Tietääkö kukaan voiko kouvolassa tai sen lähialueella luovuttaa munasoluja? olen pitkään ja hartaasti miettinyt asiaa ja saadessani kokea omien lasten kasvun ja kehityksen (iloineen ja suruineen) haluaisin antaa muillekin naisille mahdollisuuden siihen.
kouvola
munasolu
1370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hienoa, että olet miettinyt munasolun luovutusta!! Luovuttajista on koko ajan kova pula, ja useilla klinikoilla onkin yli vuoden jonot kyseiseen hoitoon. En tiedä onko Kouvolassa lapsettomuusklinikkaa, joka kyseisiä hoitoja tekisi, mutta epäilen. Lappeenrannassa on tietääkseni ainakin ja Helsingissä. Helsingissä ainakin Felicitas, Fertinova, Graviditas ja Väestöliitto tekevät hoitoja luovutetuilla soluilla. Ymmärrän tietysti, että matkaaminen voi olla hankalaa, mutta saat käsittääkseni kyllä kulukorvaukset, eikä niitä reissuja nyt niin kovin montaa kuitenkaan tule.. Kannattaa soittaa klinikoille ja kysyä. Meillä on itsellä se tilanne, että useista ivf-hoidoista huolimatta ei meille ole lasta suotu, ja seuraavana etappina onkin todennäköisesti luovutetut munasolut. Tuntuu ihanalta ajatukselta, että tässäkin maailmassa on niin pyyteettömiä ihmisiä, jotka ovat valmiit tekemään noinkin paljon vain sen vuoksi, että voisivat tarjota meille onnen perheestä! Jos päädyt munasolun luovutukseen, niin saat olla varma siitä, että vastaanottaja on sinulle ikuisesti kiitollinen!! Hyvää kesänalkua sinne Kouvolaan!