kaiken jälkeen.Silloin oli syksy alkamassa,vaahteroissa pihallani lehdet olivat oransseja,keltaisi ja ne tippui maahan.
Silloin sairastuin syöpään.
Ajattelin,noinko minäkin,elänkö enää ensi keväänä.
Nyt on vaahteroissa taas pienet lehdet,kohta ne ovat jo täysikokoiset.
Riemuiten ne kasvaa,elää,tietämättä että tulee syksy.
Minäkin elän,minut on hoidettu.Minä en kuollutkaan,näen vielä tämän uuden kesän ja ehkä vaikka kuinka monta kesää.
Minä katson ikkunastani vihertäviä vaahteroita ja minä itken,itken ilosta ja jostain muusta,mitä en osaa selittää:)
Kesä tulee
kuitenkin..
12687
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
on kirjoituksesi, siihen kiteytettynä elämäsi yksi vaihe, kaunista. :) Elämän kämmenellä meistä on jokainen. Iloitsen puolestasi että kaikki on hyvin nyt *iso halaus* :)
Tiedän tuon tunteen. Istuin syksyllä joen rannalla ja mietin että olenkohan vielä keväällä elossa kun jäät lähtevät ja joutsenet palaavat. Ja elossa olen, syöpä on hoidettu, voin hyvin ja käyn taas töissä. Että elämä voikin olla näin ihanaa.
syövän jälkeen tuli kuitenkin taas uusi kevät ja kesä:) Tuleeko teille toisillekin välillä sellainen ajatus,että onko tämä se viimeinen? Jotenkin nautin tästä keväästä enemmän kuin koskaan ennen, tunne että onkohan viimeinen kerta kun katselen hiirenkorvalla olevia lehtiä puissa,heräävää luontoa? Mutta en pelkää kuolemaa,ajattelen että ei luontokaan pelkää,kaikella on aikansa.
tunteita on minullakin,en vain osaa noin pukea sanoiksi kuin sinä osaat,kirjoita sinä useammin kun pystyt noin kirjoitukellasi antamaan vertaistukea:-)
eikä ole rekattu ? Täällä moititaan usein sellaisia kirjoittajia 'pusikoista huutelijoiksi 'yms, Mutta tämän aloittajan kirjoitusta kauniimpaa en ole nähnyt tällä syöpäpotilaiden palstalla. Se on kirjoituksen sisältö joka koskettaa,ei se,onko vakituinen nimimerkki tai rekisteröity.
käyty läpi.Osasit oikein ilmaista.Tiputusten jälkeen menin nuorimman tyttären kanssa merenrannalle jossa tuuli oli helpompi olla.Katseltiin aavalle ulapalle,ja tyrskyjä.Tänä keväänä menemme taas,silloin luulin sen olevan viimeinen kesäni.
olen minäkin käynyt läpi ja moneen kertaan.Silloin kun äitini sairastui syöpään,pelkäsimme,onko hänellä enää aikaa,onko viimeinen kesä.Sitten tulikin vanhemman siskoni vuoro,heti perään nuorempi siskoni.Sanoimme ettei tämä voi olla totta,kukaan,jolle kerromme,ei usko,että samaan sukuun tulee kokajan uusia syöpään sairastuneita. Mieheni veli (samoin kuin heidän isä) oli aiemmin kuollut levinneeseen suolisto syöpään ja samaan aikaan,kun nuorin siskoni kävi hoidoissa,sairastui myös minun mies paksusuolensyöpään.Näihin aikoihin kävivät sairastuneet siskoni geenitesteissä joissa todettiin,että heillä oli brca2.syöpää aiheuttava geenivirhe. Minä ajattelin vaan,ettei se minulla voi olla mutta niin vain kävi,että kun mieheni hoidot loppui,myös minulla rinnassa ollut patti todettiin syöväksi.Kävin siinä raskaat hoidot läpi ja sytohoitojen aikana otettu testi osoitti,että myös minä olin tuon geenivirheen kantaja. Tässä minun tarinaani ja yhdyn aloittajaan siinä että itsekkin katselen uusia vaahteran lehtiä,ihan äskenhän oli syksy ja ne tippui maahan.Mutta nyt on taas tulossa uusi kesä ja niin,niin kaunis on taas luonto,vaahteran ja lehmuksien ,koivujen lehdet taas vihertää.Ja me kaikki suvussani lähivuosina syöpään sairastuneet olemme vielä täällä.
sinulle että hattua nostan koettelemuksillesi...tuntuu taas tämä oma juttu niin pieneltä. Jaksamista sinulle ja hyvää kesän odotusta :)
tarvitse nostaa hattua minulle.Jotenkin vain kaikkeen sopeutuu ja meille kaikille,siskoilleni ja minulle,tämä syöpä on jotenkin kuin "arkipäiväistynyt", senkin voi hoitaa ja siitä paranee.Ainakin toistaiseksi,onhan se tulevaisuuden pelko mukana,lapset ja lapsienlapset.Ja minun kohdallani,kun lapsilleni sekä minun,että heidän isänsä puolelta tätä syöpää.
sopeutuu kun tälle elämälle ja siinä tapahtuville asioille ei voi mitään. Itse olen aina ollut sitä mieltä että sellaisia asioita ei kannata jäädä märehtimään kovin kauaksi aikaa joille itse ei voi mitään, elämä on liian lyhyt sellaiseen. :)
kiitos hienosta kirjeestäsi palstalla. minäkin olen huomannut,että nyt,kun olen syöpähoidossa,osaan nauttia kovin pienistä hetkistä Äsken kävi keltasirkku pihalla ja tuuli hakkaa peltikattoa,mutta on kevät ja luonto alkaa vihertää. Katselen pihalle sälekaihtimen takaa ja mietin ,kuinka raparperikin oikein harppoo pidemmäksi kohti aurinkoa. Kohta saa ensimmäisen kiisselin vaikka jäätelön kanssa.. Kaikille täällä oikein aurinkoista viikonloppua ja nauttikaa keväästä.
Nauti kevään pienistä hetkistä.Noimia sinulle hoidoissa käynteihin.