Pieni tarina

virheineen kirjoitti:

TERHON TARINA Terhon lapsuus oli lähes samanlainen kuten monilla muillakin pilteillä. Nimensä mukaisesti söi terhakkaasti, mutta myös ulos tuli samalla ponnella. Mikään ei antanut merkkiä tulevasta, vaikka monta kertaa vuodessa käytiin terveystarkastuksessa ja lääkäri katsoi korvia ja työnsi kamalan makuisen puutikun suuhun, käskien sanoa ”AAA..AAA”. Kun Terho täytti 8 vuotta muutos normaalikehitykseen tuli kuin huomaamatta. Äiti oli syntymäpäiväksi ostanut ulkolaista lakkakakkua. Se olikin erkoisen maukasta ja Terho söi sen lähes yksin, koska vierailla oli allergioita, sekä olivat vieraskoreita. Seuraavana aamuna normaali toimenpiteillä ei tapahtunut mitään. Terho ei saanut aikaiseksi papanaakaan. Ei vaikka kuinka työnsi ja lykkäsi. Tästä ei kuitenkaan kukaan vielä osannut huolestua, näitä ummetuksi tuli ja meni. Terhon ruokahalu tosin oli hieman kasvanut, ei merkittävästi, mutta kuitenkin. Aamutuimaan hän söi jääkaapista lähes kaiken, mitä siellä oli. Tosin eihän siellä paljon ollut syntymäpäivien jäljiltä. Ummetus ja kohonnut ruokahalu olivat kuitenkin pikkujuttuja siihen verrattuna mitä oli tulossa. Viikon tosin huomio kiinnittyi näihin asioihin ja Terhoa vietiin lääkärin juttusille. Lääkäri katseli taas korvia ja työnsi puutikkua suuhun, antoi sitten reseptin jostakin risiiniöljystä, kehottaen ottamaan sitä muutaman lusikallisen, jotta ummetua saataisiin kuriin, lisääntynyt ruokahalu kuuluikinhänen mielestään normaalin kasvavan lapsen fyysiseen kehitykseen. Teho kokeilikin lääkettä ja saikin sillä muutaman gramman ulostetta tulemaan. Tosin vain silloin tällöin, mutta se riitti hyvin, kuka sitä nyt paskalla viitsiikään istuskella, jos ei maha ole kipeä, eikä uusinta Aku Ankan taskukirjaa ole ostettu vessalukemisiksi. Mummo kävi viikonloppuna kylässä ja ihmetteli kuinka kovasti Terhoa on kasvanut, nipistäen samalla poskesta. Se oli sen rasittava tapa, joka kävi hermoon aina yhtä paljon ja pelotti jopa hieman. Mutta mummo antoi aina jonkin setelirahan. Vitosen tai kympin. Joten tämän nyt kesti, vaikka sattuikin. Myös muut kiinnittivät huomiota Terhon kasvamiseen, mummon sanottua se ääneen ja totta tosiaan, Terho oli kasvanut viisi senttiä mummon viime käynnistä, eikä siitä ollut kuin viikkoa aikaa, joten aikamoinen kasvupyrähdys. Kaikki tietenkin olivat tyytyväisiä, kun kasvava lapsi sai pituutta lisää, pienistä ummetusvaivoista huolimatta, vaikka olikin muuttunut krooniseksi. Terho huomasikin piakkoin olevansa luokkansa pisin. Aikaisemmin sen tittelin oli pitänyt vuosittain hujoppi-Ari, joka oli aina ollut pisin ja jokaisessa luokkakuvassa seisoi takarivissä. Viikon kuluttua Terho oli jo lähes 10 senttiä pidempi kuin Ari ja Terhoa oli pakko taas kiikuttaa lääkäriin. Lääkäri katsoi korvat ja työnsi puutikun kurkkuun. Ei sieltä sen enempiä viisastuttu, antoi kuitenkin sen varauksen, että jos kasvu vielä jatkuu, on tilattava aika erikoislääkärille, joka osaisi paremmin selvittää mistä kasvu johtui. Arvanette varmaan että kasvu jatkui. 10 vuotiaana Terho oli jo 180 cm pitkä. Opettajaansakin pidempi ja hänet oli vietävä erkoislääkärille. Ei sekään auttanut asiaa, vaikkakin siihen saatiin lääkitys ja jonkinlainen diagnoosi. Tosin tämä tauti ei sopinut kaikkiin muihin vastaaviin liikakasvuihin, oli hieman erilainen. Lääkitys kuitenkin hieman hillitsi liikasvua ja Terho sai viettää elämäänsä lähes normaalina aina 16 vuotispäiviinsä saakka, silloin hän oli noin 2 metriä pitkä. Murrosiän käynnistyminen laukaisi taas kasvamisen ja pituutta alkoi tulla ihan viikottain. Lisää ja lisää. Kun Terho täytti 20:tä hän oli pisin koskaan elänyt ihminen ja 21 vuotiaana hän ylitti kolmen metrin maagisen rajan. Lääkäri olivat voimattomia, kaikenlaista lääkitystä oli kokeiltu ja ruokavaliota mutta mikään ei auttanut. Terho kasvoi vain koko ajan lisää pituutta. Kasvu myös kiihtyi aina vaan enemmän. Terhon oli syötävä myös aika paljon ja perheen rahat alkoivat loppua. Niinpä Terhon oli mentävä sirkuksen vetonaulaksi, maailman pisimpänä ihmisenä ja myös kokeimpana nisäkkäänä kautta aikojen, olihan hän nyt jo 9 metriä korkea ja sirkusteltan kattorakenteita oli uusittava, jotta Terho mahtui ylipäätään sisään esiintymään. Lääkäreiden epäilyistä huolimatta Terho ei menehtynyt tautiin nuorena vaan kasvoi ja kasvoi. 30:n ikäisenä hän oli jo 27 metriä pitkä ja sirkustyöt oli lopetettava, koska hän ei mahtunut missään oikein kunnolla esiintymään. Jossain stadioneilla oli vielä muutama esiintyminen, mutta kansa alkoi jo kyllästyä aina vaan kasvavaan mieheen. Yli 20 metriäkin on jo niin paljon, että siinä ei paljon enää lisämetrit vaikuta puoleen, ei toiseen. Hänen äitinsä perustikin Terholle säätiön, jonka saamien lahjoituksien turvin, Terho saattoi saada päivittäisen leipänsä, nääntymättä nälkään. Myös eräs työttömyysjärjestö perusti leipäjonon, jonka ainoa asiakas oli Terho, hän söi kaiken mitä kaupoilta saatiin lahjoituksena. Tavara meni ihan oikeaan osoitteeseen, koska työtönhän Terho nyt oli. Eikä hän oikein voinut kunnollista työtä löytääkään näin pitkänä, jotain siltatyömaita lukuun ottamatta. Eräänä päivänä Terho, noustessaan ylös huomasi olevansa korkeampi kuin stadionin torni, pituutensa oli varmasti jo yli 80 metriä ja hänen oli muutettava takasin maaseudulle, jossa oli tilaa. Hänen väliaikaistelttansa stadionin nurmella oli purettava, eikä hän sinne kauan olisi enää mahtunutkaan, kun kasvoi ja kasvoi koko ajan lisää. Kun neljänkymmen vuoden merkkipaalu oli ylitetty Terhon pituus oli jo 260 metriä ja se alkoi jo käydä polvien päälle. Terho kävi lääkärissä ja lääkäri nousi helikopteriin ja kävi sillä katsomassa terhon korvat, suuhun ei nyt työnnetty puupalikkaa, oli niin iso nielu, ettei edes lääkärillä ollut niin isoa puutikkua suuhun työnnettäväksi. Kun hänet taas passitettiin erikoislääkäreiden huomaan, hän sai kuulla traagisen tuomionsa. Hänen polvensa oli jo niin huonossa kunnossa, että hän ei pystyisi kävelemään enää muutaman päivä kuluttua, jos kasvu vielä jatkuisi ja jatkuihan sen. Juorulehti kävi häntä pitkästä aikaa haastattelemassa ja häneltä kysyttiin, että mitä hän olisi toivonut näkevänsä pitkän elämänsä aikana. Terho sanoi olevansa tyytyväinen elämäänsä, mutta Eiffel tornin olisi halunnut händä, mutta mitenkäs sen, kun olisi kasvanut ulos lentokoneesta jo lennon aikana. Tästä alkoikin uusi tilanne Terhon elämässä, kun eräs kansalaisjärjestö järjesti keräyksen Terhon saamiseksi Pariisiin tornia katsomaan. Keräys toikin nopeasti tulosta ja tehoa varten tilattiin tankkilaiva, jossa hän pystyi makuullaan matkustamaa, tosi loppumatkasta jo jalat olivat kokonaan vedessä. Matka kuitenkin onnistui ja viimeisillä voimillaan Terho nousi ylös ja raahautui Eiffeltornin viereen. Siinä hän huomasi olevansa lähes 7 metriä korkeampi kuin kuuluisa torni. Terho jaksoi vielä kävellä satamaan, jossa hän menehtyi liikakasvuun. Terho tuotiin takaisin suomeen ja hänet haudattiin kotiseudulleen. Sinne tehtiin muistomerkki ja hienot asfaltoinnit pihalle, jossa oli kivistä tehtynä Terhon kokoinen näköismuodostelma haudan päälle, joka tosin oli uusittava muutaman kuukauden kuluttua, koska maa oli noussut huomattavasti haudan kohdalta. Tätä asiaa kun tutkittiin, huomattiin että Terho oli kasvanut vielä kuolemansakin jälkeen pituutta reilusti yli 10:n metriä.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä