Nuoriso

27 oppilasta pyörtyi poliisin valistustapahtumassa Tiistai 12.5.2009 klo 07.45 Poliisin ja SPR:n Itä-Helsingin koululaisille järjestämässä tapahtumassa lähes 30 oppilasta pyörtyi. Poliisin mukaan syömättömyyden ja heikon yleiskunnon takia. Lähes 30 helsinkiläiskoululaista pyörtyi poliisin tapahtumassa viime viikolla, kertoo Ilta-Sanomat. Kolmepäiväiseen poliisin ja Suomen Punaisen Ristin valistustapahtumaan osallistui yli 2000 5.-8.-luokkalaista. Viranomaisten mukaan huonovointisuuden taustalla on oppilaiden heikko yleiskunto, eikä tapahtuman ohjelma. Nuorille näytettiin tapahtumassa muun muassa aitoja kuvia väkivallan seurauksista. Poliisin mukaan nuorilla oli mahdollisuus kieltäytyä väkivaltavalokuvien katselusta. - Päivältä paljastui sellaisia asioita, ettei kotona ollut syöty aamupalaa. Olemme joutuneet antamaan oppilaille kokista ja keksejä. Yksi poliisimies syötti eväsbanaaninsakin. Huonovointisimmalle tilattiin ambulanssi, komisario Jere Roimu sanoo Ilta-Sanomissa. http://www.iltalehti.fi/helsinki/200905129569400_hi.shtml
3699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

monet kestä edes armeijan käyntiä,onhan se jo ollut pitkään tiedossa,että jossain on mennyt pieleen kasvatuksessa .Se on pieni porukka joka jaksaa nykyisin liikkua edes vähän,kun se pitää koulukyyditkin järjestää osalle ainakin melkein rappusilta.Se 4-7 km koulumatkakin on ennen selvitetty,eikä ollut ongelma ollenkaan ,päinvastoin oli mieleenpainuvia hyviä muistoja kulkea kavereiden kanssa.

Äänestä

ehkä niille sittenkin pitäisi sallia se neljäs kalapuikko, etteivät nälissään pyörtyile.

Äänestä
  • nykyisin ruokaa menee roskiin ruokailun yhteydessä enemmän kuin ennen ei tartte syödä ku on energiajuomat

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huonokuntoisia nulikoita kirjoitti:

27 oppilasta pyörtyi poliisin valistustapahtumassa Tiistai 12.5.2009 klo 07.45 Poliisin ja SPR:n Itä-Helsingin koululaisille järjestämässä tapahtumassa lähes 30 oppilasta pyörtyi. Poliisin mukaan syömättömyyden ja heikon yleiskunnon takia. Lähes 30 helsinkiläiskoululaista pyörtyi poliisin tapahtumassa viime viikolla, kertoo Ilta-Sanomat. Kolmepäiväiseen poliisin ja Suomen Punaisen Ristin valistustapahtumaan osallistui yli 2000 5.-8.-luokkalaista. Viranomaisten mukaan huonovointisuuden taustalla on oppilaiden heikko yleiskunto, eikä tapahtuman ohjelma. Nuorille näytettiin tapahtumassa muun muassa aitoja kuvia väkivallan seurauksista. Poliisin mukaan nuorilla oli mahdollisuus kieltäytyä väkivaltavalokuvien katselusta. - Päivältä paljastui sellaisia asioita, ettei kotona ollut syöty aamupalaa. Olemme joutuneet antamaan oppilaille kokista ja keksejä. Yksi poliisimies syötti eväsbanaaninsakin. Huonovointisimmalle tilattiin ambulanssi, komisario Jere Roimu sanoo Ilta-Sanomissa. http://www.iltalehti.fi/helsinki/200905129569400_hi.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu