Flic en Flac

Häämatkalle

Varasimme häämatkan lokakuussa flic en flacille la pirogue hotelliin. Nyt toivoisin siis kokemuksianne kyseisestä paikasta/hotellista. Hintaan kuuluu puolihoito, mutta kannattaako ottaa all inclusive? Mukanamme matkustaa myös silloin 9kk poikamme. Onko tietoa onko hotellissa lapsenvahtipalvelua? Olen kuullut, että joissain hotelleissa Mauritiuksella on...

10

1280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Viime vuonna

      Me olimme viereisessä Sugar Beach hotellissa häämatkalla viime vuonna. Aivan ihana paikka, paratiisi ! Ruoka hyvää, palvelu erinomaista, rannat upeat, ilmasto ihanteellinen. Suosittelen. Mutta harkitkaa vakavasti noin pienen lapsen mukaanottamista. Lennot on rankat aikuisellekkin saati sitten pienelle lapselle. Meillä ei ole mitään negatiivista Tuifly lennoista. Palvelu hyvää, menomatka lähti ajallaan, paluulento myöhästyi mutta saimme siitä tiedon jo aamulla ja saimme pitää huoneen iltaan saakka. Tavallan tuli yksi lomapäivä lisää. Ottakaa ihmeessä all inc. - drinkit, viinit oluet ovat kallita. Meistä AI ei ollut kallis siihen nähden mitä siihen sisältyi. Eipähän tarvinnut lähteä vettä kantamaan kylästä sillä sitä on juotava todella paljon siinä helteessä. Lisäksi sai vapaasti käyttää minibaaria ja kevyt lounas päivällä oli mukava nauttia ettei tullut huono olo. Vaikka ei ollut nälkäkään runsaan aamiaisen jälkeen on helteessä hyvä saada pieni suolapala. Vielä kun olette häämatkalla ei kannata pihistellä vaan ottaa täyden palvelun paketti. Meillä ei paikan päällä mennyt rahaa juuri ollenkaan.

      • All inclusive?

        Ei kannata jos on puolihoito. Hinta La Piroguessa on 51 €/henk./ vrk. Sitä rahaa ette pysty millään syömään tai juomaan. Tarjonta on pelkästään paikallista juomaa, ja Mauritiuksella ei valmisteta viiniä, eli olutta, rommia ja erilaisia sekoituksia. 300 m. päässä on kauppa mistä saa edullisesti vedet, olueet, viinat, hedelmät ja pikku purtavaa. Kävelymatkan päässä kylän keskustassa on Spar supermarket, ja taksi on halpa jos ei viitsi kävellä. Välipaloja tuskin tarvitsee, aamiainen on niin monipuolinen että iltaan saakka pärjää. Ruoka on mahtavaa, jokaista sorttia kun piti kokeilla niin kahdessa viikossa tuli 6 kiloa lisäpainoa. Mutta, vielä miettisin, lähdenkö noin pienen lapsen kanssa noinkin pitkälle matkalle?

      • Viime vuonna
        All inclusive? kirjoitti:

        Kuulostaa erikoiselta. Ainankin viereisessä Sugar Beach hotellissa AI sisälsi myös tuontijuomia. Oli viinit, kuohuviinit, jopa vodka, gini kuuluivat AI pakettiin. Mutta jokainen valitsee mikä parhaalta tuntuu ! Minusta Mauritiuksen matkan yksi parhaita anteja oli juuri se että saattoi viettää luxus lomaa eikä tarvinnut raahata ostoskasseja sillä sitähän tämä elämä täällä kotona arkisin on. Oikein mukavaa häämatkaa teille, olette valinneet ikimuistoisen kohteen.

      • puten
        All inclusive? kirjoitti:

        Ei kannata jos on puolihoito. Hinta La Piroguessa on 51 €/henk./ vrk. Sitä rahaa ette pysty millään syömään tai juomaan. Tarjonta on pelkästään paikallista juomaa, ja Mauritiuksella ei valmisteta viiniä, eli olutta, rommia ja erilaisia sekoituksia. 300 m. päässä on kauppa mistä saa edullisesti vedet, olueet, viinat, hedelmät ja pikku purtavaa. Kävelymatkan päässä kylän keskustassa on Spar supermarket, ja taksi on halpa jos ei viitsi kävellä. Välipaloja tuskin tarvitsee, aamiainen on niin monipuolinen että iltaan saakka pärjää. Ruoka on mahtavaa, jokaista sorttia kun piti kokeilla niin kahdessa viikossa tuli 6 kiloa lisäpainoa. Mutta, vielä miettisin, lähdenkö noin pienen lapsen kanssa noinkin pitkälle matkalle?

        Kyllä sitä ollaan paljon mietitty, että ollaanko huonoja vanhempia kun viedään noin pientä raskaalle matkalle. Moni on kuitenkin sanonut, että tuon ikäisen kanssa on vielä suht helppo matkustaa. Mielummin otamme kuitenkin mukaan kuin jätämme yksin kotosuomeen. Noin pienelle kun ei vilä selitetä mihin äiti ja isä häviää. Ei lapselle varmasti mitään traumoja jää vaikka kerran olisikin rankka reissu. Näin olemme päättäneet tällä kertaa. Toki tosiaan välillä miettii, että onko itsekästä ajattelua, mutta tosiaan uskon, että paljon on omasta asenteesta kiinni ja meillä nimenomaan matkakohdetta valittaessa kiinnítettiin huomiota lentoaikatauluihin ettei tarvitse montaa tuntia kentällä odotella (toki täytyy toivoa, että lennot ovat ajoissa)..mutta vielä olisi kiva kuulla alueesta ja etenkin hotellista enemmän sekä myös martinairista lentoyhtiönä. Voiko sieltä varata paikat etukäteen?

      • Reimars.
        puten kirjoitti:

        Jos näin olette päättäneet, niin hyvä on. Hotellivalinta on hyvä, ei moitteen sijaa. Uskomattoman siistiä ja palvelu viimeisen päälle. Kahteen viikkoon ei kyllästy ruokailuun, niin monipuolinen on tarjonta. Itse kylä on pieni ja rauhallinen, mutta kaikki palvelut löytyy. Spar Pasadena kaupasta haettiin usein uunilämmintä leipää iltapäiväkahville. Ottakaa Presidenttiä ja pieni pressokannu mukaan, huoneessa on vedenkeitin. Liikkumiseen suosittelen pelkästään taksia, unohtakaa vuokraauto. Hotellitaksien joukossa on Ben niminen turvallinen kuljettaja, ajaa Roton merkkistä autoa, pyytäkää vastaanotosta hänet. http://www.aijaa.com/v.php?i=4198813.jpg Hinta sovittava etukäteen koska autoissa ei ole mittaria. Olette varmaankin huomioineet että bungaloveja on kahta tyyppiä, standard ja superior. Standard maja on jaettu kahdelle perheelle ja sijaitsee hotellin keskialueella, voi olla kylätiessä kiinnikin, riippuu tuurista. Superior on yhden perheen ja sijaitsee lähellä rantaa omalla terassilla. Lintupuisto Casela Park sijaitsee niin lähellä kylää että on pakko mennä, pyytäkää taksikuskia odottamaan 2 tuntia, niin paljon on nähtävää.

      • matkailijaaa
        puten kirjoitti:

        Kyllä sitä ollaan paljon mietitty, että ollaanko huonoja vanhempia kun viedään noin pientä raskaalle matkalle. Moni on kuitenkin sanonut, että tuon ikäisen kanssa on vielä suht helppo matkustaa. Mielummin otamme kuitenkin mukaan kuin jätämme yksin kotosuomeen. Noin pienelle kun ei vilä selitetä mihin äiti ja isä häviää. Ei lapselle varmasti mitään traumoja jää vaikka kerran olisikin rankka reissu. Näin olemme päättäneet tällä kertaa. Toki tosiaan välillä miettii, että onko itsekästä ajattelua, mutta tosiaan uskon, että paljon on omasta asenteesta kiinni ja meillä nimenomaan matkakohdetta valittaessa kiinnítettiin huomiota lentoaikatauluihin ettei tarvitse montaa tuntia kentällä odotella (toki täytyy toivoa, että lennot ovat ajoissa)..mutta vielä olisi kiva kuulla alueesta ja etenkin hotellista enemmän sekä myös martinairista lentoyhtiönä. Voiko sieltä varata paikat etukäteen?

        Oletteko varanneet matkan jonkun toimiston kautta vai onko omatoimimatka? En ole koskaan itse törmännyt tohon kyseiseen lentoyhtiöön aikaisemmin.

    • matkustanut!

      Meillä oli vuoden alussa finnmatkojen kautta otetulla mauritius-matkalla puolihoito johon ei siis sisältynyt juomien hintaa eikä lounasta. Yhden viikon reissuun meillä meni yhteensä 300€ lounaineen ja juomineen koko reissuun sekä yksi illallinen ala carte ravintolassa. 300€ sai juoda ihan tarpeeksi, muuten tuo all inclusive olisi tullut muistaakseni maksamaan toiset 300€ lisää joten kannattaa huomioida se mukaan hintaan. http://keskustelu.suomi24.fi/matkailu_show.fcgi?category=104&conference=4500000000001014&posting=22000000042710734

      • kari 2xMauritiuksella..

        Jos nyt juotte päivässä kahdestaakin 5-10 pulloa vettä (4€ pullo)/10 lasia olutta (4€ lasi)/1 viinin illallisella (20-40€ plo) iltapaukku (5€) niin ainakin Ambre hotellissa olisi tullut maksuun alli-in cluse. Lisäksi ei olisi tarvinnut rahaata vettä ja kaljaa kaupasta joka toinen päivä :) (2008 hintavertailua) Hinnat huomattuamme tuli sniiduiltua kyllä jonkin verran, esim illallisviineissä..

      • La Pirogue
        kari 2xMauritiuksella.. kirjoitti:

        Jos nyt juotte päivässä kahdestaakin 5-10 pulloa vettä (4€ pullo)/10 lasia olutta (4€ lasi)/1 viinin illallisella (20-40€ plo) iltapaukku (5€) niin ainakin Ambre hotellissa olisi tullut maksuun alli-in cluse. Lisäksi ei olisi tarvinnut rahaata vettä ja kaljaa kaupasta joka toinen päivä :) (2008 hintavertailua) Hinnat huomattuamme tuli sniiduiltua kyllä jonkin verran, esim illallisviineissä..

        hotellista!! All In maksaa 59€/h/vrk. Jos ottaa puolihoidon mihin sisältyy aamiainen ja illallinen, niin tuon rahamäärän juomiseen menee koko loma ryypiskelyksi.
        Ja huom, hintaan sisältyy ainoastaan paikalliset juomat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1184
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      860
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      623
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      554
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe