Olen lähdössä kesällä eurooppaan omalla autolla, ensimmäistä kertaa. Mitä hyötyä olisi autoliittoon liittymisestä?
AUTOLIITTO?
kannattaako liittyä?
6848
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mitään. Se on joittenkin dementoituneitten entisten ökyrikkaitten ukkojen oma kerho. Ei ole ainakaan viimeisen 50 vuoden aikana ajanut autoilijan asiaa kertaakaan.
asioita siihen tahtiin kuin olisi voinut mutta matkailija saa sitä kautta luultavasti oikeaa tietoa kunkin maan tilanteista autoilijan kannalta. Itse en ole ko. lafkan jäsen mutta en pohjois-Norjaa kummemmin ole ulkomaita omalla kulkineella kiertänytkään. Aloittajalle: käy tutustumassa liiton sivuihin ja tee omat johtopäätökset asian suhteen.
suuren Saksan ADACci. On siis kuten ainakin 10 kertaa suurempi esikuvansa ja toimii ennen kaikkea kuten byrokratia ja tahmea sellainen. Lisäksi touhuaa tavallisen autonkäyttäjän kannalta väärien asioiden kimpussa ja intresseinä lähinnä "kannatusjäsenten" eli autoliikkeiden etujen ajaminen. Jäsenetuja vastaavat edut saa jokainen tavanomaisen fiksu ihminen vaikka kuinka monta muuta kautta. Autolla ulkomaille julkaisu on 90%:sti vanhan kertausta ja senkin läpyskän voi käydä lukemassa kirjastossa. Ainoastaan jos/kun menen taas USAan liityn matkan ajaksi autoliittoon, muuten pysyn taatusti erossa jo ihan periaatteen vuoksi. Olen siis entinen jäsen, mutta kuten kissanpennuille, tai kommunisteille käy, minunkin silmät aukenivat;-)
Sielä on autoilun ja automatkailun tieto. Itse arvostan AL-turvaa ulkomailla ajellessani, joskin toivon etten sitä koskaan tarvitse. Moottori-lehdessä on monipuolista lukemista. Huvittaa lukea periaateväinöjen mielipiteitä. Taitaa heillä jäsenmaksu olla rahasta kiini.
Onko autoliitolla sitten paremmat turvat kuin vakuutuksella? Minunkin vuoden vanhassa autossani todella hyvät vakuutukset.
verrattava ja todettava missä suhteessa on vakuutuksiinsa. Minun kohdaltani ilmeisen kannattava, mikäli jotain sattuisi.