Prototype!

Kuinkas moni odottaa tätä tuotosta joka ilmestyy siinä kesäkuun puolella Xbox 360, PS3 sekä PC:lle(muistaakseni)? Itse olen aivan täpinöissäni pelistä! :D Jos tässä on suhteellisen hyvä tarinakin kaiken tuon gore mässäilyn lisäksi, niin on varma hankinta heti julkaisussa!! Pelihän siis kertoo tyypistä, joka saa ihmeellisen virustartunnan, josta tälle siunaantuu mukava määrä erilaisia supervoimia, joista päähenkilö tosin ei ole kovinkaan mielissään. Sen lisäksi heppu on täysin out of memory, eikä hän muista muuta kuin oman nimensä, joka on Alex. En nyt halua ruveta vertailemaan tätä ja InFamousia keskenään, sillä tietyllä tapaa molemmat ovat täysin erilaisia. Keskittykäämme tässä topicissa siis juttelemaan vain Prototypestä. Olisi myös hienoa tietää kuinka moni tällä palstalla heiluvista on hankkimassa kyseisen tuotoksen. Itse aion hankkia tämän niin pian julkaisun jälkeen kuin mahdollista! Pakko päästä testaamaan kuinka paikat saa hajalle tankilla tai helikopterilla. Niin, aivan. Alex pystyy myös kaappaamaan itselleen kulkuvälineitä ja lähteä niillä räiskimään, sekä naamioitua toisen henkilön näköiseksi, kunhan hän on ensin pistänyt tämän päiviltä pois. Ai niin. Tässä vielä uusin traileri, joka on kaiken lisäksi aika messevän hyvä! http://www.destructoid.com/prototype-s-opening-cinematic-available-for-viewing-131468.phtml
7544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jeah, pelistä on myös liikkunut aika paljon negatiivisia kommentteja, sillä Prototypen kehittäjien aikaisemmat pelit ovat olleet niinkin "mahtavia" kuin kämäinen Hulk. Uskon silti että tästä multiplättäristä tulee suhteellisen hyvää hupia. =) Arvostelut kertonee myöhemmin koko totuuden.

Äänestä
  • aiemmin tästä pelistä mutta videoita katsottuani täytyy sanoa että vaikuttaa suht siistiltä mutta hahmo tuntuisi ainakin noissa videoissa olevan turhankin ylivoimainen vastustajiin nähden. vauhtia pelissä tuntui kyllä riittävän.

    Äänestä

  • kuullutkaan kirjoitti:

    aiemmin tästä pelistä mutta videoita katsottuani täytyy sanoa että vaikuttaa suht siistiltä mutta hahmo tuntuisi ainakin noissa videoissa olevan turhankin ylivoimainen vastustajiin nähden. vauhtia pelissä tuntui kyllä riittävän.

    Vauhtia kyllä piisaa. Toivottavasti demo tulisi ja voisi testata tätä tuotosta myös ennen varsinaisten arvostelujen lukemista. Käsittämättömän hauskalta tuo meno vaikuttaa ja ennen kaikkea musat on siistin kuuloiset. Viimeistään alelaarista tämä tulee poimittua jos ei osoittaudu suureksi flopiksi kuten tekijöiden aikaisemmat tuotokset. Tuntuu kuitenkin siltä että tämän kohdalla ollaan paljon enemmän tosissaan liikkeellä, joten eiköhän pelintekijät saa tästä ihan mukavan räinän tehtyä, mutta sen näkee sitten viimeistään kesäkuussa. Olisi hienoa jos tähän saataisiin ainakin päivityksenä jonkinnäköinen deathmatch-moninpeli, jossa jokaisella pelaajalla on tietenkin kaikki samat kyvyt mutta mielenkiintoisen matsista tekisi se, että pelitilaan olisi vielä laitettu tavan kansalaisia jne tyyppejä, joiksi pelaaja voisi naamioitua ja asetelmaan tulisi pieni pelon vaikutelma, että kukakohan noista jalankulkijoista on meikän päätä metsästämässä? :D

    Äänestä

Trailer oli huonosti tehty, koska paljasti heti pelin olevan huono. Itse maksaisin ehkä 1€ kyseisestä vanhahaha hatavasta peli ideasta, vain kotelon syystä jos laadukas. Uskon että XO porukka ihan töpinöissään moiseen kun lasten peli kuitenkin kysessä ja taso aina samaa taattua skeidaa...huh huh??????

Äänestä
  • Minusta taas pelin grafiikka on varsin hienon näköistä ja etenkin pelin viihdearvo näyttäisi olevan erittäin hyvin kohdillaan. Ja sinusta tuo meininki näytti olevan lapsille sopivaa? Et taida todellakaan olla päästä kovinkaan etevä. Verta lentää siihen malliin ettei tätä peliä voisi edes kuvitella antavan kenenkään lapsosen käsiin. Olen ihmeissäni jos peli ei saa jotain lähelle K18 merkintää. Ja jos luit aloitus viestini, niin peli tulee myös pleikkarille, jolle itse sen hommaan. Kyllä tämä tekele vaan näyttäisi pistävän kunnolla turpaan erästä pleikkarille tulevaa yksinoikeutta. Kuka haluaa ampua pelkällä sähköllä kun on tarjolla paljon enemmän hupia tarjoava ehdokas, jossa voit soveltaa väkivaltaa ja kaaosta paljon hauskemmilla tavoilla :D Yleensä itsekin olen vain pleikkarille tulevaa tarjontaa ylistämässä mutta tämän pelin kohdalla tein poikkeuksen. Upeaa settiä!

    Äänestä

  • Alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

    Minusta taas pelin grafiikka on varsin hienon näköistä ja etenkin pelin viihdearvo näyttäisi olevan erittäin hyvin kohdillaan. Ja sinusta tuo meininki näytti olevan lapsille sopivaa? Et taida todellakaan olla päästä kovinkaan etevä. Verta lentää siihen malliin ettei tätä peliä voisi edes kuvitella antavan kenenkään lapsosen käsiin. Olen ihmeissäni jos peli ei saa jotain lähelle K18 merkintää. Ja jos luit aloitus viestini, niin peli tulee myös pleikkarille, jolle itse sen hommaan. Kyllä tämä tekele vaan näyttäisi pistävän kunnolla turpaan erästä pleikkarille tulevaa yksinoikeutta. Kuka haluaa ampua pelkällä sähköllä kun on tarjolla paljon enemmän hupia tarjoava ehdokas, jossa voit soveltaa väkivaltaa ja kaaosta paljon hauskemmilla tavoilla :D Yleensä itsekin olen vain pleikkarille tulevaa tarjontaa ylistämässä mutta tämän pelin kohdalla tein poikkeuksen. Upeaa settiä!

    Mahtavaa settiä! Tämä pelihän vaikuttaa koko ajan vain entistä paremmalta :D

    Tässä video: http://www.gametrailers.com/video/e3-09-prototype/50024

    Äänestä

  • Alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

    Minusta taas pelin grafiikka on varsin hienon näköistä ja etenkin pelin viihdearvo näyttäisi olevan erittäin hyvin kohdillaan. Ja sinusta tuo meininki näytti olevan lapsille sopivaa? Et taida todellakaan olla päästä kovinkaan etevä. Verta lentää siihen malliin ettei tätä peliä voisi edes kuvitella antavan kenenkään lapsosen käsiin. Olen ihmeissäni jos peli ei saa jotain lähelle K18 merkintää. Ja jos luit aloitus viestini, niin peli tulee myös pleikkarille, jolle itse sen hommaan. Kyllä tämä tekele vaan näyttäisi pistävän kunnolla turpaan erästä pleikkarille tulevaa yksinoikeutta. Kuka haluaa ampua pelkällä sähköllä kun on tarjolla paljon enemmän hupia tarjoava ehdokas, jossa voit soveltaa väkivaltaa ja kaaosta paljon hauskemmilla tavoilla :D Yleensä itsekin olen vain pleikkarille tulevaa tarjontaa ylistämässä mutta tämän pelin kohdalla tein poikkeuksen. Upeaa settiä!

    Äläs nyt puhu tohon sävyyn että laittaa turpaan....omistan kummatkin..prototypen ja infamouksen. Yhtäläisyyksiä on paljon mutta myös paljon erilaista. Sanotaan heti että prototypen superkyvyt ovat enemmän monipuolisia mutta Infamouksessa kykyjä riittää myös eikä se ole vain sähkön ampumista....toki sähkö on pääroolissa mutta se muuntautuu myös erilaisiin pommeihin....sähkösniperiin...voit kutsua ukkosen taivaalta yms. ja voin puolueettomana sanoa että infamous omistaa huomattavasti kauniimmat grafiikat ja tekstuurit.....prototypen grafiikasta tulee lähinnä gta pleikkari kakkosella mieleen....sahalaitaisia palikkataloja joita pitkin juostaan...kun taas famouksessa kaikki kiipeämisliikkeet ja hypyt on animoitu todella realistisen näköisiksi....tottakai siitä silti realiteetti on kaukana kun hypitään pilvenpiirtäjistä yms. Pidän kummastakin helvetin paljon mutta kumpaakaan ei saa missään nimessä laittaa toisen alle....omat puolensa löytyy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuleva hitti vai huti? kirjoitti:

Kuinkas moni odottaa tätä tuotosta joka ilmestyy siinä kesäkuun puolella Xbox 360, PS3 sekä PC:lle(muistaakseni)? Itse olen aivan täpinöissäni pelistä! :D Jos tässä on suhteellisen hyvä tarinakin kaiken tuon gore mässäilyn lisäksi, niin on varma hankinta heti julkaisussa!! Pelihän siis kertoo tyypistä, joka saa ihmeellisen virustartunnan, josta tälle siunaantuu mukava määrä erilaisia supervoimia, joista päähenkilö tosin ei ole kovinkaan mielissään. Sen lisäksi heppu on täysin out of memory, eikä hän muista muuta kuin oman nimensä, joka on Alex. En nyt halua ruveta vertailemaan tätä ja InFamousia keskenään, sillä tietyllä tapaa molemmat ovat täysin erilaisia. Keskittykäämme tässä topicissa siis juttelemaan vain Prototypestä. Olisi myös hienoa tietää kuinka moni tällä palstalla heiluvista on hankkimassa kyseisen tuotoksen. Itse aion hankkia tämän niin pian julkaisun jälkeen kuin mahdollista! Pakko päästä testaamaan kuinka paikat saa hajalle tankilla tai helikopterilla. Niin, aivan. Alex pystyy myös kaappaamaan itselleen kulkuvälineitä ja lähteä niillä räiskimään, sekä naamioitua toisen henkilön näköiseksi, kunhan hän on ensin pistänyt tämän päiviltä pois. Ai niin. Tässä vielä uusin traileri, joka on kaiken lisäksi aika messevän hyvä! http://www.destructoid.com/prototype-s-opening-cinematic-available-for-viewing-131468.phtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu