3 viikkoa erroria

Kolme viikkoa on jo lähetetty virheellistä digi-tv lähetystä, niin antennissa kuin kaapeleissakin. Ei saada korjattua pitkään aikaan, mutta digitalla ollaan hiljaa ja toivotaan ettei kukaan huomaa ettei vika olekkaan katsojien omissa laitteissa. Lisäksi eri merkkiset laitteet reagoivat eri tavalla virhekoodeihin, ja käyttäjät eivät varmasti voi tietää missä vika on, joillakin pelaa ja joillakin ei.
5656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sunnuntaina huomasin, että kakkostelevisiosta tuli Topfieldin perusboxin kautta vain pixelimössöä. Äänestä ei saanut selvää. Tekstitv toimi. Kanavien uudelleen haku ei auttanut. Toiseesa televisiossa oleva Topfieldin taltioiva toimi OK. Siis perusboxi näytti olevan vialla. Tilasin jo uuden tilalle vielä sunnuntaina nettikaupasta. Tutkin vielä varmuuden vuoksi boxia kannen altakin. Ei mitään selvää syytä näkynyt. Ei pullistuneita konkkia tms. Eilen kuulin uutisista, että Digitan häiriöt olisivat päättyneet vasta eilen. Kokeilin vielä kerran tuota toimimatonta boxia hakemalla kanavat vielä kerran. Nyt toimi kaikki. Pkle tuon Digitan kanssa. Uusi boxi tulee tänään. Voihan sen tietysti palauttaa, mutta tässä on jo ollut niin paljon vaivaa, että ottaa päästä. Omalta osaltani asia ei jää Digitan kanssa tähän. En usko saavani korvauksia, mutta pompottelen heitä aikani ja valitan kuluttajaviransomaisille. En usko, että olen läheskään ainoa, jolle on käynyt näin. Digita olisi voinut asiosita tiedottaa kunnolla. Välineitä on.

Äänestä

Joo, esim. meillä meillä pelaa eli ei ole ollut mitään ongelmia (mutta emme olekaan katsoneet tv:tä arkisin työaikaan eli klo 8-17, jolloin huoltotöitä on kai tehty) -Topfield 5100PVRt antenniverkossa

Äänestä
  • Lauantai-iltana toimi, sunnuntaiaamuna ei enää. Tänään tiistaina toimi taas. Kyllä siellä viikonvaihteessakin sählättiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tikita.,. kirjoitti:

Kolme viikkoa on jo lähetetty virheellistä digi-tv lähetystä, niin antennissa kuin kaapeleissakin. Ei saada korjattua pitkään aikaan, mutta digitalla ollaan hiljaa ja toivotaan ettei kukaan huomaa ettei vika olekkaan katsojien omissa laitteissa. Lisäksi eri merkkiset laitteet reagoivat eri tavalla virhekoodeihin, ja käyttäjät eivät varmasti voi tietää missä vika on, joillakin pelaa ja joillakin ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu