Oopperatalo

Alempana sanottiin kaupunkilaisten sijoittavan rahaa oopperaan. Kun maataloustukiaiset ovat tähtitieteellisiä summia, on tavallisen kansalaisen vaikeaa saada selvää edes niiden suuruusluokasta. Maataloustukiaiset ovat valtakunnan salaisuus, mutta OECD:n 1990-luvulta olevien arvioiden mukaan Suomen maataloustukiaiset olivat nykyrahaksi ilman ideksiä muutettuna n. 6000 miljoonaa euroa vuosittain. Nykyisin tukiaisten määrä on kohonnut, mutta emme tiedä tarkkaa arvoa. Kansallisoopperan rakennuskustannukset indeksillä korjatttuna 175 milj €. Nykytaiteen museo Kiasma maksoi 44 milj €. Tämä merkitsee, että modernin taiteen museon rakennuskustannukset vastaavat n. kolmen päivän maataloustukiaisia, kun tukiaiset arvoidaan selvästi alakanttiin. Oopperan niillä rakentaisi kymmenen päivän välein, eli Kansallisoopperan rakentamisen verran uppoaa maatalouden tukemiseen puolentoista viikon välein. Huomattava on, että Kiasma ja Ooppera ovat kerralla rakennettuja. Maatalouden tukemista on MTK-Kepulla tarkoitus jatkaa ikuisesti tai ainakin viimeiseen veronmaksajaan saakka. Jos joku vielä ihmettelee, miksi kansalaisten ostovoima on vähäinen ja miksi rahaa ei riitä vanhusten huoltoon eikä eläkkeisiin, niin syy on ilmeinen...
14769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

että jaksatte huomenna painaa pitkää päivää, että kertyy niitä verorahoja jaettavaksi.

Äänestä

haluaa jatkaa demarit, sillä heidän äänestäjäkuntansa hyväksi kaikki maataloustuet menevät. Demarit eivät milloinkaan luovu tuetusta ruuasta, jotka suurituloiset maksavat ja pienituloiset hyötyvät. Maanviljelijöitä on niin vähän, että heidän poliittinen vomansa ei riitä tätä estämään.

Äänestä

kertomatta millä summalla tuetaan jokaista ostettua oopperan pääsylippua. Nuo pääslipputulot kun ei suurtakaan osaa sen kustannuksista näyttele.

Äänestä
  • Ooperalippu on hyvä vertaus maataloustukeen. Oopperalippu on niin kallis, ettei markkinaehtoista kysyntää olisi riittävästi. Maatalous on taloudesta pitkään eristettynä vajonnut niin tappiolliseksi, ettei se selviä ilman tekohengitystä. Maanomistajia tuetaan valtavasti, jotta he voisivat harrastaa tappiollista puuhasteluaan. Kyseessä oli nyt tukiaisten suuruusluokka. Pienellä valtiolla ei ole varaa kustantaa 3 oopperataloa kuukaudessa tai Kiasmaa 2 kertaa viikossa ylläpitääkseen maanomistajien perinneharrastusta. Lisäksi tukiaisiin pitäisi laskea mittavat ympäristövahingot, jotka maatalous saa jättää jälkeensä, jolloin edelliset laskelmat eivät riitä. Emme tiedä "montako oopperataloa" itse asiassa maatalous kansakunnalle maksaa jokaisen kuukauden aikana. Huikeista tukiaisista johtuen normaali taloudellinen toiminta estyy, oikeaa työtä tekevien elintaso on merkittävästi alentunut ja alueellinen kehitys on useimmissa kulmakunnissa hiipunut hivuttavaksi kuihtumiseksi.

    Äänestä

  • sentään saastuta luontoa kirjoitti:

    Ooperalippu on hyvä vertaus maataloustukeen. Oopperalippu on niin kallis, ettei markkinaehtoista kysyntää olisi riittävästi. Maatalous on taloudesta pitkään eristettynä vajonnut niin tappiolliseksi, ettei se selviä ilman tekohengitystä. Maanomistajia tuetaan valtavasti, jotta he voisivat harrastaa tappiollista puuhasteluaan. Kyseessä oli nyt tukiaisten suuruusluokka. Pienellä valtiolla ei ole varaa kustantaa 3 oopperataloa kuukaudessa tai Kiasmaa 2 kertaa viikossa ylläpitääkseen maanomistajien perinneharrastusta. Lisäksi tukiaisiin pitäisi laskea mittavat ympäristövahingot, jotka maatalous saa jättää jälkeensä, jolloin edelliset laskelmat eivät riitä. Emme tiedä "montako oopperataloa" itse asiassa maatalous kansakunnalle maksaa jokaisen kuukauden aikana. Huikeista tukiaisista johtuen normaali taloudellinen toiminta estyy, oikeaa työtä tekevien elintaso on merkittävästi alentunut ja alueellinen kehitys on useimmissa kulmakunnissa hiipunut hivuttavaksi kuihtumiseksi.

    Maatalous kaikkialla on tappiollista ilman tukea, joka olkoon sitten kuluttajan onni. Perinneharrastus takoo työtä ja toimeentuloa 300000 ihmiselle ja täyttää yli 5 miljoonaan ihmisen kurnivat vatsat. Ympäristövahingot ovat pääasiassa suurten taajamien ongelma, 100 vuotta laskettiin kaupunkien jätevedet suoraan järviin ja lahtiin, joissa pikkupojat kävelivät kesäisin kovettuneiden paskalauttojen päällä. On selvää etteivät fosforikuormat ole sieltä mihinkän hävinneet, kiertokulku jatkuu vielä yhden vuosisadan. Maailman rikkaimmaksi mainitussa Zimbabwessa ovat maataloustuet nollattu ja ihmiset todella rikastuneet mainitsemallasi tavalla. Miljardin dollarin setelillä voi pyyhkiä takamuksensa aivan tavallin työläinen. Käsitykseni mukaan se ei kuitenkaan ole johtanut alueelisen kähityksen voimakkaaseen kasvuun maataloustukien säästöistä huolimatta.

    Äänestä

  • sentään saastuta luontoa kirjoitti:

    Ooperalippu on hyvä vertaus maataloustukeen. Oopperalippu on niin kallis, ettei markkinaehtoista kysyntää olisi riittävästi. Maatalous on taloudesta pitkään eristettynä vajonnut niin tappiolliseksi, ettei se selviä ilman tekohengitystä. Maanomistajia tuetaan valtavasti, jotta he voisivat harrastaa tappiollista puuhasteluaan. Kyseessä oli nyt tukiaisten suuruusluokka. Pienellä valtiolla ei ole varaa kustantaa 3 oopperataloa kuukaudessa tai Kiasmaa 2 kertaa viikossa ylläpitääkseen maanomistajien perinneharrastusta. Lisäksi tukiaisiin pitäisi laskea mittavat ympäristövahingot, jotka maatalous saa jättää jälkeensä, jolloin edelliset laskelmat eivät riitä. Emme tiedä "montako oopperataloa" itse asiassa maatalous kansakunnalle maksaa jokaisen kuukauden aikana. Huikeista tukiaisista johtuen normaali taloudellinen toiminta estyy, oikeaa työtä tekevien elintaso on merkittävästi alentunut ja alueellinen kehitys on useimmissa kulmakunnissa hiipunut hivuttavaksi kuihtumiseksi.

    kallis ettei markkinaehtoista kysyntää synny, niin mihin sitä tarvitaan? Käyttäjät kuitenkin ovat pääasiassa pääkaupunkiseudun kermaa joilla varaa olisi itsekin se lippu kustantaa. Maatalous tuottaa kaikille suomalaisille ruokaa, mutta ooppera varakkaille helsinkiläisille pelkkää huvia jota minä en ainakaan kaipaa pätkän vertaa,silti olen joutunut verovaroilla sitäkin hömppää tukemaan. Kiasma on myös yhtä tyhjän kanssa,korkeintaan helsinkiläisten elvistelyn kohde.Pienellä valtiolla ei todellakaan olisi varaa moneen oopperataloon tai Kiasmaan jotka eivät mitään tuota. Ruoka ja elintarviketeollisuuden työpaikat sensijaan katsotaan senverran tärkeiksi tässäkin maassa että ne kannattaa pitää pystyssä. "Mittavat ympäristövahingot" heh,heh. Koita nyt keksiä jotain uskottavampaa!

    Äänestä

Suomalainen kaksikertaa päivässä oopperatalossa?

Äänestä

tuollaisia laskelmia, luvut menneiltä vuosikymmeniltä ennen EU-aikaa, mikä ihmeen oecd arvio, mikä ihmeen indeksikorjaus, eihän tuossa ole päätä eikä häntää. Kannattaisilaskea nykytilanteen luvuilla, kaikki tieto pitäisi olla käytettävissä, tai sitten jättää laskematta jos ei parempaan pysty.

Äänestä

maataloustuki on pudonnut murto-osaan, kun katsotaan nykytasoa.

Äänestä
  • Miksi oopperavieraat haluavat oopperaleivän siitä huolimatta vaikka luulisi hengen ravinnon tyydyttävän kaikki OECD-raportin lukeneet. Näin ei vain ole!

    Äänestä

Mielenkiintoinen visio korvata maataloustuotanto oopperataloilla, alueellisen tasa-arvon nimissä se vaatisi samanlaajuisen toteutuksen kuin mitä terveyskeskuspalvelut tällä hetkellä edustaa. Ehkä pienemmissä saaristokunnissa voisi ajatella yhteistä oopperataloa, jolloin lauttaliikennettä voitaisiin tukea oopperavieraiden tarpeiden mukaan. Saamelaiskunnissa oopperatalojen pitkät välimatkat saattavat aiheuttaa ongelmia ohjelmistojen kanssa, varsinkin pätevien kapellimestareiden hankinnassa. Tietenkin voidaan ajatella käyttää paikallisia synergiaetuja hyväksi ja palkata tunnettuja poroisäntiä orkesterin puikkoihin. Ideana tämä on erinomainen, jopa kannatettava ajatus vaikka sen todellisista kustannuksista ei tiedä kukaan. Ongelmaksi jää kuitenkin eräs merkittävä seikka, mistä löytyy ne elintarvikkeiden tekijät kun kaikki on oopperassa?

Äänestä
  • olis parempi vaihtoehto parsiooppera vai pihatto-ooppera.

    Äänestä

Se olisi parempi, että jokainen maksaisi itse omat ruokansa ja omat oopperansa, niin ei tarvitsisi kumpaakaan tukea. Molempien tukeminen perustuu poliittisiin päätöksiin, molempien työntekijät saavat osan tuloistaan verovarojen kautta, ja kummassakaan tapauksessa työn suorittajilla ei ole päätösvaltaa nykyiseen asiantilaan.

Äänestä
  • jokaisen jokaisen keisarin oli järjestettävä kansalle halpaa leipää ja sirkushuveja vallassa pysyäkseen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


3 kertaa kuussa kirjoitti:

Alempana sanottiin kaupunkilaisten sijoittavan rahaa oopperaan. Kun maataloustukiaiset ovat tähtitieteellisiä summia, on tavallisen kansalaisen vaikeaa saada selvää edes niiden suuruusluokasta. Maataloustukiaiset ovat valtakunnan salaisuus, mutta OECD:n 1990-luvulta olevien arvioiden mukaan Suomen maataloustukiaiset olivat nykyrahaksi ilman ideksiä muutettuna n. 6000 miljoonaa euroa vuosittain. Nykyisin tukiaisten määrä on kohonnut, mutta emme tiedä tarkkaa arvoa. Kansallisoopperan rakennuskustannukset indeksillä korjatttuna 175 milj €. Nykytaiteen museo Kiasma maksoi 44 milj €. Tämä merkitsee, että modernin taiteen museon rakennuskustannukset vastaavat n. kolmen päivän maataloustukiaisia, kun tukiaiset arvoidaan selvästi alakanttiin. Oopperan niillä rakentaisi kymmenen päivän välein, eli Kansallisoopperan rakentamisen verran uppoaa maatalouden tukemiseen puolentoista viikon välein. Huomattava on, että Kiasma ja Ooppera ovat kerralla rakennettuja. Maatalouden tukemista on MTK-Kepulla tarkoitus jatkaa ikuisesti tai ainakin viimeiseen veronmaksajaan saakka. Jos joku vielä ihmettelee, miksi kansalaisten ostovoima on vähäinen ja miksi rahaa ei riitä vanhusten huoltoon eikä eläkkeisiin, niin syy on ilmeinen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu