mikä minusta

mitä sitä tekee. Minäkin valitsin alani väärin ja 21 työvuoden jälkeen sen huomasin.Sit olikin jo liian myöhäistä tehdä mitään ja työ jälkeen 11 vuotta meni miettiessä. Vieläkään en ole päässyt ratkaisuun enkä ilmeisesti pääsekään koskaan...

että en olekaan enää mikään "kakskymppinen" (39v.). Joten työelämässä jyrää nyt itseäni miltei puolet (!) nuorempia uraohjuksia...Ja katsovat minua kuin olisin jo toinen jalka haudassa...Jotenkin pelästyin tätä huomiotani ja tajusin, tunsin itseni NIIN vanhaksi ja väsyneeksi vaikka mieleltäni olen yhä se parikymppinen likka....Hei kauheeta! Esim.yhdeksänkymmentä lukukin oli vasta äsken ja tuolloin syntyneetkin ovat täysikäsiä!!!Huh...

Olen pikkuista vaille 50 ja viimeisintä työtäni tehnyt reilut kuusi vuotta. Tämä on kolmas ammattini ja olen kouluttautunut pikku hiljaa elli suorittanut arvosanoja ja muutoinkin etäopiskellut aina kun on ollut mahdollisuutta ja mielenkiintoa. Toimin nyt opetus- ja valmennustehtävissä free lancer pohjalta ja uskon, että tämä on se työ, jossa olen eläekeikään asti.Taloudellisesti on hyvin epävakaata mutta tyydytys työstä ja se, että joka työaamu puhkun into ja iloa, korvaa joskus kovinkin vähätuloisen kuukauden. Joskin työt lisääntyy koko ajan... Olen ollut aikaisemmin hoitoalalla psykiatrisella puolella ja sitä ennen oli tiedotusalan ihminen eli urat on todella olleet erilaisia. Rohkea valinnoissani olen ollut ja siihen on edes auttanut aviomiehen kannustus ja tuki, ilman sitä ei nämä uravaihdokset olisi onnistuneet. Opiskelen yhä ja oletettavasti aina mutta niinhän se tänä päivänä onkin ja tietoa kun on valtavasti tarjolla ja meille aikuisille hyviä opiskelupolkuja.