Äitienpäivämuistoja

Kun olin murrosikäinen, minulla meni sukset ristiin oman äitini kanssa melko usein. Sen sijaan tykkäsin valtavasti parhaan ystäväni äidistä, joka oli parikymmentä vuotta nuorempi ja kaiken lisäksi yksinhuoltaja. Hän tuntui ymmärtävän minuakin paremmin. Erään äitienpäivän alla äitini sattui näkemään, että teen äitienpäiväkorttia "varaäidille". Hän tietenkin loukkaantui sydänjuuriaan myöten, vaikka sai tottakai myös oman korttinsa. Ei äiti ajatuksiaan sanoiksi pukenut, mutta osasin toki lukea hänen naamastaan. Meillä rupesi paremmin synkkaamaan äidin kanssa vasta sitten, kun olin lähtenyt pois kotoa. Ja isän jäätyä eläkkeelle äiti muuttui kuin toiseksi ihmiseksi. Jälkikäteen olen ymmärtänyt monia syitä hänen hankalaan luonteeseensa, mutta ei niitä lapsena ymmärtänyt. Silti äiti on äiti aina. Kummallista, että sitä edelleenkin huudahtaa "voi äiti!", kun joku asia menee pieleen. Omat äitienpäiväni, kun lapset olivat pieniä, olivat aika tavanomaisia. En kylläkään halunnut kahvia vuoteeseen, koska ei ole mitään hankalampaa kuin syödä ja juoda sängyssä. Odotin silti sängyssä kutsua keittiön valmiiseen tarjoilupöytään.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~ Kovin tuttua minullekin! Ja sitten oudon keittiökolistelun jälkeen mieheni komea ääni Schubertin Serenaadin sävelin: " Hiljaa lauluin sulle huokuu öisiin hämäriin, lehdon lauhan helmaan kutsuu: tullos armahin! Kuiskii hongat huminoiden, kuuhut loisteen luo, kuuhut loisteen luo..." Tytär ja poika yhä paremmin vuosien mittaan tähän äitienpäivälauluun yhtyivät. Nuo sanat, jotka on kirjoittanut L.Rellstab, on suomentanut E. Snellman, ja t ä m ä on se minun rakastamani versio, sillä sanatkin sävelestä puhumattakaan ovat minusta suoraan sydämeen menevät. Voisin ne ulkomuistista kirjoittaa kokonaankin, niin ovat sinne menneet. ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~ You tubessa on Samuli Edelmanin laulu niin eri laulu kuin olla ja voi, suomennos siinä Chydeniuksen.