Kris-Suomi ry:lle 500 euroa avustusta.Onko tietoa lautakunnalla tai jollakin muulla mihin nämä rahat menevät?Onko ns.läpinäkyvyyttä?
Perusturvalautakunta
on myöntänyt
6689
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
johonkin noiden Israelin matkailuun kulu?
perusteina luultavasti on toimintaketomus ja kirjanpito. Ei kai niitä rahoja kankkulan kaivoon heitetä?
johonkin turhuuksiin ja sinä et pääse osingoille? Toivottavasti edes uni tulee.
Eli vapautuvien vankien auttamiseen. Onhan meidän kaikkien etu, että mahdollisimman moni rangaistyuksensa kärsinyt entinen vanki ryhtyy yhteiskunnan tuottavaksi jäseneksi, eikä palaa entiseen rikoskierteeseensä. Paljon enemmänkin ja ihan hyvin perustein tuohon työhön olisi voinut ja olisi kannattanutkin antaa.
pidetään yhteiskunta sellaisessa rotissa ennaltaehkäisevästi, että jälkikäteishoidon tarve tältäkin osin minimoituu...
etteivät konnatkaan enää tule toimeen omien kättensä töillä?