Dermoidi munasarjassa

Ensinmäisen kerran elämässäni ultrattiin, ja munasarjasta löytyi n. 5 cm kysta. Sain lähetteen naistentautien polille, jossa gynegologi totesi sen olevan dermoidikysta. Verikokeessa kävin, ja siinä ei ollut mitään huolestuttavaa. Tämän jälkeen sain kutsun Mikkeliin leikkausarvioon,ja minut olisi laitettu leikkausjonoon, mutta oli jo aika selkäleikkaukseen, joten hommaa päätettiin lykätä kunnes toivun tästä leikkauksesta. Tälläkin oltiin sitä mieltä, että dermoidi se on. Lisäksi löytyi toinenkin hieman pienempi. Verikoe oli tälläkin kertaa OK. Kesä-heinäkuussa on uusi kontrolli, ja huolestuttaa onko tällä taipumus kasvaa kovin nopeasti, tai muuttua pahanlaatuiseksi. Kuinka luotettava on verikoe ja ultraäänitutkimus pahanlaatuisen kasvaimen poissulkemiseksi. Kysta ei ole vaivannut millään lailla, ja löytyi sattumalta hormoonikierukan poiston yhteydessä. Sama kierukka oli ollut 7 vuotta. Nyt hieman pelottaa uskaltaako leikkausta lykätä syksyyn, vai pitäisikä pyytää päästä leikkauspöydälle mahdollisimman pian. Voihan olla se on ollut siellä jo vuosikausia, ja että pärjäisin mokoman kanssa vielä vuosia, mutta syövän mahdollisuus hermostuttaa hieman. Olen alle 50 v., ja vaihdevuosista ei ole ollut vielä merkkiäkään.
36899
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei. Kerron oman kokemukseni, joka nyt ei ollut ihan parhaasta päästä. Minulla todettiin myös kysta (n.3-4 cm) rutiiniultrassa viime vuoden puolella ja labrat oli kaikki ok. Mitään oireita ei ollut. Reilu kuukausi sitten se sitten leikattiin tähystyksessä ja totesivat sen olleen dermoidikysta. No, nyt sitten maanantaina sain tiedon, että se ei ollutkaan dermoidi, vaan kasvain, joka ei ollut hyvänlaatuinen (mutta ei pahimmastakaan päästä). Tämä tuli kyllä aika shokkina kun luulin pahimmasta jo selvinneeni ja tosiaan ultra ja labrat eivät pahanlaatuiseen viitanneet. Nyt minulla sitten on edessä toinen isompi avoleikkaus, jossa poistavat sen munasarjan, jossa kasvain oli kiinnittyneenä. Tällä varmistetaan ettei sinne ole jäänyt mitään. Poistavat vatsasta muutakin ja näytteitä ottavat. Minulla kasvain ei ollut kasvanut ollenkaan siitä ensimmäisestä ultrasta leikkaukseen mennessä. Ymmärrän huolesi, onhan nämä pelottavia asioita. Toivottavasti sinulla on dermoidikysta ja kaikki menee hyvin. Se tähystysleikkaus ei ollut mitenkään kovin ikävä kokemus. Olin sitä kyllä jännittänyt paljon. Toki kipuja oli, mutta mitä nopeammin lähtee leikkauksen jälkeen liikkeelle, niin olo siitä helpottuu. Lääkäriltä saat varmaan parhaat vastaukset siihen milloin leikkaus kannattaisi tehdä. Turha kai sanoa, että yritä olla huolehtimatta liikaa. Omasta kokemuksesta kun tiedän, ettei se niin helppo homma ole. Tsemppiä sinulle kuitenkin!

Äänestä

Dermoidikystat eivät "muutu" pahanlaatuisiksi, mutta erittäin, erittäin pieni osa niistä on sellaisia jo alunperinkin. Sen sijaan ne voivat joskus kasvaa hyvin suuriksi hyvin nopeastikin. Ne voivat myös kiertyä (aivan järkyttävä kipu kuulemma) tai vuotaa sisältöään vatsaonteloon ja aiheuttaa siten vatsavaivoja. Itseltä leikattu tähystyksessä yksi iso (noin nyrkin kokoinen) ja toisesta munasarjasta pari pienempää. Kontrolleissa löytynyt jälleen yksi pieni, joka on päätetty leikata juuri tuon kasvamistaipumuksen vuoksi. Tsemppiä leikkauksen odotteluun!

Äänestä

Ehkä olisi parempi olla etukäteen liian huolissaan, mutta kyllähän asia vaan mieltä painaa. Luultavasti huoli on aiheeton, jos miettii tilastoja: -80% ilmaantuu vaihdevuosien jälkeen, mulla munasarjat vielä toimivat. -80% näkyy verikokeissa, minulla arvot ok. -ehkäisypillerit suojaavat kasvaimilta, olen käyttänyt n.20 v. -synnytykset suojaavat, 2 lasta. Mutta ainahan on se pieni mahdollisuus.. Ikävä kuulla pahanlaatuisesta, mutta hyvä jos ei ole pahimmasta päästä. Toivotaan että kaikki kääntyy hyväksi leikkauksesi jälkeen. Kiitos teille molemmille henkisestä tuesta, ja toivottavasti päästään näistä ryökäleistä eroon. Hyvää ja aurinkoista kevättä, ja reipasta mieltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hieman huolestuttaa kirjoitti:

Ensinmäisen kerran elämässäni ultrattiin, ja munasarjasta löytyi n. 5 cm kysta. Sain lähetteen naistentautien polille, jossa gynegologi totesi sen olevan dermoidikysta. Verikokeessa kävin, ja siinä ei ollut mitään huolestuttavaa. Tämän jälkeen sain kutsun Mikkeliin leikkausarvioon,ja minut olisi laitettu leikkausjonoon, mutta oli jo aika selkäleikkaukseen, joten hommaa päätettiin lykätä kunnes toivun tästä leikkauksesta. Tälläkin oltiin sitä mieltä, että dermoidi se on. Lisäksi löytyi toinenkin hieman pienempi. Verikoe oli tälläkin kertaa OK. Kesä-heinäkuussa on uusi kontrolli, ja huolestuttaa onko tällä taipumus kasvaa kovin nopeasti, tai muuttua pahanlaatuiseksi. Kuinka luotettava on verikoe ja ultraäänitutkimus pahanlaatuisen kasvaimen poissulkemiseksi. Kysta ei ole vaivannut millään lailla, ja löytyi sattumalta hormoonikierukan poiston yhteydessä. Sama kierukka oli ollut 7 vuotta. Nyt hieman pelottaa uskaltaako leikkausta lykätä syksyyn, vai pitäisikä pyytää päästä leikkauspöydälle mahdollisimman pian. Voihan olla se on ollut siellä jo vuosikausia, ja että pärjäisin mokoman kanssa vielä vuosia, mutta syövän mahdollisuus hermostuttaa hieman. Olen alle 50 v., ja vaihdevuosista ei ole ollut vielä merkkiäkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu