Lapseni on mielestäni kauhean itsenäinen (nyt 1-v). Oudossa paikassa tarkkailee vähän aikaa ympäristöä turvautuen minuun, pysytellen lähellä ja pitäen esim. kädestä, mutta jonkun ajan päästä lähtee tutkimaan ja onkin sen jälkeen niinkuin ei äitiä huomaiskaan. On myös kauhean itsenäinen, eikä hakeudu muiden lasten seuraan vaikka saattaakin heitä ihmetellä. Käveleskelee paikasta toiseen kannellen ja maistellen lelujaan. Naureskelee välillä itsekseen. Äidin luo ei enää hakeudu alkujännityksen jälkeen. Vilkaista saattaa joskus. Onko se ihan ok, minua kun on alkanut pelottaa ettei lapseni olekkaan kiintynyt minuun "turvallisesti":´( Etten ole hänen mielestään tärkeä ja turvallinen ja tarpeellinen. Kotona poju leikkii itsenäisesti, mutta kyllä myös kaipaa usein minua tai isäänsä leikkimään kanssaan ja kaverikseen/seurakseen. Katsekontaktia poika ei ota juurikaan esim. sylissä ollessa. Jos on sylissä ja kysyn missä äiti, kattelee muualle, vaikka tietää kuka on äiti.
Onko netissä jotain sivustoja josta voisin lukea vauvojen kiintymys suhteista?
Tuntuu että olen epäonnistunut äitinä.
Lapsen luonne
huolettaa
4435
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
on hyvä. Lapsi luottaa ettet katoa mihinkään, vaikka hän lähteekin hivenen kauemmaksi sinusta! Älä turhia huolehdi.. Hienolta vaikuttaa lapsen käyttäytyminen.
Ei tuo ainakaan vielä kuulosta kovin huolestuttavalata. Jos lapsesi oudossa paikassa aluksi turvaa sinuun ja sitten lähtee leikkimään niin mielestäni se ennemminkin kertoo siitä että hän on erittäin turvallisesti sinuun "kiinnittynyt". Hän tietää että äiti on paikalla ja auttaa tarvittaessa, siksi hän välillä tarkistaa kurkkaamalla että oletko paikalla. Ottaako hän katsekontaktia yleensäkkään, jos sylissä ei sitä ota? Jos hän ei koskaan ota katsekontaktia keneenkään niin ehkä sitä asiaa kannattaisi tarkkailla. Jos lapsesi on muuten kuitenkin kiinnostunut ympäristöstään ja ottaa kontaktia vanhempiinsa ja muihinkin aikuisiin niin tuskin kovin suurta huolta siitäkään kannattaa ainakaan tässä vaiheessa kantaa. Kyllähän jokaisella lapsellakin on oma luonteensa. Joku arka ja pelokas, katselee maailmaa mieluiten äidin sylistä ja toinen on taas tosi menevä eikä millään olisi sylissä kun pitää päästä tutkimaan ja kokeilemaan omia rajojaan. Tuon ikäiset lapset eivät vielä leiki keskenään. Tuon ikäisillä leikki on rinnakkais leikkiä ja sekin tuppaa olemään lähinnä sitä että toisen kädestä riistetään leluja yms. Voithan toki ottaa noita asioita puheeksi neuvolassa jos ne todella painavat mieltäsi mutta näin kirjoituksesi perusteella ei aihetta huoleen ole.
Kyllä hän muuten ottaa katsekontaktia ja muutenkin kontaktia, kuten leikkiessämme tai kun nukutan häntä ja hän köllöttää omassa sängyssään. Sieltä välillä kurkistelee. Poika on minun mielestäni erittäin kiinnostunut ympäristöstä, siis aivan kaikesta, ei vain leluista ja helposti löydettävistä asioista. Ehkä huoleni onkin turha, itse kun haluaisin pidellä pikku tutkimusmatkailijaani enemmän lähelläni, mutta häntäpä kiinnostaa eniten maailman valloittaminen:) Nukuttaessa onkin ihanaa, kun silloin hän haluaa että äiti on lähellä ja vaatii saada pitää äitiä kädestä. Silloin on kyllä tärkeä olo:) Poika nukkuu samassa huoneessa kanssamme, ja tarvittaessa saa tulla viereenkin. Minun on vaikeaa ajatella että hänet pitäisi joskus siirtää omaan huoneeseen nukkumaan. Ehkä myös se on lisännyt huoltani, kun poikani ei ole naurua hersyävä ilopilleri ja hymyilijä, vaan rauhallinen tarkkailija ja tutkija. Joka päivä hän kuitenkin väläyttelee hymyään ja nauraakin katketakseen kun vain kivoimmat touhut äidin ja isin kanssa löytyvät. Tämä nauravainen puoli pojastani vain harvemmin näkyy sitten muille. Poika on ehkä kuitenkin vain tullut vanhempiinsa- molemmat olemme rauhallisia ja minä varsinkin olen ollut lapsena kovin arka ja ujo. Mutta kun omasta lapsesta on kyse, huolia tulee helposti=/ Kiitos vastauksista! Piristi kyllä, toivottavasti murehdin turhia. Kriittisyyteni johtuukin varmaan osaksi epäonnistuneesta isäsuhteestani.
siis minäkin olettasin just niinpäin et lapsi luottaa sinuun tosi paljon kun tietää ettet katoa ..et tosiaan ole epäonnistunut.