muut vaan menee eteenpäin...

Elämä vasta alkaa tässä iässä. Minä aloin käydä vasta tänä vuonna ulkona. Raamis kavereiden kanssa. Seurakunnat järjestävät paljon toimintaa KAIKEN ikäisille. Jokaiselle on jotakin. Rohkeasti vaan ulos :) Vaikka vain lenkille näin aluks :) Korkeakouluun kannattaa hakea. Ei sitä luonnetta niin katsota :)

Ei normaaliutta katsota sen perusteella mitä tuossa sanoit. Eivät ne kiusaajatkaan niin hienoja ole. Yleensähän he ovat väkivaltaisia, empatiakyvyttömiä, tunnekylmiä ja manipuloivia kieroilijoita, joilla on jatkuva pätemisen tarve, mikä aiheuttaa kiusaamisen. Minua kiusasi yksi tyyppi, joka vastasi nuo kriteerit. Ja nykyään se sama tyyppi istuu taposta vankilassa.

Aluksi, älä enää seuraa miten entisillä kiusaajillasi menee, yritä päästä heistä eroon henkisesti niin olet jo vahvoilla, älä anna heidän enää vaikuttaa elämääsi seuraamalla heidän touhujaan. Vaikeeta mutta kun päästät irti heidän seuraamisensa ja ajattelet että mitä on tapahtunut ennen ei saa vaikuttaa enää sinun tulevaisuutten niin alkaa ehkä helpottaa. Ja ulos vaikka pikku lenkille, kirjastoon, yksin kahville, sitten jo yksin syömäänkin jne. Ja kyllä kaikenlaisia harrastukia löytyy kaiken ikäisille. Hitaasti niihin mukaan ja vaikka et heti saisikaan ystäviä niin älä anna sen lannistaa, ja yritä olla ajattelematta sitä.

alkaa sinulla juuri näihin aikoihin. Minun lapseni ovat olleet myös koulukiusattuja, ja opettaja ei uskonut ala-asteella. Kiusaaminen paheni vielä yläasteella ja lukiossa alkoi eristäytyminen. Se on semmoinen kierre kiustatulla, että se todellakin vaikuttaa kaikkeen myös jatkossa. Siis jatkoon yksi hyväksi todettu vinkki: olet nyt käynyt jo enemmän läpi mitä moni muu - positiivisesti katsottuna kiusaaminen on kasvattanut myös hermojasi, kykenet ottamaan vastaan pettymyksiä ja suhtutuminen maailmaan on realistinen. Nämä ovat hyviä eväitä jatkossa. Hae vain jatkokoulutukseen ja totea itsestäsi, että olet melkoinen saavutus. Huomaat sitten jatkossa, että pumpulilapset eivät kestäkään kaikkea, opiskelut kiukuttavat ja pienet elämän vastoinkäymiset ovatkin mittavia asioita heille. Itse alat huomata pikkuhiljaa, että olet sitkeää ja vahvaa tekoa. Luota itseesi, et ole hiirulainen kunhan pikkuhiljaa hakeudut askel askeleelta uusiin kuvioihin ja koulutukseen. Lapseni ovat selvinneet mukavasti, saaneet ammatin, uusia ystäviä ja ennen kaikkea he ovat huomanneet olevansa empaattisia ja vahvoja ihmisiä. (koulukiusaaminen on jäänyt sinne jonnekkin, josta vieläkään ei voi muille kertoa) Montaa ystävää ei tarvita - yksikin riittää. Muista hymyillä:)

Olen joskus välillä ollut häirikkö, mutta minua on kohdeltu myös huonosti, vaikka käytökseni on joskus ollut tavallinen. Ongelmat tapahtuvat myös julkisissa paikoissa, tuntemattomiltakin ihmisiltä (kiusaajat)! Elämä ei ole koskaan täydellinen, mitä TV-sarjoissa ja elokuvissa näytetään. Ei pelkästään perhe ja avioliitto, vaan myös ystävyys. Aina kun olen jossain julkisissa paikoissa (esim. kirjastoissa, pikaruoka-ravintoloissa, kauppakeskuksissa ym.) näkemässä ystävyys-porukoita (varsinkin nuoria tyttöjä) niin tunnen itseni ulkopuolisena ja tekisi mieli kaveerata heidän kanssaan. Minulle kerrottiin että naispuoliset ovat sosiaalisempia kuin miespuoliset, eikä sillä ole merkitystä ovatko miespuoliset neurologisia vai tavallisia, tulos voi olla melko sama! Siksi siis naispuoliset löytävät helposti ja saavat paremman ystäviä kuin miespuoliset. Toivon että maailma olisi täydellinen... ;-;

Olet nuori! Voit tehdä elämälläsi mitä haluat! Kiusaajasi olivat typeriä ja huomaavat sen ennemmin tai myöhemmin! Älä jätä elämättä sen takia, että sinua kiusattiin. Mailma on täynnä ihmisiä, jotka haluavat olla ystäviäsi. Tiedän,että kiusaamisen jälkeen on vaikea uskoa itseeneä ja tutustua ihmisiin. Mutta se kannattaa! Eikä pidä lannistua, jos ei heti onnnistu löytämään ystävää. Hakeudu pois paikkakunnalta jossa sinua kiusattiin ja aloita uusi elämä. Sinä olet arvokas sellaisena kun olet!

Ensinnäkin, älä enää mieti kiusaajia tai seuraa niitä, lisäät vaan omaa surkeuttasi. Keskity vaan omaan elämääsi! Toiseksi, en usko että valintakokeissa kovasti luonnetta katsotaan, ehkä jos haet johonkin sosiaalialan juttuun. Mitäs jos hakisit yliopistoon? Pääsykokeissa ei katsota luonnetta vaan taitoja, älä anna mielen mennä matalaksi jo etukäteen. Pystyt kyllä varmasti monenmoiseen! Oon myöskin samaa mieltä siitä, että olisi hyvä jos hankkisit jonkin harrastuksen, sillä lailla on helppo saada ystäviä. Jos lähdet opiskelemaan jonnekkin muualle, niin mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon ja niin on mahdollisia kavereitakin. Ekana päivänä uudessa oppilaitoksessa on kaikki samassa veneessä, vähän arkoja jne, joten kavereita saa helposti. Niin kävi ainakin itsellä. Ehdottomasti paras tapa näyttää entisille kiusaajille on voida hyvin ja olla onnellinen. Rohkeasti vain elämään!

Kyllähän sinä olet täysin noraamali. On normaalia tuntea kiusaamisesta noin. Mutta normaalia ei ole ollut kiusata sinua.

Olen myös koulukiusattu. Parikymppisenä vaihdoin maisemaa, muutin synnyinkaupungistani toiseen kaupunkiin ja aloitin uuden elämän. Pystyin olla oma itseni, ei tarvinut välittää toisten mielipiteistä. Sain ystäviä ja uskalsin elää. Kaikki vain sen takia ettei tarvinut pelätä kuka näkee, siis entiset kiusaajat. Pikkuhiljaa itsetunto kasvoi, koska huomasin että jopa minä voin saada ystäviä. Tällä hetkellä olen jo yli kolmekymppinen äiti. Nämä "uuden elämän ystävät" ovat edelleen ystäviäni. Joskus vieläkin kalvaa lapsuuden kiusaajat muistoissa. Mutta heitä en päästä enää valloilleen, olen heidän yläpuolellaan. :) Voimia sinulle ja päästä mennyt aika menemään!

vikatikki. Opettaja (joka on vain ihminen) ei joko välitä, tai alkaa kysellä kieroja kysymyksiä joiden vastaukset sitten tulkitsee aivan haluamallaan tavalla. Esimerkiksi siten että kiusattu aikoo tulla kouluun ammuskelemaan. Eräskin koululainen oli nähnyt painajaisen kouluammuskelijasta. Opettaja oli siitä kuultuaan soittanut poliisit paikalle ja koululainen vietiin keskellä päivää raudoissa pois operaatiolla jossa poliisi tarkoituksella näytti voimaansa (ja turhautumistaan siitä ettei todellisille ammuskelijoille ole voinut yhtään mitään). Koululainen pantiin pidätysselliin ja opettaja hekumoi pojan vanhemmille että "nyt laitetaankin teidän poika laitokseen". Että sellaisia seurauksia voi hyvin tulla, jos koulussa avaa suunsa yhtään mistään ongelmista.

Pää pystyyn ja elämässä rohkeasti eteenpäin....minä olen itsekki ollu koulukiusattu ja huomaan et se vaikuttaa vielläkin jollain lailla mun elämässä...parivuotta takaperin olin humalassa yksillä festareilla ja kävin sanomassa suorat sanat pahimmalle kiusaajalleni...joka seurusteli jonku tytön kans...sekin sai kuulla minkälainen typerys sen mies on...tämä koitti kiistää kaiken kunnes sitte lopulta myönsi et on ollu kaikki vuodet kiinostunnu musta...heh..heh!!

Kärsiä sai myös koko peruskoulun ajan. Heti se alkoi jo ekaluokasta lähtien. Eikä tehty mitään vaikka mainitsin omille vanhemmille ja opettajille. Meinasin monesti tehdä itsarin, mutta jäi se tekemättä. Mutta puhkaisin yhdeltä kiusaajaltani silmät ja en onneksi saanut mitään, sillä moni muu näki, kun se kävi kiinni minuun ja onneksi hän joutuu olemaan sokea lopun elämäänsä ja maksoi hän mulle myös henkisestä/fyysisestä kivusta paljon. Olen kertonut tästä myös eräille sivuille nimien kera. Sieltä otettiin kantaa asiaan ja kouluni jonka kävin on joutunut seurattavien listalle. Se täytyy sanoa, että myös etu-ja sukunimeni joka on täysin venäläinen, vaikka olen ihan supisuomalainen ja Suomessa syntynyt niin se oli myös vaikuttava tekijä, sillä minulle myös huudeltiin s******* r****. Pitää näköjään nimi muuttaa. Suvussani ei ole yhtään ulkomaalaista.

Usko Itseesi =)

Olet vielä kovin nuori, ainakin minun "vanhan" 32-vuotiaan mielestä! Tiedän, että 18- tai 19-vuotiaana sitä luulee olevansa jo ihan aikuinen ja pelkää, jos ei ole vielä kokenut sitä tai tätä. Tosiasiassa ainakin itselläni parhaat nuoruusvuodet alkoivat vasta parikymppisenä ja ikä 20-30 on ollut ehkä tähän asti sitä mukavinta aikaa: silloin oli vielä riippumaton, vapaa ja ehkä joskus 25-vuotiaana alkoi tuntea itsensä varmemmaksi, vaikkei kai sitä aikuiseksi sinänsä kasva koskaan – ainakaan sanan kaikissa merkityksissä. Itseäni kiusattiin myös peruskoulun ajan, enemmän tai vähemmän. Sen jälkeen pääsin taidepainotteiseen erityislukioon, jossa tunnelma parani huomattavasti. Tosin ehkä osittain oman arkuuteni vuoksi en sieltäkään saanut oikein ystäviä. Vasta aloitettuani yliopisto-opinnot tapasin kaltaisiani samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä ja opiskeluaika oli myös paras aika opetella ottamaan vastuuta itsestä ja samalla elää vielä vapaasti. Lisäksi opinnot muuttuivat vuosi vuodelta kiinnostavammiksi ja tuntui, että kaikkea oli tarjolla niin paljon! Eikä yliopistoon ainakaan haeta sosiaalisia menestyjiä tai ainakin voin sanoa, että siellä penkkejä kuluttavat kaikenlaiset olennot, yksinäiset näpertelijät muun muassa. Joten eiköhän tuo ennakkoluulosi korkeakouluista ole vähän väärä. Nykyajan trendihän on toki hakea esim. työpaikoille sosiaalisia, fiksuja, kielitaitoisia jne. kaikessa niin täydellisen eteviä olentoja muttei heitä todellisessa elämässä ole olemassakaan. Eikä oikeanlainen sosiaalisuuskaan ole päällepäsmäröimistä, muiden aliarvioimista ja itsensä korostamista, vaan kuuntelemista, keskustelemista, muiden huomioon ottamista. Kiusaaminen on merkki huonosta itsetunnosta, ainakin jonkinlaisesta pahasta olosta, jonka purkamiseen voi löytää kohteen kenestä vaan. IRC-gallerian perusteella et varmasti tiedä entisistä kiusaajistasi mitään eikä heidän kuulumisillaan pitäisi olla sinulle enää edes väliä. Katso vain rohkeasti elämää eteenpäin. Ja niin kuin vanha sanonta kuuluu, kukapa kissan hännän pöydälle nostaa jos ei kissa itse. On lopulta oma valintasi, annatko entisten kiusaajiesi pilata myös tulevaisuudessa itsetuntoasi. Eikä kukaan ihminen ole "normaali". Tai mitä sillä ylipäänsä tarkoitetaan? Kyllä tämä maailma on kaikenlaisia kulkijoita varten!

Voisin kirjottaa jotain tosi paljon masentavia juttuja mutta annan tosi hyviä vinkkejä. Haasta ne oikeuteen! Jos minua olisi kiusattu sinun ikäisenä en voisi enää haastaa, koska syyteraja on mennyt jo rikki se liene kolme vuotta. Mutta jos pääsisin ajassa taaksepäin. Ilmoittaisin suoraan poliisille. tekisin rikosilmoituksen. Tulevilla kiusatuilla on yksi vahvuus takanaan mitä minulla ei olisi ollut eli kännykät ja mp3 soittimet joilla jo lähes kaikilla saa otettua kuvaa ja ääntä tilanteessa kuin tilanteessa. KÄYTTÄKÄÄ NIITÄ! Sinullakin on oikeudet. Presidentti julistaa joka vuosi koulurauhan, MUTTA KENEN PERSEESEEN SE UPPOAA! Kun ei kerta sitä tunnu löytyvän. Kaikenlaiset kiusattujen tuki ry:t sun muut höpöhöpöt sikseen tarvitaan kiusatuille suora oikeusapu tästä tekstistä sitä löytyy. Olen oppinut elämässä sentään jotain. Jos mun paikkakunnalla on joku kiusattu ja saisin tietää auttasin sitä saamaan konkreettiset todisteet olemalla aktiivisesti mukana sekä auttamassa rikosilmoituksen teossa. Mikäli oikeus ei toteutuisi soittasin itse presidentille ja peräisin koulurauhaa, jos sekään ei auttas täytyisi kaiketi haastaa valtio oikeuteen. Sen kaiken uskaltaisin tehdä ja olen varma että joka portaassa voitto täytyisi olla mahdollinen. Kiusaajia ei tarvitse pelätä, oikeus on joka tapauksessa kiusatun puolella riippumatta siitä millainen byrokraatti tulee vastaan viranomaispuolella. Avainsana tuleville ja tällä hetkellä koulussa kiusatuille on TODISTE. Todiste on äärimmäisen tärkeä ja kuva tai ääni riittää ja jos vielä yksi ystävä se on hyvä sen jälkeen vain tarvitsee hakea lääkärin lausunto mahdollisista haitoista joita kiusaajat on saanut aikaan. Jos vanhemmat eivät sinun mielestäsi reagoi asiaan oikeudenmukaisesti vaikka olet asiasta kertonut ja he eivät halua että käyt lääkärillä vaan kaikki pitää hoitaa hissukseen opettajien kanssa jotka eivät tosissaan tee yhtään mitään niin käske lukea tää teksti. Sillä tolllasille vanhemmille käy vain yksi sana, se on TYHMÄ!

Olen myös ollut koulu kiusattu...1 luokasta lähtien..(se kiusaaminen oli sellaista kateellisten märehdintää),koska uskalsin olla erinlainen,en todellakaan kulkenut "muodin"mukana."hienosto" tytöillä oli samanlaiset kengät ja hatut..Meidän perheessä ei osteltu kalliita vaatteita vaan äitini osti kirppareilta tai suatii sukulaisilta...Isän työn mukana muuteltii paikka kunnalta toiselle..ja siellä alkoi kiusaaminen KOULUSSA.Ylä aste alkoi hyvin kunnes luokalleni tuli mustalaisia..silloin alkoi minun helvetti..nyyh..mustalaiset haukkui "isän nussijaks" jne huoraks..väli tunneilla pelkäsin koska nämä mustalaiset löi ilman syytä..ja kiusaaminen jatkui koulun jälkeenkin koska kyseiset mannet asui paikka kunnallani..kerran kauppa reissullani juoksivat minut kiinni ja hakkasivat korvaan ja mahaan..tein heistä 2 rikos ilmoitusta..äitille poliisit sanoivat eivät voi tehä mitää...opettaja ei uskonut mitää mitä kerroin heidän tekevän..rehtori ei halunnut puuttua asiaan kun pelkäsi oman perheen puolesta..siinä sitä sit kärvistellen yrität koulun käydä loppuun.Olin niin paljon täynnä vihaa ja häpeää..en tiedä miksi häpesin,häpesin kai itseäni koska joka ikinen koulu päivä sain kuulla kuinka läski olen ja ruma,ja lopulta uskoin että olen läski,vaikka jotkut niin väittivät että en ole.. lukuisten mustelmien ja kipeiden paikkojen jälkeen..hain ammattikouluun 9 luokan jälkeen ja pelkäsin iha sikana..entä jos kaikki alkaa täälläkin kiusaamiset haukkumiset...mutta sain onneksi kavereita ja ammatin. sinulle voimia tiedän tunteen kun ei luota kehenkään..eikä ole ystäviä.sitä on vaikea kenenkään ymmärtää jos ei ole sitä kokenut itse!! Vieläkin ahdistaa kun nään jossai manneja,en vain voi ikinä unohtaa miten ihminen voi toiselle olla niin julma,ja mietin miksi? en ikinä heille tehnyt mitään.jos lapsiani joskus kiusataan puutun siihen heti,en halua lapsieni kokevan samaa kun itse,koska se jättää ikuiset arvet ja ne on niin syvät että nyt 26v ne kaivelee vieläkin tuolla jossain sieluni syövereissä.. Että tämmönen on minun tarinani näin ei niin raakana,mitä se oikeasti olisi!

Kyllä se rohkeus olla oma itsensä puuttuu aika monelta näennäisesti suositulta tyypiltä. Sun kannattaisi elää aktiivista elämää, ja harrastaa jotakin. Harrastusten kautta voi hyvin saada positiivisia kokemuksia erilaisista sosiaalisista tilanteista. Hyvät kokemukset auttavat sua asennoitumaan asioihin myönteisemmin ja luottavaisemmin.

Kokenut myös samanlaista, minua on aikapitkälti systemaattisesti kiusattu jo ihan ala-asteelta ammattikoulun loppuun saakka. Olin kai liian hiljainen ja viihdyin ilmeisesti liian hyvin omissa oloissani. Olen tullut siihen tulokseen nyt 26 vuoden iässä, että ihminen on pelkuri. Ei ns. "normaaleja" kiusata koskaan, koska kiusaaja pelkää että se sanoo jotain takaisin tai voi lyödä. He valitsevat helppoja kohteita, yrittävät siten päästä jotenkin pätemään uhrin kustannuksella, eli kyse on jostain egonpönkityksestä. Ihminen on raukka, siitä vaan ei pääse mihinkään. Todella pitkään olin katkera kohtalostani, hiljaisuuteni vaivasi minua pitkään, kunnes tajusin että ei minua oikeastaan hiljaisuuteni vaivaakkaan, se oli vain luulo minkä kiusaajat olivat vuosien kovalla työllä iskostaneet aivooni. Nykyään olen aika sujut hiljaisen luonteeni kanssa, ei minun tarvitse olla jatkuvasti äänessä jotta tuntisin oloni mukavaksi, niinkuin yleensä ihmiset vaivaantuu jos tulee hiljaista. Minulla on sanottavaa, kuten kaikilla muillakin ihmisillä, mutta suonet anteeksi jos en halua puhua moottorin männistä tai säästä. Antaisin neuvoksi sen että älä ressaa turhista, "mitä sanon jos jos jos..." asenne on turhaa ja todennäköisesti täysin kiusaajista johtuva ongelma, ei mitään keskustelua voi suunnitella etukäteen. Älä näe hiljaisuutta omana heikkoutenasi, se todennäköisesti vaivaa niitä muita enemmän kuin sinua itseäsi. Seurustelut ja muut ihmissuhde säätämiset tulee kyllä itsestään, varsinkin naiselle ja todella helposti jos satut olemaan hyvännäköinen, mutta ei ehkä silti kannata joka urpon matkaan lähtä. Baareilu/yms, näihin on ihan perusihmisenkin todella vaikeaa "kuulemma" mennä yksin. Mutta et ole kauheasti mielestäni menettänyt, paitsi tietenkin jos kaipaat vonkaavia känniääliöitä elämääsi. Eli: 1: Hae ammattikorkeaan/yliopistoon 2: Suosittelisin että kävisit terveysasemalla, jos koet että ongelmasi saattavat olla sairausperäisiä, esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminnalla on antisosiaalisia vaikutuksia. ( google tietää lähes kaiken ) 3: Aloita joku liikuntaharrastus, sosiaalisia kontakteja ja kuntoiluhan ei ole koskaan pahasta. Lisäksi itsetunto kasvaa kun et jatkuvasti nyhjää sisällä. Ei tarvitse olla välttämättä mitään "seuratoimintaa", kunhan pidät siitä. Ja muutenkin lopeta itsesi hahmottaminen muiden näkökulmasta, moni aina miettii mitä muut ihmiset ajattelee tai luulevat että jos teet jotain niin tulee sellainen "muut kyttää" tunne, jos näin niin lopeta se heti! Monestikko itse olet kyttäämällä kytännyt jonkun tietyn ihmisen puuhia yleisellä paikalla? Ja ei, hyvännäköisiä miehiä ei lasketa.

Ei ole helppoa olla koulukiusattuna ollenkaan. itse olin koko peruskoulun ajan kiusattu, nimitelty ja muutenkin syrjäytetty. Ylä-aste ei paljo helpottanut vaan pahensi, sain fyysistä väkivaltaa, omaisuuttani hajotettiin ja olin vähiten sosiaalisin koko koulusta. Opettajat eivät nykyään voi yhtään mitään kun pistetään kiusaajat puhutteluun, sehän vain pahentaa tilannetta kuten minulla. Olin Ylä-aste ajalla 6 kertaa terveyskeskuksessa kiusaajien vammojen takia, olen joutunu syömään masennus ja E-Epa (kalanmaksa) kapseleita jotta piristyisin ja pystysin opiskelemaan mutta ei se auttanut. Kummiskin päädyin P10 (perus 10 luokalle ) kun hain sinne ja sain siellä hieman numeroja nostettuja. ja siellä sit sain kuulla että 2 koulukiusaajaani oli kuollut autokolarissa. Vaikka vihasin heitä, se oli silti aika epämielyttävä tilanne kuulla niitten kohtalosta. ja mitä tuli Sosiaaliseen puoleen, en ole vieläkään pystyny oleen sosiaalinen kuten muut saman ikäiset. Pelkään puhua ihmisille, pelkään käydä baareissa yksin, ja muutenkin sosiaalisissa paikoissa pyörimistä. Mutta kummiskin kun hain Artesaani opistolle opiskeleen ja tutustuin eri paikkakunnilta ja eri historioita omistaviin ihmisiin, huomasin että aloin olla sosiaalinen vaikka taustalla on tämä "No-Life" nimike. Tällä hetkellä olen seurustellut kohta vuoden ja ikää on kesällä 20. Vaikka et omaa sosiaalista taitoa ja/tai pelkäät muita ihmisiä. älä anna sen latistaa. etsi kavereita joitten kanssa voi puhua ja kertoa huolista ja muista niin kaikki alkaa mennä hyvin. itse tein näin ja nyt menee yllättävän hyvin...vaikka pelkään puhua ihmisille ja muutenkin pelkään muita ihmisiä :( Tutustumalla eri ihmisiin huomaa että ei itellä nyt niin huonosti mene. Tsemppiä ystäväiseni, kyllä se siitä sosiaalisuus tulee :)

on aika valita että murrutko siis antaudut vai taivutko ja jatkat matkaasi. Unohda höpinät itsetunnosta. Omanarvontunto sinulla tulisi olla ja tajuta että sinä olet olemassa aivan yhtä tärkeänä osasena kuin kuka tahansa muu ja ennen kaikkea itsellesi. Sitten on vielä sellainen tosiasia että olet vielä nuori! 19-vuotiaana ja sen jälkeen ehtii käydä paljon baareissa, festareilla jne. Elämäsi ei ole ohi vaan vasta alkamassa! "Korkeakouluihinkin haetaan sellaisia rohkeita ja sosiaalisia ihmisiä, joten valintakokeet minun kohdallani taitavat mennä penkin alle." Eikä haeta. Sinne haetaan ihmisiä jotka selviytyvät testeistä ja annat kuvaa että sinussa on ainesta sille alalle mille olet pyrkimässä. "huoh, olisimpa normaali." Miksi? Sentään et ole tylsä tavis ja pissisliisa tai pissisjaakko vaan jotain enemmän.

tiedän mistä puhut, itselläni oli kouluaikoina ihan samat ongelmat mutta sitkeästi jatkoin eteenpäin ja nyt olen luonut täysin uuden kaveripiirin työpaikastani. älä luovuta, kaikki on mahdollista jos itse haluaa. jos haluat kirjoitella ja vaihtaa ajatuksia niin ilmoittele.

Muakin kiusattiin yläasteella päivittäin. Viskeltiin/piiloteltiin reppua ja ilkuttiin muutenkin. No kerran otin sit vähä alkoholia viikonloppuna ja rohkaistuna otin puhutteluun aina yhden kiusaajan, kysyin miksi,no eipä oikein osannu sanoa syytä. Se yks oli tyttö!,no siinä sit suudeltiinkin,liekkö ollu ihastusta vai omat koti olot surkeet nii piti purkaa muhun!. Menin amikseen ja rupesin itte esittää sitä vanhaa itteäni joka ei oo pompoteltavissa kenelläkään ja sain vallan itselleni,en kuitenkaan kiusaajan roolissa vaan puolustajana heikompia.Mutta siitä ei taas opettajat tykänny,että nii sanotut nyynnyt rupes pyörii mun kanssa,mutta enpä tota asiaa korjannutkaan heille!. Kyllä se on muuten kumma että se uhrina olo tai se tunne kulkee mukana ilmeisesti hautaan asti,joka on omalta osaltaan vaikuttanu elämän laatuun!. Jokaiselle kiusaajallle! miettikää miksi kiusaatte luulenpa ,että jokainen joutuu vastaamaan teoistaan viimeistään kuolin vuotellaan!. Uhreille pitäkää lippu korkealla,katse tulevaisuudessa,parempaa on luvassa,ettekä saa alistua kaikkeen!!!!!!!.

ei se mitään auta vaik sanois opettajille...

Kokemuksesta, opettajista on harvoin apua. Yksi opettaja on ainoa joka saa kurin aikaan ja voisi lopettaa sen mutta sen jälkeen ei ole enää ns kavereitakaan.

En ole tavannut vielä ketään jota ei olisi yläasteella nimitelty ulkonäön, vaatteiden tms. johdosta. Kaikkia kiusataan. Jos ei muuten niin kiusaajat kiusaavat toisiaan. Itse olin (silloin 20vuotta sitten) yksi niistä ns. suosituista tytöistä ja silti kiusattiin jatkuvasti. Mutta sitten vaan kiusasin takaisin. Suositut kiusaavat kaikkein eniten toisiaan, haukkuvat ja arvostelevat ja sillä tavalla laittavat uusiksi keskinäistä nokkimisjärjestystään. Suosio pysyy yllä ja suosittujen joukkoon pääsee vain jos ei näytä, että toisten sanat tai teot kolahtaisivat mitenkään. Pitää osata nauraa itselleen ja milloinkaan ei saa näyttää sitä, että toisten sanat tai teot vaikuttaisivat mitenkään. Parkkiintuneesta nahasta on hyötyä jatkossa elämässä. Huonolla itsetunnolla ei valitettavasti pärjää työelämässäkään. Ihan ensimmäisenä pitäisi jättää menneet menneisyyten, lakata kieriskelemästä itsesäälissä ja ottaa itseään niskasta kiinni. Ihan turha miettiä asioita joita ei ole tehnyt. 19 vuotiaalla on elämä vasta alussa!

Älä jätä koulua kesken, se ei kannata meinaa muutaman vuoden paussin jälkeen onkin sitten hankala enää mitään opiskella. Itse jätin koulun kesken pakosta, se ei olisi kannattanut.

Mua kiusattiin lähes koko peruskoulu ja yläasteella kiusaaminen vain paheni. Ysillä murruin terkkarin haastattelussa ja paljastin ekaa kertaa sitten ala-asteen, että mua kiusataan. En tiedä puuttuivatko opettajat erääseen pääkiusaajaani siksi, että kerroin tulleeni kiusatuksi, vai siksi, että olin terveydenhoitajalle kertonut aikovani pahoinpidellä hänet joku päivä (harrastin kamppailulajeja ja kiusaaja oli minua pienempi). Noin 100 oppilasta (koko koulu siis noin 300) käsittävässä minun vuosiluokkani joukossa vallitsi hierarkia, jonka tajusin kasilla mietittyäni asioita sosiaalipsykologisesti. Oli kingit, joissa oli sekä hyviä opiskelijoita että nykyisiä vankilakundeja, ja he pitivät machoilulla ja pelottelulla omaa liigaansa. Minä kuuluin alinpaan kastiin, eli niihin kouralliseen oppilaita, joita nuo kingit pitivät vallansa välineinä, eli kiusasivat, jotta muut pelkäisivät heitä. Kaikki sillä välillä olevat myötäilivät. Muistan yhden tytön, joka jaksoi olla minulle ystävällinen. Rakastan häntä aina ystävänä siitä hyvästä, vaikka hän tuskin muistaa minua. Minulla oli myös pari hyvää ystävää ja pari kurssikaveria, joiden ansiosta jaksoin nuo piinan vuodet. Oikeastaan henkinen kiusaaminen ei tuntunut hirveästi, kun se oli joka päiväistä ja siihen oli tottunut. Vasta lukiossa kiusaamisen jo päätyttyä ja rauhan laskeuduttua, kun joku sanoi ilkkuvan sanan, sisälläni räsähtelivät vuosien padot. Murruin kotona ja tajusin vasta sen kaiken tuskan. Tärkeintä olisi antaa anteeksi kiusaajilleen. Luulin jossain vaiheessa jo antaneeni, mutta olen varmaan vuosia myöhemmin ottanut kaunan uudelleen esiin. Surullisinta tässä on, että anteeksiantamattomuus syö vain minua, kiusaajat eivät haavoistani välitä. Osa heistä on vankilakundeja. He olivat lapsuutensa uhreja. Osa kuitenkin, kuten tämä pääkiusaajani, on löytänyt perheen ja lapset. Itse olen onnellinen. Minulla on ystäviä, ihana vaimo, ja elämä mennyt hyvin eteenpäin. Oikeastaan kaikki on peruskouluaikaisten ystävieni, sen jälkeen tulleiden kavereiden ja seurakunnan ansiota. Minusta tuli hoppari lukiossa - ei mikään kovis, vaan älykömpi versio hopparista, ja sitä manttelia kannan vielä nyt 28-vuotiaanakin. Sekin auttoi ja oli tulosta kovasta historiastani. Minun on keskityttävä nykyisyyteen. Niin sinunkin hyvä broken90. Ystävien saaminen ei ole varmaankaan helppoa. Baareissa käyminen ei ole mikään juttu. Älä vaan lähde hakemaan suhteista pönkitystä itsetunnollesi. Toivottavasti löytäisit ystäviä. Kannattaa hankkiutua opiskelemaan ja vaikka johonkin harrastusseuroihin ja vaikka seurakuntaan. Olemalla rohkea, voit löytää kyllä hyvää seuraa. Ystävyys on kiven alla mutta kavereita aina saa. Kerhoja on kaikenikäsille! Et ole vanha! Olet nuori. Korkeakouluihin pääsee kyllä kaikenlaiset tyypit. Ujoudenkin voi voittaa ja ihminen voi muuttua ujosta sosiaaliseksi varsinkin jos ujous on aiheutunut vaan kiusaamisesta, eikä olekaan oikeasti se perusluonne. Mutta ei ujous ole pahasta. Olen itse oppinut: Älä koskaan ajattele putkimaisesti. Elämässä on monta mahdollisuutta iästä ja vaiheesta riippumatta! Kaikki on mahdollista. Itse olen vasta opiskelemassa vaikka olenkin jo "vanha ukko" ja onpa siellä muitakin ikäisiäni :). Naimisiin pääsin vasta 27v ja lapset vielä tulossa. Tärkeintä on tehdä asioille jotain. Ei pidä luovuttaa.

Kannattaa oikeesti lähtee jatkaa opiskeluja ja ettiä itelle vaik joku kiva harrastus. Voin täs samalla kertoa että mä olin kans peruskoulussa kiusattu.Mua kiusattiin pääosin luonteen ja ulkonäön mukaan.(Oon ujo ja en mikään missi).Ala-asteella kiusaaminen oli vähäistä ja jotenkin kestin sen tosi hyvin.Mut sit yläasteella alkoi pahempi kiusaaminen.Meijän luokalle sattu just yks likka joka vihasi ujoja ja rumia.Se sai helposti porukat mukaan kiusaamaan mua ja mun kavereita.Niiden kiusaaminen oli niin huomaamatonta et maikat ei tajunut.Ja jotenkin viel murrosiän takia olin jotenkin paljon herkempi niin aloin kärsiä kiusaamisesta.Harkitsin itsemurhaa muutamia kertoja.Näin unta ja haaveilin tappavani koulun kaikki kiusaajat.Ja opelle kertominen ei helpottanut.Pahensi vaa.Joten kärsin kiltisti koko kolme vuotta siitä kiusaamisesta. Nyt amiksessa olen saanu ala-asteella olleen rohkeuteni takaisin ja viel enemmän itsevarmuutta koska opiskelen amiksessa alalla josta pidän ja minulla on yläaste aikaiset kaverit, uusia kavereita amiksesta, mukava luokka ja ihana koulu ihanineen opettajineen. Kiusaaminen opetti minua näkemään asiat rennommin.; jos tästä päivästä selvitään niin selvitään huomisesta.Toi on aika hyvä vinkki.Ja aika parantaa haavat.Ja jälkeen päin sain tietää et ne kiusaajat joutu yhelle alalle joka on vaa niiden suosiossa joiden keskiarvo on vitosen paikkeilla.Eli niil ei oo mitenkään unelma-ammatteja tiedossa. xD Tsemppiä!Mä ainekin toivotan koko sydämestäni sulle kaikkea hyvää ja eritoten sitä tsemppiä!

Minua ei ole kiusattu, olen sosiaalinen ja suhteellisen itsevarma, mutta siltikään en ole käynyt festareilla enkä koskaan seurustellut. Olen kohta 26-vuotias. Itsensä vertaileminen muihin ei kannata. Aina löytyy joku, joka on tehnyt jotain sellaista, mitä itse ei tee. En mitenkään halua aliarvioida kokemasi kiusaamisen traumaattisuutta, mutta kyllä 19-vuotiaalla on vielä ihan kaikki edessä. Lähde opiskelemaan johonkin kauas kotipaikkakunnaltasi ja hankkiudu siellä uusiin ynmpyröihin, niin kyllä se elämä alkaa hymyilemään ja kavereita löytyy, vaikka aluksi tuntuisikin jopa mahdottomalta.

Hei typy Luin viestisi ja ajattelin lukiessani että tämä neiti osaa kirjoittaa ja kirjoittaa asiaa. Osaat todella hyvin purkaa mieltäsi kirjallisesti, mikset käyttäisi sitä muiden nuorten eduksi ja kasvatukseksi? Kirjoita aiheesta artikkeleita lehtiin. Siinä saat samalla itsetuntoa ja purat sen kaiken ahdistuksen ulos. Koulukiusaaminen ja kiusaaminen on raskasta kestää, mutta aina voi verrata sitä vaikka pelkoon. Luin täällä viime syksynä nuoren tytön tarinaa, jossa hän kertoi ahdistavasta kauhusta tai pelosta. Pelko hiipi aina yksin ollessa ja hän oli ahdistunut. Sen tarinan luettuani ajattelin että onneksi me kasvamme, vanhenemme ja aikuistumme. Nimittäin minä olen kokenut nuorena tyttönä molemmat, sekä kiusaamisen että ahdistavan kauhun, pelon jota ei pääse pakoon. Paniikkihäiriön, jonka hoidin itse ulosoppimisella, koska halusin valmistua mielenterveyshoitajaksi. Oli pakko oppia hallitsemaan itsensä ja tulla toimeen. Nyt olen 50v nainen, joka on mielenterveysalan ammattilainen ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Ei kuule pelota yhtään. Sinulle typy, haluan sanoa että tässä maailmassa pärjää terveellä järjellä varustettu tavallinen tallaaja paremmin kuin kauniit ja rohkeat. Kunhan vaan olet oma itsesi ja luotat omiin ominaisuuksiisi. "Lakaise lattian alle" ne kiusaajat, me on onnettomia pikkusieluja ja lopulta sinusta tulee jotain ennemmin kuin niistä.

Luulempa että sinusta vielä paljastuu oikea Susi kunhan pääset alkuun ja pääset sinne yliopistoon, sinne näes halutaan myös viisaita ihmisiä eikä pelkkiä läpänheittäjiä, viimeistään siellä voit löytää jotain missä kuulut olevasi ja mikäpäs se mainiompi paikka oliskaan itsensä parhaita puolia etsiä kuin yliopisto,baarit ja kadut on paljo huonompia paikkoja siihen vaikka kyllä sieltäkin löytyy ihan mukavia ihmisiä jotka eivät ole sellaisia kuin koulussa,päin vastoin ihmiset ovat usein kiinostuneita etenkin sellaisesta joka ei näytä Linda Bravalta vaan on viehättävän viisas ja arvoituksellinen,ja sellainen sinusta tuleepi kunhan vähän uskallaudut. Mua kiusattiin raakasti kun olin vähän kummallinen 7 luokalta asti koska olin vähä typerän naivi ja oli pidetty liikaa pumpulissa siihen asti,sillon oli ainoo neuvo alkaa polttaa tupakkaa ja juoda Viinaa että pääs ujona poikana vähäkään porukoihin kiinni ja se kummasti auttoi,huomasin monesti että monikin oli halunnut tutustua minuun mutta minä olin (aikasemmista kokemuksista) niin varautunut että en koskaan luottanut keneenkään kovin helposti,sen vaan onnekseni sain kokea että kun antaa mennä niin jotain saa. Sinä olet nuori tyttö enkä suosittele mun tapaa siihen ystäväpiirin laajentamiseen mutta oli tässä ainakin yksi esimerkki mistä voit sitä soveltaa. Ai niin, vieläkin vaikka olen saanut hankittua sen "normi itsearvostuksen" niin edellen jos vastaani tulee sellainen kiusaajaani muistuttava käytökseltään oleva tyyppi niin mulla valahtaa itseluottamus alalukemiin. mutta olen sen ikäinen että nähdessäni vanhan "rassaajaani" jossain tunnen mielihyvää kun hänellä menee huonosti. Oi broken 90,sinä pärjäät vielä oikein hyvin "seurapiireissä" ja kyllästytkin niihin tyhjäpäihin mutta sen jälkeen HE alkavat pyytää seuraasi kun he tarvitsevat sinua , älä kosta vaan anna heille karujen kokenutta seuraasi ja huomaat että asiat ovatkin kääntyneet päälaelleen sinun puosestasi. Anna Mennä.T....ietävä

Tulet huomaamaan ,ei elämä ole ammateista kiinni vaan uskosta missä silmät on avoinna.Kusettajat vaanii vielä vanhainkodissakin!!! Kiusaajat on kaikissa työpaikoissa!!!!!! TÄSSÄ LINKKI ..http://valituille.blogspot.com/

Olisimpa = olisinpa ;) Me ratkaistiin yhden tuttavani kanssa (josta tuli myöhemmin erityisopettaja) tyttäreni koulukiusaaminen niin, että tuo tuttavamies jolla oli nuoren pojan ääni, soitti pääpukarikiusaajalle ja kertoi olevansa tyttäreni serkku joka on kuullut kiusaamisesta ja nimenomaan tästä tyypistä. Kertoi myös, että odottavat kiusaajaa kovasti saapuvaksi omaan kouluunsa. Kiusaaminen loppui siihen ja jopa ystävällistä yritystä lähentyä esiintyi. Ennen pakollista koulun vaihtoa kiusaajan perhe muutti paikkakuntaa. Ikiajoista asti on tiedetty ettei koulukiusaaminen lopu kielimällä opettajalle. Pitää ottaa ovelammat keinot käyttöön.

Että heikot kaatuu elontiellä. Onko tullut mieleen, että eläinmaailmassakin heikkoja yksilöitä nokitaan, kunnes ne delaa tai tippuu pesästä alas? :) Ei vittu mitä luuseriporukkaa

Niin saa olla kiusaajilta rauhassa.... Itseänikin kiusattiin koko ala-asteen aika, joko sukunimestä, huonoista liikunta tuloksista, tynkä peukalosta, vaatteista ihan mistä vaan, tosin siinä pienessä koulussa, kiusattiin vähän jokaista vuorollaan. Mutta ylä-asteella sain tarpeeksi.... Siirryimme isompaan yhteinäiskouluun ja meininki oli sen mukaista... Isommat oppilaat oli jo ovella odottelemassa, pieniä "mopoja" ja tarkoitus viedä mopo pään pesulle vessaan, olihan sitä muutakin... Sain tarpeekseni, TUOHON en alistu, aloin sen enemppiä ajattelematta, häiriköksi..Toisia en tosin kiusannut... Ei kovin viisasta, näin jälkeenpäin, "keräsin" kotimuistutuksia ja jatkuvasti tunneilta erityisopetukseen jälki-istuntoja... Siinä sitä sitten käytiin kuraattotit ja koulu-psykologit, ei nää tajunneet tai eivät vain halunneet ymmärtää koko juttua.. Tasot piti laskea ja siirtyä suppean kurrsin porukoihin... Siinä sitä sitten meni "maine", lukioon pääsy mahdollisuus, kivoja tyttöt ei enää jutelleet, mutta saipa olla "rauhassa", mutta mihin hintaan.... Liian kalliiksi on tullut... Vieläkin sen aikuiset koulu toverit muistaa vain häirikkönä tms. ..... Vaikka olinkin kiusaamiseen kyllästynyt, kiltti ja ujo, pikku poika.. varmaan vieläkin... Niin, vieläkin ajatellen englannin ja ruotsinkin tunneilla ollutta hiljaista ja ujoa tyttö, jolla pitkät vaaleat hiukset, eipä häntä silloin ujona uskaltanut lähestyä ja hän varmaan pelkäsikin tälläistä "häirikköä".. Pieni leikki suvaittakoon, mutta kiusaaminen voi helposti äityä aika julmaksia ja seuraukset sen mukaisiksi. Ehkä kouluissa ja työpaikoillakaan ei haluta asiaan puuttua vieläkään, kun ajatellaan:" Kyllähän sitä meitäkin kiusattiin koulussa, se kuuluu asiaan...".. työpaikoilla:" kyllähän aikuinen nyt pienet pilailut ja leikin kestää..." IHMINEN ON SUSI TOISELLE!

Mietin vaan kukahan näitä aiheita oikein tehtailee.Lukemisen aikana tulee vahva tunne että ammattilaiset on asialla.Just,just!

käämi kärähtää, tulee esim. koulusurmia ja sitten ihmetellään ja ampuja leimataan kaiken päälle hulluksi ja hulluksi kai vuosia jatkuneesta kiusaamisesta tuleekin. Aikuiset ja laiskat opettajat ovat syyllisiä murhiin. Turha roudata tusinoittain psykiatreja "auttamaan" hengissä selvinneitä, kun vika on aivan muualla. Väittäisin että vikaa on hallituksessa asti tässäkin asiassa!

asioita nuo koulukiusaamis tapaukset. Mutta vaikka kerroitkin, että kiusaajilla menee hyvin; ovat kauniita jne, miten kuvailitkaan. totuus on, että he pönkittävät itsetuntoaan ulkokuorensa avulla. Kiusaajalla varmasti om ongelmia, siksi sen täytyy etsiä joku kohde, johon huono itsetunoinen olotila purkaa. Ja se satuit olemaan sinä. Siitä on kysymys, ei siitä että huonompi toisia olisit. Samasta on kysymys työpaikka kiusaamisessa. Kiusaajalla itsellä ongelmia. Näin ne sitten paljastuu. Sinä kyllä pystyt ja pääset eteenpäin, aivan varmasti. Kirjoitti äippä, jolla kokemusta asiasta.

Kouluissa opettajat ei jaksa vaan enää hoitaa muuta, kuin sen pakollisen opetustyön. Se kiusaamisen ym. häiriköinnin seuraaminen ja pois kitkeminen tuntuu olevan ylivoimainen tehtävä nykyään heille. Ihmiskunta on muuttunut tosi itsekeskeiseksi, sen mukana myös opettajat. Jos opettajan oma lapsi olisi kiusattavana niin asia ja suhtautuminen olisi heti toinen. Liian monesti se vastaus on vain että "en minä voi sille häirikölle mitään". PERKELE mitä lampaita ! OPETTAJILTA PITÄISI VAATIA HOITAMAAN VELVOLLISUUTENSA TÖISSÄÄN, KUTEN MUUTKIN JOUTUVAT TEKEMÄÄN. Opettajaksi tuntuu hakeutuvan nykyään vain löysä moraaliset henkilöt, jotka havittelevat vain maksimaalisia lomia itselleen.

Samanlaista täälläkin. Ala-aste ainaista kiusausta, ainoa rauhallinen vuosi oli 2. luokka, jonka kävin toisessa koulussa. Ittellä kiusaaminen oli paremminkin muun ryhmän huumoria siitä kuinka kauan yhtä pitää härnätä, että räjähtää.. Ylä-aste - sama jatkui, uusien kusipäiden johdolla tosin. Joko naamassa lukee "käsiteltävä varoen, hajoavaa" tai jonkun aiemman kiusaajan mielestä se on vaan niin kovin hauskaa kun muutkin kiusaa yhtä. Lukio - ei paljon parannusta. Ei kavereita, koska kuten sanoit, kaikki kulkee omissa porukoissaan. Arvosanat päin helvettiä kun motivaatio jossain pohjamutien alapuolella. Suurin osa lukiosta meni sohvilla nukkuen. Sen sijaan korkeakouluista voin sanoa semmoista rohkaisevaa, että: rohkeasti sisään vaan. Kanssaopiskelijoilla alkaa olla sen verran omia ongelmia, kiirettä ja stressiä, ettei täysin tuntemattomat (täällä ainakaan) käytävillä edes vilkaise ohi kulkiessa. Tosin itte olen yhä niin sulkeutunut, etten menneen ensimmäisen vuoden aikana ole keskustellut edes oman ryhmän kanssa. Toisaalta, en ole halunnut tehdä ystäviä, kun yritän mukamas vaihtaa opiskelupaikkaa.. joskus. --" En kulje kaupungilla muuten kuin kahden hyvän kaverin kanssa (kyseisiin baareihin 300km), jotka ihme ja kumma kyllä olen saanut pidettyä (olkoonkin että toisen kanssa oli useamman vuoden riita joskus ala-asteella. Nyt ei uskoisi kuinka helposti sekin lopulta oikoutui). Yksilläkään festareilla en ole käynyt. Arvattavasti en koskaan seurustellut - oikeastaan, alkaa miettiä milloin sitä voi enää aloittaakaan? Ne kiusaajakaverithan ovat seurustelleet jo jostain 13-v.. :/ Ilmaiset nettipelit ovat varsin hyvä paikka seuralle tosin.. :/ -haluu pienen, ujon tyttöystävän TT;

Opettajien puuttuminen koulukiusaamiseen ei sovi heidän palkkarakenteeseen, he puuttuvat vain mikäli lapsella on sellaiset vanhemmat jotka järjestevät opettajalle jotain ekstraa. Tällainen toiminta on todettu useasti tapahtuvan. Opettajia ei kiinnosta lasten hyvinvointi,vaan tärkein tehtävä heillä on suoriutua opetussuunnitelman läpimenosta, jolla he takaavat työpaikkansa säilyvyyden. Turhasta koulutuksesta kunta voi säästää sievoisen summan.

Sinä et nyt erota asioita toisistaan. Kiusaaminen on eri asia kuin se, että oletko normaali ja pääsisitkö mm. korkeakouluun. Kiedot nyt itsesi solmuun ja uskot, ettet kykene juuri mihinkään. Uskon kyllä, että mainitsemasi kiusaaminen on totta ja täysin väärin. Lisäksi kiusaaminen varmasti vaikuttaa omaan itsetuntoon yms. Silti kannattaa ymmärtää, että korkeakouluun päästään pääsykokeilla ja koulumenestyksen avulla. Kun luet kotona tentteihin, hankit hyvän päästöarvosanan ja luet ahkerasti välittämättä muista, pääset opiskelemaan. Et nyt näe metsää puilta, opiskelualoja on lukuisia, joillakin aloilla kaivataan hiljaisia ihmisiä, joillakin aloilla markkinointihenkisiä, mutta millekään alalle ei pääse opsiskelemaan, jos ei yksin itse istu tenttikirjojen kanssa. Siihen ei kiusaajat pääse vaikuttamaan. Opiskele ja mene vaikka kerhoihin maalaamaan, piirtämään, soittamaan. KYllä kavereita löytyy aina jostain, ellei itse ole negatiivinen minäkuva itsessä kaikesta. Varmasti kiusaajat vetävät itsetunnon alas, mutta kyllä itsekin tiedät, että ei asiat ole loppupeleissä ulkon'östä kysmymys. En edes usko, että ulkonäössäsi olisi vikaa. Olet vielä niin nuori, että voit unohtaa rauhassa seurusteluhaaveet. Kyllä seurustella ehtii hautaan asti. Opiskele itsesi sisään kivaan ammaattiin ja älä ole negatiivinen omasta itsestäsi niin varmasti asiat hoituu. Voit myös käydä lääkärillä jutteleemassa, onko sinulla kentien masennusta, joka kannattaa hoitaa pois. Toki kiusaaminenkin on jo sinänsä stressaavaa, mutta siihen ei omaa elämää kannata kuluttaa vaan rakentaa omaa elämää.

meillä kyllä kauppiksessa, opettajat kyttäs kokoajan, että ketään ei kiusata ja jos me vähän kiusattiin ja jotain opettajat näki sivusilmällä niin opettaja tuli heti kyseleen et mikä on homman nimi ja auta armias jos kiusattu olisi paljastanut meidät.. siitä olisi seurannut joutsen baletin esittäminen vaalean punaisissa trikoissa koko koulun edessä. No ei vaineskaan mutta kiusaamisesta joka tapauksessa joutui heti kuseen opettajien kanssa. Oikeastaan hyvä koska minulla ainakin sokosi nuppi kun mua kiusattiin joka iskinen tunti ja minuutti amitsussa ja jousuin hoitoon.

Moi! Tuossa iässä ne vaikeudet tuntuvat vielä ylitsepääsemättömiltä koska elämänkokemusta ei ole ja sitä myöten kokemusta myös siitä että vaikeiden aikojenkin jälkeen voi tulla hyviä aikoja. Muakin kiusattiin koko peruskoulun ja lukion ajan, ainakin jonkinlaista syrjimistä oli koko sen ajan. Tosin olin ulospäinsuuntautunut ja harrastin juttuja jotka mua kiinnosti, aina sain jokusen ystävän. Melko yksin olin kuitenkin aina. En vaan koskaan lakannut yrittämästä vaan menin aina mielenkiinnonkohteitani kohti. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin ymmärrän ettei kenenkään elämä ole mutkatonta eikä kaikki ole aina sitä miltä näyttää. Et voi tietää millaisia ongelmia näillä "menestyneeltä" näyttävillä ikätovereillasi on, nyt tai myöhemmin. Kyllähän kiusaaminen jättää ikuiset arvet varsinkin itsetuntoon, mutta toivoa vielä on! MIeti mikä sinua kiinnostaa ja mene rohkeasti sitä kohti. Jokaiselle tulee elämän varrella ystäviä vastaan, ihan varmasti sinullekin.

Voi sinua, älä nyt vielä anna periksi. Olen itsekin ujo, olen aina ollut ja tuskin tästä muuksi muutun, mutta olen oppinut elämään ujouteni kanssa. Yläasteella minua kiusattiin koulussa ja partiossa ujouteni tähden. Olen kokenut aina uudestaan sen, kuinka vaikeaa ujon on päästä sisään mihinkään ryhmään. Kuitenkin luonteestani ja taustastani huolimatta opiskelen yliopistossa ja työskentelen samalla siivoojana. Kelpaan molempiin vallan mainiosti. Minusta pidetään yliopistossa ja omissa siivouskohteissani. Yliopistoon pääsee - ainakin niille aloille, joille itse olen hakeutunut - opiskelemalla pääsykoekirjat hyvin ja käymällä valintakokeessa. Sosiaalisilla taidoilla ei pääsykokeissani ollut mitään merkitystä. Jos sinua kiinnostaa yliopistokoulutus, niin sen kuin haet. Mikään tai kukaan ei estä sinua. Kelpaat mihin vain, usko minua. Unohda kiusaajasi. Minä tiedän, että se on vaikeaa. On helpompi uskoa, ettei kelpaa mihinkään, jos sitä on joutunut vuosia kuulemaan kiusaajien suusta. Mutta älä heitä kuuntele. Mitä he sinusta oikeasti tietävät? Sinä pärjäät, sinä olet nuori ihminen. Ehdit tehdä vielä vaikka mitä.

Olen itsekkin kokenut saman. Ja elämäntilanteeni muuttui kun muutin toiselle paikkakunnalle. Hain kouluun ja sain paljon uusia kavereita :) kannattaa kokeilla!!!

Mua kanssa kiusattiin ala-asteelta yläasteelle. Lähinnä siksi että olin muiden mielestä "opettajan lellikki" ja he vetivät kaikkea muutakin mukaan (pienet tissit, ei muoti vaatteita ym) Itse olisin kanssa voinut vaipua epätoivoon, mutta pääsin lopulta ujoudesta. Vähän liiankin hyvin. Ammattikoulussa oli kiusaajiani ja he yrittivät jatkaa siellä, mutta opin nopeasti puolustaan itseäni ja lopulta he itkivät. Myöhemmin olen katunut että alennuin kiusaajien tasolle, mutta ainakin sain itsetuntoani takaisin. Syynä ei voi kiusaamiseesi loppujen lopuksi olla "harmaus ja ujous" vaan kateus. Nouse pystyyn! Älä anna noiden kiusaajien tuhota elämääsi. Unohda ja jatka. Ja puolusta itseäsi jos tulee tilanne jossa sitä tarvitaan. Muuten kiusaajat ovat voittaneet. Kirjoitit: "Nyt olen jo 19, mutta en ole päässyt viettämään "normaalin nuoren" elämää. En ole koskaan seurustellut, en oo käynyt missään baareissa, festareilla, yms. Olen vaan istunut kotona, kun en oo uskaltanut lähteä mihinkään kaupungille." Olet vielä nuori, et jo 19 vuotias vaan vasta 19 vuotias. Itse en ole koskaan käynyt festareilla (ei ole ollut mielenkiintoa) ja baaritkin ovat tylsyyden huipentumia (samat jutut viikonlopusta toiseen). Seurustelulla ei ole ikinä kiire, kyllä se sitten kolahtaa kun kohdalle osuu sillä etsimällä ei löydä mitään. Ja jos olet ujo ym, niin et kauheasti siitä muutu ja jos toista rakastaa niin rakastaa sellaisena kuin on. Eli johtopäätöksenä "et ole vielä löytänyt oikeaa". Älä huolehdi. Itsekin rakastuin ensimmäisen kerran vasta 20 vuotiaana ja siinä suhteessa olen yhä. Eli ei meitä "suosittujen" mielestä "tylsiä" ihmisiä karteta. Kaikki ovat yleensä suosittuja omassa porukassaan, jotkut vaan luulevat olevansa kaikkien mielestä mahtavia (eli nuo ns. suositut). Ja et ole tylsä ihminen vaikka kotona viihtyisitkin. Sillä jos itse viihdyt, niin ei se ole tylsää. Itsekin nautin kotona olosta ja rauhasta. Eikä minulla ole tylsää vaan teen asioita joista itse nautin. Yritä nyt jaksaa ja pää pystyyn, sillä et ole ainoa :)

ihminen on laumaeläin. laumassa (=yhteisössä, yhteiskunnassa) on valtasuhteet. toisilla on enemmän valtaa, kuin toisilla. vaikka jokainen yksilö on itselleen ja maailmalle yhtä tärkeä, jotkut yksilöt ovat laumalle tärkeämpiä kuin toiset. sinä et ollut teidän luokkayhteisössä tärkeä. kuten ei varmasti moni muukaan, ja se on ihan normaalia, koska joka yhteisössä on samat ilmiöt. se, että et ollut yhteisölle tärkeä, on varmasti laskenut paljon itsetuntoa. esim. kauppaan meno voi olla hävettävää perjantai-iltana, jos joku sinun COOl luokkalainen tulee samaan aikaan hakemaan kaljaa, ja katsoo sinua karkkihyllyllä. yksinäisyytesi ja huonommuutesi kärjistyy. se vaikuttaa elämään siis hyvin PALJON, oletko luokassa (jossa kasvat), cool vai et: siis tärkeä vai et. toisaalta, monet nämä coolit tyypit jäävät asumaan paikkakunnalle lopun ikänsä, kun ujommat lähtevät hakemaan paikkaansa muualta, ja 20 vuoden päästä ovat matkustaneet maailman ympäri pari kertaa ja opiskellut maisteriksi. parhaimmillaan näin, itsehän se ihminen päättää mitä elämällään tekee. sosiaalinen status on myös häilyväistä laatua, olen varma että sinä vielä opit vaikka mitä. :) sinun ei tarvitse hävetä itseäsi luokkakokouksessa sitten, koska olet löytänyt omia alueitasi. ei ole liian myöhäistä etsiä uusia harrastuksia. minä olen 20v tyttö ja vuosittain saatan aloittaa uuden harrastuksen, harrastukset pitävät minut elämän tiellä. rohkeasti vain tuulta purjeisiin, ja kohti uutta seikkailua!

Olen 1991 syntynyt tyttö ja minuakin kiusataan edelleen. Ei se lopu vaikka yrittäisi. Yläasteella se meni siihenkin että rehtori kiusasi kiusaajien mukana. Nyt on edelleen kiusaajia mutta ne kiusaa poikakaverin kautta. Minä en muuten ole hiljainen enkä ujo. Ne vain ottaa jonkun silmätikukseen eikä päästä siitä irti. Tänäkin vuonna otettiin puhuttueluun niitä tyyppejä mutta siitähän ne sai vaan lisää aihetta jauhaa paskaa. KAIKEN HUIPPU TÄSSÄ ON SE ETT' NE EI OLE KOSKAAN EDES NÄHNYT MINUA ENNEN. Eli ne ei tiedä musta yhtään mitään. Minuakin on kiusattu ihan 1lk.sta lähtien. Ja voin sanoa: se on jättäny pahat jäljet.

"Kaikki alkoi siitä, kun menin 1-luokalle, 6-vuotiaana. Pienenä, ujona tyttönä. Halusin kavereita, mutta kukaan ei halunnut minusta kaveria. Eräs tyttö, olkoon nyt Isabella, alkoi nälviä heti vaatteitani ja veti muutamassa kuukaudessa koko pikkukoulun 30 oppilasta mukaan. Joka päivä, 1-luokkalaisesta 6-luokkaiseen asti, Isabella haukkui minua rumaksi, pilkkasi ulkonäköäni, haukkui vaatteitani, ym. ilkeää. Vain sen takia, että saisi minulle pelkoa, ahdistusta, alemmuudentunnetta. Siirryin 7-luokalle ja kiusaaminen jatkui. Ala-asteesta poiketen, minulla oli luokassa yksi kaveri, jolloin en ollutkaan niin yksin. 8-ja 9-luokilla se jatkui ja jatkui. Onneksi olin uskaltanut muutaman viikon arkailun jälkeen tutustua muutamaan tyttöön, jotka nojailivat seinään. 9-luokalta päästyäni, menin 10-luokalle. Sielläkin, vähänkin erilainen, joutui heti alemmuuskatseen kohteeksi. Senpä takia en uskaltanut pukeutua värikkäästi, vaikka pidin ja pidän vieläkin sellaisista pirteän värisistä vaatteista. 10-luokalta sain mukavan kaverin, olkoon hän nyt Carole. Häntäkin syrjittiin ja 10-luokan jälkeenkin olemme pitäneet yhteyttä. Nyt, 1-luokalla ammattikoulussa, olen saanut luokalta monta kaveria ja päässyt pikkuhiljaa eroon siitä tunteesta, että olen ruma. Kauniiksi en voi itseäni kehua, mutta sellainen OK:n näköinen passaa ennemmin. Nykyään uskallan käyttää sellaisia vaatteita, kuin haluan, eikä kukaan pilkkaa. Johtunee siitä, kun ollaan jo sen verran aikuisia että tajutaan olla kiusaamatta ketään." Eli, olen 1993-syntynyt, mutta kiusaamisen läpi käynyt. Aloittaja, tsemppiä kovasti ja olen täysin samaa mieltä muiden kanssa!

Hei siellä. Ei kiusatuksi joutuminen saa tarkoittaa sitä, että itsetuntonsa pitäisi menettää.