kansanedustajista

koskas ne eu vaalit onkaa, nyt sinne ainakin on taas ilmestynyt halukkaita mänemään.

tänä päivän ihmiset koulutettaa pitkälle, joka paikas terästettää, ettei ilman koulutusta pääse mihinkää ammattii.

mutta kansanedustajaksi ja eu valtuutetuksi pääsee, kohan on karismaa ja suomalainen. pittää vaan saaha ihmiset äänestämmään itseään.

maailma on pullollaa karimaattisii ihmisii, jotka herättää luottamusta ja heist on monta juttuu ollu lehes, kun ovat paljastunneet huijariksi. ei täst kauaa ole, ko yksi enlantissa toimi vuos kausii suosittuna lääkärinä eikä ollu koulutusta.

millä hää on siihe pysty, muuta ko persoonallaa.

sillanpään jari varmaa pääsis vaik presitentiksi jos ois kansan äänestys.:)) ja toni halme oli sellanen myös yhtee aikaa, et tiet ol joka paikkaa auki,en tiiä onko hänel viel sama kannattaja joukko.

jospa se on sittenkin onni, että kansanedustajilla on saatu nostettuu palkat korkeiksi, jotta sinne sinne saahaan myös koulutettuja ihmisii. on kyllä ollu sellanenkin aika, että kansanedustajan työ ol "kutsumustyö" ,
eikä palkalla ole voinu kehhuu.

jos palkka olis sammaa luokkaa ku esimerkiksi sairaan hoitajalla ja lastenhoitajalla, niin sillon ei oppineet,tuomarit ja lääkärit eduskuntaa tulisi.

mutta sitten toisaalt taas kumpi on etusijalla koulutus vai ihminen jolla on hyvä jären juoksu?jos ei ole sattunu saamaa molempii.

koulutettu tietää enenpi asioita ja voiko ideoita kansantaloutellisesti toteuttaa.asioita ko on joskus toteutettava koko suomen kantilta, eikä yhen ihmisen.

mutta katsooko hää ja päättää asioita liikaa kadun aurinkoisemmalta puolelta,eikä tiiä muiden elämää.sillä suurin osa kansasta on keskitassoo tai huonost palkattuu.

jos sitten syntymä viisas ja karismaattinen henkilö, joka on päässy niillä avuilla eduskuntaa.
hää saattaa olla idea rikkaampi ja hoksata asioita paremmin,ja hänel on näkökulmaa kadun mieheen ja naiseen.koulutus ja äly ku ei ain kule käsi käessä.

mutta sitten ko "vaan älykäs"toteuttaa ajatustaa, ja
jos ei ole koulutus tietoo ,hyvä ajatus saattaa sortua ko korttitalo ikkään,kun ei ole tietämystä pellaako asia käytännössä.

mutta onhan heil lukeneillakin avustajii eri alaoilta joilta voip kyssyy asioita.

vähä niinko mie ,ko oon kova rakentammaa jottain,mutta ko ei ole tekniikan tuntemusta niin vehe ei kasattuna toimikkaa,vaik aatos oli tosi hyvä.;))

jalmarin aikaa oli hyvä,hää oli se joka pani idean toimimaa,nyt on tullu muutaman kerran taas samoja propleemia ettee;))

pitäskö kansan edustajksi olla jottain vaatimuksii tai koulutusta? luulen et ajat tullee muuttumaan ja eduskuntaa hakeutuu enenpi kansan rivistä ihmisii.

suomalaiset on tullu paljo ulospäin suuntautuviksi, ko enne vanhaa. nythä hyö sannoo vastaan ja ommii mielipitteitä.

enne ei monikaa uskaltannu suutaa avata, muuta ku jokkuu tunnettu suupaltti,uskals harata vastaa sanomisillaa, toiset hiljaa vaan seläntakan piileskeli;)))
enne kuulukin hyvin monast jonkuu kertovan sanoilla, -meinasin sannoo.-
nykyää kerrotaan että, -mie sanoin.-

no, mitäs mieltä työ ootte kansanedustajan virasta, panisitko kaik uusiks:))
heippa taas.
4235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Rakastettava señora lyyli! Nyt kyllä tulee Alvarille miehiltä pyyhkeitä, kun sanon, että naiset johtamaan valtiolaivaa! Miehet ovat näyttäneet kykynsä eikä hyvältä näytä.

Äänestä
  • minunkin vastattava, mutta vastaan vain kysymyksellä.
    Tuorein tapaus Jäätteenmäki, näyttikö mielestäsi sellaista esimerkkiä, etta vain naiset yksinään olisivat johdossa.
    Mitähän päätöksiä hänenkin johdollaan olisi saatu aikaiseksi.

    En toki ole naispäättäjiä vastaan, sillä ei heitä niin kovin monia "jäättenmäkiä" ole mukana ollut, mutta sittenkin olen sitä mieltä että miehiäkin tarvitaan päätösvalintojen tehtävissä.

    Tarja on hyvä, olisivatpa kaikki naiset hänen tapaisiaan.

    Äänestä

  • Liena kirjoitti:

    minunkin vastattava, mutta vastaan vain kysymyksellä.
    Tuorein tapaus Jäätteenmäki, näyttikö mielestäsi sellaista esimerkkiä, etta vain naiset yksinään olisivat johdossa.
    Mitähän päätöksiä hänenkin johdollaan olisi saatu aikaiseksi.

    En toki ole naispäättäjiä vastaan, sillä ei heitä niin kovin monia "jäättenmäkiä" ole mukana ollut, mutta sittenkin olen sitä mieltä että miehiäkin tarvitaan päätösvalintojen tehtävissä.

    Tarja on hyvä, olisivatpa kaikki naiset hänen tapaisiaan.

    Kuulumatta mihinkään puolueeseen ihailen sitä naista. Tuskin hän ehti saada hallituksen pystyyn, kun hänet ammuttiin alas, murhattiin. Ja millaisen hallituksen hän loi? Ensimmäisen kerran puolet ministereistä ovat naisia! Kaikki halusivat jatkaa siinä hallituksessa. Oliko se huono?

    Mitä Tarja Haloseen tulee, hänen valtaansahan kammetaan koko ajan alas. Hän ei muka saisi lainkaan osallistua Eu-kokouksiin.

    Äänestä

en tiedä mitään, mutta jos otettaisiin kansanedustajat noin suurena ryhmänä kaikissa pohjoismaissa, niin vaikuttaa siltä että ei niistä enää monikaan ole puhdas "KANSAN edustaja".

Kaukana on ne ajat kun edustajat todella ajoivat sen ryhmän etuja, jotka heidät olivat valinneet eduskuntaan.
Pääasia näyttää olevan omat edut, että ehtii käyttää asemaansa hyväksi niin paljon kuin mahdollista. Sanotaan että tilaisuus tekee varkaan.
Skandaaleja toisensa jälkeen paljastuu.

Huvittavaa on kuitenkin kun seuraa naispuolisten ja miespuolisten kansanedustajien edesottamuksia ja niitten jälkiseuraamuksia.
Naispuolisten edustajien edesottamukset tuomitaan julkisuudessa kovemmin kuin miespuolisten edustajien.

Täällä meillä oli muutama vuosi sitten kauhea rähäkkä kun eräs ministeri oli maksanut vaippoja ja Tobleronia käytössään olevalla Eurocardilla. Oma Eurocard oli viereisessä lokerossa, mutta (oman selityksensä mukaan) hän ei kiireessä tarkistanut kumpaa käytti. Hän sai jättää ministerinvirkansa.

Sen jälkeen paljastui skandaali toisensa jälkeen kun media alkoi kaivella edustuslaskuja, mutta ei paljon ääniä kuulunut kun kysymyksessä oli mies.
Eräskin miespuolinen ministeri järjesti mahtavat rapukestit juomineen ja ruokailuineen, yöpymisineen ja maksoi laskun hallussaan olevalla luottokortilla. Maksoi taatusti enemmän kuin vaipat ja Tobleroni-aski.

Vasemmistopuolueen puheenjohtaja (nainen) kertoi eräässä aamiais-TV-lähetyksessä olevansa alkoholisti.
Sen paljastuksen jälkeen hänen edesottamuksiaan seurattiin tarkkaan.
Hänen veroilmoituksensa oli median kynittävänä ja eiköhän vaan löytäneet "epäselvyyksiä" matkakulujen poistoissa.
Asia on ollut oikeudessakin ja puheenjohtaja (nyt entinen) katsottiin syyttömäksi.

Hyvä olisi jos keksittäisiin niin vedenpitävä systeemi että ainakin verorahat suojattaisiin huijareilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


señora lyyli kirjoitti:

koskas ne eu vaalit onkaa, nyt sinne ainakin on taas ilmestynyt halukkaita mänemään.

tänä päivän ihmiset koulutettaa pitkälle, joka paikas terästettää, ettei ilman koulutusta pääse mihinkää ammattii.

mutta kansanedustajaksi ja eu valtuutetuksi pääsee, kohan on karismaa ja suomalainen. pittää vaan saaha ihmiset äänestämmään itseään.

maailma on pullollaa karimaattisii ihmisii, jotka herättää luottamusta ja heist on monta juttuu ollu lehes, kun ovat paljastunneet huijariksi. ei täst kauaa ole, ko yksi enlantissa toimi vuos kausii suosittuna lääkärinä eikä ollu koulutusta.

millä hää on siihe pysty, muuta ko persoonallaa.

sillanpään jari varmaa pääsis vaik presitentiksi jos ois kansan äänestys.:)) ja toni halme oli sellanen myös yhtee aikaa, et tiet ol joka paikkaa auki,en tiiä onko hänel viel sama kannattaja joukko.

jospa se on sittenkin onni, että kansanedustajilla on saatu nostettuu palkat korkeiksi, jotta sinne sinne saahaan myös koulutettuja ihmisii. on kyllä ollu sellanenkin aika, että kansanedustajan työ ol "kutsumustyö" ,
eikä palkalla ole voinu kehhuu.

jos palkka olis sammaa luokkaa ku esimerkiksi sairaan hoitajalla ja lastenhoitajalla, niin sillon ei oppineet,tuomarit ja lääkärit eduskuntaa tulisi.

mutta sitten toisaalt taas kumpi on etusijalla koulutus vai ihminen jolla on hyvä jären juoksu?jos ei ole sattunu saamaa molempii.

koulutettu tietää enenpi asioita ja voiko ideoita kansantaloutellisesti toteuttaa.asioita ko on joskus toteutettava koko suomen kantilta, eikä yhen ihmisen.

mutta katsooko hää ja päättää asioita liikaa kadun aurinkoisemmalta puolelta,eikä tiiä muiden elämää.sillä suurin osa kansasta on keskitassoo tai huonost palkattuu.

jos sitten syntymä viisas ja karismaattinen henkilö, joka on päässy niillä avuilla eduskuntaa.
hää saattaa olla idea rikkaampi ja hoksata asioita paremmin,ja hänel on näkökulmaa kadun mieheen ja naiseen.koulutus ja äly ku ei ain kule käsi käessä.

mutta sitten ko "vaan älykäs"toteuttaa ajatustaa, ja
jos ei ole koulutus tietoo ,hyvä ajatus saattaa sortua ko korttitalo ikkään,kun ei ole tietämystä pellaako asia käytännössä.

mutta onhan heil lukeneillakin avustajii eri alaoilta joilta voip kyssyy asioita.

vähä niinko mie ,ko oon kova rakentammaa jottain,mutta ko ei ole tekniikan tuntemusta niin vehe ei kasattuna toimikkaa,vaik aatos oli tosi hyvä.;))

jalmarin aikaa oli hyvä,hää oli se joka pani idean toimimaa,nyt on tullu muutaman kerran taas samoja propleemia ettee;))

pitäskö kansan edustajksi olla jottain vaatimuksii tai koulutusta? luulen et ajat tullee muuttumaan ja eduskuntaa hakeutuu enenpi kansan rivistä ihmisii.

suomalaiset on tullu paljo ulospäin suuntautuviksi, ko enne vanhaa. nythä hyö sannoo vastaan ja ommii mielipitteitä.

enne ei monikaa uskaltannu suutaa avata, muuta ku jokkuu tunnettu suupaltti,uskals harata vastaa sanomisillaa, toiset hiljaa vaan seläntakan piileskeli;)))
enne kuulukin hyvin monast jonkuu kertovan sanoilla, -meinasin sannoo.-
nykyää kerrotaan että, -mie sanoin.-

no, mitäs mieltä työ ootte kansanedustajan virasta, panisitko kaik uusiks:))
heippa taas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu