauttahan sitten saadaan sitten laskutus osoitekkin.

    omiin puheisiisi ;-D

    Äänestä

  • **Eläkeläinen kirjoitti:

    Ilo kauas kulkee, sydämeni sulkee ovensa ja hiljaa on, tyhjä huone lienee, sydämesi vaan, koska kodin löytää saan. Sisään astuin kerran viivyin hetken verran, sitten täytyi muuttaa pois, rakkaus kun haihtui, toinen paikan sai, lyhyeksi aikaa vain. Kotiani etsin vain, tyhjän huoneen löytää sain, tahtoisin vaan, taas uudestaan, huoneesees asumaan. Sydämesi syvyyteen, tuohon tyhjään huoneeseen, etsin taas tien, rakkauden vien, sinne mä asumaan.

    herkistyä tuosta sanoituksesta, tuntuu niin osuvalta. Mutta, nyt ei parane herkistellä, kun on vielä muutama minuutti pidettävä kestoväriä ripsissä. Hieno sanoitus, kiitos.

    Äänestä

  • siinä kirjoitti:

    kysytty sinun ositettasi. Vaikka saahan sen IP osoitteen napatuksi kunhan tässä vähän ootellaan sitä kauttahan sitten saadaan sitten laskutus osoitekkin.

    Eikös siinä 10.5.2009 klo 11.39    kysytty sinun ositettasi. Vaikka saahan sen IP osoitteen napatuksi kunhan tässä vähän ootellaan sitä kauttahan sitten saadaan sitten laskutus osoitekkin. ................ Avaaja kommentoi: Kuule sinä IP osoite vihjailija, jos ei tuollaiset "uhkailuun" viittaavat juttusi eivät lopu, niin kalikka tulee osumaan omaan nilkkaasi.

    Äänestä

  • isä/pappa/vaari kirjoitti:

    Kaikki mikä ei ole kieletty on luvallista. Ei täällä muut näytä uhkailevan kuin SINÄ!

    Äänestä

  • isä/pappa/vaari kirjoitti:

    Eikös siinä 10.5.2009 klo 11.39    kysytty sinun ositettasi. Vaikka saahan sen IP osoitteen napatuksi kunhan tässä vähän ootellaan sitä kauttahan sitten saadaan sitten laskutus osoitekkin. ................ Avaaja kommentoi: Kuule sinä IP osoite vihjailija, jos ei tuollaiset "uhkailuun" viittaavat juttusi eivät lopu, niin kalikka tulee osumaan omaan nilkkaasi.

    keskustelu, hohhoijjaa

    Äänestä

  • Tieteellinen kirjoitti:

    keskustelu, hohhoijjaa

    itsensä kanssa keskusteleva ja tappeleva pelastaan tilanteen ja joku ihteään täynnä oleva varmistaan....

    Äänestä

  • Taiteellinen kirjoitti:

    itsensä kanssa keskusteleva ja tappeleva pelastaan tilanteen ja joku ihteään täynnä oleva varmistaan....

    ne leikisti syö sitä pihviä.

    Äänestä

Kuulehan, niin on samanlaista lauantai-illanvietto myös vielä työssä käyvällä, yli kuusikymppisellä naisihmisellä. Kun ei ole aiemminkaan nuihin kuppiloihin tullut mentyä iltaa viettämään, ei sitä nytkään sinne halua lähteä, vaikka siellä kyllä ei yksin tarvitsisi olla. Mutta kyllä tämä näinkin menee, jotain tekemistä aina keksii ja jos ei muuta niin netissä sitten surffailee. Pidetään vaan mieli iloisena ja löydetään jokaisesta päivästä jotain hyvää. ps. minä kyllä laittaisin takkaan tulen, mutta kun puuttuu se takka.

Äänestä

Niin helvetin kylmää ,kun en tunne lämpöäsi, liian kylmää kun et oo mun luonani.

Äänestä

sinun tyhjään huoneeseen hetkeksi piipahdan. On niin kovin tyhjä tämä minunkin huoneeni.Niin yksinäinenkin mokoma. Koko päivän odotin, että jospa noita lehtiä pääsisin haravoimaan. Vaikken sokerista olekkaan niin en tuonne sateeseen kuitenkaan työntynyt. Jo vain kovin tosikko olen, mutta koeta kestää, elämä on toisinaan aika totista touhua. Pienen pienistä tarpeista ilo on joskus kyhättävä. Minua viehättää erityisesti lasten sutkaukset ja hauskat sanonnat. Ne tietysti huvittavat itse tilanteessa mutta kyllä niitä tulee makusteltua myöhemminkin ja jotkut jäävät elämään sukupolvelta toiselle. Näin äitienpäivän kunniaksi saat muutaman, "lapsensuusta" aforismin (olen jostai kirjasta nämä lukenut). "Äidit ovat yleensä sellaisia, että menevät naimisiin isien kanssa". "Äiti on oikeastaan sellainen tyttö, joka on sattunut tulemaan isoksi". "Olen perinyt silmät isältä ja hiukset äidiltä. Toppatakin olen perinyt naapurilta". No nyt olo tuntuu jo paljon paremmalta, kiitos kun kutsuit. Taidanpa tästä pujahtaa jo peiton alle. Unilauluksi ajattelin soittaa sinulle Lapin äidin kehtolaulun, pahus, kun olen niin kömpelö linkittämään, mutta kuulet varmaan kun sen hiljaa hyräilen. Hyvää äitienpäivää toivottaa äiditön äiti, jonka pienet pojat ovat jo "sattuneet tulemaan" isoiksi miehiksi.

Äänestä

eiköhän tempasta pikku kännit? Mulla on iltavuorokin huomenna.

Äänestä
  • vai pitääkö olla ihan hiljaa? Vähän pelottaa, on niin äänetöntä.

    Äänestä

  • täällä kiljua, kirjoitti:

    vai pitääkö olla ihan hiljaa? Vähän pelottaa, on niin äänetöntä.

    Hiljaa hyvä tulee, ajatellen aivan kaunis. Ota kermalikööriä, ole hyvä.

    Äänestä

  • beessisloggi kirjoitti:

    Hiljaa hyvä tulee, ajatellen aivan kaunis. Ota kermalikööriä, ole hyvä.

    ystävällistä populaa. Taidan tulla toistekin. Minä tarjoan seuraavalla kerralla!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kutsu kaikille kirjoitti:

Kävin tuolla Lepohuoneessa, mutta siellä näytti olevan aika täyttä. Näin klo 18.00 jälkeen alkaa varmaan uudenlaiset jutut. On ilta ja yksin tulee aika pitkäksi. Sataa on matalapaine. Laitanko takkaan tulet, vaikka lämpöä on riittämiin. Saunattuakin tuli jo eilisiltana. TV siitäkin joskus tuntuu saavansa tarpeeksi. Missä palstalla se huumor nainen nyt piileksii? Taidan laittaa pannussa iltapalaa, kaalia, sipulia, makkaraa, munaa ja piimää juon päälle. Tällaista se on työmies eläkeläisen illanvietto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu