Tarkoitus ja motiivi hakeutua opiskelemaan

Opsikeletteko arvosanoja varten vai työelämän tarpeita varten? Opinahjoissa kun on niin paljon kaikkea turhan opiskelua millä ei työelämässä tule tekemään yhtään mitään tai ei merkittävästi ettei selviäisi työtehtävistä. Panostatteko ainoastaan merkityksellisiin opintoihin ja jätätte merkityksettömät ainoastaan päästäksenne läpi tenteistä ja saadaksenne tutkinnon suoritettua. Vai opiskeletteko ainoastaan hyvien arvosanojen vuoksi? Takaavatko hyvät arvosanat osaamisen työelämässä?
4243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Monella ei ole kyse joko-tai -valinnasta. Useat pystyvät saamaan sekä hyvät arvosanat, että kaiken osaamisen jota koulunpenkiltä on saatavissa.

Äänestä

Mistä voit opiskelijana tai jopa aloittelevana työntekijänä sanoa, ettei jollakin opiskellulla aineella ole tarvetta työelämässä? Niin minäkin luulin, mutta kun työuraan tuli mittaa ja tehtävät vaihtuivat, jouduin perin pohjin opettelemaan sellaisia aihealueita, joita en opiskeluaikana luullut mihinkään tarvitsevani. Kenelläkään ei voi olla niin taattua urasuunnitelmaa, että opiskellessaan tietäisi, mitä työtehtävissään tarvitsee. Toisaalta on tosi sekin, että mitä enemmän osaa, sitä helpompi on oppia uutta. Osin tämä johtuu oppimisesta oppimaan, osin siitä, että aina on entisessä enemmän koukkuja, joihin voi uuden tiedon ripustaa.

Äänestä
  • Opettajat osaavat kertoa mitkä aineet eivät ole välttämättömiä työelämään siiryttyä. Yleensä yhteiset pakolliset opinnot eivät ole merkittäviä työelämän osaamisen kannalta.

    Äänestä

  • niin- kirjoitti:

    Opettajat osaavat kertoa mitkä aineet eivät ole välttämättömiä työelämään siiryttyä. Yleensä yhteiset pakolliset opinnot eivät ole merkittäviä työelämän osaamisen kannalta.

    Useimmilla opettajilla on taustanaan vain varsin suppea käytännön kokemus, joten heidän näkemyksiinsä ei yleensä kannata hirveästi luottaa. Hyvin harvalla opettajalla on esimerkiksi 10-20 vuoden kokemus käytännön työelämästä. Ja tämä pätee aivan jokaiseen koulutustasoon ammattikoulusta yliopistoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niko- kirjoitti:

Opsikeletteko arvosanoja varten vai työelämän tarpeita varten? Opinahjoissa kun on niin paljon kaikkea turhan opiskelua millä ei työelämässä tule tekemään yhtään mitään tai ei merkittävästi ettei selviäisi työtehtävistä. Panostatteko ainoastaan merkityksellisiin opintoihin ja jätätte merkityksettömät ainoastaan päästäksenne läpi tenteistä ja saadaksenne tutkinnon suoritettua. Vai opiskeletteko ainoastaan hyvien arvosanojen vuoksi? Takaavatko hyvät arvosanat osaamisen työelämässä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu