Kirjailija,rantaneuvos

Eero Seppänen 17 (www.rantaneuvos.com)

27

1917

    Vastaukset 27

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NÄITÄ

      Suomessa on paljon, lähes sata erilaista kirjallisuuteen liittyvää palkintoa. Niistä suurimpia ja tunnetuimpia on Finlandia-palkinto, jota seuraavat Runeberg-palkinto (10 000 euroa), Aleksis Kiven palkinto elämäntyölle (14 700 euroa), Eino Leinon palkinto ensisijaisesti runoilijoille (5 200 euroa), esikoiskirjailijoille tarkoitettu Helsingin Sanomien palkinto (12 500 euroa) ja Kalevi Jäntin palkinto (15 000 euroa) nuorille kirjailijoille. Yritysmaailman tuki kirjallisuudelle (ensisijaisesti nuorille) oli vuonna 2006 lakkautettu Olvi-säätiön palkinto (12 600 euroa). Erilaisten säätiöiden, seurojen ja rahastojen palkintojen lisäksi on olemassa valtionpalkintoja. Ensimmäinen valtionpalkinto annettiin Aleksis Kivelle vuonna 1864. Nykyään on erikseen kulttuuriministerin valitsema, niin kutsuttu Suomi-palkinto taiteellisesta urasta (30 533 euroa), sekä Valtion kirjallisuustoimikunnan jakama Kirjallisuuden valtionpalkinto (15 000 euroa).

      • byrokratia josta neuvos ei pidä laisinkaan, olisi itsestään selvyys että meille omakustannus ja harrastelija kirjoittelijoille annettaisi edes pientä tukea kuitteja vastaan en ole rahan ahne, mutta eniten huolettavat kuitenkin maan köyhät keskuudessamme. Ps, meillä on sellaista yhteiskunnallisesti arvokasta tietoa, jota ei muuten julkaistaisi tuleville sukupolvillemme.

      • yllätys on kaikille lukijoilleni, huomenna neuvos viepi uuden kirjallisen aineistonsa kirjapainoon, joten jäämme odottelemaan sen julkaisemista syntymäpäivän aattona 27,06, 2009 Kirjailija "Rantaneuvos" Eero Seppänen Suomussalmi. Ps, koska niin tekevät toiset Suomussalmelaiset seuraavan kerran ja ennen kaikkea ne jotka tällä palstalle puhuvat eivätkä saa mitään aikaseksi kirjallisuudessa. Mutta neuvos kiittelee sinua myötätunnostasi ja tervetuloa syntymäpäiville ja kirjani julkaisu tilaisuuteen Työväentalolle Eero Seppänen.    

      • utytyrtre
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        byrokratia josta neuvos ei pidä laisinkaan, olisi itsestään selvyys että meille omakustannus ja harrastelija kirjoittelijoille annettaisi edes pientä tukea kuitteja vastaan en ole rahan ahne, mutta eniten huolettavat kuitenkin maan köyhät keskuudessamme. Ps, meillä on sellaista yhteiskunnallisesti arvokasta tietoa, jota ei muuten julkaistaisi tuleville sukupolvillemme.

        Neuvos hyvä...byrokratia ei kyllä tarkoita tätä..

      • asdqwerrew
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        yllätys on kaikille lukijoilleni, huomenna neuvos viepi uuden kirjallisen aineistonsa kirjapainoon, joten jäämme odottelemaan sen julkaisemista syntymäpäivän aattona 27,06, 2009 Kirjailija "Rantaneuvos" Eero Seppänen Suomussalmi. Ps, koska niin tekevät toiset Suomussalmelaiset seuraavan kerran ja ennen kaikkea ne jotka tällä palstalle puhuvat eivätkä saa mitään aikaseksi kirjallisuudessa. Mutta neuvos kiittelee sinua myötätunnostasi ja tervetuloa syntymäpäiville ja kirjani julkaisu tilaisuuteen Työväentalolle Eero Seppänen.    

        Mutta paljonko esim 500 kpl omakustaanuskirjaa maksaa?

      • asdqwerrew kirjoitti:

        Mutta paljonko esim 500 kpl omakustaanuskirjaa maksaa?

        hintoja, jokainen kirja on aina erilainen hinnoiltaan, sitten tiedän kun ensin kilpailutan eri kirjapainot, terveisin kirjailija,rantaneuvos Eero Seppänen Suomussalmi.

      • utytyrtre kirjoitti:

        Neuvos hyvä...byrokratia ei kyllä tarkoita tätä..

        se byrokratia. Ideaalisella byrokratialla hän tarkoitti hallintomallia, jossa ihmiset tekevät töitä selkeän ohjeistuksen alaisena ja jossa työntekijöiden valta perustuu heidän ammattitaitoonsa ja asemaansa eikä ole henkilökohtainen ominaisuus. Päätökset byrokraattisessa organisaatiossa tehdään sääntöjen perusteella ja persoonattomasti, jotta päästäisiin eroon suosimisongelmista, kuten nepotismista. Byrokraattisen organisaation tarkoitus on toimia rationaalisesti ja laskelmoidusti organisaation johdon asettamien tavoitteiden toteuttamiseksi.

      • kirjaneuvos
        asdqwerrew kirjoitti:

        Mutta paljonko esim 500 kpl omakustaanuskirjaa maksaa?

        Yksi riittää, jos on huippu.

      • kirjaneuvos kirjoitti:

        Yksi riittää, jos on huippu.

        minä aloitan uuden kirjani kirjoittamiseni, terveisin itse neuvos.

      • ei...
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        minä aloitan uuden kirjani kirjoittamiseni, terveisin itse neuvos.

        Kun vaan, pistähhän Eero kirja tulille, hiukan fiktiota, ja faktoja sopivalla sekoituksilla, niin hyvä tulee, Päätalomaiset pikkutarkat kuvaukset jätä välihin, turusen malli on pirun hyvä!

      • ei... kirjoitti:

        Kun vaan, pistähhän Eero kirja tulille, hiukan fiktiota, ja faktoja sopivalla sekoituksilla, niin hyvä tulee, Päätalomaiset pikkutarkat kuvaukset jätä välihin, turusen malli on pirun hyvä!

        kanssasi ja harkinnut jopa vakavasti näin tehdä ja kiitos kannanotostasi ja tervetuloa neuvoksen syntymäpäiville 27. 06.2009, "Rantaneuvos" Eero Seppänen Suomussalmi.

      • ei isompie merriittie
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        kanssasi ja harkinnut jopa vakavasti näin tehdä ja kiitos kannanotostasi ja tervetuloa neuvoksen syntymäpäiville 27. 06.2009, "Rantaneuvos" Eero Seppänen Suomussalmi.

        Mitenkä on, olisiko mahollisuuksie peästä naottimmaan juhlista minunni, vaekken oo tullu kehuneeksi Sinnuo ja enkä oo lukenu teoksijasi? Mutta joomiehenä soattasin olla parasta A1 luokkoa.

      • sadwef3ww
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        se byrokratia. Ideaalisella byrokratialla hän tarkoitti hallintomallia, jossa ihmiset tekevät töitä selkeän ohjeistuksen alaisena ja jossa työntekijöiden valta perustuu heidän ammattitaitoonsa ja asemaansa eikä ole henkilökohtainen ominaisuus. Päätökset byrokraattisessa organisaatiossa tehdään sääntöjen perusteella ja persoonattomasti, jotta päästäisiin eroon suosimisongelmista, kuten nepotismista. Byrokraattisen organisaation tarkoitus on toimia rationaalisesti ja laskelmoidusti organisaation johdon asettamien tavoitteiden toteuttamiseksi.

        Osaat näköjään kopioida toisten tekstejäkin...et varmaan itse ymmärtänyt sanaakaan

      • rantisneuvos
        ei isompie merriittie kirjoitti:

        Mitenkä on, olisiko mahollisuuksie peästä naottimmaan juhlista minunni, vaekken oo tullu kehuneeksi Sinnuo ja enkä oo lukenu teoksijasi? Mutta joomiehenä soattasin olla parasta A1 luokkoa.

        Et pääse minua narsistia pitää kehua ensin

      • sankaneuvos!
        rantisneuvos kirjoitti:

        Et pääse minua narsistia pitää kehua ensin

        Voi piessa, kukahan se oiekin nuita Eeron apukoulutasosia kirjoja jaksaa lukea? Ilmoittautukaa lukijat tälle palstalle. Muuten luulen, että vain 'kirjailia' Eero lukee omia sepustuksiaan, ja naureskeelee omille jutuilleen!

      • elämäntapaneuvos
        sankaneuvos! kirjoitti:

        Voihan niistä repäistä aina lehden uunin tai takan sytytykseen.

      • §heherazade
        sankaneuvos! kirjoitti:

        Voi piessa, kukahan se oiekin nuita Eeron apukoulutasosia kirjoja jaksaa lukea? Ilmoittautukaa lukijat tälle palstalle. Muuten luulen, että vain 'kirjailia' Eero lukee omia sepustuksiaan, ja naureskeelee omille jutuilleen!

        Ne, jotka lukee, lukee mitä vaan, siis lukutoukat. Kirjat sisältävät mielenkiintoista kuvausta tietystä ajasta.

      • byrokratia..
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        se byrokratia. Ideaalisella byrokratialla hän tarkoitti hallintomallia, jossa ihmiset tekevät töitä selkeän ohjeistuksen alaisena ja jossa työntekijöiden valta perustuu heidän ammattitaitoonsa ja asemaansa eikä ole henkilökohtainen ominaisuus. Päätökset byrokraattisessa organisaatiossa tehdään sääntöjen perusteella ja persoonattomasti, jotta päästäisiin eroon suosimisongelmista, kuten nepotismista. Byrokraattisen organisaation tarkoitus on toimia rationaalisesti ja laskelmoidusti organisaation johdon asettamien tavoitteiden toteuttamiseksi.

        kyllä mielletään tavallisten kansalaisten asioitten hoidon tahallista(?) hankaloittamista virkamiesten toimesta.. http://fi.wikipedia.org/wiki/Virkavalta

      • §heherazade kirjoitti:

        Ne, jotka lukee, lukee mitä vaan, siis lukutoukat. Kirjat sisältävät mielenkiintoista kuvausta tietystä ajasta.

        tuleekin syntymäpäivilleni julkaistavaksi kaksi kirjaa,sain sen tänään tietää kun kävin toimittamassa aineistoni kirjapainoon,"Rantaneuvos" Eero Seppänen Suomussalmi.

      • sadwef3ww kirjoitti:

        Osaat näköjään kopioida toisten tekstejäkin...et varmaan itse ymmärtänyt sanaakaan

        kun sitä on tarjolla, mutta pääsääntö on oma tekstini ja saan kirjoittaa kaikki itse, mielensä mukaan,"Rantaneuvos" Eero Seppänen Suomussalmi.

      • sankaneuvos!
        §heherazade kirjoitti:

        Ne, jotka lukee, lukee mitä vaan, siis lukutoukat. Kirjat sisältävät mielenkiintoista kuvausta tietystä ajasta.

        No ei sitä nyt ihan paskaa kehtaa lukia lukutoukkakaan!

      • sankaneuvos! kirjoitti:

        No ei sitä nyt ihan paskaa kehtaa lukia lukutoukkakaan!

        ei ole niin helppoa kun pitää olla vielä epäasiallinen kaikessa, tämä on tälle palstalle luonteen omaistakin, joten sen siltä pohjalta ymmärretään, "Rantaneuvos" Eero Seppänen Suomussalmi

    • dildomaisteri

      En kyllä tiiä ketä kiinnostaa tämmönen??

      • vapaehtoisesti avannut neuvoksen avauksen, sitä sen verran on tuota uteliaisuutta, "Rantaneuvos"

      • dildomaisteri
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        vapaehtoisesti avannut neuvoksen avauksen, sitä sen verran on tuota uteliaisuutta, "Rantaneuvos"

        Oli pakko kahtoo mitä se kirjottaa kun "yleensä" saa nauraa oikein urakalle noille sinun "viisaille" jutuille :D ei millää pahalla, mut ei hyväälkää :D

    • freestylegirl

      Heräähän kirjailija aikaisemmin tekemään vaalityötä.

      • jälleen kerran vaalityönteko, levittäen vaalimainoksia Savoon päin,"Rantaneuvos"

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1472
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      182
      1191
    3. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      105
      1127
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      69
      835
    5. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      57
      822
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      771
    7. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      49
      760
    8. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      28
      741
    9. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      660
      696
    10. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      679
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      637
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      622
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      9
      615
    14. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      84
      598
    15. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      593
    16. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      585
    17. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      561
    18. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      553
    19. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      544
    20. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      32
      534
    Aihe