Kuinka kauan teillä on kestänyt että pahin suru ja itku helpottaa kissan kuoleman jälkeen?
Nyt mennyt muutamia päiviä ja aina vaan itku tulee tämän tästä :(
Kuolema
suruitku
16961
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Nyt yhdeksän viikon jälkeen tulee edelleenkin kyynelet silmiin, kun katselen Iitan kuvia.
minä mietin ihan samaa asiaa. mun kissa kuoli viime keskiviikkona 2 vuoden ikäisenä. ei olo helpota varmaan koskaan. koita jaksaa. toivotaan että helpottaa joku päivä.
Jouduin lopettamaan rakkaan kissani v. 2002 eli seitsemän vuotta sitten. Kissallani oli sairaus, johon ei enää hoito auttanut. Vieläkin tulee itku, kun muistelen kissaa ja varsinkin sitä päivää, kun vein sen eläinlääkärille piikitettäväksi ja kävin sen jälkeen hautaamassa. Edelleen saatan kuulla edesmenneen kissani naukunaa ja vahingossa kutsun nykyisiä kissojani kuolleen kissani nimellä. Kissat ovat minulle "lapsia", joten ilmeisesti ja mitä suurimmalla todennäköisyydella en unohda koskaan.
Ihan hirveetä.. Olin tänään töissä ku sain puhelun että mun pikku muru on jäänyt auton alle ja että on poissa. Eipä siinä enää työnteosta mitään tullut, samantien lähdin häntä katsomaan ja siitä asti oon itkenyt. Pari viikkoa sit täytti kaks. Vuoden nuorempi kisu jäi nyt yksin ja kyl se koko illan on ettiny toista.. :( Tsemppiä kaikille, ajan myötä varmasti helpottaa.
kisuni kuoli vajaa vuosi sitten. N. puoli vuotta meni ennenkuin pystyin menemään itkemättä nukkumaan.
viime marraskuussa jouduin lopettamaan 15 vuotiaan kissani joka oli mulle koko elämä... vieläkin tulee välillä itku ja joka päivä rakas kissani on ajatuksissani...
Olen kovin pahoillani puolestasi. Meneehän siinä aikaa, itselläni meni viimeisimmän menetyksen kohdalla pari viikkoa, että pystyi tekemään jotain muuta kuin itkemään ja murehtimaan jatkuvasti. Nyt tulee itkukohtauksia yllättäen ja illalla nukkumaan mennessä tulee aina suru. Puhu jonkun kanssa menetyksestäsi. Vaikka voisi tuntua että et halua tai pysty, niin sanoja alkaa kyllä tulla kuin itsestään. Puhumisen tarve menetyksen jälkeen on suuri, vaikkei sitä itse tunnistaisikaan. Parempaa jatkoa sinulle.
...pistin kaulaani korun, joka oli kivinen rengas. Otin sen pois vasta, kun tuntui että olen päässyt asian yli. Puoli vuotta meni. Minulla on maalaus kissasta seinällä ja kun katselen sitä, tulee surku kun oli niin ihana poika. Tuplasti kamalampaa on se, ettei kissan kohtalo koskaan selvinnyt.
Vein tänään 18 vuotta vanhan kissani lopetettavaksi. Vaikka se oli jo sokea ja melko sairas, mietin teinkö sittenkään oikein. Tuntuu aivan kauhealta, eikä tästä itkusta tule loppua ollenkaan. Mietin olisiko vielä pitänyt yrittää uutta lääkitystä, jos sillä olisi saanut puoli vuotta lisää aikaa vai olisiko se ollut vain lisä kärsimys kissalle. Sillä oli kuitenkin vielä hyviäkin hetkiä, ne vain tuntuivat olevan niin kovin harvassa viime aikoina. Nyt tuntuu niin lohduttomalta.
Dimi kissani nukutettiin ti.11.5 kasvaimen takia.Se oli ja on tiukka paikka.Nyt suren toisen kissani kanssa kaksistaan.Töihin en pystynyt menemään seuraavana päivänä.Hautaus on vielä edessä kunhan tuhkauurna tulee.Kissat ovat minun kavereita tosin nyt vain yksi. Monet itkut on ollut ja tulee olemaan vielä kauan.Illat on pahimpia kun joutuu menemään kotiin.Eiköhän se siitä. Ei unohdeta mutta pärjäillään.Osanottoni sinullekin.
Niin kliseeltä kuin kuulostaakin, ainakin mulle kävi niin että suru "muuttu" haikeaksi muistoiksi. Tuntuu että kissani on ilmassa jota hengitän, joskun kuulen hiljaa ollessani tassujen askeleetkin.Oikeasti, olen oikein säikähtänyt sitä... Olen itse alkanut uskoa siihen että kuolema on ruumiin, sielu kulkee meidän rakkaiden mukana. Kun olen hiljaa kuulen askeleensa, kun hengitän ilmaa tunnen tuoksunsa, kun ajattelen silmiään tunnen lämmön jossain syvällä sisälläni... Unohda en koskaan.
Yhden kissani kohdalla ampumineni kova paikka kuoppa oli valmiiksi kaivettu, kyllä se murhe seuraavana päivänä jo oli kadonnut.Uusi kissa korvaa aina entisestä kissasta jääneen menetyksen.
Tarkoititko että kissa ammuttiin kuopan reunalla suoraan kuoppaan? Ei kai vaan. Toivottavasti käsitin väärin.
Meillä jouduttiin tasan vuosi sitten lopetuttamaan oma pieni kisulimme parantumattoman sairauden takia,niin saatte uskoa että se oli kova paikka.Muistan kuin eilisen päivä sen päivän.Kissamme aavisti lähtönsä jotenkin,annoin sille vielä liha-aterian se söi sen,sitten se meni eteisen ulko-ovelle istua nököttämään ja tuijotti vaan ovelle päin eikä katsonut taakseen.Ja sitten lähdettiin eikä meidän pieni kisulimme tullut enää takaisin kotiin.Voi sitä itkun määrää kun tulimme sieltä eläinlääkäriasemalta tyhjä kantokoppa mukana.Kyllä siinä meni monta kuukautta pahimman surun yli,illat oli pahimpia. Mutta suru on muuttanut muotoaan ja kissamme on enää muistoissamme.Mutta vieläkin välillä tulee haikeus ja kyynel silmään muistellessa.Uusi ihana kissanpentu jotenkin lievittää sitä haikeutta.Kyllä se suru helpottaa sinullakin pikkuhiljaa ja muistot elävät.Toivotan oikein ihanaa kesää sinulle ja voimia sekä muille rakkaan lemmikkinsä menettäneille.
Meidän rakas kissamme ja perheenjäsenemme (10 v.) löytyi 19.9.09 kotiportin läheltä kuolleena.
Reikä kisun vatsassa joka tullut läpi selkäpuolelta. Verta ei näkynyt missään. Lähetimme
eilen kissamme ruumiinavaukseen Eviraan, koska haluamme tietää mikä kuoleman mahdollisesti
aiheutti. Kisu viedään sieltä tuhkattavaksi ja tulee sitten takaisin kotiin.
Itkusta ei tule loppua, suru on suuri ja ikävä ei lopu koskaan. Toinen kissamme 1 v. 4 kk, joka toipumassa
jalkaleikkauksesta on myös alakuloinen kaverin puuttuessa.
Itketään niin kauan, kun itkettää.
Tsemppiä kaikille lemmikin menettäneille.
Itselläni on kaksi sisällä asuvaa kissaa, 5 ja 7 vuotiaat. Mun naapurissa ja lähettyvillä asui/ asuu paljon kissoja ulkona irti. Vähänvälein oli kissa jäänyt autonalle, kadonnut( luultavasti ilveksen suuhun joutunut) Ja ihmisillä siihen kauhee suru kun juttelin heidän kanssaan. Itku tuli joka lauseessa. Ja syy siihen on se pihalla olo. Toki vanhastaankin maalla kissat oli irti, eikä kuviteltukaan että ne ois sisällä pidetty kun navettakissoja ylipäänsä kissat olivatkin. Mutta nyt sisällä pito on jo suositeltavaa ja on paljon, paljon huonommat mahdollisuudet kuolla tapaturmaisesti. Eli kissa kuolee joko sairauteen tai vanhuuteen...
Pitäkää ihmiset kissanne sisällä niin ei tulisi niin kauheaa surua ja jälkeenpäin syyllistää itseään, "että jos kissa olisi ollut sisällä niin mitään ei olisi tapahtunut...."