Olen ihan shokissa, sillä pitkäaikainen kumppanini jätti minut eilen. Tämä tuli aikamoisena yllätyksenä: vaikka meillä ei kovin hyvin olekaan viimeaikoina mennyt, niin ei ole myöskään mitään ratkaisemattomia ristiriitoja.
Minulla ei ollut tässä jättämisessä mitään sanottavaa. Hän on toki "jättänyt" minut jo lukuisia kertoja aiemminkin, mutta tempperamenttisena ihmisenä perunut puheensa kun on rauhoittunut yleensä jo seuraavana päivänä. Epäilen, että tällä kertaa hän oli tosissaan.
Yhtäkaikki, oli hän tosissaan tai ei, niin en enää itse voi jatkaa näin. Haluan kodin josta minua ei voida aina häätää hermojen pettäessä. Olen yrittänyt selittää, miten onnettomaksi ja epävarmaksi tällainen toiminta tekee koko olemiseni mutta kuuroille korville on tainnut kaikua.
Puolisollani, tai siis eksälläni on ollut melko vaikeaa jo suhteemme alusta asti mikä on kuormittanut suhdettammekin. Hän on ollut työttömänä (mikä ei ole hänen erittäin hyvää talouttaan kuitenkaan horjuttanut), sen seurauksena masentunut (jota ei halunnut hoidattaa) ja kärsinyt pahoista kivuista. Epäilenkin, että syynä viimeaikaisiin riitoihin voisivat olla uusimmat (vahvat)lääkkeet joita hän on saanut. Muutkin ovat huomanneet, että hän on muuttunut viime aikoina. Hän saattaa suuttua jostain ystävälliseksi tarkoitetusta kommentista silmittömästi ja saa riidan aikaiseksi melkeinpä mistä vaan. Vaikka riidoissa onkin aina kaksi osapuolta niin hän tulkitsee jostain syystä kaiken negatiivisesti.
Nyt minun pitäisi kuitenkin jotenkin kasata itseni ja elämäni. Mutta miten? Olen asettanut pitkään suhteemme monen muun asian edelle ja rakastan häntä vieläkin -ikävä kyllä rakkaus ei lopu siihen, että kylmästi jätetään. En tiedä yhtään mitä tehdä! En edes tiedä mihinpäin haluaisin muuttaa, että voisin alkaa etsiä asuntoa. Kaikki unelmat ovat olleet tähän asti vahvasti parisuhteeseen sidottuja, sen yhteisiä unelmia (joskin hyvin pitkälti tämän vahvatahtoisemman ex-puoliskon johtamia).
Olen myös opiskellut ja työskennellyt niin kovasti ja vuosikaudet näiden "yhteisten" unelmien toteuttamiseksi, että olen jotenkin kadottanut itseni. Ja suurimman osan ystävistäni, vaikka tuttavapiirini onkin erittäin laaja niin ketään sydänystäviä minulla ei enää ole vaativan suhteen jäljiltä. Ei ketään kelle puhua näistä tuntemuksista.
Viime yön nukuin koirani kanssa harrastuspaikkamme sohvalla. Tai yritin nukkua. En tiedä minne majoittua ennen kuin löydän asunnon. Enkä tiedä mitä edes haluan, tätä eroa en olisi halunnut. En osaa sanoa mitkä asiat tekisivät minut onnelliseksi.
Olen kuitenkin päättänyt, että asetan tästä lähin itseni ja onnellisuuteni etusijalle vaikka muiden edellelaittaminen onkin minulle luontaista. Etsin onnellisuutta, vaikka pitäisi lähteä kuinka kauas. En enää voi rakentaa tuollaista tulevaisuutta joka on noin huteralla pohjalla. Tällä hetkellä haluaisin pois koko maasta, mutta en pääse täältä mihinkään ainakaan ennen syksyä kun saan työsopimuksen eräästä projektista purettua jos niin tahdon.
Apuja ja neuvoja siis kaipailisin, miten erosta voi ylipäätään selvitä jos vielä rakastaa eikä olisi koko eroa halunnut? Onko joku muu kadottanut itsensä pitkässä suhteessa? Yritän kai saada purettua tunteitani edes jossain.
Kuinka selvitä erosta?
so sad
231780
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ensimmäinen asia: tuollainen on-off suhde ei ole kenellekään terveellistä pidemmän päälle, vaikkei tietenkään elämäkään ole. Toinen asia: ihmisen on aina pidettävä huolta itsestään, se ei ole itsensä muiden edelle laittamista, vaan tervettä itsesuojeluvaistoa. Myöskään, jos ei ole sinut itsensä ja tekojensa kanssa, ei voi antaa toiselle paljoakaan. Kolmas asia: joskus suurinta rakkautta on lähteä tai luopua toisesta. Joskus sen joutuu tekemään pelastaakseen itsensä, joskus pelastaakseen toisen tai ehkä molemmat. Neljäs asia: kaikesta selviää, lopulta. Noin pitkän suhteen ja suuren panostuksen puoleltasi jälkeen, on ymmärrettävää, että jo henkisesti putoaa ja kovaa, käytännön asioista puhumattakaan. Viides asia: ehkä tilanteessasi olisi parasta rakentaa oma tila ja elämä vankalle pohjalle ja sitten aikanaan katsoa miten asiat etenevät. Olla yksin siis ilman parisuhdetta, kunnes jalat taas kantaa. Sen jälkeen kuka tietää, voi jopa exsä olla seuraavasi (tosin hänen pitäisi myöskin ensin saada pitävä pohja alleen) tai joku muu, elä huoli kuten enotar (enon vaimo) sanoi minulle pienenä kun sattui, kaikki järjestyy lopulta. Kuudes asia: tarvitset muita ihmisiä, mutta ystävinä, kenties joku johon välit ovat viilenneet, mielellään tulisi taas osaksi elämääsi? Kenties törmäät uusiin ihmisiin? Ja kun joka tapauksessa sinun on osattava olla myös yksin, elämäsi ei ratkea ystävien määrään vaan siihen kuinka paljon välität itsestäsi. Ja on sanottava, ettei omat vaikeudet oikeuta kohtelemaan toista miten vain, yritän itsekin muistaa sen. On niin helppo "iskeä" läheisintä, kun itse on hajalla.
Tarinasi on erittäin koskettava ja tunnen suurta myötätuntoa sinua kohtaan. Siinä on niin monta osa-aluetta joita voisi yrittää purkaa, mutta tällä hetkellä en ehdi kuin tähän lyhykäiseen viestiin. Tuttua on, että pitkässä suhteessa on vaaransa menettää itsensä, koska tavallaan elää symbioosissa toisen ihmisen kanssa. Parisuhdehan on kokoaikaista riippuvuuden ja riippumattomuuden kanssa työskentelyä. Eron sattuessa menee oma elämän käsikirjoitus kokonaan uusiksi ja pitääkin äkkiä ymmärtää, kuka MINÄ olen, kun on pitkään ollut ME. Erosta selviäminen riippuu mielestäni pitkälti siitä, kuinka paljon on panostanut itse suhteeseen. Suuresti panostanut kokee suuremman pettymyksen kuin se, joka on suhteessa "kyläilemässä". Mitä suurempi pettymys, sen vaikeampi ja raastavampi ero. Tottakai me jokainen olemme yksilöitä ja sekin vaikuttaa erosta selviämiseen. Yhteen käytännön asiaan haluan vielä sanoa mielipiteeni, ei eron jälkeen tarvitse muuttaa salamavauhtia pois yhteisestä asunnosta, jos siihen ei ole valmis. Jaksamista sinulle!
Nimen omaan sen enemmän satsanneen ja siksi loukkaantuneemman pitää ehdottomasti muuttaa pois eikä missään tapauksessa jäädä sen toisen vaikutusvaltaan. Ero ei onnistu ellei ap ota itse aloitetta ja etäisyyttä. Tämähän ei ole ensimmäinen kerta kun hänet jätetään. Jos hän haluaa jäädä suhteeseen on sitten toinen asia.
Ensinnäkin me ihmiset olemme kovin erilaisia, jotenka mihinkään yksittäiseen tapaukseen ei voi ottaa kantaa siten, että se sopisi kaikkiin tapauksiin, eikä se täällä ole tarpeenkaan, vaan asioita pohditaan yleisluontoisesti. Se, että onko joku ihminen toisen ihmisen vaikutusvallassa, on huomionarvoinen asia, mutta ei suoranaisesti päde vain erotilanteisiin, vaan elämään yleensä. Monet ihmiset eroissa ajattelevat hätäisesti, jopa suorastaan paniikissa, joka mielestäni ei ole paras tapa. Asioita rauhallisesti pohtimalla, löytyy yllättäviäkin ratkaisuja. Nopea muuttaminen yhteisestä asunnosta on toki ihan makuasia, mutta ei mielestäni mitenkään välttämätöntä, sillä etäisyyttä voi ottaa myös henkisellä tasolla, jolloin jää itselle enemmän aikaa käytännön ratkaisujen etsimiseen. Maltti on valttia! Ei itseään kannata ajaa vaikeuksiin esim. menemällä kämppään kuin kämppään, ei edes jätetyksi tulemisen vuoksi.
on erontekoa on ollut jo useasti, joten vanha kaava pitää murtaa ja siihen kuuluu olennaisesti ihan fyysinen irtiotto, mikäli ap todella haluaa omalta osaltaan että suhde loppuu.
Olen eri mieltä, eroa voi tehdä monella tavalla. Varmat vastaukset muiden elämään ovat niitä vaarallisimpia, mutta valitettavan usein käytettyjä. Tiedämme tapauksesta vain muutaman rivillisen verran. No toivottavasti aloittaja löytää itselleen parhaimman ratkaisun.
ole se jota on jo ehkä kymmeniä kertoja kokeilut. Siksi om tärkeää tuoda uutta keihin ja tässä tapauksessa kaavion muuttamista on juuri tuo irtiotto. On toki monia tapoja erota ja tulipaloja on yritetty bensalla sammuttaa, mutta kaikki ei vaan toimi.
Toivokaamme aloittajalle parasta ja ihan omaa tietään ratkaisujen löytämiseksi.
ja oma tiekin om hyvä asia. Tosin ap kääntyi puoleemme kun oma tie ei enään johda perille ja määränpääkin on epämääräinen. Toivokaamme että antamamme uudet virikkeet auttaa häntä eteenpäin.
Sanoit että suhteen lopettaminen ei ollut sinun päätöksesi. Jos kuitenkin haluat että suhde loppuu, sinun on heti muutettava pois yhteisestä tai eksän omistamasta tilasta. Älä jää keikkumaan vanhojen tunteiden varaan vaan hanki uusia kokemuksia. Kun eksä on rauhoittunut ja soittaa sulle ilmoitat hänelle että tällä kertaa sulle riitti. Jos et pysty tähän, älä vastaa puhelimeen. Selkiytä tilannettasi ihan yksin kuukausi, pari ja ota sitten yhteyttä vanhoihin ystäviisi ja jatka elämääsi.
ei enää vastaa puheluihin. Se ei siis kykene sanomaan "kiitti mulle riitti". Kiitos tämä oli mieltä avartavaa ihmiselle, joka sanoo suoraan mitä mieleen juolahtaa ja tosiaan sitten vasta jälkikäteen tajuaa mitä tuli sanoneeksi ja samalla tehneeksi... ja katuu ja yrittää perua sanojaan. Se on varmaan tosi raastavaa... mutta on tapahtunut ihan syystä. Temperamenttinen ihminen vain toimii niin.... ja mielellään toimisi harkitummin, jos vain kykenisi, mutta jos yrittää siitä suurempi tulivuorenpurkaus on vain ovella.. Mutta varsinaiselle ketjun aloittajille voimia nyt vain oman minän vahvistamiseen, edes siihen asti, että saisi sanottua tälle temperementtiselle, että jos tämä tapahtuu kerrankin vielä, aiot lähteä. Mä en nimittäin usko, että tämäkään kerta oli viimeinen... t. toinen temperementtinen
Olen ollut vastaavassa tilanteessa, ja kadottanut ainakin osia itsestäni. Ensimmäisenä tulee tekstistäsi tulee mieleen se, että olet aivan uupunut ja siksikään ei ole helppoa toimia ja osittain myös siksi toivoisit jollain tasolla paluuta entiseen, vaikka järkesi sanookin että paluuta ei ole. Tässä tilanteessa kannattaa uskoa järkeä. Hyvä että sinulla on tuo koira, se on uskollinen ja tuo turvaa. Eläintä uskollisempaa ei ole. Ainakin minä vastaavassa tilanteessa kaipasin kodin turvaa ja tiettyjä pieniä asioita vähintään yhtä paljon kuin kumppaniani: tuttua sänkyä, aamukahvikuppia, omilla paikoillaan olevia tavaroita... Ensimmäiseksi tarvitset ainakin väliaikaisen majapaikan itsellesi ja koirallesi. Viikkovuokrausasunto? Joku tuttu joka on matkalla tai jolla on riittävän iso asunto? Mihinkään kumminkaiman yksiön nurkkaan en majoittuisi jos se vaan olisi vältettävissä, siinä tulee helposti vielä kodittomampi ja surkeampi olo. Hae tavarat mahdollisimman nopeasti pois exän luota (ymmärsin kai oikein että asunto on hänen). Jos ex olisi yhtään ymmärtäväinen hän häipyisi vaikka muutamaksi päiväksi jotta saat pakata rauhassa. Tavarat voi viedä minivarastoon väliaikaisesti. Sitten etsimään asuntoa. Olet töissä, se auttaa paljon. Jotta jaksat kaiken tämän käytännöllisen tarvitset mahdollisesti sairaslomaa töistä, väliaikaista lääkitystä (auttaa pahimman yli, ei oikein käytettynä koukuta), kriisi- tms. terapiaa. Jossain vaiheessa sinusta ehkä tuntuu kaikki samantekevältä etkä jaksaisi laittaa tikkua ristiin. Sinun ei tarvitse olla yltiötehokas mutta yritä tehdä joka päivä joku asia ja hemmottele itseäsi vähän: mene hyvään kahvilaan kahville ja leivokselle tai salaatille ja viinilasilliselle, osta joku uusi vaate tai muu mieleinen kapine, käy kampaajalla tai hieronnassa tai kasvohoidossa, käy elokuvissa tms.. Tällaiset pienet asiat kohentavat itsetuntoa ja estävät jämähtämisen, joka ainakin minulla on ollut vaarana (en jaksanut nousta ylös sängystä jossain vaiheessa). Voisit käydä myös jossain lesbotilaisuudessa, ei ehkä ns. bileissä vaan jossain muussa. Huomaisit, että sinuun suhtaudutaan aivan tavallisesti ja ystävällisesti. Sekin auttaa heittelehtivää mieltä. On ehkä hyväkin että et pääse pitkäsi ajaksi pois maasta, näin olet pakotettu järjestämään itsellesi ja koirallesi ensin kodin. Minä aikoinaan löysin kriisin kautta piirtämisen ja maalaamisen. Kun oli oikein paha olo niin sanat ikään kuin kutistuivat, ei tehnyt mieli puhua eikä kirjoittaa, mutta maalasin isoille alustoille isolla pensselillä. Isoja vihaisia kuvia. Ja lopuksi: mieti valmiiksi mitä sanot jos ex pyytää sinua takaisin. Ainakin jos takaisin pyytäminen tapahtuu livenä sinun saattaa olla vaikea vastustaa häntä ellet ole opetellut vuorosanoja valmiiksi.
Kiitos vastauksistanne, onnistuin ilmeisen hyvin tuomaan tilanteeni esille sillä tunnuitte hyvin ymmärtävän tilanteeni. Ymmärsin esimerkiksi vastauksianne lukiessani, että toden totta, minähän olen täysin lopen uupunut! Kovassa paineessa tulee vain tehtyä automaatilla asia kerrallaan ja uurastettua yli voimiensa. Asunto tosiaan on hänen ja lähdin sieltä, koska muuten tilanne palaa taas entiselleen ja jatkuu tutuissa uomissa. Kyseinen toimintamalli on testattu jo liian monesti eikä se toimi. En tosiaan tiedä mitä tehdä, mutta neuvojenne rohkaisemana aion miettiä sitä nyt rauhassa muutaman päivän. Ehkä tässä vaiheessa ja etenkin tässä tilanteessa se on terve ratkaisu. Puolisko yritti aamulla ottaa yhteyttä ja ilmeisesti jonkinlaista yhteenpaluuta, mutta vastasin hänen viesteihinsä ja soittoihinsa vain että olemme koiran kanssa kunnossa. Kiitos paljon. Aion pysyä liikkeessä ja etsiä ilonaiheita ympäriltäni, vaikka voimavarat ovatkin täysin tyhjät. Ei ole muuta tapaa selvittää ajatuksiaan. Tuntikausien lenkit keväisessä metsässä koiran kanssa piristävät ihmeesti mieltä ja selkiyttävät ajatuksia.
tuo suhde on syönyt sun oman elämän ympäriltäsi. Siis onkin aika siirtyä siitä omaa onnea kohti. Ero pitkäaikaisesta suhteesta on vaikea. Ensin on järkytys, sitten uhma ja sitten iskee se kaipaus ja usko että mitä jos nyt kaikki muuttuukin hyväksi, mitä jos nyt sitä ja tätä. Sen haluaa uskoa koska elämä on niin kauheaa ilman tuttuja kaavoja ja rutiineita. Tässä kohtaa sun erityisesti pitää pysyä kovana ja miettiä sitä että sä et ole onnellinen hänen kanssaan, sä vain luulet tarvitsevasi häntäkin vaikka oikeasti kaipaat vain tuttuja rutiineita. Sulla on edessä paljon ajateltavaa ja tunnettavaa, minulla kesti muutama vuosi päästä suht normaalille tasolle pitkän suhteen päätyttyä. Eikä se olisi onnistunut jos toinen puoli ei olisi ollut ehdottomasti sitä mieltä että emme palaa yhteen, luojalle kiitos siitä että oli. Joten mä en osaa sanoa mistä sä saat voimat olla lipsumatta takaisin vanhaan, mutta sen mä voin sanoa että tuollaisen vaativan suhteen jälkeen kun löytää normaalin tasa-arvoisen suhteen, silloin se elämä vasta tuntuu alkavan. Pysy vahvana, paluu entiseen vie sulta vain voimia ja siirtää sun elämän alkamista aina vain eteenpäin. Kun on kurjin hetki, kirjoita vaikka tänne, niin koitetaan tsempata sua. Voimia!
välttämättä ole. Parisuhteessa muistaakseni kolmas ja seitsemäs vuosi oli koettelevia vuosia. Eihän suhde voi aina olla kuin sadusta! Ehkä tässä koetellaan teidän rakkauttanne. Voi olla ihan hyvä nyt ottaa aikaa itselleen. Paisuhdeterapiastakin voisi löytyä apu. Mä en kannata luovuttamaan. Rakkaus käyttää kaikki keinot jos teillä sitä on. Voisitte yhdessä mennä tuulta kohti. Puhukaa nyt kuitenkin jossain vaiheessa asioista! Tuli ero tai ei.
tuollainen jatkuva toisen jättäminen ja takaisinottaminen. Jossain kuitenkin kulkee raja, mitä on siedettävä rakkauden nimissä, kuten ekassa viestissä viittasin, joskus on pelastettava itsensä, vaikka kuinka rakastaisi ja voisi auttaa toista, mutta jos siinä menettää itsensä, ei ole sen arvoista. Omassa yli kahdeksan vuoden suhteessani on toki ollut noita koetteluvuosia, vaikkeivat tainneet ihan osua noille ja oli useampi : ) ei meillä kuitenkaan leikitty niin vakavalla asialla kuin suhteen päättämisellä. Saattaa kyllä johtua siitä, että olemme molemmat ihmisiä, jotka eivät sano mitään tarkoittamatta eli jos jompikumpi sanoo suhteen päättyvän, niin se kanssa päättyy. Musta ratkaisevaa on kohta, jossa sanot, että tällä kertaa sinusta tuntui ensimmäistä kertaa, että niin loppuukin. Tylsästi sanottuna, hoitakaa molemmat itsenne terveiksi ja katsokaa sitten miltä näyttää, jos tilanne on vielä ajankohtainen, saattaapi olla, ettei edes enää kiinnostaisi kumpaakaan. Toistan täällä jo sanottua, onneksi sinulla on koira. Anna sille makupaloja, kun joutuu ja tulee joutumaan kuuntelemaan vielä monet itkut ja valitukset ja ravaamaan siellä metsässä tuntikausia : )
Olen hengessä mukana.
loukata sun pahaa mieltä lisää mut totuus satuu aina sä olit sille naiselle itsestään selvyys eikä sun läsnä olo suhteessa enään viehättänyt toista ehkä se rakastukin johonkin toiseen naiseen älä rupee ruikkuttamaan jonkun yhden naisen takia (se on sääliä) pää pystyyn ja jäitä takas ja näytä sille että sua ei haitaa teidän ero jos se sua joskus oikeesti rakasti niin sitä vuorostaan satuu mut jos ei, olit sille vaan pedin lämmitäjä . pakottamalla sä et sitä takas saa ja ruikuttamalla, se vaan lähtee karkuun ...
Laitan linkin, josta saattaa löytyä vastauksia moniin mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Sivustolla on runsaasti asiantuntijoiden näkemyksiä ja pohdintoja selviytymiseen erilaisista elämänkriiseistä. Annan puheenvuoron mieluimmin alan ammattilaisille, kuin alkaisin "keittiöpsykologina" sepustamaan omia käsityksiäni. Sivuilla runsaasti asianuntijoiden asiallista tietoa. Hyviä ja valaisevia lukuhetkiä eheytymisen tielle. Mikäli linkki ei jostainsyystä aukea googlaa >kotkansydän virtaava energia tiedostamaton
välimatkaa, hajurakoa ja etäisyyttä kehiin heti. Siitä se lähtee.
lohdullinen tieto.
- yhtäkkinen itsensä irtirepinen satuttaa eniten, molempia osapuolia. siksi nämä neuvot, että "älä vastaa puhelimeen", ovat huonoja. Erosta selviytyy parhaiten kun rehellisesti voi keskustella syistä, miksi sellaiseen tilanteeseen on päädytty. Rehellinen asioiden myöntäminen - miksi siis tilanteeseen on päädytty - auttaa myös osapuolia tunnistamaan oman henkilökohtaisen osuutensa ja siten myös vastuunsa erosta. Samalla voi myös käydä läpi sen, onko mitään mahdollisuuksia enää. Ja voi yhdessä myöntää tilanteen. Pahin ero on sellainen, että jää ikuisiksi ajoiksi miettimään, että jos olisin tehnyt sitä tai tuota... olisimmeko edelleen yhdessä... jne. tai yksipuolisesti rakastamaan ja kaipailemaan toista. Välinpitämätön suhtautuminen toiseen erossakaan on aina suurempi loukkaus kuin keskustelu... se on epäinhimillistä, ellei sitten kyseessä ole rajatilatapaus, joka ns. alkaa häiritsemään toista. ... joka tapauksessa ero aiheuttaa - jos se on tehty hallitsemattomasti - aina tunnekuohuntaa, siksi suhtautuisin ymmärtäväisesti toisen tilapäiseen "sekaisin" oloon. Voimia kuitenkin keskustelun aloittaneelle!
ovat niin erilaisia luonteeltaan ja asemassaan suhteessa, ettei puhuminen onnistu. Tästä oli kyse. Puhuminen on tietty hyvästä, mutta ei silloin kuin toinen jatkuvasti jyrätään tai jos muuten eronteko on jo rutiininomaista. Oman tilanteen selkiyttäminen tulee ensin ja puhuminen vasta sitten kun ns. heikompi osapuoli on siihen valmis.