Meitä äitejä on tosiaan monenlaisia. Itse olen neljän lapsen äiti ja kaikkiin omiini on erittäin hyvät välit, myös siihen yhteen joka oli sijoitettuna vähän yli puoli vuotta. Aina ja kaikessa ajattelen lasteni parasta ja he ovat todella tärkeitä minulle.
Itse olen lähtöisin melko rikkinäisestä kodista ja valitettavasti vanhempieni ainoa lapsi eikä näin ollen ole ketään, jonka kanssa kaikki jakaa. Isä on perhettä tyrannimaisella otteella hallinnut tuurijuoppo ja äiti sitten myötäilee häntä kaikessa. Omalla tavallaan alistuja, mutta toisaalta erittäin vahva ja jopa kylmäkin nainen. Joskus tuntuu siltä, että hän on jopa se hallitseva osapuoli omilla letkautuksillaan ja ainaisella toisten ihmisten arvostelulla.
Sen tiedän, että jos olisin ollut lapsi nyt vallitsevan huostahuuman aikaan, minut olisi varmasti huostaanotettu perheestäni. Varmasti olisi lastensuojeluilmoituksia tehty, jos harva se viikonloppu kodin irtaimisto lentäisi ikkunoista pihalle ja lapsi itkisi peloissaan rappukäytävässä. Se oli minun onneni/kiroukseni että elin lapsuuteni 70-luvulla eikä meidän elämään lastensuojelu puuttunut.
Jokatapauksessa näin Äitienpäivänä kaikki nousee mieleen. En voi kuin ihmetellä, kuinka äiti-ihminen voi aina ja kaikessa asettaa miehensä lapsen edelle. Itse olen ollut milloin mummojeni, milloin tätini luona asumassa kun vanhemmat muuttivat isän toilalujen takia ympäri Suomea ja aina olivat aloittamassa ns. kaiken alusta. Koskaan ei minulta kysytty, miltä tuntuu vaihtaa jopa kesken lukukauden koulua. Koskaan ei ajateltu miltä minusta tuntui aina uusi ympäristö ja uudet kaverit... eikä minulle sen ainaisen muuttamisen ansiosta päässyt syntymäänkään yhtään kestävää ystävyyssuhdetta. Itse olisin kyllä asettanut lapseni etusijalle ja antanut ukon mennä menojaan. No, lapsuuttani ei voi enää muuttaa ja olen tyytyväinen siitä, että suht. tervepäisenä kaikesta selvisin. Oma perheeni on kaiken kokemani jälkeen minulle tärkeämpi kuin mikään ja omat lapseni ovat saaneet rakkautta ja huolenpitoa... ja tulevat saamaan aina.
Tänään vain taas tunteet nousivat pintaan. Alkuvuoden erään tapahtuman jälkeen meillä on äidin kanssa ollut vähän viileähköt välit... erehdyin kysymään aivan asiallisesti eräästä silloin akuutista asiasta (isääni liittyvää) ja sain silloin raivokkaasti isääni puolustavan vastauksen ja samalla minuun loukkaannuttiin syvästi. Olemme toki olleet yhteyksissä, mutta ei mitenkään läheisesti.
Asumme noin 30 km päässä toisistamme ja ajattelin tänään käydä äitiäni tervehtimässä lasteni kanssa. Koko aamun soitimme, eikä hänellä ollut puhelin päällä. Lapset lähettivät Äitienpäivä onnitteluja ja ihmettelivät kun viestit eivät mene mummolle perille. Minulle tuli jo hätä, että jotain ikävää on tapahtunut ja soitin sitten lopulta isäni puhelimeen. Ensimmäisellä kerralla minut tiputettiin linjalta ja sitten toisella kerralla (tunnin kuluttua) isäni vastasi puhelimeen ja kertoi heidän olevan liikenteessä. Sain kuitenkin äitini siinä puhelimeen ja hän totesi erittäin kylmäkiskoisesti ettei hänellä ole puhelimessa akkua jäljellä yhtään ihmetellessäni kun häntä ei tavoita puhelimella. Kerroin myös että olisimme olleet tulossa käymään lasten kanssa, johon hän totesi jäätävään sävyyn, että emme ole kotona, tulkaa sitten toisen kerran.
En enää tiedä, kuinka pitäisi suhtautua. Pahoitin mieleni ja niin tekivät lapsetkin. En kuitenkaan haluaisi äitini ja lapsieni välien kärsivän, mutta en jaksa enää selitellä näitä tempauksia. Minut on aina kasvatettu siten, että koen jatkuvaa syyllisyyttä ja riittämättömyyden tunnetta, kuten kai useat alkoholistien lapset kokevat jo muutenkin. Tämänkin päivän tekojen on vain tarkoitus näpäyttää minua siitä, että erehdyin kysymään asiaa joka ei tuntunut äidistäni hyvältä. Samalla tässä alkaa "myrkky" leviämään omiin lapsiinikin, ei tällaista pysty pitkään piilottelemaan. Nyt minusta alkoi tuntumaan, että tämä oli se vihon viimeinen pisara. Täytyy kai vaan lopulta myöntää itselleen se tosiasia, että äitini on jäätävän kylmä ihminen eikä siitä muuksi muutu. Koskaan en ole hänelle mitään merkinnyt ja näyttää siltä että edes lapsenlapset eivät merkitse mitään.
Siellä ne roikkuvat äitini ulko-oven kahvassa meidän äitienpäiväkukat ja tervehdykset. Taisivat olla omalta osaltani viimeiset vaikka sydämeni itkeekin verta. En jaksa enää mielistellä, nöyristellä enkä pyytää anteeksi olemassa oloani. Jos hän ei kerran välitä, niin hän ei yksinkertaisesti välitä... tämä minun on itselleni lopulta myönnettävä.
Kokemus
tämäkin.
6266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
äidistäsi, jos olet jo lapsena joutunut sen tekemään. Jätä ottamatta yhteyttä ja anna äitisi tehdä se seuraavan kerran. Olen vihainen sinun äidillesi sinun ja lastesi puolesta. Tai enemmänkin sinun isällesi, joka estää jopa tapaamsia äitisi kanssa. Äitisi olisi varmaankin halunnut tavata teidät, mutta isäsi halusi terrorisoida tapaamisen. Eihän äidillä saa mitään onnea olla - ei edes äitien päivää.
Isien jutuista: Kirjoitin: Jarille, joka ei saanut ansiomerkkiä Meitä on moneksi. Toivon sinulle jaksamista, sillä tiedän että olet kovia kokenut ja ihmeen kumma hengissä selvinnyt, kaikista vaiheista huolimatta. Toivotan sinulle sydänlämpöistä Äitienpäivää
kirjoituksesi tuolta isien jutuista. Kyyneleet ovat tulleet tämän päivän aikana useaan otteeseen silmiini ja niin tapahtui myös juttuasi lukiessa. Tämä maailma on niin epäoikeuden mukainen ja täynnä vääryyttä, että mitkään sanat eivät riitä tätä ilmaisemaan. Surullista, että tällaisena päivänä (eihän se tietysti ole kuin päivä muiden joukossa, mutta kuitenkin...) meitä on suuri joukko ihmisiä, jotka tunnemme suurta tuskaa. Kaikkein pahinta on se, mitä lapset joutuvat kokemaan pettyessään kerta toisensa jälkeen. En jaksa käsittää ihmisiä, jotka toiselle kiusaa tehdäkseen aiheuttavat lapsilleen kärsimystä. Pystyyköhän lapsenlastesi äiti viettämään tätä päivää puhtaalla omalla tunnolla? Tunnustaakohan edes hiljaa mielessään itselleen mitä on tullut tehtyä? No, niin tai näin, se ei varmasti sinua eikä poikaasi lohduta. Karmea tarina ja niin sydämetön, että huh. Toivon jaksamista sekä sinulle mummi että pojallesi ja rukoillaan, että oikeus lopultakin voittaa.
on äidille äitienpäivä olivatpa lapset jo aikuisia taikka vielä ihan kotona olevia lapsia. Äitienpäivästä on tekemällä tehty jotain spesiaalia kaupallista krääsää ja voi sitä pettymystä ja surua jos äitienpäivä ei menekään suunnitelmien mukaan niin äideillä kuin lapsillakaan. Ajattele, että sinulla on vielä vanhemmat elossa kaikkine ikävine epäkohtineen ja vikoineen. He elävät omaa elämäänsä ja sinä perheesi kanssa omaasi. Toisten perheiden välit ovat, että kaksikin kertaa soitetaan päivän aikana ja toiset ovat yhteyksissä korkeintaan kerran puolessa vuodessa. Vanhempiensa kanssa ei tarvitse olla maailman paras kaveri eikä ystävä. 70 -luvullakin vielä on maailma perhe-elämän suhteen ollut aivan toisenlainen kuin nykyään. Mies, ja vaikka millainen mies, on ollut se perheen pää ja vaimo siinä alamaisena häärännyt ja paaponyt tätä kaiken luomakunnan kruunua ja keskipistettä. Lapsien osuus perhe-elämästä on ollut olla hiljaa, huomaamaton ja mahdollisimman vähän perheenpäälle häiriötä aiheuttava henkilö. Aika siitä on muuttunut ja tavatkin sen myötä. Vanhempamme ovat oman aikakautensa tuotoksia ja peilaajia. Siinä eivät monellakaan perheellä ole lapset eivätkä lapsenlapsetkaan kovin suuressa roolissa. Sivuroolien esittäjiä jos eivät sitäkään. Mutta onhan myös niitäkin vanhempien joiden elämä ja oma suuruus peilautuu lapsiensa menestyksen ja tärkeyden kautta ja jota sitten omissa piireissä jaksetaan vuodesta toiseen mainostaa ja ylläpitää myös sitä lapsenlapsenkin mahdollisesti lähisuvulle antamaa mainetta ja kunniaa. Elämä on jokaisen kohdalla mitä on. Lapsuus meni, aikuisuus tuli. Kohtalo ei kaikkia kohtele samalla tavalla eikä ne läheiset ole kaikilla samanlaisia eikä samalla kaavalla toimivia. Vanhempasi ovat tuollaisia ja jonkun toisen vanhemmat taas toisenlaisia. Lapsensa elämässä kiinni niin ettei lapsella, aikuisellakaan, tahdo henki vanhusten elämään tunkeutumisen vuoksi kulkea. Ole oma itsesi, älä välitä siitä mitä vanhuksesi tekevät tai jättävät tekemättä. Pidä yhteyttä minkä itse jaksat. Monesti sanoja jää sanomatta asioita kertomatta mutta joita sitten kiertäen kaartaen kuulee esimerkiksi muilta sukulaisilta. Sinulla on oma elämäsi ja vanhuksillasi se heidän omansa. Lapsena olo on monestikin vaikeaa ja monimutkaista, aikuisenakin.
perhettä, niin minkä ihmeen takia hänen piti lähteä retuuttamaan äitiä pitkin maita ja mantuja nimenomaan äitienpäivänä? Moni nainen ei eroa tyrannimaisesta miehestä siksi, koska hänet on niin alistettu uskomaan omaan huonouteensa ja siihen, että hän ei olisi mitään ilman tyranni miestään, sehän tyrannien taktiikka yleensä on. Miten ihmeessä äiti olisi uskaltanut puhelimessa jotenkin osoittaa kaivanneensa teidän tapaamista sen sijaan, että oli isän mukana jossakin, jonka isä katsoi tärkeämmäksi? Miksi hänellä todellisuudessa oli puhelin pois päältä? Oliko isä vaatinut niin vai yrittikö äiti välttää kiusallista tilannetta, että soitat hänelle? Tyranni suhteessa on aina yleensä myös fyysistä väkivaltaa, näin todennäköisesti vanhempiesikin välillä, olit sinä siitä tietoinen tai et. Tarvittaisiin muutama viranomainen ja hyvä terapeutti, jotka irrottaisivat äitisi tuosta suhteesta, tuskin muuten onnistuu. Eron jälkeen vasta saisit totuuden mukaisen käsityksen siitä, mitä äitisi todella suhteestaan teihin ajattelee ja millainen hän toivoisi sen olevan.
äitiä. Tuollaiseen suhteeseen sisältyy usein sairasta mustasukkaisuutta, naisella ei saa olla mitään muita, eikä ketään muita mielenkiinnonkohteita kuin tyranni. Entä, jos isä on uhkaillut satuttavansa lasta ja lapsen lapsia jotenkin, jos äiti on liian läheisissä tekemisissä heidän kanssaan? En tietysti tiedä tuota tapausta, mutta olen lukenut niin monta poliisien kuvausta tuollaisista parisuhteista, että hämmästyttävän usein noudattavat pitkälle saman tyylisiä kaavoja ja toimintamalleja.