sag mir warum

seitsemäs kirjoitti:

Pretty boy & naisen nauru Once upon a time there was a boy - actually just a baby / Helsinki 2009 toukokuun kahdestoista. Kesä on tuloillaan. Sama poika istuu Roballa kuulematta mitään, koska hänen päänsä huutaa musiikkia. Ihmiset liikkuvat nykien toinen toistaan seuraavissa piirroskuvissa. Elämä on elokuvaa, parodiaa, kyhäelmä liikettä ja mietteitä itsestään ja kadun muista. Minä muistan. Jo esikoulussa lapset kerääntyivät ympärille ja kysyivät kumpi minä olen. En osannut vastata. Minusta kaikki oli ilmiselvää, joten kysymys oli outo, hämmentävä ja loukkaava. Vetäydyin kauemmas, mutta he tulivat perässä – he kaikki. Äitini yritti selittää parhaimman taitonsa mukaan heille että olin aivan tavallinen lapsi. Mutta hän epäonnistui. Isäni käänsi kasvonsa toisaalle juuri kun oli katsomaisillaan minuun. Hän teki paljon töitä. Vietimme äidin kanssa kosolti aikaa, sillä minulla ei ollut juuri ystäviä kummassakaan sukupuolessa. Koulu oli helvettini. Luin paljon kirjoja, seikkailin ja pinnasin. Murkkuna minut hakattiin lähes järjestelmällisesti jos uskalsin viedä kasvoni ja kehoni ulos. Silloin luokkani tytöt eivät enää voineet sietää jatkuvaa terroria, vaan puuttuivat asiaan. Se pahensi tilannetta. Äitini tuli käymään sairaalaan ja hoki itkien yhtä ja samaa sanaa. Oli mahdotonta saada kesätöitä miesvaltaisilta aloilta. Päädyn hautausmaalle Hietaniemeen haravoimaan. Muut pojat menivät jo menojaan. Haravoin hyvin, sillä vakituiset työntekijät olivat mukavia ihmisiä - karkeita - tosin. Muuten istuksin yksin ja söin jäätelöä. Kuulin rannalta naurua. Nauru on voimaa, ja meri puiden takaa katsoen kimaltava ihme; se on liian tuttu asia tajuttavaksi liian äkkiä liian syvällä. Töölön ensiapu klo 05:45 lauantai Makaan hukkuneena ja katselen itseäni vuoteessa: vitivalkoinen ja kuollut. Herätessäni tajusin jonkin kuolleen ja jonkin toisen syntyneen. Tämä toinen oli tuntematon minulle. Tämä ei alistunut, ei kyykistellyt eikä nöyrtynyt, vaan piilotti voimansa niin kauas, että kukaan hänen eteensä suurin pupillein tullut ei voinut käsittää, että iiristen takana asui yhä se lapsellinen pimeys joka oli hänen syvin itsensä. Siirrymme häneen: naisen vaistoihin, kasvoihin ja miehen sokeuteen, pimeyteen. Olemme jättäneet taaksemme hautojen rapsutuksen ja siirtyneet kohti elämää. Olemme ottaneet hänet mukaamme suureen seikkailuun kohti tuntematonta. Annamme hänelle oikeuden olla ja itse valita. Estämme houkutukset pimeyden umpikujiin. Hän olkoon itsensä. Sillä hän tietää että hän on jotain muuta kuin pilkkaajansa ja allaan pyörivä jo kovaksi jäähtynyt maa. Mutta sano minulle vielä miksi kaikki tämä elämä yhden elämän ympärillä on paljon ystäviä http://www.youtube.com/watch?v=alPinZirnN8&feature=related

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä