Opiskellako lähihoitajaksi vai sairaanhoitajaksi. Kun hoitoala kiinnostaisi...entäs työtehtävät? Samat hommat ne kai on molemmilla, mutta sh tekee jotain vaativampaakin, mitä lh ei saa? Kuinka paljon hoitoalalla joutuu tekemisiin kuoleman kanssa? Laittavatko sekä sh että lh ruumiit? Tuntuuko se vaikealta? Onko hoitoalan työ henkisesti rankkaa?Kertokaa kaikki, mitä näistä ammateista tulee mieleen...olisin hyvin kiitollinen, jos joku viitsisi vastata.
Sh vai lh, entä työtehtävät?
Kahden vaiheilla
16859
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olen sairaanhoitajana terveyskeskuksen vuodeosastolla. Valmistuin 1991, jonka jälkeen olin vuoden töissä samaisessa terveyskeskuksessa. Sitten sain lapset ja jäin heidän kanssaan kotiin moneksi vuodeksi. Kun palasin takaisin töihin, työnkuva oli melkoisesti muuttunut. Ennen terveyskeskuksen osasto vastasi lähinnä vanhainkodin osastoa missä ei ihmeemmin mitään erityistä lääkehoitoa ollut-mitä nyt sellainen peruslääkehoito. Nykyään homma on paljon monimutkaisempaa, on tippoja(suonensisäinen nestehoito) yms. Työ on psyykkisesti ja fyysisesti melkoisen raskasta. Meillä lähihoitajan ja sairaanhoitajan toimenkuvat melko samanlaiset-yhtälailla osallistutaan perushoitoon(pesuihin ja syöttämisiin). Meillä myös lähihoitajat jakavat lääkkeitä aivan kuten sairaanhoitajatkin. Ainoa ero meillä oikeastaan on tuo i.v hoidon toteutus, joka meillä kuuluu sairaanhoitajalle. Myös lihakseen annetut pistokset antaa sairaanhoitaja-lähihoitaja saa pistää ihon alle annettavia pistoksia-esim.insuliinia. Kuolemaa kohtaa työssä aika paljon ja vainajan laitossa on mukana yhtälailla sairaanhoitaja kuin lähihoitajakin. Työ on raskasta ja vastuullista, mutta myös antoisaa. paljon tietenkin riippuu myös siitä, millaisella osastolla työskentelee-vaihtoehtoja tällä alalla on monia.
Piti vielä vastata tähän:kyllä vainajan laitto alkuun tuntuu aika hurjalta, ahdistavaltakin. Se, kuinka sinut itse on kuoleman kanssa tietenkin vaikuttaa asiaan... kova ja tunteeton ei tarvitse olla-ei edellytetä, että pokka pitää joka tilanteessa. Kyllä hoitajakin saa itkeä-inhimillisiä ihmisiähän me kaikki ollaan. Minusta outoa olisi, jos esim.kuoleman kohtaaminen ei tuntuisi missään... Mutta toki vuosien saatossa asioihin tottuu-myös kuolemaan.
Kiitos vastauksistasi! Moni asia selkeni taas. On kiva kuulla toisten kokemuksia, se auttaa päättämään, haluaisiko alalle vai ei ja haluaako olla sairaan- tai lähihoitaja. Kiitos vielä kerran! :-)
Tervetuloa alalle. Tämän homman ehdoton hyvä puoli on se, että töitä löytyy aina. Kaikenlisäksi ainakin tällä hetkellä saa suunnilleen itse sanella millaisia vuoroja haluaa tehdä, kuinka monta tuntia viikossa jne. Koulutus ei missään nimessä mene hukkaan, vaikka sitten joskus haluaisikin jotain muuta hommaa. Itse ajattelin lähteä vielä opiskelemaan, mutta opiskelun rahoitusta helpottaa se, että voi tehdä keikkaa sairaalaan. Terveydenhuoltoala on mielenkiintoinen. Aina on uutta opittavaa-itseään voi kehittää eteenpäin. Myöskin tuntee tekevänsä tärkeää työtä.
Jos sinulla on mahdollisuus valita noista kahdesta, niin suosittelen sairaanhoitajan koulutusta ja ammattia. Lähihoitajakoulutus on niin monen kirjavaa nykyään ja opettajana saattaa olla sairaanhoitaja , joka ei siis ole opettaja eikä paljon työkokemustakaan. Myös luokanopettajat saattavato olla aikuiskoulutuksessa riippuen siitä, mistä aineesta on kyse. Kumpaakaan ammattia ei arvosteta palkassa, mutta kyllä lähiohoitajan ammatti on käsinyt inflaation, johtuen siitä, että kenestä tahansa nyt ainakin lähihoitaja voi tulla.
johtuen siitä, että kenestä tahansa nyt ainakin lähihoitaja voi tulla.
Tuo on kyllä totta, mutta koulutus on kehittynyt ja muuttunut paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana. On selvästi tiukempi. Esim itselläni ensimmäinen työharjoittelu meni ihan tutustumisperiaatteella läpi. Nyt on kaikissa hankalat näyttösuunnitelmat, ja tavoiteet ym. Paljon on tullut sisällöllistäkin muutosta, kun opetussuunnitelmat uusittu moneen kertaan ja suuntaavat muuttuneet vuoden mittaiseksi. Ihan kauhuissani katson nykyisten opiskelijoiden kurssien sisältöjä ja vaativia tehtäviä.On selvästi kiristynyt. Opiskelua ei voi sanoa heikkotasoiseksi, tietoa ja kokemusta tulee liikaakin kun katsoo mitä se työ monissa paikoissa on.
Myöskin sairaanhoitajakoulutus on kärsinyt maineeltaan. Opetetaan valtavasti teoriaa ja valmistuneilla huonot käytännön taidot. Ammattikorkeat ovat sisään alalle sopimatonta porukkaa, koska niille maksetaan opiskelijoiden määrästä. Myöskin kentällä ollaan huomattu että opiskelija-aines on heikentynyt vuosien aikana.
Palkassa ei näy, kun on vain 200 pienempi sairaanhoitajaan. Aikuisopiskelijana LH tutkinnon käy kahteen vuoteen, eikä tehdä päätötyötä. Sairaanhoitajilla menee 3,5v ja on työläämpi päättötyönkin osalta. Minusta sh tutkinto olis kiva, mutta mulla ei ole mitään halua opiskella lisää 3,5 vuotta kun työ on melkein täysin samaa eikä näy palkassa. Alkuperäisen pitää tehdä valinta kumpi enempi motivoi.
Lähihoitajan tutkinto on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, siis tuota sosiaali-puolta on mukana. Mielestäni lähärin opinnot ovat liian hajautettuja.
Riippuu siis vähän siitä mitä työltäsi odotat?! Ilman muuta sairaanhoitaja tietää ja osaa esim. lääkehoidon syventävämmin kuin lähäri ja tietää sairauksista enemmän ja syventävämmin. lähärin työ on nimensämukaisesti olla lähellä ihmistä, mikä käytännössä tarkoittaa sitä että esim. vanhusten hoidossa sairaaloiden pitkäaikaisosastoilla työ on hyvin fyysistä, monissa paikoissa suurin osa ajasta menee perustyöhön, eli pesemistä , vatsan toimituksia, syöttämistä.Kuolema on aina läsnä ja täytyy hyväksyä elämän rajallisuus.Kuollut ihminen , ainakin vanhuspuolella näyttää usein vain nukkuvan , ei ole mitenkään pelottava ilmestys.Kuolema sinällään on niin lopullinen tapahtuma, että vielä vuosien jälkeenkin se herättää minussa suurta kunnioitusta ja saa arvostamaan elämää .. sitä kummasti oppii suhteuttamaan asioita...ja kyllä, hoitotyö on rankkaa ja huonosti palkattua, mutta antoisaa.
Mielestäni lähärin opinnot ovat liian hajautettuja
-Kyllä, mutta se on toisaalta hyvä. Vain todella harva koulutus antaa pätevyyden niin monenlaiseen työhön ja monenlaisissa ympäristöissä toimimiseen. Helpottaa huomattavasti työnsaantia, kun opinnot kelpaa lähes kaikkeen sos.ja terv.alan perustyöhön. Jos siinä opiskeltas vain yhteen juttuun, niin joutuis tekemään aina samaa työtä ja työnhakumahdollisuudet olis suppeammat. Olen itsekin ollut lähihoitajana kaikissa mahdollisissa töissä varhaiskasvatuksesta vanhainkotiin, psykiatristen potilaiden kanssa, koulussa yms. Alussa kärsin itsekin opintojen hajanaisuudesta mutta nyt olen tullut siihen tulokseen, että se on nimenomaan tämän ammatin vahvuus. Hommat oppii myös käytönnön työtä tekemällä. Minusta on aivan upeaa, että pystyn tekemään niin monipuolisesti erilaista työtä koulutuksella,
"Ilman muuta sairaanhoitaja tietää ja osaa esim. lääkehoidon syventävämmin kuin lähäri"
Nykyisin lähihoitajien lääkekoulutus on laajempi kuin vanhamuotoisen opistoasteen tutkinnon suorittaneilla sairaanhoitajilla.
Mistä sinä tuon "tiedät"? Oletko käynyt ns. vanhamuotoisen sairaanhoitajakoulutuksen ja nykyisen lähihoitajakoulutuksen?
Sitä paitsi oppilaitoksissa ja opettajissakin on eroja, vaikka on samat opetussuunnitelmat käytössä. Lääkehoidon osaamiseen vaikuttaa paljon opiskelija itse ja paikat, joissa harjoittelut tapahtuvat sekä huom. niillä vanhamuotoisen opinnon käyneillä vuosien varrella kertynyt yksilöllinen työkokemus.
Oppilaitos ja koulutus takaa minimin, mutta opiskelija itse on tärkeä. Muistapa se.
sh. Jos on lukiopohja, lh:ksi opiskelee parissa vuodessa,sairaanhoitajakoulutukseen menee noin 3,5 vuotta. Sairaanhoitajille on paremmin töitä, mielestäni lähihoitajia valmistuu ihan liikaakin. Vanhuspuolelle pääsee hyvinkin töihin, mutta muut "alat" taas työllistävät heikommin. Kyllä sairaanhoitajan osaaminen on laajempaa, onhan koulutus pidempikin. Vastuuta on myös enemmän.
Pohjanmaalla ainakin lähihoitajia opettaa sairaanhoitaja (ei siis opettaja). Voisiko peruskoulussakin opettaja olla pelkästään äiti, eikä opettaja ollenkaan. Onkohan tuollainen toiminta laillistakaan? Uskaltaako ottaa töihin?
Kuulostaa oudolta?! Minun oppilaitoksessani opettajat olivat sairaanhoitajia, kätilöitä yms. mutta tämän lisäksi terveystieteiden maistereita, opetus oli mielestäni laadukasta. Voi näköjään pitää paikkansa, että meikäläisiä valmistuu erilaisilla ammatillisilla valmiuksilla.
Kainuussa ei oo aikuispuolella maistereita opettajina, siis lähäreille. Eikä opettajaksi kouluttautuneita varsinkaan.
On ne ihan mukavia nuo opettajat mutta joskus mua huolettaa opitaanko me tarpeeksi.
Hoitoala on laaja. Lähihoitajat voivat suuntautua lasten kanssa tehtävään työhön, esim. päiväkotiin tai vanhustyöhön vaikka palvelutaloon. Näitä suuntautumisia on paljon. Niissä tosiaan monesti korostuu myös tuo sosiaalipuoli.
Lähinnä varmaankin lähihoitajien hoito- ja huolenpito (olikos se ihan tämän niminen?) suuntaus muistuttaa sairaanhoitajien työtä.
Ero usein näkyy siinä, että sairaalassa työskentelee enemmän sairaanhoitajia ja hoitolaitoksissa (vanhainkodit, asuntolat, päihdekuntoutuslaitokset jnejne) työskentelee enemmän lähihoitajia. Näissä paikoissa sairaanhoitajat ovat usein vastaavina hoitajina tai heillä on vastuullaan esim. lääkehoito.
Sairaalaosastoilla on myös lähihoitajia, usein he ovat suuntautuneet juuri tuohon hoitoon ja huolenpitoon. Osastokohtaisesti riippuu, miten tehtävät eroavat.. Joissain paikoissa sh:t eivät juurikaan tee perushoitoa, vaan lh pesevät ja syöttävät, joissain taas perushoitoa tekevät kaikki.
Varmaan mitä erikoistuneemmalle alalle (sairaalamaailmassa) haluaa, sitä parempi on lukea sh:ksi.
Kuolemaa kohtaa. Eri aloilla eri tavoin. Päiväkodissa työskentelevä lh ei ehkä kohtaa kuolemaa, mutta varsinkin vanhainkodeissa, jossa tehdään myös saattohoitoa, kuolema kohdataan ja kuolevaa sekä kuollutta hoidetaan. Kaikki laittavat ruumiita. Ei se ole vaikeaa, jos sotkua (haavoja, verta, ruhjeita) on paljon, eihän se mukavaa ole, mutta paljon pahempiakin tilanteita hoitoalalla tulee.
Hoitoalan työ on raskasta henkisesti, koska siinä kohtaa toisia ihmisiä jatkuvasti. Joka päivä kuuntelet, hoidat, hymyilet, teet. Työpäivän aikana ei ole tilaa omille murheille. Monesti kuulee kauheita tarinoita, elämänkohtaloita ja näkee kuinka toisilla on todella paha olla. Mutta tätä varten lh- ja sh-koulutuksissa puhutaan asioista ja hyvällä työpaikalla on mahdollisuus purkaa tunteitaan. Silloin työasiat eivät jää mieleen työajan ulkopuolella ja työ ei rasita.