HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE TASAPUOLISESTI, MYÖS ISÄT.
EOK Länsi-Savo-sanomalehdessä:
"EOK:n Juntunen sanoo, että Wincapitan jäsenet tekivät voittoja automaatisella valuuttakauppajärjestelmällä, ja vertaa sitä tämän päivän pörssitoimintaan. Juntusen mielestä myös jutun pääepäillyn Hannu Kailajärven versio tapahtumista tulisi päästää julkisuuteen. Kailajärven syyllisyteen Juntunen ei usko.
-Kailajärvellä oli hallussaan 20 miljoonaa euroa. Hän olisi voinut lähteä vaikka Timbuktuun. Hän ei kuitenkaan lähtenyt, Juntunen sanoo.
-Kailajärven pitäminen eristettynä Oulun vankilassa on ihmisoikeusloukkaus. "
Hannu oli pitkään punaisessa mökissä Ruotsissa. Ei lähtenyt kauemmaksi karkuun mutta eipä myöskään antautunut vapaaehtoisesti. Leikitään hippaa, sinä et saa minua kiinni vaikka olen ihan lähelläsi!
Hannu ei esittänyt vapaaehtoisesti todisteita vapaanaoloaikanaan, mutta eipä halunnut poliisikaan niitä nähdä videolla Ruotsissa. Kuurupiiloa, kuten laulussa sanotaan! Piilosilla, missäs ovat todisteet?
Ei ole Hannu esittänyt vangittuna todisteita valuuttakaupasta tai Panaman firmoista, mutta eipä anna poliisikaan Hannun esittää asiaansa videolla julkiseen levitykseen. Estettä kummallekaan asialle ei ole. Ihan kuin poliisi ja Hannu leikkisivät kissaa ja hiirtä!
Jokin rikos lienee tapahtunut, koska jäsenillä ei ole sijoituksiaan tai tuottojaan käytettävissä. Ei ole myöskään FxTrader-ohjelmaa. Jäsenet kaipaavat rahojaan, osa myös ohjelmaansa. Tunnustus on olemassa, mutta rikosta ei pystytä silti osoittamaan. Hannua ei myöskään päästetä vapaaksi. Miksi? Koska hän ei halua tai pysty todistamaan syyttömyyttään. Mikäs leikki tällä kertaa? Kenellä pettää hermot - otetaanko tuijotuskilpailu?
Ihmisoikeusrikos? "Syytön" mies viruu syyttä vankeudessa? Rahat ovat kuitenkin hukassa tai rahaa ei ole. Poliisi ei anna todistaa videolle, siis tavalla jota Hannu ja EOK haluaisivat. Hannu ei todista tavalla, jota normaalisti käytettäisiin. Loukataanko tässä Hannun ihmisoikeuksia vai pitääkö Hannu Suomen lakia ja virkamiehiä pilkkanaan? Tulee mieleen seitsemän tikkua laudalla - todisteet heitettyinä taivaan tuuliin ja kukaan ei saa niitä kasaan. Onko Hannulla yksi tikku jemmattuna takataskuun?
Jäsenet eivät saa rahojaan eivätkä ohjelmaansa. Rangaistukset kuitenkin Uotin mukaan ovat tulossa. Oy Ab T:mi Ay Wincapita AG Ltd Inc GmbH Srl S.A. ei saa rangaistusta, mutta ihmiset saavat.
Kaiken voi tiivistää näin: ...ttu, missä on mun rahat? ...ttu, milloin mun oikeudenkäynti alkaa?
*AATANANMOISTA
PELLEILYÄ!
10899
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Estynyt videoinneista toki vyölaukkumies, säämies ja muut suursponsorit voivat pitää lehdistötilaisuuden, turha väittää että vain hannu tietää...eikö ne sponsorit väittäneet että säätiö elää ja voi hyvin...sveitsin pankki hankinnassa ym ym MITÄ TE HANNUN VIDEOSTA VÄLITÄTTE, MUUTKIN TIETÄÄ JA KETKÄ LEVITTELEE VÄÄRÄÄ TIETOA? NIMET ESIIN JA LAUSUNTOJA VOI VIDEOIDA NE KETKÄ ON VAPAALLA JALALLA!
kieltanyt kertomasta yhtaan mitaan kuulusteluista tai esitutkinnasta. Koppiin joutuu takaisin jos levittelee asioita, krp on niin pulassa etta huh huh Kylla oikeus iskee ja viattomat saavat oikeutta viela!
Totuus capitasta, ei pysty KRP kieltämään...
epäilemättä krp on kieltänyt lausuntojen antamisen. Jutussa on meneillään esitutkinta ja tällä menettelyllä krp suojelee oikeasti viattomia mukana olleita henkilöitä. Aika erikoisesti määritelty, että krp olisi pulassa, kun pääepäilty on myöntänyt ettei väitettyä valuuttakauppaa käyty.
Suomessa on sananvapaus, antaa nyt vain tulla tietoa... ketkä valehteli esim. säätiöstä ja sveitsin pankista? WINCAPITASSA ON HELVETISTI VALEHTELIJOITA!
aivan loistava kirjoitus!! Puutun kuitenkin yhteen kohtaan: Ei ole Hannu esittänyt vangittuna todisteita valuuttakaupasta tai Panaman firmoista, mutta eipä anna poliisikaan Hannun esittää asiaansa videolla julkiseen levitykseen. """ Estettä kummallekaan asialle ei ole.""" Hannu ei voi todistaa syyttömyyttään muutakuin oikeudessa tai julkisessa videoinnissa. Niin kauan kuin valtaväestö ei tiedä mitä oikeasti on tapahtunut, tulee tämä soppa venymään ja se kuka venyttää tätä prosessia on KRP. KRP ei halua, että asia menisi oikeuteen, kuten tulette huomaamaan, että jatko aikaa haetaan lisää aina vaan kuukaudesta toiseen. Myöskään KRP ei suostu videointiin, vaikka he voisivat itsekin saada jotain lisäarvoa tutkintaansa. Eikö tämä juuri ihmetytä valtaväestöä, että kun totuus (olipa se mikä tahansa) halutaan saattaa julkisuuteen, niin KRP ei suostu siihen?
> Myöskään KRP ei suostu videointiin, vaikka he > voisivat itsekin saada jotain lisäarvoa > tutkintaansa. Meinaatko, että videolle hannu innostuu kertomaan jotain, mitä ei ole KRP:lle kertonut. Meinaatko, ettei Hannu olisi jo aikaa sitten todistanut valuuttakaupan käymisen, koska jos hän olisi sen todistanut, olisi hän vapautunut aikaa sitten. Hannun halusta todistaa valuuttakaupan käymisen on mielestäni paras "osoitus" se, että kaveri piilotteli poliisilta puoli vuotta. Suomalaiseen oikeusjärjestelmään, eikä minkään muunkaan eurooppalaisen maan, ei kuulu se, että ennen oikeudenkäyntiä, esikuulustelu vaiheessa julkaistaan jotain todistusvideoita rekisteröidyn yhdistyksen vaatimuksesta. Opiskelijajärjestöt yrittävät vaatia korotusta opintotukeen vuosikausia. Olikohan valtiolla jotain salattavaa, kun eivät suostuneet sitä korottamaan?
"Meinaatko, että videolle hannu innostuu kertomaan jotain, mitä ei ole KRP:lle kertonut. Meinaatko, ettei Hannu olisi jo aikaa sitten todistanut valuuttakaupan käymisen, koska jos hän olisi sen todistanut, olisi hän vapautunut aikaa sitten. " Minä en meinaa mitään muuta kirjoituksellani, kuin että nyt olisi mahdollisuus saada koko kansan tietoon totuus asiassa, mutta KRP:lle se ei käy. Ja kuten jo aikaisemmin mainitsin, on kaksi tapaa joilla Hannu suostuu tapahtuman kulun kertomaan joista toinen on oikeuden käynti, mutta KRP haluaa jostain syystä lykätä sen aina vaan kauemmas. Eikö sinusta olisi hienoa jos tämä saataisiin nopeasti oikeuteen?
... mieleen, että Hannulla ei ehkä ole mitään näytettävää? Mitä näytettävää sellaisessa on, mitä ei ole koskaan ollutkaan? Miten sellaista voi näyttää, mitä ei ole? Oletko muuten varma, että Hannu ei olisi itse sanonut EOK-pili-pali-liiton pyyntöön, että hän ei halua videolla näyttää yhtään mitään, koska ei ole mitään näytettävää? Ja toisekseen KRP:n tehtävä on myös suojella Hannua ja varmistaa esitutkinnan lainmukaisuus, joten pili-pali-liiton videohömpötysehdotukset ovat naurettavia. Kari Uoti kertoi kaiken oleellisen ja sen mukaan jäsenten pitää nyt alkaa toimimaan. Paskaako te jäsenet jostain Handesta välitätte (ei sekään välittäny teistä). Alkakaa välittämään itsestänne ja läheisistänne ja toimimaan sen mukaan. Ja mitaan ette voi...
kuningas jätkä. Ei se ketään oo huijannut.