Jos olisit päättäjä, vaatisitko vastiketta työttömyyskorvaukselle?
Vai onko nykysysteemi ok?
Nyt voidaan leikitellä ajatuksilla.
Työttömyys/ vastike?
1947
1023428
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 102
Vanhimmat
Lähtökohtana pitää olla, että yhteiskunta, joka on sekaantunut meidän asioihin joka paikassa ja ottanut meidät holhouksensa alle, pitää myöskin kantaa vastuunsa tästä "vapauden riistosta". Yhteiskunnalla on vastuu pitää poliittisilla päätöksillä sellaista järjestelmää pystyssä, jossa kaikille järjestetään töitä. Yhteiskunnan kakku on jaettava siten, että jokapäiväistä leipää riittää kaikille, miten se tapahtuu on siis politiikkojen työhön liittyvistä tehtävistä niitä tärkeimpiä. Työntekijä ei ole työnantaja, työnantajille oli se sitten julkinen tai yksityinen sektori kuulu järjestää töitä ja maksaa siitä sellaista palkkaa, että sillä tulee toimeen. Vastuu ei siis ole työttömien vaan politiikkojen jotka johtavat tätä järjestelmää. Kun toiset saavat liikaa, niin toisille ei tahdo jäädä kuin murusia. Töissä valitetaan kiireitä, jaetaan töitä ja rahaa tasaisemmin, niin työttömiäkin on vähemmän.
mutta työtön olen ja se ei ole minun vikani eli en vaatisi on vastaukseni.
suo, tämä työttömyyskorvaus asia. Joskus aikoinaan oli käytäntönä antaa työttömille hätäaputöitä, eli työllisyystöitä, joista maksettiin oikea palkka, eli nykyisin ilman vastinetta saatu raha.
Onko ministerien ja kansaedustajien palkat ansaittuja vai onko katteettomat lupaukset vastikkeetonta rahaa. Silloin ennen 1960 lukua oli pohjattomasti töitä. Ilman vastinetta olevaa rahaa ei jaeta työttömille. Kun synnyt Suomeen olet Suomen lakien alainen, lain mukaan ihmisistä huolehtiminen kuuluu yhteiskunnalle, olemme siis antaneet vastineen äänestämällä, että pidämme toisistamme huolta. Vaikka oikeistohallitus kyllä pyrkii kaikin keinoin ajamaan tätä yhteisvastuuta alas.
Ennen oli kaikille työtä ja jollei ollut järjestettiin hätäaputöitä. Riihimäki-Pietarin rata rakennettiin hätäaputyönä 1800-luvulla, Tarvontien alkupätkä 1950-1960. Jne. Työttömyysjärjestelmän syntymisen jälkeen 60-luvulla tilanne muuttui. Työtä olisi, mutta kaikkien ei sitä kannata tehdä, eikä kaikki edes halua. Työ kun työ pitäisi kelvata, ammatista ja koulutuksesta riippumatta. Ennen nälkä motivoi työntekoon, nyt työhaluttomat nauttivat työttömyyskorvauksista. Ylläoleva vastaus ärsytti. "Ihmisistä huolehtiminen kuuluu yhteiskunnalle". Toki kuuluu, mutta riittäkö äänestäminen vastineeksi? Onko oikein että työtä tekevät huolehtivat myös terveistä työhaluttomista? Huomaa, etten nyt suinkaan puhu sairaista, todella työkyvyttömistä, lapsista enkä vanhuksista. Heitä meidän kuuluu tukea, mutta heidän osuutensa jää vähäisemmäksi, jos myös työikäisiä työkykyisiä pitää elättää.
ollaan yhtä mieltä siitä, että työtä pitäisi olla kaikilla. Vastuu on sekä yhteiskunnan päättäjien, että työnantajien/pääoman. Jotain on nyt pielessä,sanoisin. Nuoret jäävät kortistoon, ellei ole enemmän koulutusta ja huippuna, myös lukeneet jäävät kortistoon. Se on huono asia. Se ahneus. Liian hyvätuloisia suosivaa on nykyinen politiikan teko. Miten sitten muutos tulisi, kun kaikki suuret puolueet ovat olleet päättämässä, ja tähän on tultu? Pähkinä. Me ollaan kuitenkin hyviä kaikki, ollaan sitten palkalla tai kortistossa. Varmaan moni tekisi mieluummin töitä. Tai sitten ollaan eläkkeellä. Tämä ikäluokka alkaa jo sivuun astumaan. Hyvää tahtoa meillä tuntuisi olevan. Olisi nyt päättäjilläkin.
, Suomen perustuslainkin mukaan, töitä pitäisi taata kaikille kansalaisille. Nykyhallituksesta puheenollen, ketkähän heidät sinne äänesti..ja ketkä eivät äänestäneet ollenkaa, - nyt nautitaan välinpitämmättömyyden hedelmistä..
ei ne, olevinaan köyhän puolueetkaan ole aikoihin enää ajaneet työtä tekevien asiaa, ovat siirtyneet jo aikoja liikaa oikeistolaisiksi.
hurja kehityskulku on syrjäyttänyt ihmisiä tarpeettomiksi. Olen samaa mieltä kanssasi, eli niistä jotka ovat töihin kykenemättömiä, heistä pitää yhteiskunnan huolehtia, mutta yhteiskunnan olisi myös huolehdittava myös siitä että kykeneville oisi työtä, eli ei pitäisi ensisijaisesti suosia ihmisten kotiin elättämistä.
kun en ole koskaan työttömiä haukkunut. Itse aloitin työnteon vajaa 15-vuotiaana eli tehty on työtäkin ja nyt olen sitten yhteiskunnan elätti eli ansiosidonnaisella elävä työtön. Olisi ihan "tervettä", että kaikkia kohtaisi, jossain elämänvaiheessa työttömyys, tietäisivät sitten mistä puhuvat/kirjoittavat.
Ärsyttikö? "Ihmisistä huolehtiminen kuuluu yhteiskunnalle". "Työ kun työ pitäisi kelvata, ammatista ja koulutuksesta riippumatta. Ennen nälkä motivoi työntekoon, nyt työhaluttomat nauttivat työttömyyskorvauksista." ................ Älä levitä väärää tietoa "lähimmäisistäsi". Käyppä katsomassa kuinka paljon on työttömiä ja kuinka paljon on vapaita työpaikkoja. Miksi työnantajat eivät motivoi itseään järjestämällä lisää työpaikkoja, työntekijäthän heille sen yritysvoiton aikaansaavat. Työttömyysjärjestelmä syntyi, kun tuotantolaitoksia alettiin koneellistamaan ja automatisoimaan, tuotanto kasvoi niin suureksi, että ihmisiä piti vähentää ja tavaraakin pystyttiin tuottamaan enemmän kuin ihmiset tarvitsivat. Pitkälle kehitetyt tuotantolaitokset tuottavat tavaraa, tavaran ostamiseen tarvitaan rahaa, tuotantolaitoksien ( koneet ovat vieneet työpaikat) tuloksista pitää jakaa yhteiskunnan kautta rahaa myös työttömille, jotta he kykenevät ostamaan sitä tavaraa jota he itse eivät enää ole tuottamassa. ........................ "Onko oikein että työtä tekevät huolehtivat myös terveistä työhaluttomista?" Meillä on palkattu virkailijoita hoitamaan työttömyyteen liittyviä asioita, jos tuollaista tapahtuu, silloin virkailijat eivät ole kykeneviä hoitamaan heille kuuluvia tehtäviä. ......................... "mutta riittäkö äänestäminen vastineeksi?" Valtaapitävät eivät noudata heidän itsensä laatimien lakien suuntausta. Meillä on jo kauan aikaa ollut suuntaus, että vallassa olijat eivät toteuta myöskään äänestäjien tahtoa.
ihmisiä jotka eivät ota vastaan tarjottua työtä. Ja näidenkin elämä maksetaan niiden töissäkäyvien persnahasta. Timo Soini esitti, että kellekkään ei maksettaisi mitään sohvalle, olen täydellisesti samaa mieltä. Tahallaan loisivat töihin.
Vielä 60-70 luvulla tekivät suomalaiset myös ne paskaduunit, jopa ruotsalaistenkin. Nyt niihin tarvitaan maahanmuuttajia kun suomalaisia ei enää niihin kyykytetä. Pashaduunari ei koskaan jää työttömäksi.
Tarkoitatko todella, että me suomalaiset olemme niin arvokkaita, että ne paskaduunit kuuluvat maahanmuuttajille?
loisiminen on mahdollista (ja onhan se), niin silloin jotkut tekevät työnsä huonosti, kuten nimimerkki "on hätä" myös totesi. "Oikeita" työttömiä ei kyllä saa kyykyttää, eikä kohtuuttomia vaatia. Käyn töissä Espoon Leppävaarassa, jossa on jo vuosia ollut suuria rakennustyömaita. Olen samoista parkkipaikoista "kilpaillessa" vähän tutustunutkin sellaisiin rakennusmiehiin, jotka 700 km:n päästäkin käyvät töissä täällä. (Tosin nyt on ainakin työpaikan viereisellä raksalla työt seis). Kyllä minuun tekee syvän vaikutuksen nämä rankkaa työtä tekevät, silti aina hyväntuuliset, auttavaiset ja kohteliaat miehet. Miehet, joilla on siellä kaukana oma rakas perhe, pienet taaperot ja vaimo, koti, ystävät, kaikki. Osa asuu parakeissa, osa kimppakämpässä tai asuntovaunussa. Syövät epäterveellistä ruokaa, terveellisempään ei ole varaa. Sunnuntai-iltana he jättävät perheensä, ahtautuvat johonkin epämukavaan pakettiautoon ja ajavat koko yön, ehtiäkseen seitsemäksi töihin. Tekevät viikolla pitkää päivää, paitsi torstaina taas suoraan töistä tuntien ajomatka perheen luokse. Ei tällaisia arjen sankareita saa pakottaa ottamaan mitä tahansa työtä, jos he työttömiksi jäävät. Osa tosin taitaa olla yrittäjiä, onkohan sekään aina ihan vapaaehtoista. Toivottavasti nämä yrittäjiksi osittain pakon edestä joutuneet saavat jostain jotain apua tarvitessaan. Minä joskus kaivan tuolta youtubesta "Siirtotyöläisen laulu" nimisen kappaleen. Yleensä kaivan sitten nenäliinankin... No, minä nyt olenkin tällainen höppänä, joka voisi Soinille kyllä kertoa, mihin saa työntää sen sohvansa. Poikittain.
Sinulle, kuin, KIITOS kirjoituksestasi. Saat halit, jos joskus Leppävaarassa törmätään. t. työtön akka ps. Leppävaarassa alkaa vilske, kun Espoon keskustan ja Tapiolan työvoimatstot siirtyy sinne.
mainitsemasi arjen sankarit eivät haluakaan jäädä makoilemaan työttöminä "tänne" kurjalaan esim.
ansiosid. päivärahalla vai oikein työmarkkinatuella,mutta sitä ns. ansiosidonn,myös valtio antaa siihen rahaa,se ammattiliiton osuus ei ole suuri,en nyt muista niitä % miten se meni,mut valtion osuus suurempi
ainakaan pitkäksi aikaa työttömiksi jää, hakevat sen työn vaikka mistä ja myös pakottamatta ottavat vastaan minkä tahansa työn. Ja yrittäjä on täysin lainsuojaton, ei saa mistään apua, vaikka pakon edestä olisi yrittäjäksi joutunutkin. Tosin "oikeita" työttömiäkin on ja heitä tietysti pitää auttaa. Eihän kaikilla ole voimia riittävän aktiivisesti työtä hakea, vaikka työhaluja olisikin. Kuitenkin olen yhä sitä mieltä, ettei mistään työstä saisi kieltäytyä, vaikkei niin mielekkäältä tuntuisi. Myös että päättjien ensisijainen tehtävä olisi järjestää maan asiat niin, että kaikille olisi mahdollista löytää työtä.
montako työtöntä tunnet, jotka haluavat VAIN MAKOILLA? Lue sanomalehtia, niin tiedät vähän enempi. Isoja tehtaita lopetetaan, jossain korvessa ja työttömäksi jää kerralla satoja ihmisiä jne. Mitä tulee rakennusalaan ja näihin arjen sankareihin. Sillä alalla on aina jouduttu matkustelemaan työn perässä, valitettavasti, mutta kaikilla ei ole taitoa tuohon alaan. Uudelleen koulutusko n. 60-kymppisille? Siinä sitä yhteiskunnan varoja tuhlataan.
jos leikittäisiin mielikuvituksissamme sellainen tilanne ettei mitään tukia olisi, siis ei MITÄÄN, - mitä tekisit, - jäisitkö odottamaan nälkään kuolemista?
minä ihan oikeasti kuvittelin, että kannattaa ;) Olin 59v silloin. Hain yli 150 työpaikkaa, soittaen ensin, kertoen olevani työhaluinen, myös ikäni, etten turhaan lähettäisi hakemuksia. Puhelimessa, ei lainkaan tyrmätty, lisäsin hakemukseen vielä puh,keskustelun, ajan ja henkilön, kenen kanssa keskustelin. Menihän siinä rahaa, puhelut, postitukset, itseltäni. Valtiolta se turha koulutus. En päässyt edes haastatteluihin, joten sitten 60v alkoi työttömyyseläke, joka nyt jo työeläkkeenä. Olisin todella tarvinnut, sen viiden vuoden työrupeaman, saanut lainan pois. Nyt kituuttanut jo kauan, ja neljä vuotta jäljellä. Kun tössä ollessa oli ollut vain parin vuoden juttu, ja vielä olisi jäänyt varaa elääkin ;) Yksi lapsistani jäi viime syksynä rakennuksilta työttömäksi. (30v), asuu tietty omillaan. Aika turhautunut on, hakenut lähes kaikkea mahdollista, mutta, kun niitä samoja paikkoja hakee 100-300 muutakin. Alkaa alko maistumaan liiaksi hänelle, ja toivottomuus, "mitä välii," valtaamaan mielen. Kun niitä työpaikkoja ei vaan ole!
niitä hätätöitä, mistä saisi palkan, ja mitä kuka vaan pystyisi tekemään, ilman kalliita turhia kursseja, koulutuksia, ja sairaat, vajaakuntoiset, silloinkin hoidettaisiin.
Mielikuvitusmaailmassahan elelet nyt jo eli ei tarvitse leikkiä sun. Tonkisinko sitten sun roskista vai kerjäisinkö porttisi pielessä ruokaa.
alalle opiskelit, saanko kysyä? Ei kyllä kannata lopettaa työn etsimistä, sitkeys kyllä palkitaan, toivon ainakin niin.
Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun yhteiskunnan elättinä olen. Olen tehnyt kaksi lasta tähän maailmaan ja saanut äitiyspäivärahaa, lapsilisiä. Kateellisia ja katkeria ihmisiä löytyi silloinkin.
oikeasti, vai eikö mielikuvitus riitä tilanteeseen ennen tukia? Yrittäisitkö hyödyntää olemassa olevia taitojasi, sillä jokaisella tämän ikäisellä on jo joitain sellaisia taitoja joista voisi saada jokapäiväisen leipänsäkin, - kun oikein asiaa siltä kantilta miettii..
sillä erolla että lapsia on kolme. Työtönkin olen ollut..enkä ole kateellinen, - siis liian heppoinen vastaus kysymykseeni :) Mutta, arvasinhan mie ettei pitäisi kysyä tämmöisiä, kuhan provoillakseni kyselen, - mutta eihän sitä koskaan tiedä milloin maailma on sillä mallilla että on ihan ite pärjättävä..tai ainakin melkein.., mutta toivottavasti niin ei käy.
erotus nyt vain on näillä kahdella "elättinä" olona, että lasten teko oli oma päätökseni. Työttömyys ei. Toivon todellakin, että sinä ja läheisesi saatte elää, ilman, että maailma murjoo. Jos murjoisi teitäkin, niin voisitko elää omantuntosi kanssa, kun muistelet, miten omahyväisesti täällä olet murjotuille kirjoitellut. Ei tämä ole makoilua, lähetellä hakemuksia, matkustella 5-50 km bussilla, johonkin haastatteluun ja aina sama vastaus:valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun. Hakenut olen monenlaisia paikkoja, ei yksin omaa alaani.
murjonut, kummallista sanomisten vääntelyä, ainakin politiikkoainesta Sinussa tuntuisi olevan. Ja noista murjomisista, - eiköhän jokaisella liene omat kuormansa, mutta ei ne surkeiluista kevene ainakaan. Toivon että saat vielä hakemaasi työtä, ja elämä helpottuu niiltä osin.
jos työvoimakustannukset vielä nousevat. Suomi menettää kilpailukykynsä ja yhä enemmän työpaikkoja siirretään halvempien työvoimakustannusten maihin. Kuinka kävi paperiliiton, kun hyvin syönyt paperipomo piti kiinni vaatimuksistaan? Paperitehtaita suljettiin kannattamattomina. "Yhteiskunnan pitää huolehtia ihmisistä", sanoi joku. Mutta mikä on yhteiskunta? Eikö se ole me, eli sinä ja minä? Siis sinun pitää huolehtia minusta. Jos minunkin pitää huolehtia sinusta, niin kumpi meistä maksaa? Talkoot tarvitaan, muuten voi käydä huonosti. Työpaikkoja tarvitaan, vaikka ne "hätäaputöitä" olisivatkin. Jos se rahamäärä, millä nyt suuria ansiosidonnaisia työttömyyskorvauksia maksetaan, ohjattaisiin työpaikkojen luomiseen, ja lisäksi kaikki tinkisivät kohtuuttomista vaatimuksistaan, ei "oikeita" työttömiä enää olisi. Olen ollut työtön minäkin, mutta lainsuojamattomana en apua mistään saanut, vaan päinvastoin piti aina vaan maksaa, vaikka omat ruokarahat loppuivat. Kun viime laman aikana pienyrittäjäna maksoin työntekijöille palkkaa vaikkei työtä ollut ja lisäksi toisten velat kaatuivat päälleni, oli perintätoimistot ja ulosottomiehet ahkerasti kimpussani. Ei kukaan kysynyt onko sinulla hyvää olla, onko jano tai nälkä, vaan sanoivat ellet nyt maksa, kämppäsi ulosmitataan, sohva jossa makaat heitetään pihalle ja olet merkitty mies loppuelämäksi. Vaihtoehtoja ei ollut, mutta sain kun sainkin suurehkon pankkilainan. Otin vastaan kaikki tarjolla olevat työt, tein toistakymmentä vuotta 60 tunnin työviikkoja ilman lomia. Selvisin ja maksoin lainan pois, mutta ei toimentulo meille kaikille aina niin helppo ole ollut. Ollaan Pirre ketjun aiheesta hyvin pitkälle samaa mieltä.
selviytymisesi (sitkeytesi) johdosta, - mutta hirveä on ollut työtahtisi, toivottavasti terveytesi kesti... Pienyrittäjät, ja yleensäkin yrittäjillä ei ole ansiosidonnaisia, vaikka he "päättäisivät" lopettaa yrittämisen esim. kannattamattomana, tai voimiensa loputtua, tai terveytensä huononnuttua, - tuttua juttua, kun ollu näitä pien yrittäjiä lähi suvussanikin. Vaikka, - ei tässä itellänikään oisi, kuin jotain kunnan työllistämistöitä puoleksi vuodeksi kerrallaan, ellen ite oisi kekannu nykyisiä töitäni. Ihan varmana oisin jo työttömyys eläkkeellä, jos oisin jääny sohvalle oottamaan työn tarjoajaa, ja vaikka oisin tältä paikkakunnalta etsinytkin aktiivisesti - ehkä niin. Etelä - Suomessa oisi ollu toimisto hommia kuulemma eläkeikääni saakka, ainakin niin miulle siellä sanottiin, mutku sinne oisi pitänyt jäähä yksin, mies ei halunnut muuttaa silloin sinne. Mutta sainhan mie sieltä työllistymis ideoita matkaani, eli ei turha puolivuotinen reissu ollenkaan. :) Nyt vain toivon terveyteni kestävän vielä 3 - 5 vuotta.
todettava. Jokohan mennään entisiä aikoja kohti? Jos tämä lama jatkuu ja tulee paljon työttömiä, voipi systeemit muuttua. Kepuhan jo antaa vinkkiä sinne päin. Jos se tosi on.
Pyydän kaikilta ketjuun osallistuneilta anteeksi jyrkästä kannanotostani, sekä myös siitä että puskasta huusin. Toivon että tilanne pian elpyy ja että kaikki työikäiset todelliset työnhakijat saavat mieluisan työpaikan. Itselläni ei enää niin väliä ole, kun jo vanhuuseläkkeellä olen. Mutta yrittäjän eläke on pieni ja työtä pitää tehdä, jos haluaa muutakin kuin niukan toimeentulon. Nauttikaamme kuitenkin valoisasta kesästä, työssä, työttöminä tai eläkkeellä.
pomot ja päättäjät tekijät miljardiluokkien virheitä. Tuotantoa mm. suunnattiin sanoma- ja aikakausilehtipaperiin, joista jo ylitarjontaa Euroopassa ja kuluttajien siirtyminen digilehtiin tiedossa. Keskityttiin painopaperiin, joka alunperinkin on vain alihankintatuote. Pehmeän paperin valmistamisesta luovuttiin, pelättiinköhän virtuaalisen WC-paperin tulemista. En yhtään ihmettelisi, niin tyhmiä kauppojakin kun tehtiin... Olen ehdottomasti PK-yrittäjän "puolella", mutta on se niinkin, että yrittäjä ottaa tietoisen riskin, ja onnistuessaan saa myös palkkionsa. Jos yrittäjän ongelmat aiheutuvat esim. maan hallituksen tekemistä päätöksistä, niin olisi tultava jotain apua myös. Siitä ei kuitenkaan ole yrittäjälle mitään hyötyä, että hänen työpaikkansa menettäneet työntekijänsäkin joutuisivat vaikeuksiin. Eihän sitä ansiosidonnaista kai makseta kuin max. 2 vuotta, se on lyhyt aika selvitä mahdollisista muistakin kuin asuntovelasta, ja elättää itsensä ja ehkä perheensäkin. Ansiosidonnaisilla taitaa muuten jokin kattokin olla, luulisin.
500:lta arkipäivältä eli ei ihan kahta vuotta tule. Määrältään se on noin 60% palkasta ja sehän ei esim. kartuta eläkettä eli siitä taas yhteiskunta säästää.
Ammatinharjoittajien ja yrittäjien työttömyyskassa - AYT on sosiaali- ja terveysministeriön v. 1995 rekisteröimä työttömyyskassa.
Sitä kyllä saa enemmän. Tai jos työttömyys tai vanhuuseläkkeen ikä tulee sen 500pvn jälkeen, niin sitten sille. Kerryttää eläkettä, samoin kuin äitiyspäivärahat nykyisin.
olla etteivät yrittäjät ole ihan herkästi niihin jäseneksi pyrkimässä, muutenkin pienyrittäjillä niitä kaikenmaaliman maksuja riesanaan, tai sitten kun on suuret tulot oisi isot jäsenmaksutkin.. Varmasti kyllä viisasta oisi liittyä, jotain tuloa sitten..
Yhdysvalloista alkanut lama tulla niin "yllättäin" etteivät siihen osanneet varautua oikein missään, kaikki loppui kuin seinään, - kun ei osteta, niin mihis esim. paperiski myyt jne.
Katso tota netistä, se on tosi pieni jäsenmaksu, just siks, ku ei oo ammattiliitto. Markka-aikaan 2001 oli jotain 600-700mk vuosi eli vähän yli sata ekuu. On tietty noussu jonkin verran varmaan, mut tsekkaa ihmeessä.
tehtiin jo aikoja sitten. Ei mene tämän laman piikkiin. Lopetusuhan alla olevia tehtaitakin on vielä, niistäkin saimme lukea ainakin kolme vuotta sitten. Joo, "yllättäin" tosiaan...
olenhan nyt jo 65v, ja eläkkeellä. Kumpa nuoret saisivat pitää työnsä, ja ne jotka ovat menettäneet, löytäisivät uuden. Kallis lasku yhteiskunnalle, jos masentuvat, ja syrjäytyvät eläkkeelle. Sitä ei talous kauaa kestä, missään maassa.
varsin pikäksi ja kunnioitettavia näkemyksiä on esitetty aloittajan kysymykseen sekä puolesta että vastaan. Koska minun kahdet radikaaliset vistini herätti pahennusta, haluan ajatuksiani hieman täsmentää. Kun ajatukset nopeasti juoksevat ja hätäisesti kirjoittaa, ei kaikista lauseista aina tule niin selkeitä, ettei väärinkäsityksiä syntyisi. Kun oman tarinani kerroin, en suinkaan tarkoittanut sitä, että jos en minä mitään saa, ei muillekaan pidä antaa. Tarkoitin vain että niinkin voi käydä, että itse voi joutua taistelemaan kun raha loppuu. Niin voi käydä meille kaikille jos kaikki vaativat itselleen aina lisää. Suomesta loppuu raha, maamme tekee konkurssin. Sanalla kaikki tarkoitan yritysten omistajat ja osakkaat, yritysten pomot ja työntekijät, työttömät ja eläkeläiset. Joka tapauksessa kun rahaa on rajoitetusti, käy niin, että mikä toiselle annetaan, on toiselta pois. Säästökohteita etsitään ja usein ne kohdistuvat kaikista pienimpiin ja heikoimpiin. Yllä olevassa ketjussa kritisoin myös koulutoimen supistuksia. En myöskään tarkoittanut että paperiliiton pitkä työtaistelu olisi ollut ainoa syy tehtaiden sulkemiseen, mutta kiistatta se aiheutti Suomen paperiteollisuudelle korvaamatonta vahinkoa. Pitää muistaa, että paperitehtaita on muuallakin kuin Suomessa. Beessisloggin mainitsema tuotannon suuntaaminen vääriin tuotteisiin saattoi olla virhe, mutta muitakin virheitä tehtiin. Esim. pienehkö, mutta joustava ja muuntautumiskykyinen, hieno- ja erikoispaperiin erikoistunut Tervakoski Oy voi hyvin. Tosin on ulkomaalaisomistuksessa, mutta on paikkakunnan suurin työllistäjä. Typeriäkin kauppoja on tehty. Kun yhtiö siirtyy ulkomaalaisomistukseen, on vain ajan kysymys milloin tuotanto seuraa perässä. Nykyinen taantuma ei Suomessa ole läheskään yhtä syvä ja tuhoisa kuin 1990-luvun lama, mutta se että on maailmanlaajuinen, aiheuttaa epävarmuutta ja turhaakin työvoiman vähentämistä. Lisäksi suuret yhtiöt käyttävät tilanteen hyväkseen. Omstajat vaativat tulosta ja nyt laman varjolla on helppo potkaista porukka pihalle ja ottaa jäljellä olevista kaiken irti. Se puolestaan aiheuttaa työntekijän ennenaikaista loppuun palamista ja varhaisia eläkkeitä. Hyvin tiedän, että jos itse olisin toisen palveluksessa, olisin ulospotkaistu jo vuosia sitten. Varsin hyvin ymmärrän ikääntyvän ihmisen vaikeudet saada pitää työpaikkansa, puhumattakaan siitä että uuden saisi. Kuitenkin olen sitä mieltä, että täysin vastikkeettomasti ei työttömyyskorvauksia avokätisesti pidä jakaa. Siitä seuraa väärinkäyttöä ja lisäksi monessa tapauksessa tekee työnteon kannattamattomaksi. Ihminen myös passivoituu ja työttömyyden pitkään jatkuessa vieraantuu työelämästä siinä määrin, ettei työnhakijaksi enää ole. Mieleeni on jäänyt erään, pidetyn mutta myös parjatun, kirjoittajan kommentti tällä palstalla joskun viima vuonna: "Mitään ihmistä passivoivaa toimintaa ei pitäisi tukea". Ko. kirjoittajan samansuuntaisia ajatuksia on luettavissa myös tämän ketjun loppupäässä. Toki meidän pitää toisistamme huolehtia, mutta ei pelkästään vastikkeetonta rahaa antamalla. Korostan, että nytkin puhun vain työkykyisistä työikäisistä.
Ketju on venynyt Saimander ............ Ei se ihan noin ole, eikä mene, kuin varsin pitkäksi....... "Mitään ihmistä passivoivaa toimintaa ei pitäisi tukea". Mitä työttömien pitäisi tehdä ja kenelle työttömyyskorvausta vastaan? Olisiko tarkoitus, että yhteiskunta maksaa työttömyyskorvausta ja sitä vastaan tehdään työtä. Sitähän kaikki työttömät toivovat, että saisivat työtä ja työstä pitää aina maksaa sellaista palkkaa kuin toisille samaa työtätekeville. Sinun ajattelusi saattaa olla ihan hyvää, mutta siitä puuttuu johdonmukaisuus, työttömät passivoituu, mutta se ei ole heidän vikansa. Ei ihmisiä voi jättää heitteillekään, kun ovat tehneet kymmeniä vuosia töitä, ennekuin yritys saneerauksien ja tuotannontehostamis toimenpiteiden vuoksi on potkittu pellolle. Kyllä työttömät ovat ansainneet työttömyyskorvauksen, otetaan rahat siitä kasasta johon hekin ovat kortensa kantaneet työssä olonsa aikana.
Kelan maksama päiväraha on 25 euroa arkipäivältä eli n. 500 euroa kuussa. Ei kaikki kehtaa mennä sossun luukulle. Tiedän parikin työtöntä, jotka eivät kehtaa lähteä kotoaan klo 8.00-17.00 välisenä aikana, koska häpeävät työttömyyttään. Onneksi he ovat syntyneet jo -49 eli pääsevät eläkkeelle.
ei sinun mielipiteesi minussa ainakaan herättänyt pahennusta. Enkä missään nimessä luullut sinun tarkoittavan, että kun ei sinulle, niin ei muillekaan. Minun kantani laskelmoiviin vapaakyytiläisiin on aivan selvä, en hyväksy. Siitä, onko rajallisen ajan maksettu ansiosidonnainen täysin vastikkeetonta rahaa, saatamme olla eri mieltä. Mutta siksihän täällä olemme, sanomme oman mielipiteemme, joka perustuu omiin tietoihimme tai luuloihimme ja kokemuksiimme.
lehdessä oli, että paperityöläiset vaativat palkankorotuksia. En ymmärrä onko perustetta, jos firmoilla menee huonosti. Perusteluna oli, että muuten kulutustaso laskee. Itse olen ollut realisti, en ostanut omaa asuntoa, vaan asuin vuokralla. Kun ei ollut varaa, niin ei. Tosiasiat on hyväksyttävä.Toisessa lehdessä oli tieto, että suomalainen nelihenkinen perhe on köyhä, jos nettotulot ovat alle 3000 euroa kuukaudessa, kaikki on suhteellista.
Joo, niin puuttuu. Huomasin sen itsekin kun luin viestini uudelleen. Kun siirryin asiasta toiseen, jäi välistä oleellista puuttumaan, ja ikään kuin puhuin itseni pussiin. Kun Tervakoskesta puhuin, jäi UPM:n Kajaanin tehdas mainitsematta. Siellähän tuotannon loppuvaiheessa tehtiin nimenomaan sanoma- ja aikakausilehtipaperia, mistä beessisloggi puhui. En myöskään kritisoinut Tervakosken myyntiä itävaltalaiselle Delfort Groupille, vaikka samaan hengenvetoon, ehkä aiheettomasti, paheksuin suomalaisyritysten myyntiä ulkomaille. Selvemmin olisi myös pitänyt sanoa, mitä tarkoitin käsitteellä "vastikkeellinen korvaus". Tarkoitin yhteiskunnan avulla työttömille luotuja työpaikkoja, joissa työtä vastaan maksetaan korvausta (lue palkka). Mikä työ ja mikä palkka, siihen en ota kantaa, mutta kuitenkin sellaiset, että oikeudenmukaisuus, ihmisarvo ja kohtuullinen toimeentulo säilyisivät. Eihän sekään voi olla oikeudenmukaista, että toinen joutuu kitkuttelemaan peruspäivärahalla ja toinen saa suuret ansiosidonnaiset korvaukset. Tosin on itse työssä ollessaan osan siitä maksanut, mutta vain murto-osan. Ketjussa hyvin moni on kanssani eri mieltä, olisiko sittenkin niin, että ansiosidonnaisella työttömyyskorvauksella on hyvää olla. Mutta se siitä. En ole missään mukana vaikuttamassa, enkä siihen pyri. Ketjussa vain kysyttiin mielipieitä.
Kyllähän noista paperityöläisistä on maailman sivu sanottu, että ahneita ovat, tai ainakin puolensa pitävät. En siihen osaa sanoa yhtään mitään, en tiedä heidän palkkojaan. Ja paljonko vuorolisät vaikuttavat, sehän taitaa olla keskeytymätöntä kolmivuorotyötä. Käsittääkseni he kuitenkin viime työtaistelussaan olivat solidaariasikin, kunnossapito- ja siivoustyöntekijöitä kohtaan. En nyt ihan varma ole, näin muistelen. En ole varma, mitä tuolla asuntoasialla tarkoitit? Viittasitko kenties siihen, kun jossain mielipiteessäni puhuin ansiosidonnaisesta ja asunto- ym. veloista? Jos, niin sanoisin, ettei se minusta ainakaan ole lainkaan epärealistista, että vaikkapa neljännen polven paperityöläinen rakentaa talonsa paperitehtaan lähistölle. Tappiollako (jos sekään onnistuu) hänen pitäisi myydä talonsa, josta vielä paljon velkaa? Eikä ole epärealistista sekään, jos joku perheineen tulee muualta tehdaspaikkakunnalle tehtaan tarjoaman työpaikan takia, ja ostaa asunnon. Perheille soveltuvat isot vuokra-asunnot ne vasta kalliksi tulevat, jopa pienemmällä kk.maksulla lyhentelet omaa. Eikä vuokra-asuntoja välttämättä edes ole. Minusta esim. viisi vuotta voisi olla lyhin mahdollinen aika tehtaan alasajamiseen, siis suuren, vuosikymmeniä toimineen tehtaan. Patruunoiden aikaan ei ole paluuta, mutta yhteiskunnallista vastuuta voitaneen vaatia kaikilta osapuolilta (ja kaikilta kansalaisilta). Ja mitä tulee palkkojen alennuksiin, niin periaatteessa voisin harkita, jos saan molempia osapuolia sitovan, oikeudessa pätevän paperin, jossa luvataan toteuttaa asia, jonka takia palkkani alentamiseen suostuin. Jos sattuisin olemaan töissä yhtiössa, joka jakaa osinkoja ja bonuksia, tai kunnalla, jossa päättäjät samana vuonna piipahtavat jossain Uudessa-Seelannista ottamassa oppia säästötoimien toteuttamisesta, niin minun palkkaani ei perkele alenneta sentin senttiä.
omistusasunto on kunnia-asia. Moni pitää vuokra-asunnossa asuvaa tosen luokan kansalaisena. Ja onhan se pitkän päälle taloudellisesti kannattavaa ostaa asunto. Me perheenä halusimme elää ja ne 20 vuotta tai sinnepäin käytimme siihen elämiseen. Melko vaatimatonta se elämä silti oli, esim. yhtään etelänmatkaa emme tehneet. Mutta lapset olivat pieniä ja nuoria juuri silloin, ei kaduta. Ja jos ostaa asunnon, tietty riski on olemassa. Voi joutua myymään tappiolla, se on tosiasia. Mikään ei ole etukäteen varmaa. Vuokralla asumisessa on enemmän joustavuutta. Monissa muissa maissa tätä asumismuotoa suositaan.
Samalla kun maksoit vuokraa 20v, olisit maksanut asuntosi omaksi. Ja saanut vielä verohelpotuksiakin. Kyllä muissakin maissa on omistusasuntoja paljon. Englannissa lapsellani, samoin Tanskassa. Etelä-amerikassakin siihen pyritään. Keskieuroopassa on sijoitusasuntoja, ihmiset elävät niiden tuotolla. Espanjassa myös ostetaan mieluimmin, kun maksetaan sitä vuokraa. Italian asunto-oloja en tunne, käynyt vain pari kertaa.
Työttömyyskorvaus on minimaalinen väliaikainen toimeentulotuki jo nykyiselläänkin, mitä siitä voisi enää keneltäkään vaatia ja mitä työtön onnettomuudestaan on velvollinen korvaamaan. Aivan vastaava ajatuksena kuin jos työntekijän tapaturmasta ryhdytään perimään korvausta työnantajalle menetetystä työajasta. Suomi on takapajula saksaan tai toisten pohjoismaiden työttömyyskorvaus käytäntöihin ja menettelytapoihin verrattuna.
eli tämä kateus. Kadehditaan jo vähällä toimeentulollakin eläviä. Kaiketi tällä vastikkeella tarkoitetaan, että kun saa työttömyyskorvausta, niin pitäisi mennä tuonne kadulle noita ihmisten räkimisiä putsaamaan. Tietokoneen äärestä, kun on niin helppo paasata, että töitä on, jos vaan halua on tehdä.
parempi kuin Suomessa,kyl siel on nyt tosi paha tilanne,on ne 1 euron jobit jne...
Eikä työtöntä siitä saa syyttää. Ajatuksena mielipiteet, tulisiko olla rahaa vastaan työtä? Soinilla on selkeä näkemys. Palkka pitää kuitenkin olla riittävä jotta sillä pystyy elämään. Kai ainoa mahdollisuus on velvoittaa työnantajia työllistämään, niinkuin ennen vanhaan hyvään aikaan. Vai miten se nyt oli? Joku katto voiton tavoittelussa pitää olla. Minun mielestäni. Hurjan hyvä ohje elämään on, kohtuudella kaikkea.
Tässä keskustelussa on ollut paljon asiallisia viestejä, minäkin 67v. olen kirjoitellut työttömien ja pienituloisten "puolesta". Tuli mieleen, että eräs kansanedusta, jolla on paljon metsää (on vieläkin ke.) esitti, että työttömät pitäisi laittaa metsään risusavottaan. En tunne työttömiä joilla olisi metsää, minne mennä risusavottaan. Eikä tämä kansankynttiläkään ole tietojeni mukaan palkannut työttömiä omiin metsiinsä risusavottaan. Olikohan hänellä omat metsät mielessä ja ajatteli, että pitäisi saada yhteiskunnan kustannuksella omiin metsiin ilmaista työvoimaa. Tiedän, että risusavottaan lähtijöitä on, jos työstä maksetaan sellainen korvaus, että sillä saa jokapäiväisen leipänsä.
näillä muutamilla on sitten ns. oma lehmä ojassa eli haluaisivat työttömän kauravellin palkalla tiloilleen.
kun katsoo ihmisten hätää, ja paperipinoja, lähetetyistä hakemuksista, velkojen kasvamista, luottotietojen menetystä, elämänuskon menetystä, perheiden hajoamista, niin kyllä siinä masentuu vahvempikin. Ja heidänkö pitäisi, kaiken menetettyään, vielä ilmaiseksi tehdä töitä, jolla ei todellakaan edes elä, saati lyhennä velkaa. Ulosotto niistäkin roposista vielä ottaisi. Ei se niiden työttömien syy ole, että työt vietiin muualle. Asuntoa pitää maksaa kun kuollutta lehmää, ja sitten sekin vasaran alle. Kun ei paikkakunnalla ole töitä, taloja on paljon myynnissä, ja ostajia ei lainkaan, usko siinä sitten elämään. Saadaan nuoria eläkeläisiä lisää, lasten hätää ei uskottu edellisen laman aikana, ja näkyypä hyvin seuraukset. Eikä uskota nytkään. helskutti, tämän maan johtajat hupailee samalla kun väestö uppoaa.
tuosta ajatuksesta, että työtön laitettaisiin ikäänkuin lunastamaan työttömyyskorvauksensa. Minusta pitäisi luoda yhteiskunnan toimesta työttömiksi jääville työpaikkoja, luoda tai kustantaa vastaavalla summalla joka menee työttömien ylläpitämiseen, työpaikka, - sillä tekemätöntä työtä on, vaan palkan maksaja puuttuu. Eli ei työttömyyskorvausta, vaan työpaikka, ja oikealla palkalla.
kun vaikkapa vanhuksille ei riitä apua, kuitenkin pidetään ihmisiä työttöminä. Aina vedotaan kouluttamattomuuteen. Tuskin vaikkapa vanhusten ulkoiluttamiseen, syöttämiseen, viihdyttämiseen kovin pitkiä kursseja tarvittaisi? Kaksi kohdetta, jotka eivät tunnu yhteiskunnan vuoksi kohtaavan, vanhukset ja työttömät, joille olisi aivan hyvä antaa koulutus alalle. Olisi kerrankin täsmäkoulutusta.
mutta nämä hoiva-alan työt ei vaan sovi joka luonteelle. Ei olisi mukavaa, jos vanhukset, saisivat puurolautasensa päin naamaa.
oikeeta palkallista vakituista työtä. Sitä lisää, kiitos. Jos päättäjät sattuisivat lukasemaan. Omistajien pitäisi tyytyä vähempään ja jakaa työtä. Sitä kautta palkkaa.
Työttömiä on monenlaisia, on työtä vieroksuvia ja työtä haluavia. Ainakin nuorille pitäisi löytyä tekemistä. Olen myös työtön ja omasta vapaasta tahdosta. Vuosikymmenien aikana on tullut monenlaista vaivaa, osa varmaan johtuu kuluttavasta työstä. Eläkkeelle olen liian terve, mutta töihin taas liian sairas.
pitää kehittää kevyttä kotona tehtävää työtä, esimerkiksi. Ideoita ilmaan vaan ja päättäjät ihmisiä ajattelemaan, muita, kuin itseään. Vai mitä? Kaikkein tärkeintä on, kuten joku sanoikin, nuorten työllistäminen.
Työtä teettävät harjoittelun nimissä, valtion palkka-avustukset kääritään omaan taskuun ja kun orjan asemassa olevan harjoitteluaika on täyttynyt, seuraava harjoittelija/työllistettävä jo ovenpielessä odottaa. Nämä harjoittelutyöt saattavat olla esimerkiksi niitä töitä, joita asianomainen on tehnyt 20 vuotta työelämässään. Sitten ovat 'haamuhommat', joista MOT -ohjelma on tehnyt pariin otteeseen TV1:lle ohjelman. Surkeaa kuunneltavaa, että valituksen tekijä joutui itse syytetyksi ja TE -keskusten, konsulttien maine puhdistettiin. Demareiden työministerin käskystä tutkimukset haamuharjoittelupaikoista lopetettiin. Työministeriöstä maksetut rahat katosivat konsulttiherrojen taskuihin. Tutkimuksen alla on Adultan samanlaiset rahastussotkut parastaikaa. Jos siivoustehtävistä maksettaisiin kunnollinen palkka, tekijöistä olisi valtava ylitarjonta. Työttömyyden ympärillä on kummallista, hämärää toimintaa ja asiat eivät paremmaksi muutu niinkauan kun poliittinen tahto puuttuu parantaa työttömien asemaa.
olen törmännyt, tai laitettu törmäämään. Joskus olisi tosi hyviä työhönsä, mutta ei saa vakinaistaa. Se kikkailu pitää poistaa, ihmiset vakinaisiksi.
jos työttömyys jatkuisi yli kuukauden. Suuri osa ihmisistä ei osaa käyttää lisääntynyttä vapaa-aikaa hyvin, vaan alkaa esim. käyttämään päihteitä. Monet kritisoivat esim. maataloustukia. Ne ovat kuitenkin vastikkeelisia, pitää tehdä työt, jotta tuet saisi.
Niin se on, vaikka kaikkien silmissä ei siltä näytäkään. Aiemmin pystyivät elättämään perheensä esim. viljatuloilla, mutta eivät enää. On pakosti käytävä muuallakin töissä. Jos viljasta tai karjasta saisi riittävän toimeentulon, tulisi paljon työpaikkoja vapaiksi. Moni jäisi päätoimiseksi. Nyt ei voi.
ne sadattuhannet työpaikat? Oletkohan lainkaan ymmärtänyt, että työmarkkinatuella, työttömyyskorvauksilla, ostetaan yhteiskuntarauha. Sisällissotaako kaipailet?
Maailma muuttuu, jotkut sanovat sitä kehitykseksi. Nyt valmennetaan ammattikoulun kautta työhön. Arvellaan, että jonkun ajan kuluttua tarvitaan enemmän työläisiä. Entä mitkä ovat työvoiman tuotantokustannukset? Niitä ovat ne kustannukset, jotka ovat tarpeellisia työläisen säilyttämiseksi työläisenä ja hänen valmentamisekseen työläiseksi.
osaa ajatella. Rikkaita, ahneita, kuten nuoriso sanoo. Pakko jo samaistua nuorempiin ja todeta, et ahnea ja kade on tämä sodanjälkeinen suuri ikäryhmä. Luopuisivat työpaikastaan ja antaisivat nuorille.. mää poika pohjoisen
Kyllä tää tästä vielä suttaantuu. Kun jotenkin vain saatais pressanvaaleihin saakka sinniteltyä, ja sitten ymmärrettäisiin valita maalle edustavan näköinen pressa, johan parantuisi maassa asiat.
Jos katselitte muutama aika sitten TV:stä keskusteluita yritysjohtajien palkoista, optioista ja tulospalkkioista. Siellähän sanottiin, että johtajien hyvät palkkat tulee siitä, että on ottanut johtajan paikan vastaan ja työstä tulee sitten optiot ja tulospalkkiot, sekä kannustinlisät ym. Kyllä silloin työttömillekin kuuluu työttömyyskorvaus kun ilmoittautuu työkkärien kirjoille ja jos ohjataan töihin, niin siitä työstä sitten palkkaa.
töitä ja suhteita hoideta.... (uskon tai toivon, että tuo oli sulta ns. vitsi tai sitten käytin toisen käyttämää nikkiä)
vuosi, telkkarissa, kenet valitsemme kauneimmaksi/komeimmaksi pressaksi seuraavaksi kaudeksi. Kyllä sitten Herra helepon antais.
Rahaa ei pelkästään säästyisi, vaan sitä suorastaan virtaisi valtion kassaan. Onkohan Ylellä sellaista juontajaa, joka todella osaisi vedättää kansaa kisaamaan. Arvokkaasti tietysti. Helepon, helepon - kyllä kansa tietää.
Björniltä, vai työttömältä? Eli raha ratkaiskoon.
onko niin, niin on, lauloi Irwinkin aikoinaan.
ihan vakavissaan vielä sanoa, että pidän nykyistä pressaamme edustavana ja fiksuna, arvostan kovasti.
presidenttimme ei ole edustava, fiksu kylläkin, ainakin joskus. Ymmärrän kyllä, että kansa on valinnut hänet: on niin maanläheinen, meidän Tarja.
ja sitä paitsi enemmän ulkomaanläheinen, kuin kotimaan, mitä nyt muutaman äidin kukitti. Lähinnä suuntautunut itään päin ja Afrikassa tykkää reissailla. Vähän hänellä on ollut sanottavaa mistään. Nykypolitiikassa, varsinkin kansainvälisessä "hyvä ulkonäkö/look" on merkittävää sekä tietysti erinomaisessa kielitaidossa. Tavja ei ole osannut luoda suhteita oikeestaan mihinkään.
kyllä me pinnalla pysytään... Yritetään nyt pitää tämä Suomi-laiva joten kuten pinnalla seuraaviin pressanvaaleihin saakka. Ja sitten ei töpeksitä! Sankoin parvin äänestämme maalle niin edustavan pressan, että saadaan Suomi-laiva plaaniin!
Sä oot vitsikkäällä päällä! hyvä niin.
3kk:n asemesta EU-hakujakso voisi olla esim. 6kk. Kevat- ja syksykuukaudet taalla Espanjassa normaalilla ns. ansiosidonnaisella, turvassa Suomen tyokkarin toimenpiteilta, on rentouttavaa. Suosittelen!
olla enemmän. Miksi esim. palkkojen pitää nousta, vaikka niiden pitäisi laskea, koska yrityksillä menee huonommin? Itse olisin ollut valmis laskemaan palkkaani, jos sillä tavalla työpaikkani olisi säilynyt. Ja tuolla ansiosidonnaisella voi tosiaan elää melko mukavasti, jos osaa konstit. Sen Hannu Karpo toi yhdessä ohjelmassa aikoinaan esille. Ja miksi kotitaloustyötä on pidetty ala-arvoisena piikomisena? Jos kotiapulaisen palkan voisi vähentää menona verotuksessa, työpaikkoja tulisi lisää ja perheillä olisi helpompaa. Kaikilla ei ole varaa, mutta totuus on aina, että toisilla on enemmän.
Ei kukaan suostu palkkaansa laskemaan, ylitöitäkin vielä tekevät ja eikä nämä myöskään suostu siihen, että lopettaisivat työttömien "haukkumiset". Myöskin kunnilla menee huonosti.
Kotiapulaisen palkan voi vähentää verotuksessa.
solidaarisuutta ei ihmisiltä löydy, että palkkaansa antaisivat työpaikkojen säilyttämiseksi vapaaehtoisesti alentaa, se on taivahan tosi, - kyllä siitä pitäisi olla yhtäläinen sopimus, vaan - kukahan semmoista uskaltaisi edes ehdottaa.
Olen siinä käsityksessä, että svenssonit alensivat palkkojaan solidaarisesti, jotta kaikki saivat työnsä pitää. Eivät varmaan kaikki, mutta joillakin aloilla. Täällä ei tiedotettu sellaisesta.
vasta äskettäin, Lilius ja muut rohmut, kun nostivat palkkojaan, optioitaan? Olen ollut kahdessakin työpaikassa, jossa on palkat jäädytetty, laman vuoksi. Ensin 70 luvulla, ja sitten 90 luvulla. Ei näkynyt isot herrat niissäkään niin tehneen. 90 luvulla palkkaa ei nostettu neljään vuoteen, yhtään, juuri siksi, että saimme säilyttää työmme. Kiitokseksi saimme sitten tuotannollisten ja taloudellisten syiden vuoksi loparit, muutaman vuoden päästä.
nimissä, voisi kaikki 40-luvulla syntyneet, työssä olevat, jäädä jo eläkkeelle ja antaa nuoremmille tilaa.
kuntien työntekijät enemmän tai vähemmän vapaaehtoisia palkattomia lomia, säästösyistä. Isoilla yksityisilläkin jonkin verran. Pienissä yrityksissä joustaminen puolin ja toisin hyvin yleistä. Sellaisissa, joissa on hyvä henki ja luottamus.
niin, että niitä työuria pitäisi pidentää molemmista päistä? Saattaa se niinkin olla, että se eläke tulisi yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin nuoren mahdollinen työmarkkinatuki. Kyllä nuorille ja jaksaville töitä löytyy, ainakin isommilla paikkakunnilla. Tyvestä puuhun vain. Heidän myös kannattaa vielä opiskella, 40-luvulla syntyneiden ehkä ei.
SYMPATIAA. Tässä osiossa on jo niin paljon asiaa, että joku työtön voisi tehdä lopputyön ja valmistua maisteriksi. ?? saisko töitä ??
Alle 25-vuotiaiden työttömien määrä nousi Espoossa vuodessa 65 prosenttia eli 300 nuorella. Ongelma on, että vuoden vaihteessa oppilaitoksista valmistuneet nuoret eivät ole enää työllistyneet samaa tahtia kuin aikaisemmin. Toukokuun lopussa tulee sitten uusi joukko valmistuneita.
paikka. Vieressä vielä Helsinki ja Vantaa. Avoimia työpaikkoja on aika paljon.
nuori, saanko kysyä?
riitä aina sympatiaa köyhälle. Riippuu köyhästä. Eikä minulla ole työpaikkaakaan tarjota. Omani hankin yli kuusikymppisenä, muutin aika kaukaa työn perässä ja tein muitakin aika suuria valintoja.
Täytän seuraavaksi 61v.
että Vantaa ja Hki on vieressä, mutta eiköhän näissäkin kaupungeissa ole nuorisoa, jotka ovat valmistuneet ammattiin? Sen lisäksi, niihin avoimiin työpaikkoihin hakevat myös meidän korvessa asuvien lapset.
siis niiiin nuori hi.. Ajattelin vaan että voisin tarjota tämän työpaikkani työttömälle nuorelle,- työaika 7/24 ja palkka nimellinen lähinnä nimellinen verraten kokonaisvaltaiseen vastuuseen.