alkavat tajuamaan että planeetta myrkyttyy tarpeeksi tai auringonvalo tulee liikaa perille, rakentavat he tähtienvälisen aluksen jonka kautta aikoinaan ollaan Tellukselle tultu ja täältä myös lähdetään. Se vaatii heräämistä, valitsemista ketä kaikkia mukaan saa mennä ja uuden suunnan ottamista.
Kun ihmiset
miettijä miedele
25622
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
asiat pohtinut.
... kerta -kaikkiaan. Oluet loppu... puuh. Noh, huomenna vapaa ja saahan sitä kaupasta lisää :)
rakentavat aurinkokennoaluksen ja menevät jonnein kauas tyhjään avaruuteen, jossa siis ei ole muuta elollista kuin ihmisten telluksen tuotokset. Ihminen istuttaa kasvillisuutta johki planeetalle jos kerkijää ?
hyvin ollaan evoluution aikana unohettu mite tollasia starshippei rakennetaan? Ja jossain vaiheessa jalostuttiin vielä apinamaisiksi esi-ihmisiks sen jälke ku tultin tellukselle?
enemmänkin siihen, että meistä osa tullaan hakemaan. etenkin hedelmällisimmässä iässä olevat. Perustamaan uutta siirtokuntaa. Risteytetään uusi ja vanha (me) rotu ja näin saa alkunsa ne luomiskertomkset sitten siellä. Jostain minunkin sielullesi löytyy sitten paikka , en niin välittäisikään olla kivulloisessa ruumiissa tai saada trauma, joutuessani jonnekin linnunradan keskelle mehupillinen ? joukkoon.
Moneskos puteli on menossa? Kun tarpeeksi monta on mennyt ja visiot yltyneet liian äänekkäiksi niin ihan varmasti osa teistä, ellei kaikki tullaan hakemaan. Aluksella joka ulisee sieluasärkevästi ja jossa vilkkuu sinisiä valoja.
olisi todellakin voinut jättää tekemättä, täysin mitäänsanomaton juttusi. Kun ei ole mitään järkevää kommentoitavaan, olisi kaikkien kannalta että pitäisit tuollaiset mölyt omassa mahassasi. Typerää keskenkasvuista teinimäistä käytöstä.
Kerropas missä tällä palstalla on järkevää juttua tai kommenttia yleensäkään. Ps. Olit ilmeisesti niin kiihdyksissä että sinulta unohtui kokonaisia sanoja välistä. Muistitko hengittää kertaakaan kirjallisen sprinttisi aikana?
ja pyrkisin omalta osaltani tekemään maailmasta vähän siedettävämmän paikan. Ja sitähän tässä yritän tehdä ilman mitään konditionaalia. "Pelastuksen" odottaminen jostain ulkopuolelta on luuserien tapa laittaa pää pensaaseen.
..ja huuharit ovatkin: Henkisesti ja myös muulla tavalla luopuneita luusereita joiden pää ei sitten kestänyt normaalia kilpailua ja kanssakäymistä ihmissuhteissa ja työelämässä. Keksitään sitten itselle ihan oma todellisuus jossa taistellaan kaikenmaailman salaliittoja vastaan. Jättävät raukat äänestämättäkin kun kuulemma "ei se mitään vaikuta kun kaikki on rahavallan ja kierojen tiedemiesten ja illuminaattoreiden perkeleellistä tuouhua ja klikkiä kaikki tyynni!" Autuaasti kuitenkin jätetään ajattelematta sitä että ilman esim. noita "kieroja tiedemiehiä" ei olisi koko Internettiä jossa turvallisesti voi suoltaa moista paskaa. Olisi vain vanhaan tyyliin joristava omiaan väkijoukoissa ihan naamatusten. Tosin ansioituneimmat hörhänderit kunnioittavat perinteitä ja tekevät sitä tänäkin päivänä.
"Autuaasti kuitenkin jätetään ajattelematta sitä että ilman esim. noita "kieroja tiedemiehiä" ei olisi koko Internettiä jossa turvallisesti voi suoltaa moista paskaa." Eihän meidän ns. tiedemiehet tietenkään ole osanneet tehdä muuta kuin apinoida pudonneista UFO-aluksista löydettyä tekniikkaa. Jos nyt joku Newton, Maxwell tai Einstein MUKA onkin keksinyt jotain on niissäkin tapauksissa tosiasia se, että tieteelliset teoriat ovat tulleet alieneilta telepaattisesti. Näin täällä on ilmoitettu. Yleinen suhteellisuusteoria syntyi aikana 1905...1917. Siitä voidaan arvioida jonkin verran telepaattisen viestin kaistaleveyttä. Informaatiomäärähän tiedetään ja Shannonin transmissioteoria (alienien kanavoima tietenkin ja siksi oikea) antaa kaistaleveyden kun aika ja infomäärä on tiedossa. S/N suhteen voimme arvioida ja voimme olettaa siirtoajaksi esim 14 h/vrk. Siinä UFO-tutkimus edistyisi pitkän harppauksen, kun voisimme osoittaa telepatian siirtonopeuden niinkin kinkkisessä asiassa kuin suhtellisuusteoriassa.
Nuo "kanavoinnit" osaavat aina vasta jälkikäteen sanoa mitä kaikkea onkaan muka jo aikaisemmin keksitty, ja nimenomaan aina sen jälkeen kun se täällä maan päällä sitten on keksitty. Yhtäkään teknistä neuvoa mahdollisista uusista keksinnöistä ei vain ole kuulunut. Jäämme kuulolle... Allöö...?
keksintö, jota monet odottavat kieli pitkällä. Olisi siinä skeptikoille miettimistä pitkäksi aikaa, ettei peräti moniksi valovuosiksi.
Ei tullut kanavoimalla, mutta Roswelliin pudonneessa UFO:ssa oli kärkitrankuista mikropiireihin ja lasereista valokaapeleihin. Kun itse SUT:n entinen nokkamies kertoo näiden olevan UFO-teknologiaa, niin pakko kai se tällaisen harrastelijan on uskoa. Vähän kyllä ihmetyttää, että niinkin eri sukupolvien tekniikkaa on samassa aluksessa. Ehkä heillä elinkaaritavoite on pitkähkö ja perusratkaisua modifioidaan moneen kertaan ennen seuraavan version rakentamista. Tuhansia vuosia kuulemma ovat edellä meitä ja silti alkeellisimpia trankkuja lautasista vielä löytyy. Pitkäänpä tekohengittävät aluksiaan.
Siis kansainvälinen liskotiedemies-rahavaltaklikki (sama joka pitää vapahtajahumanoidit piilossa vastoin heidän kaikkivoipaa tahtoaan) on alistanut koko väestön salailun ja salaliittojen alaisiksi, ja vain valaistuneimmat ymmärtävät mistä on kyse. Ja samalla kun tämä demoninen perkelepakti on piilottanut Teslan patentit ja surmannut kaikki jotka yrittävät tehdä täysin vapaalla energialla toimivaa ikiliikkuvaa magneettimopoa, tämä sama demonipoppoo on sitten kuitenkin jostakin syystä sallinut ihmisten vapaasti keskustella tai levittää niitä ikiliikkujan piirustuksia vaikkapa täällä netissä. Jostakin syystä,ja miljoonista tai jopa miljardeista ihmisistä kukaan ei kuitenkaan ole rakentanut sitä ikiliikkuvaa ja kapitalismin tuhoavaa ajopeliänsä. Loogista Watson, loogista...
No kanavoikaa ne poimuajon ohjeet sitten niin "Skeptikot" voivat niitä sitten märehtiä.
Luepa ja etsipä vaikka sillä kuuluisalla KVG:llä, ja totea että ne transistorit olivat keksitty ja kehitetty ihan maan päällä ja niiden kierojen ja meikäläisten tiedemiesten työn tuloksena jo kauan ennen vuotta 1947. Ja juu juu, tottakai sekin on täysin vääristeltyä tietoa juu...
käyttää poimuajoa. Myös siirtosädettä käyttävät. Tähtiportissa käytetään hallittua madonreikää. Jossain Scifissä oli ansiibeliyhteys, joka oli välitön ilman nopeusrajoituksia. Jaunttaamalla ihminen voi siirtyä paikasta toiseen silmän räpäyksessä, kunhan tietää lähtö- ja tulokoordinaatit. Asimovin säätiössä valonnopeus oli kohteliaasti unohdettu. Galaktinen imperiumi oli enemmin tai vähemmin hallinnassa välimatkoista huolimatta, kuten myös Luke Skywalkerilla ja kumppaneilla. Onhan niitä paljon muitakin kuin poimuajo, jotka saisivat skepon raapimaan päätään. Ne kaikki ovat kuitenkin vain ihmisten (ja monesti toisten skepojen) keksimiä mielikuvituksellisia ratkaisuja scifi kirjojen ongelmiin.
patentoitu muistaakseni -36. Ensimäinen onnistuttiin valmistamaan -50 ja jotain. Satiiri on vaikea laji. Yritin vääntää niin paksua tuubaa, ettei erehtymisen mahdollisuutta olisi. Erehdyin kuitenkin. Itse tunnen putkitekniikka melkein Tigersstedistä lähtien. Tiedän nuvistorin, trankun, mossin, TTL- ja Cmos-logiikan, integroitujen piirien ja mikroprosessorien kehityksen -80/ -90 lukujen vaihteeseen ja sitten kolvini kylmeni uuden komponenttiteknologian oppimisen suhteen. Alienien väliintuloa en ole missään havainnut. Mutta milläs todistat, jos vaikka Mr. Schotky sai kanavoitua tietoa kanavoivan puolijohdekomponentin valmistukseen.
..tällä palstalla ei oikeasti voi tietää mikä on ironiaa, satiiria tai sarkasmia. Suurin osa jutuista on ehkäpä hörhöjen orKasmia. Ehkäpä seuraava "alaa koskettava" väitöskirja tulee tutkiskelemaan mielenterveysongelmaisten sähköistä verkottumista ja sen vaikutuksia hoitovasteeseen ja sen verraten uuden ilmiön tuottamiin kustannuksiin yhteiskunnalle...
mukamas suuressa viisaudessasi vastauksen seuraavaan. "...vain valaistuneimmat ymmärtävät mistä on kyse." Valaistua haluaisin minäkin, mutta onko se jo myöhäistä? Olen saastuttanut aivoni ja kaiketi sielunikin opiskelemalla ja sen jälkeen jopa lukemalla tieteellisiä julkaisuja. Kun olen seurannut palstalla kaikkein valaistuneimpia niin eipä heitä tunnu tieteelliset tosiseikat mitenkään kahlehtivan. Se, mitä minulle on opetettu ja olen itse opiskellut "logiikkana" ei tunnukaan olevan mikään yleismaailmallinen totuus. Edes äidinkielen auttava osaaminen ei tunnu olevan valaistumisen vaatimus; mutta olisiko se peräti este. Mitä luulet, onko minulla enää mitään mahdollisuutta valaistua, vai olenko jo uhrannut itseni sieluineni ja ruumiineni tieteellisen Baabelin Porton alttarille?
että netti saattaa kasvattaa reaalimaailmasta täysin nyrjähtäneitä ihmisiä. Salkkariteoriat ovat paljon mielenkiintoisempaa luettavaa kuin Pähkinäsaaren rauha ja jos kritiikkiä ei kukaan opeta, millä sen varhaisnuorena opit. Nuorena kuitenkin imetään helposti koko elämän kestäviä vaikutteita. Jos UFO-, NA, ja salaliittopalstat ovat varhaismurkun elämän sisältö, niin mikä on maailmankuva aikuisena? Taikausko leviää kuin virus. Mainitsemasi mielenterveysongelmat ovat tietysti vielä jäävuoren huippuna.
..silmätkin harittavat jo tuon perkeleellisen kapitalistien ruskean sumutusaineksen ansiosta (siinäkin on varmasti mikrosiruja, tai ainakin sirpaleita kun tuo Osmo meni korvauspäivän tuhlaajapoikana lyömään pullosta kaulan poikki ja joi vaahdot), mutta katsotaan huomenna aamulla josko saisin oksennettua jonkinnäköisen kanavoinnin aiheesta tai ainakin sen vierestä.
Ja ehkäpä joskus jossakin tapaamme aiheen merkeissä, ehkäpä viimeistään siinä väitöstilaisuudessa. Täällä ei kukaan uskalla edes vihjaista oikeasta henkilöllisyydestään sillä on olemassa tapauksia joissa nämä "korkeamman värähtelyn" henkilöt ovat ihan aikuisten ja maallisen oikeasti käyneet toisiin ihmisiin fyysisesti käsiksi. Se kait sitten on sitä "korkempaa värähtelyä" sitten...
Eihän siitä ole pitkääkään aikaa kun eräs tältä palstalta uskomuksilleen vahvistuksia saanut meni tekemään täysin satunnaiseen ja sivulliseen vastaantulijaan kohdistuneen henkirikoksen vakuuttuneena NWO:sta ja muusta hölynpölystä, mukaanlukien ajatuksen siitä että tämän hänen suorittaman tapon syynä oli häneen Poliisin katulamppujen välityksellä istuttama käsky.