Vasikoitten menetys

Mikä voisi olla syynä? Kertokaa tietävämmät. Meillä syntyi tänään kahdeksas vasikka, ja se oli jo viides joka kuoli. Vasikka syntyi kahdeksan aikoihin ja oli aivan normaalin näköinen. Imi ja käpötteli normaalisti, mutta oli kuollut noin puolentunnin päästä edellisestä käymisestäni yhden aikoihin. Ja nämä kaikki viisi kuollutta vasikkaa ovat olleet ihan samanlailla ihan normaalin näköisiä ja oloisia. Ja silti on kuolema korjannut. Vähän pelottaa, kun vielä on neljätoista emoa poikimatta. Itsekseni olen miettinyt, että voisiko syy olla se, että näitten emojen/hiehojen velipoika pääsi karkaamaan laumaan viimekesänä. Mutta eikös se sukulaisuus aiheuta ennemminkin epämuodostumia kuin outoja kuolemia. Vai voisiko syy löytyä juuri tästä?
81300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

eläinlääkäriltä? muussa tapauksessa vasikasta saa makeaa lihaa ja tosi hyvää sylttyä.

Äänestä

siinä, että emot kohtelevat kaltoin vasikkaa? Emo ei välttämättä hyväksy vasikkaa, varsinkin jos poikii ensimmäisen kerran. Ei välttämättä hyväksy ollenkaan. Jatkuva seuranta ensimmäisen vuorokauden aikana, katsoa miten emo imettää vasikkaa ja suhtautuuko suojelevasti vai karsastaako. Pääseekö muut eläimet pyörimään vasikan kimpussa. Ota ehdottomasti yhteys eläinlääkäriin, koska jos edellä mainituista ei löydy syytä, keskustele el:n kanssa vasikoiden tutkimisesta, syy kuitenkin pitää selvittää, että osaa tuleviin poikimisiin varautua. On aina surullista,kun eläinten kanssa tulee menetyksiä, mutta otahan nyt ensimmäiseksi yhteys eläinlääkäriin, kerro tilanne ja varaudu seuraamaan ajan kanssa seuraavia poikimisia, ja jos mahdollista panna nauhoittava kameravalvonta navettaan, laita se, ei ole kallis investointi ja säästää paljon myös sinun voimiasi. Minulla on sellainen, ja tulee seurattua tosi tarkasti eläinten touhuja ihan muutenkin. Tsemppiä nyt, sinulla ei ole mitään syytä vaipua epätoivoon. Tieto ehkä lisää tuskaa (jonkin sanonnan mukaan) mutta helpottaa myös kun ei tarvitse arvailla. Kirjoittelehan kun saat tietoa asiasta.

Äänestä

Sanoisin näin, asiaa sen tarkemmin tietämättä, että kuolemia on liikaa suhteessa emojen määrään. Vasikoista yleensä kuolee ehkä 3-4 %:tia ei sen enempää, joillakin ei sitäkään. Ota yhteytä eläinlääkäriin, ilmeisesti kyse on jostakin puutostilasta, esim. seleenin puutteesta tai jotain vastaavaa, normaalia tuo ei ole. Syy kannattaa selvittää, mutta se velipojan käynti laumassa ei ole syy, siitä olen aika varma.

Äänestä
  • Itsekin veikkaisin tuota seleenin puutetta joka aiheuttaa lihasrappeumia mm. sydänlihas on vaarassa. Nopea kuolema kielii jonkun tärkeän elimen pettäneen. Eläinlääkäri tekee pienen viillon kylkeen ja näkee onko vika sydämmessä. Hylkääminen tai homepöly ei tapa hetkessä. Emojen seleeni saanti on niukkaa varsinkin luomussa kun peltoon sitä ei lisätä väkilannoitteissa. Nuolikiviä on itellä tarjolla melkein aina ja niissä on seleeniä. Jotkut antaa vasikoille aina heti syntymän jälkeen seleenipiikin. Yks tietysti että onko olosuhteet vasikoilla suht puhtaat. Navan kautta bakteerit aiheuttaa vastasyntyneillä sisäelinten tulehduksia? Mutta tässäkin kuolema on hidas.

    Äänestä

kuollet vasikat ja määrittää kuolinsyyn. Minusta tutkimus kannattaa ehdottomasti. Syitä voi olla monia, mutta olen kuullut tapauksesta, jossa kivennäisenä oli pelkät natriumkivet. Seurauksena elossa syntyneet, mutta nopeasti heikentyneet vasikat, jotka lopulta menehtyivät.

Äänestä

myöhemmin mitä selvisi kuolinsyyksi? Seleeniin ja kivennäisiin veikkaisin liittyvän. Magnesium on myös tärkeä lihaksille ja sydämelle. Jaksamista, aina ei hyvin, vaikka kuinka tekisi parhaansa!

Äänestä
  • 5stä ensimmäisestä vasikasta 3kuoli, meille kerrottiin että viimekesän rehusatoa voisi epäillä syylliseksi.. huono kesä huonot rehut niin laitumella kuin säilö- ja paalit.. tiedä sitten onko perää. Meillä kans kuollet pienet montuun menee ja ilmoitetaan epävarmat vasta kun näyttävät siltä että varmasti selviävät! Voimia kovasti!! Toivottavasti helpottaa pian!! ja kannattaa tutkituttaa, odottelisin myös ilmoitustta mikä vialla.

    Äänestä

Vasikka on herkkä.
Huolehdi vastasyntyneen ternimaidon saannista,saäännöllisesti - olethan valvontakamera.
Pihatto ei sovi ongelmakarjalle jossa kuolemantapauksia.
Ovathan JalostusPalvelu-FABAn tarkkailutiloilta hankitut jäähdykespemu-sonnipapat AIKA indexöityjä, ominaisuuksiensa suhteen?
Muista sitten että maitotiloilla ei pidetä sonnimulleja koska ne ovat hengenvaarallisia.Saavat kyllä metalliketjujakin katkaistua,hyvällä tuurilla selviät hengissä. Sonneja et pidä naisena omassa hoteessasi.Ne pitää myydä teuraiksi jo puolen vuoden ikäisinä, jos eivät välitysvasikkoina mene mulliloihin.Nyyh, ryhdyn vegetaristiksi..Niin zöböjä noi pikkuruiset sonnivauvapojat.Pieninä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


surullinen kasvattaja kirjoitti:

Mikä voisi olla syynä? Kertokaa tietävämmät. Meillä syntyi tänään kahdeksas vasikka, ja se oli jo viides joka kuoli. Vasikka syntyi kahdeksan aikoihin ja oli aivan normaalin näköinen. Imi ja käpötteli normaalisti, mutta oli kuollut noin puolentunnin päästä edellisestä käymisestäni yhden aikoihin. Ja nämä kaikki viisi kuollutta vasikkaa ovat olleet ihan samanlailla ihan normaalin näköisiä ja oloisia. Ja silti on kuolema korjannut. Vähän pelottaa, kun vielä on neljätoista emoa poikimatta. Itsekseni olen miettinyt, että voisiko syy olla se, että näitten emojen/hiehojen velipoika pääsi karkaamaan laumaan viimekesänä. Mutta eikös se sukulaisuus aiheuta ennemminkin epämuodostumia kuin outoja kuolemia. Vai voisiko syy löytyä juuri tästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu